SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Generation Putin: Maagista realismia itänaapurista

pelevinALARIK NOTIS

The subjective state “reading a work by Victor Pelevin” is somewhat difficult to classify. It is rather less like waking and rather more like high-quality dreaming, and despite its subjectivity, suggestive of unsayable reality: that the puddle reflects the sun, but also that the sun reflects the puddle, but also that neither of these is the case.”[1]

Suomessa on perinteisesti ajateltu, että tunnemme Venäjää ja ymmärrämme venäläistä yhteiskuntaa erityisen hyvin, kenties paremmin kuin monet muut maat. Yleisesti ottaen tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ei tänään eikä ennen. Venäjän yhteiskunnallinen keskustelu, kirjallisuus ja kulttuuri on suomalaisessa tiedonvälityksessä typistynyt lähinnä Pussy Riotiin, homoseksuaalien aseman päivittelyyn ja Putinilla pelotteluun. Tämä on harmillista, sillä Venäjällä käydään jatkuvasti taiteen ja kirjallisuuden avulla mielenkiintoista ja syväluotaava keskustelua, joka koskettaa ja tarkastelee omassa yhteiskunnassamme marginaaliin jääneitä mutta äärettömän mielenkiintoisia teemoja ilman länsimaalaista itsesensuuria. Venäjä on myös historiansa ja kulttuurinsa puolesta länsieurooppalaisuuden peili ja antipodi, joka tarjoaa länsimaalaiselle ihmiselle uusia näkökulmia tuttuihin ilmiöihin.

Raikkaita näkökulmia tarjoaa myös yksi Venäjän mielenkiintoisimmista nykykirjailijoista Viktor Pelevin (s. 1962), jonka allegorista ja intertekstuaalisuutta pursuavaa postmodernistista kirjallista tyyliä on luokiteltu maagiseksi realismiksi. Pelevinin kypsyminen kirjailijana tapahtui Neuvostoliiton romahduksen ja sitä seuranneiden sekaannuksen vuosien aikana, jolloin venäläinen yhteiskunta käännettiin ylösalaisin kapitalistisella shokkiterapialla ja pitkään eristäynyt venäläinen kulttuuri joutui länsimaisten vaikutteiden ristituleen ja amerikkalaisen kulttuurihegemonian paineen alaiseksi. Pelevin on maininnut Mikhail Bulgakovin erääksi varhaiseksi esikuvakseen, ja siinä missä Bulgakov kritisoi 1930-luvun stalinistista neuvostoyhteiskuntaa maagisen realismin keinoin, on Pelevinin kirjojen keskipisteessä useimmiten Neuvostoliiton jälkeinen Venäjä kaikkine ristiriitoineen ja absurdeine ominaisuuksineen.

Venäjällä kirjallisuudella on aivan omanlaisensa merkitys ja asema kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Venäläisyyden suurimmat tulkit ja venäläisen kulttuurin keskeisimmät suurhenkilöt ovat lähes poikkeuksetta kirjailijoita. Tähän kirjalliseen traditioon Pelevin sopii saumattomasti uuden Venäjän kiisteltynä kuvaajana. Kotimaassaan hän on suosittu kirjailija, erityisesti nuorten keskuudessa, mikä kertonee hänen ajankuvansa löytäneen kaikupohjaa niiden venäläisten keskuudessa, joiden sukupolvi kävi läpi mittavia yhteiskunnallisia muutoksia ja on kokenut uuden Venäjän synnyintuskat. [2] Länsimaiselle lukijalle Pelevin tarjoaa ikkunan nyky-Venäjän sielulliseen tilaan.

