SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Modernin Suomen varjohistoriaa

aspaTIMO HÄNNIKÄINEN

Rationaalisuudellaan ylpeilevien länsimaiden historia on täynnä erilaisia salatieteellisiä virtauksia, esoteerisia oppeja ja uskonlahkoja aina antiikin päivistä saakka. Erityisen kiintoisaa on se, miten salatieteellinen puoli on nivoutunut yhteen virallista arvostusta nauttivan tieteen kanssa. Pythagoras oli paitsi merkittävä matemaatikko, myös salaisen kultin johtaja ja esoteerikko, joka innoitti myöhemmin vapaamuurareita ja ruusuristiläisiä. Monet merkittävät tiedemiehet, kuten fyysikko William Crookes ja biologi Alfred Russel Wallace olivat innoissaan spiritismistä 1800-luvulla. Tuolloin darwinismiin sisältyvä ajatus kaikkia eliölajeja lopulta kohtaavasta sukupuutosta ja unohduksesta tuntui monista niin sietämättömältä, että filosofit ja tutkijat kääntyivät spiritismin puoleen löytääkseen tieteellisen perustan kuolemanjäkeiselle elämälle.

Tiede ja okkultismi eroavat monessa suhteessa, mutta niitä yhdistää usko maailmaan, jota lait hallitsevat. Tiedemies pyrkii hallitsemaan luontoa ottamalla selville luonnonlait, okkultisti taas etsii salaista tietoa kumotakseen luonnonlait. Tällaiset toimintamallit ovat mielekkäitä vain, jos maailma toimii järjestelmällisesti kuin kellokoneisto: jos todellisuus olisi pohjimmiltaan kaoottinen, ihmisen tahto olisi sen edessä voimaton ja olisi turha tavoitella tieteellistä luonnon hallintaa tai maagista vapautta luonnon säännönmukaisuuksista.

Joidenkin okkultistien haave koko ihmiskunnan kohoamisesta korkeampaan tietoisuuden tilaan on spirituaalinen versio maallisen humanismin edistysmyytistä, jossa ihmiskunta etenee tieteen ja järjen avulla asteittain kohti yhä suurempaa onnea ja viisautta. Suomalaisen teosofian uranuurtaja Pekka Ervast katsoikin, että teosofia on sosialistisen liikkeen hengellinen liittolainen, jota ilman sosialismi on vaarassa ”vajota sokeaan aineellisuuteen”.

Perttu Häkkisen ja Vesa Iitin suomalaista 1900-luvun salatiedettä luotaavaa kirjaa Valonkantajat voikin lukea selvityksenä modernin suomen varjohistoriasta. Suomalainen okkultismi on paitsi kansainvälisesti, myös kansallisesti vähän tunnettua, mutta Häkkinen ja Iitti ovat kaivaneet esiin joukon kotikutoisia profeettoja, maagikkoja, mystikkoja, selvänäkijöitä, ufotutkijoita ja muita eksentrisiä persoonallisuuksia, joilla on ollut oma erityinen roolinsa koko itsenäisyyden ajan mentaalihistoriassa.

valonkantajatValonkantajat on äärimmäisen viihdyttävä ja perusteellinen teos, joka onnistuu kertomaan jotakin suomalaisen kulttuurin pohjavirroista. Sen ansio on neutraali suhtautumistapa kohteeseensa: outolintuja ei ihastella eikä heille naureskella, vaan heidän elämäntarinoidensa annetaan puhua puolestaan. Tekstin gonzojournalistiset elementit, kuten tarkoituksellisen värikkäät ja puhekieliset ilmaukset, tuntuvat puolestaan hieman päälleliimatuilta. Esiteltyjen henkilöiden ideat ja teot ovat itsessään niin hämmentäviä, että parhaiten niille tehdään oikeuttA toteavalla kerrontatyylillä.

Jotkut kirjan henkilöistä ovat olleet hyvinkin vaikutusvaltaisia. Ervastin ohella selvin esimerkki on ”valtakunnan selvänäkijä” Aino Kassinen, jolta muiden muassa Mannerheim ja Risto Ryti kävivät pyytämässä ennustuksia ja neuvoja poliittisiin, sotilaallisiin ja liiketoimiinsa. Mutta useimmat ovat pienehköjen vaihtoehtopiirien tuntemia kulttihahmoja, joista kerrotut legendat anekdootit rakentavat heidän ympärilleen myyttistä auraa.

Noin sata vuotta takaperin spiritismi, okkultismi, teosofia ja vastaavat olivat suuressa suosiossa Euroopan yläluokan, sivistyneistön ja taiteilijoiden keskuudessa, eikä Suomikaan jäänyt syrjään niiden vaikutuspiiristä. Kiinnostus levisi muihinkin kansankerroksiin, mistä kertoo kirjassa kokonaisen luvun saanut Tattarisuon juttu, 1930-luvun merkillisin suomalainen rikostapaus. Malmin hautausmaalla tapahtuneista rituaalisista ruumiinsilpomisista epäiltiin aluksi vapaamuurareita ja teosofeja ja syyllisiä etsittiin aina armeijan päällystöstä saakka, mutta lopulta tekijäksi paljastui tavallisista kansanihmisistä koostuva, omalaatuista mustaa magiaa harjoittanut ”noitapiiri”.

Salatieteiden kietoutuminen viime vuosisadan poliittisiin virtauksiin muodostaa merkittävän juonteen Valonkantajissa. Kuten muissakin maissa, myös Suomessa okkultismi veti puoleensa jonkin verran kansallismielistä tai äärioikeistolaista väkeä. Yhtenä syynä tähän ilmiöön lienee radikaalin oikeiston maailmankuvassa keskeinen rationalismin vastainen kapina ja halu löytää alkumyyttejä. Joskus kansallisen itsetunnon vahvistaminen on vaatinut kokonaisten myyttisten rakennelmien keksimistä itse.

Myytinrakentaminen oli tärkeää erityisesti kuvataiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspalle. Hän hämmensi 1900-luvun alussa sivistyneistöpiirejä teorioillaan, joiden mukaan indoeurooppalaiset kielet polveutuivat muinaisesta suomalais-egyptiläisestä alkukielestä ja muinaisen Egyptin sivilisaation olivat rakentaneet sinne vaeltaneet suomalaiset. Wettenhovi-Aspa käytti valtavan määrän aikaa ja energiaa todistaakseen vieraskielisten sanojen fennoegyptiläisen alkuperän. Monet sanajohdoksista olivat jokseenkin roiseja: ruotsin kielen ”människan” alkusana oli ”maannussija”, antiikin Kreikan Persefone-jumalatar tarkoitti alunperin ”persepunaa”, ja niin edelleen.

Wettenhovi-Aspan kielitieteellisiä pohdintoja ei varsinaisesti tyrmätty, vaan ne vaiettiin kuoliaaksi. Wettenhovi-Aspasta tuli aikansa outolintu ja taivaanrannanmaalari, jolla oli kuitenkin läheiset henkilökohtaiset välit moniin tuolloisiin merkkimiehiin, kuten Gallen-Kallelaan, Sibeliukseen ja Mannerheimiin.

Yliopistomies Yrjö Hirnin mukaan Wettenhovi-Aspa kyllä ymmärsi teorioittensa paikkansapitämättömyyden, mutta halusi tietoisesti ilveillä tosikkomaisten tiedemiesten ja ruotsinkielisen sivistyneistön kustannuksella. Aspan teoriat eivät oleellisesti poikenneet 1600-luvulta lähtien muodissa olleista kansallista muinaisuutta korostavista spekulaatioista. Esimerkiksi ruotsalaisten oli väitetty polveutuvan Nooasta ja muinaisista kreikkalaisista. Tällaisilla käsityksillä pyrittiin aikanaan oikeuttamaan tiettyjen kansojen valta toisten yli, ja Aspan veijarimainen ”fennoegyptologia” voidaan tulkita imperialistisen suuruudenhulluuden parodiaksi.

pekkaVeijarimaisuutta oli myös Turun Hengentieteen Seuran, Isänmaallisen Kansanrintaman ja Kansallis-mytologisen Yhdistyksen perustaneessa Pekka Siitoinissa. Hän teki itsestään ja elämästään hämmentävän spektaakkelin, jossa vakavaa ainesta on vaikea erottaa karnevalistisesta. 1970-luvulla poliittisuus näytti vakavahenkisemmältä kuin myöhempina vuosikymmeninä, vaikka siinä olikin mukana okkultistisia ja pornografisia elementtejä. Mutta Kekkosen ja YYA:n Suomessa natsitunnusten alla marssivalla liikkeellä ei mitenkään voinut olla menestymisen mahdollisuuksia. Siitoinista harvoine kannattajineen tulikin jonkinlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Siitoin sanoi ja teki kaikkea, mikä suomettuneessa Suomessa oli poliittisesti joko kiellettyä tai epäkorrektia – ja kaiken lisäksi mahdollisimman eksentrisellä tavalla.

Siitoinin poliittista toimintaa voi pitää eräänlaisena transgressiona. Se oli keskisormennäyttöä vallitseville arvoille ja sopivaisuuskäsityksille. Siinä missä Wettenhovi-Aspa irvisteli suurvaltojen suuruudenhulluudelle, irvisteli Siitoin demokratian ja yhteiskuntarauhan nimissä harjoitetulle sensuurille, yhdenmukaistamiselle ja nöyristelylle. Siitoinin roolia Kekkosen tasavallassa kuvaa kenties parhaiten anekdootti, jonka mukaan Siitoinin kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi Kultarannalle ja hämmensi melkoisesti presidenttiä ja hänen vieraitaan.

Siitoin yhdisti uusnatsismin ja satanismin, mikä saattaa äkkiseltään kuulostaa oudolta, mutta asiassa on sisäinen logiikkansa. Adolf Hitler edustaa sekulaarille humanismille samaa kuin paholainen kristinuskolle. Hän on kaiken hyvänä ja kunnollisena pidetyn vastakohta, ja hänen esittämisensä positiivisessa tai edes neutraalissa valossa on moderni versio jumalanpilkasta. Niin suuri on kuvien ja symbolien valta valistuneen aikakauden ihmiseen, että hakaristikuvion näkeminen joulutortussa tai keskitysleiriasua muistuttava paita voivat herättää julkisen paheksunnan aallon. Uusnatsismi onkin eräänlaista saatananpalvontaa, jossa ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia ja muut tämän ajan pyhimmät uskonkappaleet käännetään järjestelmällisesti ja räikeästi ylösalaisin.

Kansallinen perspektiivi Valonkantajien aihepiiriin ei kuitenkaan rajoitu pelkkiin poliittisiin ääri-ilmiöihin. Kirjassa esiteltyjä hahmoja voi pitää suomalaisen kylähulluperinteen jatkajina. Konformistisina pidetyt suomalaiset ovat aina rakastaneet kylähullujaan ja ikuistaneet heitä suulliseen kansanperinteeseen ja kirjoitettuun kaunokirjallisuuteen. Itse asiassa suomalainen haluaa kuvitella itsensä eksoottisena ja erikoisena muun maailman silmissä, ja niinpä originellin elämäntaiteilijan hahmo elää vielä maatalousyhteiskunnan kadottuakin.

Kotikutoisia mystikkoja, tietäjiä ja taikojen tekijöitä yhdistää toisinajattelu ja toisinkokeminen. Valtavirtayhteiskunnan laitamilla he ovat luoneet omia mytologioitaan, jotka on usein rakennettu yleisempien mytologioiden päälle. Suomenlinnan oppaana itsensä elättänyt Ior Bock yhdisti Kalevalan henkilöt omasta suvustaan kehittämäänsä myyttiseen saagaan, ja sai Sipoon Säästöpankin ja Lemminkäinen Oy:n rahoittamaan saagassa mainitun Lemminkäisen temppelin kaivauksia. Toisinkokijoista kertovat tarinat ja kaskut ovat modernia folklorea, johon kohdistuvaa voimistunutta kiinnostusta Häkkisen ja Iitin kirja osaltaan ilmentää.

Perttu Häkkinen ja Vesa Iitti: Valonkantajat. Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä (Like, 2015)

Timo Hännikäinen (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja. Tuoreimmat teokset esseeteos ”Hysterian maa” (2013) ja esseekokoelma "Kunnia" (2015). Kiinnostuksen kohteita taide, historia ja antimoderni ajattelu.

Timo Hännikäinen (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja. Tuoreimmat teokset esseeteos ”Hysterian maa” (2013) ja esseekokoelma ”Kunnia” (2015). Kiinnostuksen kohteita taide, historia ja antimoderni ajattelu.

%d bloggers like this: