Kaapattu isänmaallisuus

ALARIK NOTIS

–

Aika ajoin nostetaan julkiseen keskusteluun puheenvuoroja, jotka surkuttelevat vääristynyttä isänmaallisuutta. Argumentti menee jotakuinkin niin, että nationalistit omivat kansalliset symbolit, historian ja käsitteet suurelta enemmistöltä, joka on kyllä isänmaallinen, mutta terveellä ja avoimella tavalla. Itsenäisyyspäivänä ja sen jälkimainingeissa on tämä samainen argumentti versonut lehtien pääkirjoituksissa ja kaikenkarvaisten erikoistutkijoiden huulilla kuin sienet sateella. Vaikka kaikki eivät asiaa ääneen lausukaan, annetaan ymmärtää, että tällä kertaa isänmaallisuuden kaappaukseen on erityisesti syyllistytty 612-kulkueessa, joka järjestettiin itsenäisyyspäivänä Helsingissä jo toista kertaa.

Argumentti nojaa siihen hyvin angloamerikkalaiseen käsitykseen, että on olemassa hyvää isänmaallisuutta (“patriotism”) ja pahaa kansallismielisyyttä (“nationalism”). Kuluneiden kliseiden mukaan isänmaallisuus edustaa positiivista isänmaanrakkautta ja nationalismi perustuu ksenofobiaan ja kansalliseen sovinismiin. Amerikassa argumentilla voi olla jonkinlaista pohjaa, jos ajatellaan, että maa ja sen patriotismi perustuu enemmänkin jaettuun idealismiin ja aatteellisuuteen eikä niinkään jaettuun kulttuuriin, kieleen, historiaan ja verenperintöön. Mutta jos tarkastelemme edes pintapuolisesti Suomen ja muiden eurooppalaisten kansallisvaltioiden historiaa, hajoaa väite omaan ristiriitaisuuteensa.

Lievästi huvittuneina voimme seurata, kuinka jääkärien juhlavuonna saa juhlistaa heidän isänmaallisuuttaan arvokkaissa virallisissa yhteyksissä ja toisaalla tuomita paha nationalismi, ikäänkuin jääkärit ja aktivistit olisivat olleet nykyajan salonkikelpoisen, pikkuporvarillisen, poliittisesti sisällöttömän ja vaarattoman “isänmaallisuuden” puolestapuhujia. Lievän myötähäpeän vallassa voimme kuunnella yliopistokoulutettuja tutkijoita ja asiantuntjoita, jotka naama peruslukemilla toistelevat näitä kuluneita fraaseja virkansa puolesta. Mutta edes jotenkuten historiansa lukenut ymmärtää, että eurooppalainen kansallisvaltio on kiinteästi kytköksissä kansallisaatteeseen ja poliittiseen kansallismielisyyteen. Myös äärivasemmisto ja anarkistit käsittävät tämän varsin hyvin ja siksi he hyökkäävät näitä käsitteitä (ja niitä kannattavia ihmisiä) vastaan.

Tekisi myös mieleni kysyä näiltä mielipideautomaateilta, jotka kaikki toistelevat melkeinpä sanasta sanaan samoja väittämiä, että mitä muita symboleja kansallismieliset sitten käyttäisivät, elleivät juuri kansallisia symboleja? Ja miksi tämä mitenkään estää muita käyttämästä niitä? Valitetaan, että isänmaallisuus kaapataan ja määritellään väärin ja samaan hengenvetoon määritellään isänmaallisuus omista lähtökohdista. Mutta historia osoittaa, että ne ihmiset, joita nykyään pidetään (tai vielä joitakin vuosia sitten pidettiin) tekojensa ja arvojensa puolesta isänmaallisuuden ruumiillistumina eivät suinkaan alistuneet aikansa salonkikelpoiseen ja sisällöttämään hymistelyyn. Jääkärien, Eugen Schaumanin, aktivistien ynnä muiden isänmaallisuus oli usein poliittisesti räjähdysherkkää tavaraa, jota monissa piireissä paheksuttiin kaistapäisenä radikalismina, jota se tietysti olikin. Ajatus pienen maan itsenäisestä isänmaasta oli kaistapäinen Venäjän alaisuudessa mutta niin vain maailmanhistorian pyörteet tekivät siitä mahdollisen.

Tuntuu myös vähän siltä, että hyvin usein ne, jotka ovat eniten huolissaan isänmaallisuus-käsitteen väärinkäytöstä ovat samoja, jotka harvemmin kokevat isänmaallisuuden erityisemmin määrittelevän heidän ajatteluaan. Kyse taitaa olla lähinnä siitä, että isänmaallisuudella on Suomessa vielä toistaiseksi positiivinen kaiku, toisin kuin monessa muussa eurooppalaisessa yhteiskunnassa. Jos suomalainen politiikko määrittelee itsensä epäisänmaalliseksi on se melko varmasti poliittinen itsemurha. Esimerkiksi Saksassa asia on toisinpäin.

Ehkä voimme kuitenkin löytää jonkinlaisen kompromissin tässä kiistassa. Sovitaan, että on niitä isänmaallisia, jotka ovat huolissaan isänmaallisuuden käsitteestä ja sen kaappaamisesta, ja sitten on niitä isänmaallisia, jotka ovat huolissaan isänmaasta ja sen kaappaamisesta. Isänmaallisia kaikki, omista lähtökohdistaan.

–

–

Alarik Notis on silmät ja korvat auki maailmaa seuraava
media-alan opiskelija pääkaupunkiseudulta. Harrastuksiin kuuluvat
kirjallisuus, historia, politiikka, urheilu ja yleinen ihmettely.