SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Miksi tarvitsemme Hillarya

hillary 3JACK DONOVAN  (suomentanut Jarno Alander)

Kun ensimmäistä kertaa kuulin Benghazin tapauksesta1, ajattelin että Hillary Clintonin peli olisi pelattu.

Siihen asti oli näyttänyt siltä, että hänelle kannettaisiin presidentinvirka lautasella ikään kuin lopullisena kostona siitä, miten hänen miehensä nolasi hänet ja Obama työnsi hänet syrjään. Mutta varmasti hän ei voi enää toipua jostain Benghazin kaltaisesta – tai niin ainakin ajattelin.

Ilmeisesti olin väärässä. Hiljattain Time-aikakauslehti kysyi artikkelissaan, ”voiko kukaan enää pysäyttää Hillarya?

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ei voi. Republikaanipuolueen hölmöilevät uuskonservatiivit ja suurten pääomien lakeijat eivät näytä edes kykenevän löytämään hänelle vastaehdokasta. Vielä hiljattain he jopa yrittivät tarjota koko liittovaltion halveksituimman osavaltion sairaalloisen ylipainoista kuvernööriä, kunnes hänkin hiljattaisten pikku ongelmiensa vuoksi joutui vetäytymään syrjään.

Ellei jostain löydy ms-taudista kärsivää hiv-positiivista transseksuaalia vetämään miekkaa kivestä, kukaan ei voi kilpailla Hillaryn taustatarinan ja henkilöhistorian kanssa.

Vaikka hän onkin tämän hetken suosikki demokraattien ehdokkaaksi, hänen menneisyytensä ja häviönsä Obamalle tekevät hänestä samanaikaisesti myös voittoisaa comebackia tekevän altavastaajan.

Mutta, mikä kaikkein tärkeintä, Hillary Clinton on seuraava suuri kansalaisoikeusehdokas. Nyt kun amerikkalaiset ovat jo saaneet mustan presidenttinsä, media tarvitsee jonkin uuden suuren tarinan josta innostua, jotta vuoden 2016 presidentinvaalit voi olla jälleen ”uraauurtava” ja ”historiallinen” tapahtuma. Edistykselliset ihmiset, nähkääs, vaativat edistystä. YHDYSVALTAIN ENSIMMÄINEN NAISPRESIDENTTI on niin itsestään selvä asia, että otsikot suorastaan kirjoittavat itse itsensä.

Sillä ei juuri ole mitään väliä, että Hillary on luultavasti vähintään yhtä pätevä tehtävään kuin kuka tahansa hänen mahdollisista haastajistaan. Kuten ei myöskään millään pötypuheilla tai vaalilupauksilla, joita hän joutuu tekemään voidakseen luoda vaikutelman siitä, että hänellä olisi kansalle jotain sanottavaa.

Hillary Clintonin sukupuoli ja tausta paikkaavat sen tosiasian, ettei kukaan oikeastaan pidä hänestä. En jaksa uskoa että edes kaikkein kovaksikeitetyimmät demokraatit syvällä sisimmässään pitäisivät hänestä. He eivät koskaan tule palvomaan häntä niin kuin he palvoivat Obamaa, tai edes niin kuin he palvoivat hänen miestään. Hillaryn puheita on vaikea uskoa jopa silloin kun hän yrittää olla vilpitön. Hän on selvästi terävä machiavellilainen juonittelija – vähän niin kuin Richard Nixon jakkupuvussa – mutta hänellä on myös taipumus hysteerisiin ämmämäisyyden puuskiin, jotka ne kuuluisat lähikuvat, joissa hän näyttää kulahtaneelta harpyijalta, niin hyvin onnistuvat tavoittamaan.

Mikään yllä olevasta ei kuitenkaan tule estämään hänen valintaansa presidentiksi. Ellei jotakin todella yllättävää tapahdu, media saa suuren kertomuksensa ja Amerikka saa ENSIMMÄISEN NAISPRESIDENTTINSÄ.

Se sopii minulle. Haluaisin itse asiassa tehdä saman tien selväksi, että odotan innolla Hillary Clintonin presidenttikautta.

Presidentti Clinton ei tule käyttämään presidentin valtaansa tehdäkseen mitään dramaattisia muutoksia Amerikan alamäkeen. Hän istuu sini-puna-valkoisen katastrofikelkan kyydissä kuten kuka tahansa esikaupunkien keskiluokkainen futisäiti – jalat edellä varovasti jarruttaen.

hillary 4Clintonin ei tarvitse ottaa radikaalifeministejä yhtä vakavasti kuin Obama — tai edes niin vakavasti kuin George W. Bush. Vai voivatko feministit muka syyttää häntäkin sodan julistamisesta naisia vastaan? Hänen tarvitsee mielistellä naisia paljon vähemmän kuin Obama mielisteli urbaaneja mustia, koska hän itse asiassa on kuin onkin sataprosenttisesti nainen — hänen ei tarvitse teeskennellä olevansa yksi heistä.

Vaikuttaa myös todennäköiseltä, että presidentti Hillary Clinton tulee olemaan paljon vähemmän kunnianhimoinen kuin Obama, mitä tulee hallinnon uudistamiseen. Uskon, että hän pysyy samanlaisena pragmaattisena pelinaisena kuin aina ennenkin. Hänellä ei ole huolenaan samanlaista kansallista henkistä krapulaa kuin Obamalla, joka iski kun kävi ilmi ettei hänellä ollutkaan tarjottavanaan sellaisia messiaanisia ihmeitä, joita Obama-kultin papit ja papittaret lupasivat. Kukaan ei aseta häneen sellaisia odotuksia. Riittää, että hän on ENSIMMÄINEN NAISPRESIDENTTI.

Ja se on jotain se.

Se on isompi juttu kuin musta presidentti.

Se on isompi juttu, koska miesten ja naisten väliset erot niin yksilöinä kuin ryhminäkin ovat suuremmat kuin erot eri rotujen välillä.

Eri rotua edustavat miehet ovat silti miehiä.

Monilla tavoin Barack Obama oli tavallinen mies siinä missä kuka tahansa muu. Mutta naispuolisen johtajan symbolinen voima on valtava.

Ihmisluonnon ollessa sitä mitä se on, naisen asettaminen koko kansakunnan miesten johtajaksi saa aikaan dramaattisen muutoksen siinä, miten miehet näkevät itsensä ja roolinsa.

Ennen Barack Obaman valintaa presidentiksi monet valkoiset nationalistit kannattivat häntä, koska he toivoivat, että musta mies valkoisessa talossa saisi valkoiset miehet tajuamaan, ettei Yhdysvallat ole enää ”heidän” maansa.

Valtaosa tuntemistani miehistä ei juuri piittaa feminismistä. Itse asiassa valtaosa tuntemistani miehistä ei juuri edes tunnu tietävän, että jotain sellaista kuin feminismi on olemassa. Poikkeuksena korkeakouluopiskelijat tai miehet, joiden työpaikoilla on paljon poliittisesti korrekteja naisia. Valtaosa periamerikkalaisista miehistö ei lue Atlanticia, New York Timesia tai Slatea. He eivät edes tiedä, mitä Feministing tai Jezebel oikein ovat.

Valtaosa työväenluokkaisista miehistä, joiden kanssa itse olen tekemisissä, eivät ymmärrä Amerikassa ja suurimassa osassa länsimaita tapahtuvien muutosten laajuutta.

En tarkoita, etteivätkö he olisi huomanneet miten säännöt muuttuvat. He tietävät, etteivät he enää naimisiin mennessään voi odottaa olevansa herra ja hidalgo omassa kodissaan. Ja he tietävät että heidän vaimonsa voi lähteä milloin vain halutessaan, viedä lapset mennessään ja ulosmitata tästä hyvästä oikeuden päätöksellä leijonanosan miehen palkasta täältä ikuisuuteen. He tietävät, ettei naisia saa ikinä, koskaan jättää minkään ulkopuolelle. He tietävät, että heitä voidaan syyttää seksuaalisesta häirinnästä, jos he käyttäytyvät kuten miehet ovat käyttäytyneet vuosituhansia. He tietävät, että naisia suorastaan pusketaan armeijaan ja kaikkiin aiemmin miehisinä pidettyihin ammatteihin. He tietävät, että television ohjelmia tai mainontaa ei enää suunnitella heitä silmälläpitäen. He näkevät kaiken muuttuvat pyöreäksi, söpöksi ja naisystävälliseksi. He huomaavat urheiluruudun naisjuontajan, vaikka ovatkin lopulta kiinnostuneempia siitä urheilusta.

dominated 2Miehet näkevät ja tietävät tämän, mutta he edelleen toimivat niin kuin. Niin kuin peli olisi entistä haastavampi, mutta niin kuin säännöt ja tavoite olisivat silti samat kuin ennenkin. Amerikkalainen perusjätkä elättelee yhä ajatusta, että jos hän pelaa korttinsa oikein, hän voi yhä elää patriarkaalista elämää, ja että kuka tahansa mies jolta se ei onnistu on joko luuseri tai nenästä vedettävä, tai molempia.

En keksi ketään, joka voisi paremmin osoittaa amerikkalaiselle perusjätkälle, että hän ei enää elä miesten maailmassa, tai miesten maassa, kuin Yhdysvaltain presidentti Hillary Rodham Clinton.

Muilla mahtavilla on naishallitsijoita. Englannilla oli Rautarouvansa, mutta Yhdistyneellä kuningaskuningaskunnalla on myös ollut kuningatar suurimman osan sen historiasta. Amerikassa ei ole koskaan ollut kuningatarta. Haluavatko amerikkalaiset sotilaat palvella naispuolista ylipäällikköä, varsinkin sellaista, joka on jo tehnyt selväksi, ettei hänellä ole vaikeuksia tarvittaessa viskata heitä suoraan vihollisen panssarivaunun alle? On selvää, että Hillary Clinton presidenttinä muuttaa radikaalisti amerikkalaissotilaiden omakuvan ja itse asiassa kaiken sen, mitä vielä on jäljellä yhdestä harvoista soturiveljeskunnista. Kundit voivat naureskella vaikka kuinka paljon merijalkaväen naissotilaille, jotka eivät kykene kolmeen punnerrukseen. Pian muija joka ei ole todennäköisesti edes yrittänyt punnertaa sitten 70-luvun, tulee näyttämään kaapin paikan kaikissa Yhdysvaltain sotilastukikohdissa ympäri maailmaa.

Kostuvatko lippua heiluttavien patrioottien silmät yhä heidän kuullessaan kansallislaulua tai heidän vannoessaan lippuvalaa … naiselle?

Vannon uskollisuutta Amerikan Yhdysvaltojen lipulle ja sille tasavallalle, jota se edustaa, yhdelle, jakamattomalle, Äidin alaiselle kansakunnalle?

Rakastavatko perustuslaillisista oikeuksistaan vaahtoavat vielä silloin perustuslakia, kun he tajuavat että sama perustuslaki on pakottamassa heidät alistumaan naishallitsijan komennettavaksi?

The New York Times myönsi hiljattain, että naiset “tasa-arvoisissa” avioliitoissa – avioliitoissa joissa kotityöt ja vastuut jaetaan täysin puoliksi sukupuoleen katsomatta – pitävät aviomiehiään seksuaalisesti vähemmän puoleensavetävinä. Olen itse käynyt jatkuvaa keskustelua muutamien ystävien kanssa ”aisankannattaja”-pornon suosion ilmeisestä kasvusta ja siitä mistä se mahtaa johtua. Kenties miehet tasa-arvoisissa avioliitoissa alkavat fantasioida miehistä, jotka kykenevät dominoimaan vaimojaan tavalla, johon he itse eivät enää kykene?

Osa samaa ilmiötä on myös se, mitä kutsutaan Amerikan salaiseksi Putinin palvojien alakulttuuriksi. Amerikkalaismiehet eivät enää ole ylpeitä johtajistaan. Aivan kuten feminisoituneet miehet haaveilevat heidän vaimojaan rajusti rynkyttävistä miehistä, he kuvittelevat Putinin miesten miehenä, jotka määrätietoisesti ottaa Amerikan komentoonsa. Putin on sellainen läpikotaisin korruptoitunut johtaja, josta amerikkalaismiehet voisivat olla ylpeitä (toisin kuin niistä läpikotaisin korruptoituneista johtajista, jotka heillä juuri nyt on).