Pelevinin kirjat pursuavat ironiaa ja mustaa huumoria ja tyypillisesti ne tarkastelevat yhteiskuntaa allegorisella kerronnalla, jossa juoni ja kirjan hahmot toimivat vertauskuvina laajemmille teemoille. Postmodernismille tyypillinen intertekstuaalisuus on läsnä kaikissa Pelevinin teoksissa. Lainailemalla käsitteitä, termejä, sloganeita, fraaseja ja viitteitä asiayhteydestään irrotettuina sieltä sun täältä Pelevin rakentaa kutkuttavia kokonaisuuksia ja luo oivaltavia mielleyhtymiä, jotka ovat merkityksellisempiä, kuin ehkä ensi silmäyksellä näyttää. Virkistävää Pelevinin kirjoissa on myös se, että postmodernismistaan huolimatta hän ei tuhlaa aikaansa jo kauan sitten purettujen myyttien dekonstruoimiseen, vaan käy siekailematta nykyajan pyhien lehmien kimppuun. Vaikka irvaileekin Venäjälle ja venäläisyydelle, Pelevin ei suinkaan ole länsimaisen tasa-arvo- ja edistysajattelun apostoli. Buddhalaiseksi tunnustautuva Pelevin onkin sävyltään lähempänä askeettista mystikkoa kuin kaiken sallivaa hedonismia ja edistystä puolustavaa demokraattia. Pelevinille on ominaista luoda ironisia ristiriitoja erilaisten ilmiöiden ja niitä kuvaavan kielen välille. Se, miten asiasta puhutaan voi olla harhaanjohtavaa ja kääntää koko ilmiön näennäisesti päälaelleen. Joidenkin ilmiöiden ympärille on kehittynyt oma jargoninsa, jonka käyttö haittaa enemmän kuin hyödyttää todellisuuden hahmottamista. Näitä jargoneita ja kielellisiä abstraktioita kehitellessään Pelevin on parhaimmillaan.

pelevin 3Tarkkanäköisin Pelevin on kuvatessaan jälkineuvostolaisen Venäjän ja länsimaisten vaikutteiden yhteentörmäystä. Kansainvälistäkin suosiota saavuttanut Generation P (käännöksiä julkaistu myös nimillä Homo Zapiens ja Babylon) käsittelee 1990-lukua ja villiksi idäksi muuttunutta Venäjää, jossa gangsteri, oligarkki ja liikemies ovat toistensa synonyymejä. Kirjan päähenkilö, Tatarsky, yrittää tienata elantonsa nurinkuriseksi muuttuneessa maailmassa ja päätyy muutaman mutkan kautta mainostoimistoon töihin. Työnsä kautta hän tutustuu uuteen talousjärjestelmään, jonka keskipisteessä on mielikuvien myyminen ja manipuloiminen. Päähenkilö palkataan mainosmieheksi, koska hänellä on esimiehensä mukaan vielä toistaiseksi “neuvostomentaliteettia”, jonka ymmärtäminen on ensisijaisen tärkeää länsimaisten tuotteiden markkinoinnissa Venäjälle. Kirjassa Äiti-Venäjälle rantautunut uusi talousjärjestelmä on monimutkainen ja arvaamaton, mutta sen perusdynaamikka on helppo sisäistää:

”Useimmiten,” sanoi Morkovin, ”se menee näin: tyyppi ottaa rahaa lainaksi. Rahoilla hän vuokraa toimiston ja ostaa Jeep Cherokeen ja kahdeksan laatikkoa Smirnoffia. Kun Smirnoff loppuu, jeeppi on romuna, toimisto täynnä oksennusta ja laina erääntynyt. Niinpä hän lainaa lisää rahaa – kolme kertaa enemmän kuin edellisellä kerralla. Rahoilla hän maksaa edellisen lainan takaisin, ostaa Jeep Grand Cherokeen ja kuusitoista laatikkoa Absolut vodkaa. Kun Absolut…”

”Ok, ymmärrän,” Tatarsky keskeytti. ”Mitä lopulta tapahtuu?”

”Loppuvaihtoehtoja on kaksi. Jos rahaa lainannut pankkki on mafian omistuksessa, mies tapetaan ennemmin tai myöhemmin. Ja koska kaikki pankit ovat, yleensä käy niin. Jos mies taas on itse mafiassa, viimeinen laina siirretään valtionpankille ja mies ilmoittaa olevansa konkurssissa. Ulosottomiehet tulevat toimistoon, inventoivat tyhjät pullot ja oksennuksen peittämän faksin, ja vähän ajan kuluttua mies aloittaa alusta. Nykyään valtionpankilla on tietenkin oma mafiansa, joten tilanne on vähän mutkikkaampi, mutta peruskuvio on edelleen sama.

”Ahaa,” Tatarsky sanoi mietteliäästi. ”Mutten edelleenkään ymmärrä, mitä tekemistä tällä on mainonnan kanssa.”

Yhteiskunnallista analyysiä kirjassa tarjoaa myös Che Guevaran henki, joka kommunikoi päähenkilön kanssa ouija-laudan välityksellä. Henkiolento selventää informaatioaikakauden kulutusyhteiskunnan dynamiikkaa ja yksittäistä kuluttajaa motivoivia tekijöitä. Nykyihminen on solu taloudessa eli organismissa, jonka muinaiset ihmiset tunsivat nimellä Mammon, ja jota Che Guevaran henki kutsuu nimellä ORANUS. Media toimii Oranuksen hermoverkostona ja sen tehtävänä on lähettää soluja aktivoivia ja ohjaavia impulsseja:

Impulsseja on kolmenlaisia: oraalisia, anaalisia ja syrjäyttäviä wow-impulsseja (nimi tulee mainosten wow!-huudahduksesta).

Oraalinen wow-impulssi houkuttelee solun hankkimaan rahaa eliminoidakseen kärsimyksensä, joka johtuu omakuvan ja mainonnan luoman ihannekuvan välisestä ristiriidasta. Huomatkaa, että tärkeintä eivät ole asiat, joita rahalla voi ostaa saavuttaakseen tämän ihannekuvan – tärkeintä on raha itse. Tietenkin monet miljonäärit pukeutuvat rääsyihin ja ajavat halvoilla autoilla, mutta niin tehdäkseen pitää olla miljonääri. Samassa tilanteessa oleva köyhä kärsisi sanoinkuvaamattomia tuskia kognitiivisen dissonanssin seurauksena, ja juuri tämän vuoksi monet köyhät käyttävät viimeisenkin roponsa pukeutuakseen hyvin.

Anaalinen wow-impulssi houkuttelee solun kuluttamaan rahaa tunteakseen nautintoa edellä mainittujen kuvien yhteensulautumisesta.

Koska edellä kuvatut toiminnot (rahan hankkiminen ja sen kuluttaminen) ovat ristiriidassa keskenään, anaalinen wow-impulssi toimii kätketysti ja yksilö uskoo vakaasti, ettei nautintoa tuota rahan tuhlaaminen vaan tietyn tavaran hankkiminen. Mutta on tietenkin selvää, ettei 50 000 dollaria maksava rannekello voi fyysisenä objektina tarjota yksilölle sen suurempaa nautintoa kuin 50 dollaria maksava – koko juju on käytetyn summan koossa.

Kirjan edetessä käy yhä epäselvemmäksi, mikä on todellista ja mikä mainosta tai mielikuvamanipulaatiota, kuka on sätkynukke ja kuka vetää naruista, kuka (jos kukaan?) käyttää valtaa ja miksi. Kulutushysteria näyttäytyy päämäärättömänä kujanjuoksuna, jonka polttoaineena on kateus ja narsistinen pätemisenhalu. Pelevinin tarkkanäköisyydestä kertoo myös, kuinka kirjassa ennustetaan Putinin kaltaisen machojohtajan nousu Venäjän presidentiksi. Kirjassa putinoidi kantaa nimeä Kolja ja on kokonaan mainostoimistojen copywritereiden ideoima mielikuva, jonka on tarkoitus vedota keskivertovenäläisen epävarmuuteen ja pelokkuuteen ja samalla keksityn sukunimensä (Smirnov) avulla nostaa Smirnoff-vodkan myyntiä ja näin ilahduttaa sponsoreita. Tarinassa esiintyy myös copywriter, joka tuo erehdyttävästi aina habitustaan myöten mieleen Aleksandr Duginin eurasianismeineen ja anti-atlantismeineen. Eräässä kohtauksessa tämä Maljuta-niminen hahmo ideoi Nikelle mainosta, jossa amerikkalaiset sotavangit valmistavat lenkkareita vietnamilaisessa hikipajassa pakkotyönä. Kirjasta on myös tehty alkuperäisteokselle uskollinen elokuva, joka ilmestyi vuonna 2011. Samansuuntaisia teemoja käsittelee myös vuonna 2006 ilmestynyt kirja Ampir V (suomennos on nimeltään Viides Maailmanvalta).

pelevin 4Pelevin jatkaa yhteiskuntakriittisiä allegorioitaan vuonna 2011 ilmestyneessä S.N.U.F.F. -kirjassaan, josta ei ikävä kyllä vielä löydy käännöksiä. Tästä huolimatta on kirjasta ja sen sisällöstä saatavilla jonkin verran tietoa, jonka perusteella kyseessä on Peleviniä ja yhteiskuntakriittistä maagista realismia parhaimmillaan. Tuttuun tyyliin teoksessa käsitellään nykypäivän ilmiöitä, jotka on siirretty toiseen aikaan ja paikkaan loogiseen äärimmäisyyteen asti vietyinä. Tällä kertaa kirjan pelikenttä on globaalimpi ja koskettaa kansainvälistä politiikkaa. Juoni sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuten mutta tuo auttamatta mieleen hyvinkin ajankohtaiset konfliktit Lähi-Idässä ja Itä-Euroopassa sekä länsimaiden ja muun maailman vastakkainasettelun. Kirjassa tulevaisuuden maailma koostuu karkeasti ottaen kahdesta eri sivilisaatiosta, joista toinen on irvikuva oman aikamme kehittyneestä lännestä, ja jonka nimi on kirjassa Big Biz, ja toinen on irvikuva sivistymättömästä ja kehittymättömästä ei-lännestä, Urkainasta, jossa urkit tai orkit asustelevat. Internetiin on ilmestnyt käännettyjä pätkiä kirjasta, ja yhdessä niistä kuvataan, kuinka Big Biz käy säännöllisesti sotaa Urkainaa vastaan. Päähenkilö on jonkinlainen lennokki-pilotti, joka ohjaa lennokkiaan kodistaan käsin ja jonka tehtävä on lennokillaan tuhota vihollisia ja samalla kuvata sotatoiminta uutis- ja viihdekäyttöön. Kirja julkaistiin samana vuonna kun niin kutsuttu arabikevät ravisutti Välimeren etelärannikkoa, mikä on hyvä pitää mielessä seuraavaa katkelmaa lukiessa:

Sodat alkavat yleensä silloin, kun orkien johtajat ovat liian julmia (mitä he eivät voi välttää) tukahduttaessaan jonkin vallankumouksellisen kapinan. Ja näitä kapinoita syntyy kun meidän on aika laukaista uusi sarja snuffeja – niin se vain menee. Suunnilleen kerran vuodessa. Joskus vähän harvemmin. Monet eivät ymmärrä, miksi orkien kapinat alkavat juuri oikeaan aikaan. En aivan ymmärrä itsekään, mutta mekanismi on minulle selvä. Orkien kylissä ihmetellään vieläkin mikroaaltouuneja. He eivät ymmärrä sitä, että tulta ei ole eikä kukaan koske hampurilaiseen, mutta silti se vain kuumenee. Helppo juttu: pitää luoda elektromagneettinen kenttä saadakseen hampurilaisen hiukkaset liikkumaan nopeasti. Orkien vallankumoukset kuumennetaan samalla tavalla kuin hampurilaiset, paitsi että paskahiukkasia orkien päissä ei saa liikkeelle elektromagneettinen kenttä vaan informaatiokenttä. Edes lähettiläitä ei tarvita. Riittää, että jokin globaali metafora – ja kaikki metaforamme ovat globaaleja – vihjaa jonkun kylän koppaville orkeille, että jos he rakastavat vapautta, heidän avukseen tullaan. Silloin rakkaus vapautta kohtaan epäilemättä virkoaa heidän keskuudessaan, niin kuin eräänlainen helppo raha: keskushallinnon viranomaiset antavat kyläpäällikölle päivä päivältä vähän enemmän, niin ettei vaikutus näy vielä pitkään aikaan, mutta vastustamatonta kaipuuta vapauteen ja onneen ei voi pysäyttää. Emmekä menetä tässä senttiäkään, vaikka voisimme painaa niin paljon rahaa kuin he ikinä haluavat. Me vain seuraamme prosessia innokkaasti. Ja kun se on edennyt tarpeeksi pitkälle, aloitamme pommitukset. Emme luonnollisestikaan pommita kyseistä kylää vaan niitä, joita tarvitsemme kuvaamista varten. Ei tässä minusta ole mitään väärää. Informaatiokanavamme eivät valehtele. Orkejahan aina hallitsee joku raakalaismainen konna joka ansaitsee pommeja niskaansa koska tahansa, ja ellei heidän hallintonsa ole läpeensä paha, se johtuu vain siitä että sitä vaivaa suunnaton typeryys. Emmekä me loppujen lopuksi ole kenellekään vastuussa. Olipa meissä vikaa tai ei, olemme ikävä kyllä parasta mitä on saatavilla. Eikä tämä ole vain meidän näkemyksemme, vaan orkien myös. [3]

Kaiken kaikkiaan Viktor Peleviniä voi suositella lämpimästi yhteiskunnallisen satiirin ja maagisen realismin ystäville. Hänen kirjoissaan yhdistyy unenomainen, jopa psykedeelinen miljöö ja juonikaari terävään yhteiskunnalliseen satiiriin. Pelevinin antimaterialismi ja skeptisyys edistystä, rationalismia ja länsimaisia trendiaatteita kohtaan tekee hänestä varmasti mielenkiintoisen tuttavuuden myös Sarastuksen lukijakunnalle ja hänen tarkkanäköinen ajankuvansa ja sukupolvikertomuksensa tekee hänestä mielenkiintoisen kenelle tahansa, joka on kiinnostunut Venäjän sielun nykytilasta. Generation P -kirjan nimestä keskusteltaessa P -kirjaimen on ehdotettu edustavan Pepsiä, alkaahan kirja kuvauksella huolettomasta neuvostosukupolvesta, joka valitsi Pepsin. Mutta yhtä paljon se on kertomus siitä sukupolvesta, joka valitsi Putinin.

Viitteet:

[1] Pelevinin haastattelu Bomb Magazinessa vuodelta 2002. http://bombmagazine.org/article/2481/

[2] Russian literary culture is in disarray but it can still have a good row about its most fashionable writer. http://www.prospectmagazine.co.uk/features/victor-pelevin-novels-profile

[3] Englanniksi käännetty katkelma S.N.U.F.F.ista. http://don-estorskiy.livejournal.com/77621.html

Alarik Notis on silmät ja korvat auki maailmaa seuraava parikymppinen media-alan opiskelija pääkaupunkiseudulta. Harrastuksiin kuuluvat kirjallisuus, historia, politiikka, urheilu ja yleinen ihmettely.

Alarik Notis on silmät ja korvat auki maailmaa seuraava parikymppinen
media-alan opiskelija pääkaupunkiseudulta. Harrastuksiin kuuluvat
kirjallisuus, historia, politiikka, urheilu ja yleinen ihmettely.

 

Information

This entry was posted on tammikuu 27, 2015 by in Kulttuuri and tagged , , , , , , .
%d bloggers like this: