SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Venäjän uhka, Ukraina ja Suomi

bearJUKKA AAKULA

Elämme juuri siinä suhteellisen rauhallisessa hetkessä, joka edeltää Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Mielipidemittaus on juuri kertonut, että enemmistö suomalaisista ei pidä Venäjää uhkana Suomen turvallisuudelle. Alexander Stubb on ilmaissut tyytyväisyytensä siitä, että suomalaiset ovat rationaalinen kansa, koska emme pelkää Venäjää.

Suomalaisille on Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kerrottu mm. Tarja Halosen suulla, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat nyt hyvät ja luottamukselliset. Tarja Halosen elämäkerran mainoksessa ihmeteltiinkin:

Tarja Halonen rakensi 12 vuodessa myös luottamukselliset ja hyvät suhteet kaikkiin lähinaapureihimme; Ruotsiin, Venäjään ja Viroon. Miten se kävi ja mitä vaikeuksia siinä oli?

Putinin äärinationalistinen ja imperialistinen uho ja Ukrainaan kohdistunut sotilaallinen invaasio ei uskoa Suomen ja Venäjän suhteiden ongelmattomuuteen hetkessä kaada. Putin on ehkä hullu, mutta meillä ei ole oikeasti mitään pelättävää.

Nuorisolle on onnistuttu antamaan kuva, että armeija on turhaa puuhastelua, koska mitään sodan tai intervention riskiä ei ole. Oleellisin armeijaa koskeva kysymys saattaa jonkun mielestä olla se, onko valtiolla moraalinen oikeus käyttää nuoria miehiä palkattomina työntekijöinään – varusmiehinä –  armeijan palveluksessa. Joku toinen taas saattaa pitää siviilipalvelusta moraalisesti parempana vaihtoehtona kuin armeijapalvelusta. Voimme rauhassa keskittyä omaan elämäämme – mitään tarvetta maanpuolustushenkeen tms. vanhanaikaiseen ei ole.

Vanhempi väki taas uskoo Suomen erityisasemaan Venäjän naapurissa. Suomi oli ainoa Neuvostoliiton itäeurooppalainen naapurimaa, jota Neuvostoliitto ei pakottanut stalinistiseen diktatuuriin ja Suomessa tunnutaan luotettavan erityisaseman säilymiseen Venäjänkin aikana. Siksi Suomi ainoana Venäjän itäeurooppalaisena rajamaana – Valko-Venäjä toisena poikkeuksena – ei ole edes yrittänyt päästä Natoon.

Todellisuudessa mitään luottamuksellisia suhteita ei tietenkään ole olemassa. Eräs suuresti arvostamani naapurini totesikin: ”Venäjän ja Suomen suhde on kuin isännän ja torpparin. Jos isäntä on hyvä, torpparin tilanne on hyvä, mutta kun sukupolvi vaihtuu ja tilalle tulee uusi isäntä, torppari voi yhtäkkiä olla täyden mielivallan alainen.”

Kun Ukrainan valtio on likvidoitu tai pilkottu, seuraava painostuksen kohde on todennäköisesti Suomi. Suomi ei ole henkisesti eikä turvallisuuspoliittisesti varautunut asiaan. On oikeastaan turha tässä edes käsitellä sitä, mitä Suomen pitäisi tehdä toisin. Kriisitietoisuuden on kasvettava voimakkaasti ennen kuin tilanne voi parantua.

Aluksi suomalainen turvallisuuspoliittinen kriisi ei tietenkään konkretisoidu ihmisten elämään millään tavalla, mutta hiljalleen tilanne alkaa muuttua. Kehityskulku saattaa olla vaikkapa seuraavanlainen:

1. Lännen Venäjään kohdistuvien talouspakotteiden takia idänkauppa alkaa laskea heti. Mutta lisänä tulee suurempi haitta: Suomi ei tavallaan ole enää lähellä mitään markkinoita. Tähän mennessä on puhuttu, että Suomi on ulkomaisille sijoituksille mielenkiintoinen, koska Helsinki on lähellä Pietaria. Tämä etu menetetään. Ulkomaiset yritykset, joilla on jo toimintaa Suomessa, saattavat vetää toimintansa pois Suomesta. Samoin suomalaiset yritykset saattavat siirtää pääkonttorinsa Suomesta. Palkat laskevat ja asuntojen ja muun varallisuuden arvo samoin.

2. Venäjän aggressiivisen ulkopolitiiikan takia kaikki Venäjän naapurit koetaan markkinoilla epästabiileiksi valtioiksi. Erityisen epästabiileiksi koetaan Natoon kuulumattomat Venäjän naapurit. Markkinoilla Suomea ei nähdä vain epäattraktiivisena vaan suorastaan riskaabelina sijoutuskohteena. Suomeen liittyy maariski. Yritykset alkavat paeta Suomesta ja taloustilanne heikkenee edelleen. Ihmisten elintaso laskee ja tyytymättömyys kasvaa.

3. Suomi joutuu vahvan painostuksen kohteeksi Venäjän taholta. Kriisi ei silloin enää materialisoidu vain taloudellisena romahduksena, vaan itsenäisyyden ja sananvapauden selkeänä supistumisena. Lopulta Suomi saattaa äärimmäisessä tapauksessa ajautua kokonaan Venäjän sfääriin.

Jotkut ihmiset – kutsun heitä ehkä hieman paradoksaalisesti optimisteiksi – ovat esittäneet sinänsä loogisesti, että Suomi saattaa tässä tilanteessa kyetä uudelleen palaamaan suomettumisen elikkä myöntyvyyden aikaan. Ollaan toki henkisesti rähmällään itään mutta talous kukoistaa idänkaupan ansiosta. En oikein usko tähänkään skenaarioon. Venäjällä voi olla Suomen osalle pidemmälle meneviä suunnitelmia.

Minkä Suomessa on muututtava?

Suomessa on ensi sijassa muututtava suhtautumisen. On ymmärrettävä, että Venäjän uhka on Suomen keskeisin turvallisuuspoliittinen kysymys – eikä vain sitä vaan Suomen merkittävin poliittinen kysymys. Koko kansan, eikä vain turvallisuuspoliittisten asiantuntijoiden, on sisäistettävä tämä.

On lisäksi sisäistettävä se, että maanpuolustus on kaikkien asia, ei vain varusmiesten ja ammattisotilaiden. Koko väestö on mobilisoitava sekä henkisesti että taidollisesti puolustamaan maataan. Maanpuolustuksesta kieltäytyviä on pidettävä tästä lähtien vapaamatkustajina ja moraalisesti epäilyttävinä.

Sosiaalipolitiikan on senkin ensi sijassa palveltava maanpuolustuksen etua. Tuloerojen jatkuva nousu ja syrjäytyminen ovat rajamaassa ensi sijassa maanpuolustuksellisia kysymyksiä. Maa, jossa alimmat sosiaaliluokat jätetään tuuliajolle, on heikko eikä rajamaalla ole varaa olla heikko.

Tilastotieteen uranuurtaja eugeenikko Karl Pearson totesikin kirjassaan Socialism and Natural Selection, että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi.

Rajamaan kansalainen ei voi olla vain itseään toteuttava utilitaristi vaan hänen pitää olla valmis myös taistelemaan maansa vapauden puolesta. Rajamaan kansalaisen on oltava sekä yksilö, sivistynyt eurooppalainen että myös kansaansa puolustava sotilas. Yhteiskuntapolitiikan tehtävä ei voi olla vain yksilöiden ihmisoikeuksien ja hyvinvoinnin maksimointi vaan myös kansakunnan koheesion ja maanpuolustustahdon vahvistaminen.

Rajamaan on etsittävä tukea ensi sijassa muista vastaavassa asemassa olevista maista – siis Virosta, Latviasta, Liettuasta, Puolasta ja Ukrainasta – ja opittava siitä, miten ne ovat turvallisuuspoliittiset ongelmansa ratkaisseet. Virossa vapaaehtoiseen maanpuolustukseen osallistuvien määrä on rajussa kasvussa, mikä kuvastaa virolaisten tietoisuutta Venäjän uhasta. Viro myös toteuttaa maanpuolustusta yhdessä muiden länsimaiden kanssa.

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.

 

 

Information

This entry was posted on maaliskuu 28, 2014 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , .
%d bloggers like this: