In memoriam: Christopher Lee

JARNO ALANDER

–

Tieto Sir Christopher Frank Carandini Leen kuolemasta levisi maailmalle 11.6.2015.

Lee oli menehtynyt muutamia päiviä aikaisemmin lontoolaisessa sairaalassa, jossa hän oli vähän ennen kuolemaansa viettänyt 93-vuotispäiviään. Kuolinsyyksi merkittiin sydämen vajaatoiminta ja tarkemmin määrittelemättömät hengitysvaikeudet. Uutinen ei varsinaisesti tullut yllätyksenä ottaen huomioon Leen korkean iän, mutta siitä huolimatta tieto suurmiehen poismenosta otettiin vastaan surulla vastaan ympäri maailmaa. Lee oli eläessään jättiläinen, enkä nyt tarkoita vain hänen 196 senttimetrin pituuttaan.

Leen ja hänen koulutovereidensa matka Suomeen vuonna 1939 vapaaehtoisiksi talvisotaan on seikka, joka meilläpäin muistetaan aina mainita. Epäilettämättä tulevina päivinä asiaa hehkutetaan jälleen, joten ei siitä tässä enempää. Yksityiskohtaisempaa tietoa Leen Suomen reissusta on kuitenkin yllättävän vaikea löytää. Kenties Leen vuonna 1977 julkaisemasta omaelämäkerrasta Lord of Misrule otetaan nyt uusi painos, joka voisi lopulta valaista asiaa. Tiettävästi brittivapaaehtoiset pidettiin alaikäisinä (Lee oli tuolloin 17-vuotias) kaukana etulinjasta, ja he palasivat Englantiin vietettyään Suomessa vain pari viikkoa.

Tositoimiin Lee pääsi värväydyttyään Britannian ilmavoimiin – tosin synnynnäisen silmävian vuoksi lentäjää hänestä ei tullut. Kuninkaallisissa ilmavoimissa Lee toimi mm. sotilaspoliisina ja vanginvartijana, kunnes löysi paikkansa tiedustelupalvelusta. Hän teki myös yhteistyötä Long Range Desert Patrol -erikoisyksikön, eli SAS-erikoisjoukkojen esiasteen kanssa. Sodan jo päätyttyä Lee toimi ns. natsinmetsästäjänä eli hänen tehtäviään olivat saksalaisten sotarikollisten etsintä, vangitseminen ja kuulustelut. Leen sotilasarvo hänen jäädessään pois aktiivipalveluksesta oli luutnantti.

Vuonna 1947, pohtiessaan, mitä ryhtyisi seuraavaksi tekemään ja hylättyään kaikki hänen kaltaisilleen korkeasti koulutetuille sotaveteraaneille tavanomaiset ammatit, Lee päätti ryhtyä näyttelijäksi.

Historiankirjojen merkinnät Leen näyttelijänuran ensimmäisistä vuosista ovat melko vaatimattomia. Vasta vuonna 1957 alkoi tapahtua, kun Lee tutustui Peter Cushingiin ja ryhtyi tekemään yhteistyötä kauhelokuviin erikoistuneen Hammer Filmsin kanssa. Ensimmäisessä Hammer-elokuvassaan Lee esitti Frankensteinin hirviötä, eikä hänellä ollut yhtäkään repliikkiä. Seuraavana vuonna Lee kuitenkin teki ensimmäisen klassikkoroolinsa toisen legendaarisen hirviön roolissa, esittämällä kreivi Draculaa elokuvassa The Horror of Dracula. Maksava yleisö ei tahtonut saada tarpeekseen Leestä Draculana, ja Lee joutuikin palaamaan rooliin yhä uudelleen ja uudelleen vuosien varrella – tiettävästi joka kerta vastentahtoisemmin. Vaikka lukemattomat näyttelijät ovat esittäneet Karpaattien vampyyrikreiviä ennen Leetä ja hänen jälkeensä, monille juuri Christopher Lee on edelleen se ainoa oikea kreivi Dracula.

Karismaattinen Lee erikoistui esittämään antagonisteja ja pahishahmoja. Hän esitti Draculan lisäksi mm. rikollisneron prototyyppiä Fu Manchua ja James Bondin vastustajaa Francisco Scaramangaa Bond-elokuvassa The Man with the Golden Gun (Leen isän kuoleman jälkeen hänen äitinsä oli nainut pankkiirin nimeltä Harcourt George St-Croix Rose, joka oli Bondin hahmon luoneen Ian Flemingin eno. Lee ja Fleming olivat ystäviä, ja Leetä pidetäänkin Bondin vähintään osittaisena esikuvana).

Parhaana roolisuorituksenaan Lee piti lordi Summerislen hahmoa vuoden 1973 Uhrijuhlassa. Elokuva on kauhuklassikko ja korkealla sijalla aina, kun kaikkein aikojen parhaita brittielokuvia listataan. Uhrijuhla eli Wicker Man on myös ansaitusti kulttisuosikki ei-kristittyjen traditionalistien, uuspakanoiden ym. joukossa. Sivumennen sanoen, olen itse aina ollut sitä mieltä, että myös kristitty tulkinta elokuvasta on mahdollinen, koska päähenkilön eli komisario Howien harrasta kristillisyyttä ei missään vaiheessa halveksuta tai kyseenalaisteta. Sellaiseen eivät tunnu tuntevan tarvetta myöskään Summerislen saaren asukkaat – Howien ruumis uhrataan auringolle, mutta hänen kuolemattomaan sieluunsa ei edes yritetä kajota.

Lee oli suuri J.R.R. Tolkienin kirjojen ihailija, ja toivoi pitkään voivansa vielä jonain päivänä esittää velho Gandalfia. Kuitenkin kun vuosina 2001-2003 ilmestynyttä Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta –elokuvatrilogiaa ryhdyttiin kuvaamaan, oli Lee jo lähes 80-vuotias, eikä hän katsonut kykenevänsä esittämään rooliin kuuluvia ratsastus- ja miekkailukohtauksia uskottavasti (Lee oli stuntmiesten liiton jäsen ja esitti aina kaikki vaaralliset ja fyysiset kohtauksetkin itse). Niinpä hän sen sijaan päätyi velho Sarumanin rooliin. Sarumanin rooli johti Leen näyttelijän uralla ns. keskiyön sadonkorjuuseen: hän oli näyttelijänä nyt yli kahdeksankymppisenä kysytympi kuin koskaan. Saruman jäi kuitenkin hänen kuolemattomista klassikkorooleistaan viimeiseksi – jos ei nyt lasketa kreivi Dookua katastrofaalisen huonoissa Star Wars –elokuvissa. Leellä itsellään ei kuitenkaan ilmeisesti ollut mitään myös hieman vaatimattomammissa elokuvaprojekteissa esiintymistä vastaan, kunhan hän vain oli itse omaan suoritukseensa tyytyväinen. Tai niinkuin hän itse sanoi, ”voit näyttelijänä esiintyä huonoissa elokuvissa, mutta älä koskaan tee huonoa roolia huonossa elikuvassa”.

Jopa niin pitkän ja aivan loppuun asti aktiivisen elämän eläneelle ihmiselle kuin Lee, hänen meriittilistansa tuntuu loputtomalta. Englannin lisäksi puhui saksaa, venäjää, ruotsia, ranskaa, italiaa ja kreikkaa. Hän oli huipputason golfaaja ja miekkailija. Guinnessin ennätyskirjan mukaan hän esiintyi useammassa elokuvassa kuin kukaan muu.

Lee oli myös koulutettu oopperalaulaja, jonka äänilaji oli mieslaulajien asteikolla matalin eli basso. Varsinaista laulajanuraa hän ei tehnyt, mutta hän kuitenkin esiintyi toisinaan ja levytti siellä täällä. Talvisodan aikaisen Suomen-reissunsa jälkeen Lee vieraili Suomessa vielä kolme kertaa osallistuakseen Savonlinnan oopperajuhlille. Suomalaisten oopperalaulajien ja –säveltäjien lisäksi Lee oli Sibeliuksen musiikin ystävä. Suomalaisten toimittajien kanssa keskustellessaan hän myös mainitsi usein kiinnostuksensa Kalevalaa kohtaan.

Tunnetusti Lee aloitti heavy metal –laulajan uran ollessaan jo lähempänä yhdeksää- kuin kahdeksaakymmentä. Leen 88-vuotiaana julkaisema Charlemagne: by the Sword and Cross –teemalevy kertoo Kaarle Suuresta, jonka jälkeläinen Lee oli italialaisen aatelisäitinsä puolelta.

Kaikissa lukemissani haastatteluissa ja katsomissani dokumenteissa Lee esiintyy ehdottoman kohteliaana ja sulavasti käyttäytyvänä herrasmiehenä. Moitteeton käytös ei kuitenkaan ollut hänen kohdallaan pelkkä kulissi, vaan pääasiallinen vaikutelmani hänestä on aina ollut aito sydämellisyys, kunnioitus ja kiinnostus toista ihmistä kohtaan, joka on jokaisen todella suuren ihmisen tunnusmerkki.

Lee jättää jälkeensa paitsi koko joukon ikimuistettavia roolisuorituksia, myös toinen toistaan kiehtovampia tarinoita. Jokaisella lienee suosikkinsa, omani on tämä. Taru sormusten herrasta –trilogian elokuvasovituksessa Saruman päätyy Grima Kärmekielen puukottamaksi, romaanista poiketen, Orthancin tornissa Rautapihassa. Kohtauksen kuvauksissa Peter Jackson kehoitti Leetä kirkaisemaan saadessaan Griman tikarin selkäänsä. Lee vastasi tähän, että puukosta selkäänsä saava mies ei kirkaise, vaan korahtaa ilman purkautuessa ulos keuhkoista. Kun Jackson kysyi, miksi sinä niin luulet, Leen vastaus oli, ”En minä luule. Minä tiedän.”

–

–

Jarno Alander ei ole sitoutunut mihinkään, joten häntä on turha vaatia irtisanoutumaan mistään. Hän asuu Itä-Helsingissä.