Monimuotoisuuden ja suvaitsevaisuuden puolestapuhujat ovat pitkään väittäneet, että ihmiset kokevat itsensä ulkopuolisiksi jos he eivät näe ”kaltaisiaan” ihmisiä johtavissa asemissa. Jos ja kun Hillary seuraa Obamaa, amerikkalaismiesten on hyvin vaikea kuvitella, että maa on enää heidän kaltaisiaan ihmisiä varten. Hillary on vain taas uusi äiti, opettaja, hr-manageri, terapisti, taas uusi sossutäti, uusi nalkuttava tyttöystävä, taas uusi nainen joka määrää, mitä saa tehdä, mitä saa haluta, mitä pitää ostaa. Hillary presidenttinä varmistaa, että yhä useammat miehet vetäytyvät kilpajuoksusta kohti Amerikkalaista unelmaa. Odotan innolla amerikkalaisen miehen vieraantumista, koska uskon, että Nyky-Amerikassa vain piilomaskuliinisuus voi menestyä. Tämän maan on pitää murtua henkisesti sisältäpäin, jotta maskuliiniset arvot tai patriarkaatti voivat tehdä paluun. Kuten olen ennenkin sanonut, jotta todellinen muutos olisi mahdollinen, amerikkalaismiesten on syrjäydyttävä yhä enemmän. Heidän on murrettava henkiset siteensä Yhdysvaltoihin valtiona, ja muututtava elämäänsä tyytyväisiksi barbaareiksi, jotka eivät voisi vähempää piitata ”edistyksellisistä” arvoista, ja jotka elävät omien sääntöjensä ja arvojensa mukaan. Prosessia vauhdittamaan Amerikka tarvitsee johtajan, joka vahvistaa amerikkalaismiesten mielissä aavistuksen, että Amerikkaa hallitsevat ”ne”, emme ”me”.

Uskon, että Hillary on oikea nainen siihen hommaan.

Hillary Clinton saa miljoonat miehet heräämään siihen tosiasiaan, että Amerikan hallitseva luokka ei enää jaksa edes teeskennellä ajavansa tavallisten amerikkalaismiesten etua.

Presidentti Hillary Clinton osoittaa amerikkalaismiehille, että Amerikka ei enää ole valtio, joka arvostaa uudisraivaajaa ja karskia cowboyta. Se oli se vanha, paha Amerikka. Uusi Amerikka haluaa miehensä munattomina, heikkoina ja täysin suuryhtiöiden omistaman hallinnon kontrolloimina. Uusi Amerikka on kiinnostuneempi kunnianhimoisten uranaisten tarpeista ja toiveista.

Presidentti Hillary osoittaa, että Amerikka ei enää ole meidän” maamme.

Me vain satumme asumaan täällä.

Yhä useammat miehet, erityisesti nuoret miehet, ovat jo tehneet tämän huomion itsenäisesti. Peruuttamaton vallanvaihto kansalta suuryhtiöille, pienelle eliitille ja heidän byrokraattilakeijoilleen on jo tapahtunut. Nimellisellä johtajahahmolla on vain abstraktia merkitystä. Sillä, mitä puhuva pää sanoo, ei ole varsinaista merkitystä, mutta puhuvan pään sukupuoli saattaa herättää lisää miehiä unestaan.

Kun nappasin mukaani Timen numeron jonka kannessa kysyttiin, ”Voiko kukaan pysäyttää Hillarya”, kundi kassalla kysyi, onko Hillary pyrkimässä taas presidentiksi.

Hän oli ehkä 22-vuotias.

Vastasin, että en tiedä.

Jos rehellisiä ollaan, ostan tämän vain voidakseni kirjoittaa jutun, jossa teen hänestä pilaa.”

Poika nyökkäsi. ”En usko, että sillä on oikeasti väliä, kuka vaalit voittaa.”

Ei olekaan.”

Ne kaikki ovat samanlaisia. Ne kaikki varmaan kokoontuvat keskenään juhlaillallisille.”

Jep, niin ne tekevät.”

Alkuperäinen teksti julkaistu Radix Journalissa 21.2.2014

1 Artikkelin alussa mainittu ”Benghazin tapaus” lienee vuoden 2012 Libyan sisällissodan aikana tapahtunut hyökkäys kahteen Yhdysvaltojen diplomaattiseen kohteeseen vastaan Benghazin kaupungissa. Hyökkäyksissä kuoli neljä amerikkalaista ja kymmenen haavoittui. Yksi kuolleista oli Yhdysvaltojen Libyan suurlähettiläs J. Christopher Stevens, josta tuli siten ensimmäinen komennuksellaan surmattu amerikkalainen suurlähettiläs sitten vuoden 1979. Tapauksen jälkeisissä tutkimuksissa ilmeni, että Libyan suurlähetystö oli toistuvasti pyytänyt turvatoimien kohentamista, pyyntö jonka Clintonin johtama ulkoministeriö oli toistuvasti evännyt. Clinton joutui lopulta ottamaan vastuun turvajärjestelyjen pettämisestä ja diplomaattien kuolemista.

Information

This entry was posted on huhtikuu 28, 2015 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , .
%d bloggers like this: