Ukrainan nationalistien puheenvuoroja

Johdannoksi

–

Euromaidanin nimellä tunnettu Ukrainan äskettäinen kansannousu oli merkittävä tapahtuma siinäkin mielessä, että radikaalit nationalistit olivat siinä aktiivisessa, jopa ratkaisevassa roolissa. Myös sen jälkeen muodostetussa Ukrainan uudessa hallituksessa istuu nationalistisia puolueita edustavia ministereitä. Lännen kansallismielisissä ja ”uusoikeistolaisissa” piireissä kansannousu ja sitä seuranneet tapahtumat ovat herättäneet ristiriitaisia tunteita. Konfliktista on keskusteltu paljolti yhteenottona Venäjän ja liberaalin lännen välillä, ottamatta huomioon Ukrainan kansallismielisten ja traditionalististen voimien omia näkemyksiä. Millaista on ukrainalainen 2000-luvun nationalismi ja mihin se pyrkii? Suorien kontaktien ja tarkan asiantuntemuksen puuttuessa on viisainta antaa ukrainalaisten nationalistien puhua itse. Tämä artikkeli sisältää suomennokset kolmesta ukrainalaisten nationalistien kirjoituksesta. Kaksi ensimmäistä on alunperin julkaistu lähinnä länsimaiselle yleisölle suunnatussa Ukrainian Nationalism. Third Position -blogissa, johon kannattaa tutustua laajemmin, mikäli aiheesta on kiinnostunut.

Kirjoituksista ensimmäinen on euromaidanin mellakoissa merkittävää roolia esittäneen Oikea sektori -järjestön johtajan, Dmitro Jaroshin käsialaa ja sisältyy hänen vuonna 2009 julkaisemaan kirjaansa. Toisen kirjoituksen tekijä Olena Semenyaka kuuluu niin ikään Oikean sektorin aktiiveihin. Hänen tekstinsä on lyhyt mutta äärimmäisen kiinnostava tutkielma Ukrainan roolista sivilisaatioiden historiassa. Semenyaka kritisoi venäläisen geopoliittisen filosofin Aleksandr Duginin näkemyksiä ja kiinnittää Ukrainan osaksi Euroopan historiallista perintöä. Hänen mukaansa tämänhetkisessä Venäjä-länsi-vastakkainasettelussa ei ole kyse ideologisesta kiistasta, vaan valtataistelusta kahden globalistisen imperiumin välillä. Kirjoitus on oivallinen ikkuna ukrainalaisen kansallismielisyyden filosofiseen ytimeen, vaikka se saattaakin olla vaikeasti ymmärrettävä sellaiselle lukijalle, jolle vaikkapa Duginin ja Carl Schmittin ajatukset eivät ole ennestään tuttuja. Kolmas kirjoitus on Ukrainan tämänhetkisessä hallituksessa vaikuttavan Svoboda-puolueen varapuheenjohtajan Oleh Pankevytšin kirje Euroopan kansallisten liikkeiden liitolle, jonka perustivat Unkarin, Ranskan, Italian, Ruotsin ja Belgian kansallismieliset puolueet yhteistyöelimekseen vuonna 2009. Pankevytš arvostelee siinä liiton Venäjä-myönteistä kantaa Krimin tilanteeseen.

Oheiset kirjoitukset eivät toki anna kattavaa tai objektiivista kuvaa Ukrainan nationalistien näkemyksistä. Ne tarjoavat kuitenkin suodattamattomia ja sensuroimattomia näkökulmia, jotka on Ukrainan tilannetta koskevassa keskustelussa usein epäoikeudenmukaisesti jätetty huomiotta.

Tekstit on suomentanut Timo Hännikäinen.

–

–

Dmitro Jarosh: Globalismi – ihmiskunnan vihollinen

–

Ukraina on eurooppalainen maa, ukrainalaiset ovat eurooppalainen kansakunta. Näin on ollut tuhansia vuosia. Sitä ei epäile kukaan. Mutta onko tämän hetken Eurooppa itse eurooppalainen? Tästä on käytännössä kysymys.

Useimmat johtavat Euroopan maat ovat sortumassa imperialistisen historiansa alle. Miljoonien ihmisten lakkaamaton massamaahanmuutto synnyttää brittien, saksalaisten, ranskalaisten, espanjalaisten, italialaisten ja muiden keskuuteen afrikkalaisten ja aasialaisten siirtolaisten siirtokuntia. Sekularismi ja islamisaatio muuttavat kristityt kansakunnat uskonnollisesti epävarmoiksi ja tuhoavat eurooppalaisten sielun. Lukuisat ”vasemmistolaiset” valta- ja oppositiopuolueet edistävät ja viljelevät aktiivisesti sodomiaa, turmelusta, huumeriippuvuutta, eutanasian laillistamista ja lastenmurhaa (aborttia), sekä yrittävät laillistaa näennäistieteelliset tutkimukset eläinten ja ihmisten kloonaamiseksi. Eurooppa on hitaasti mutta varmasti menettämässä kasvonsa ja muuttumassa kaameaksi epäinhimilliseksi hirviöksi.

Euroopan Unioni käyttää myös hyväkseen kristinuskon ja Euroopan vastaisia voimia. Rajojen ja kansakuntien välisten erojen häivyttäminen tuhoaa perinteiset eurooppalaiset kansat ja niiden valtiot. EU muistuttaa yhä enemmän erästä toista liittoa – Neuvostoliittoa. On vain yksi ero. Neuvostoliitossa oli vallalla kommunistinen totalitarismi ja tämän hetken EU:ssa liberaalidemokraattinen totalitarismi vahvistuu koko ajan.

EU:n ulkopolitiikka ja sen päävaltiot – Iso-Britannia, Saksa ja Ranska – ovat erityisen avoimia lahjonnalle ja korruptiolle. Tänään voimme huomata kuinka ne luovuttavat Georgian ja Ukrainan Moskovalle pala palalta. Eilen saimme nähdä miten ne häpeämättömästi tuhosivat kristityn Serbian ja Makedonian. Jäi epäselväksi, oliko tarkoitus vastustaa serbialaista imperialismia vai auttaa islaminuskoisia albaaneja muokkaamaan maaperää ”Suur-Albaniaa” varten.

Yhdysvalloista ei tarvinne puhua paljon. Sen perustivat vapaamuurarit, jotka ovat hallinneet sitä siitä saakka. Se on tällä hetkellä ainoa supervalta, joka yrittää hallita maailmaa. Tuo maa työntää nokkansa sinne mihin se ei kuulu, ja joutuu usein hankaluuksiin sen vuoksi (tilanne Irakissa ja Afganistanissa). Kansallisten liikkeiden ja kristinuskon pääperiaatteiden vastustaminen – tämä on modernin Amerikan tehtävä. Niinpä, varsinaista amerikkalaista nationalismia tukahduttavat useiden lähteiden mukaan Yhdysvaltain hallituksen viranomaiset. Tämä on luonnollinen seuraus. Kuten tiedätte, Yhdysvaltoja ja EU:ta sekä niiden politiikkaa kontrolloivat melkein täydellisesti ylikansalliset suuryritykset, jotka myös suoraan tukevat Ukrainan sisäistä miehitysvaltaa. Tämä on kolmas Ukrainan vastainen rintamalinja.

Ne taistelevat meitä vastaan samanlaisin keinoin ja seurauksin kuin Moskova. Mutta niiden imperialismia sanotaan nyt globalisaatioksi.

(Dmitro Jaroshin kirjasta ”Ukrainan vallankumous: 21. vuosisata”, 2009)

–

***

–

Olena Semenyaka: Ukrainan vallankumouksen horisontteja

–

Vielä silloinkaan kun länsi ja Venäjä erosivat toisistaan geopoliittisesti, Venäjä ei kunnolla täyttänyt maavallan tunnusmerkkejä. Olen jo kommentoinut Carl Schmittin vastakkainasettelua merivaltojen (atlanttinen blokki) ja maavaltojen (mannerblokki) välillä Yhdysvaltain ja Venäjän tapauksessa. Aleksandr Dugin on aina ottanut tämän vastakkainasettelun annettuna. Harun (Vadim) Sidorov, artikkelin ”Venäjän valtio paimentolaisena, luontaisena anarkistina ja teknokraattina” kirjoittaja, huomauttaa terävästi että venäläinen identiteetti on aina ollut nomadinen (aasialainen liikkuvuus) vastakohtana eurooppalaiselle talonpoikaistolle, joka on sidottu maahan josta se saa elantonsa ja jota se puolustaa (partisaanin käsite Carl Schmittin filosofiassa, joka sivumennen sanoen oli sama kuin Stepan Banderan kannattajien käsitys itsestään). Venäjän valtiollisia traditioita on aina leimannut byrokraattinen keskittäminen (monarkismi – absolutismi – despotismi) vastakohtana Euroopan vertikaaliselle liikkuvuudelle sekä aristokratian ja paikallistason itsenäisyyden korostamiselle. Maaorjuus oli Venäjällä kauan voimassa, melkein vallankumouksen käynnistymiseen saakka.

Artikkelissaan Harun Sidorov analysoi Duginin euraasialaista geopoliittista teoriaa läpikotaisin ja kumoaa sen perusteet. Dugin tunnetusti uskoo, että maailma on muuttunut yksinapaiseksi (Yhdysvallat pitää hallussaan absoluuttista hegemoniaa), ja tämän takia kaikki jotka ovat yhteydessä USA:han, palvelevat sen intressejä tai auttavat sitä jollakin tavoin, ovat ”vihollisia”, myös Carl Schmittin tarkoittamassa mielessä. ”On vain geopoliittinen totuus”, ”kolmatta tietä ei ole”, jne., joten moninapainen maailma voi käytännössä olla vain USA:n ja Venäjän muodostama kaksinapainen kokonaisuus. Totuus on toisenlainen: maailmasta on tosiaan tullut yksinapainen, mutta nimenomaan sen takia, että Venäjän vallanpitäjät (Kreml) ei eroa uusliberaalista lännestä. Osapuolet kamppailevat vallasta, eivät pohjimmiltaan erilaisista kulttuurin tai sivilisaation malleista. Monessa yhteydessä siteeraamani venäläis-ukrainalainen tiedemies ja geopoliitikko Oleg Bahtiyarov uskoo myös, että geopolitiikka on menettämässä merkitystään. Mutta Harun Sidorov osoittaa, että Venäjän imperiumi ei kyennyt edustamaan maavaltaa edes ennen toisen maailmansodan päättymistä.

Duginin keskeinen argumentti perustuu myytille vihamielisistä atlanttisen blokin agenteista, jotka ”hajottavat ja hallitsevat” maavaltoja ja slaavilaisia kansoja (esimerkiksi ukrainalaisia ja venäläisiä vakuuttelemalla ukrainalaisille, että ”he ovat erillinen kansakunta joka voi itsenäistyä vain lyömällä Venäjän). Mutta tämä argumentti kaatuu heti kun ymmärrämme, että 1) historiallisesti Venäjän liittolaisina ovat aina olleet juuri atlanttiset merivallat, ja tämä kuvio on toistunut huolimatta saksalaisten konservatiivivallankumouksellisten yrityksistä luoda ”Berliinin-Moskovan-Tokion” kaltaisia mannerliittoumia. Sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikana Venäjä liittoutui Englannin merivallan kanssa Saksan maavaltaa vastaan. Sitä paitsi Venäjä taisteli Napoleonia vastaan, mannereurooppalaisten voimien edustajaa, joka tarjosi Venäjälle mahdollisuutta taistella rinnallaan Englantia vastaan ja viedä sen siirtomaat. Aina vastaavan tilaisuuden tullessa on tapahtunut joko salaliitto tai vallankumous. 2) Ukrainalaisilla, toisin kuin venäläisillä, on eurooppalainen hallintomalli: eri säätyjen edustajilla on ollut mahdollisuus nousta sosiaalisessa arvoasteikossa jopa vapaammin kuin Puolassa. Hetmanni, kasakkavaltion johtaja, oli pikemminkin eurooppalaistyyppinen ruhtinas kuin monarkki (tsaari). Ukrainalainen kasakkavaltio yhdisti autoritaarisen hierarkkisen tradition demokraattiseen vaali-instituutioon.

Hallintomallit ja mannermainen identiteetti ovat suorassa yhteydessä toisiinsa: Harun Sidorov on oikeassa sanoessaan ettei Dugin ymmärrä maavallan perusolemusta, eikä sitäkään että Schmitt kehitti teoriansa lakimiehenä ja poliittisena filosofina. ”Mannermainen identiteetti” ei synny automaattisesti siitä, että jokin maa sijaitsee mantereella, kasvattaa vihanneksia kaupankäynnin sijaan, jne. Maavallan käsite juontuu verbistä ”nemein”, joka tarkoittaa sekä ”jakamista” että ”liittymistä”. Se on ”mitta” joka ”jakaa maan pinnan” ja tekee ”kansan tilallisesti näkyvästä poliittis-sosiaalisesta järjestyksestä laiduntamisen ensisijaisen ulottuvuuden ja rajan.” Toisin sanoen kyse on laista ja järjestyksestä, ei merestä ja maasta sellaisinaan. Venäjän ”sisäinen järjestys on aina ollut maavallan vastakohta: yksityisen omaisuuden, henkilökohtaisen tilan, loukkaamattomien yksityisten intressien kehittymättömyys tai täydellinen puuttuminen kaikilla tasoilla ei ole ajanut orjuuteen ainoastaan tavallista väestöä vaan myös feodaaliylimystön ja porvariston, joiden välisistä jännitteistä syntyi Manner-Euroopan laillinen ja sosiaalinen järjestys.” (H. S.) Tämän vuoksi Venäjä on aina yrittänyt laajentua, Neuvostoliiton aikana koko maailmaan, muttei ole sattumaa että lopulta sen kaikki geopoliittiset liitännäiset kuten Ukraina ovat eronneet siitä. Niillä on erilainen maavalta, tarkemmin sanottuna ne yksinkertaisesti ovat maavaltoja toisin kuin imperialistinen Venäjä. Niinpä Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ei ole varsinaista eroa, sillä Venäjä toimii kuten Britannian merivalta.

Jopa Nikolai Berdjajev kirjoitti, että venäläiset ovat ”maailman anarkistisinta ja paimentolaisinta kansaa.” He vastustavat lakia ja valtiota, mikä pätee sekä oikeisiin vasemmistolaisiin anarkisteihin kuten Bakuniniin ja Kropotkiniin että ”oikeistolaisiin” slavofiileihin kuten Dostojevskiin ja Tolstoihin. Tämä on Venäjän valtion ensimmäinen anarkistinen ja nomadinen linja. Toista linjaa edustaa myöhäinen roomalainen caesarismi, jota vahvistavat venäläiset unelmat kolmannesta Rooman valtakunnasta. Sille on mahdoton hakea oikeutusta Bysantista, joka ei koskaan ollut Rooman suora seuraaja, eikä alkuperäisestä tasavaltalaisesta Roomasta, joka oli ”nomokraattinen imperiumi par exellence” ja synnytti klassisen roomalaisen ja eurooppalaisen lainkäytön. Tämä on Venäjän valtion toinen, teknokraattinen ja caesaristinen linja.

”Tämä on myöhäinen Rooma, imperialistinen ja caesaristinen, irti revittynä juuristaan ja perinnäistavoistaan. Caracallan edikti muutti sen lopulta monirotuiseksi sekasotkuksi, josta tuli roomalaisten rappion ja heidän kukistamiensa kansojen sorron välikappale. Tämän caesaristisen mytologian, joka korvasi yksinkertaiset ja ankarat perinnäistavat, peri venäläinen imperialismi, venäläis-roomalainen myytti.” (H.S.)

Johtopäätös: palatkaamme takaisin alkuperäiseen Kiovan Rusiin, hylätkäämme turmeltuneet ja hajoavat imperiumit!

–

***

–

Oleh Pankevytš : Kirje Euroopan kansallisten liikkeiden liiton puheenjohtajalle

–

Puheenjohtaja
Euroopan kansallisten liikkeiden liitto
Bruno Gollnisch

–
Kunnianarvoisa herra Gollnisch,

–

Olemme yllättyneitä ja pettyneitä Euroopan kansallisten liikkeiden liiton virallisilla internetsivuilla julkaisemastanne kirjoituksesta ”Ukraina – Virallinen kannanotto”. Vaikka siinä vedotaan Britannian poliittisiin ryhmittymiin, meidän täytyy ilmaista oma kantamme kirjoituksen Ukrainaa ja ukrainalaisia nationalisteja käsittelevään osaan. Kuten ehkä tiedättekin, presidentti Putin on toistuvasti ja selkeästi ilmaissut pitävänsä Neuvostoliiton hajoamista viime vuosisadan suurimpana katastrofina. Lisäksi Putin on kiistänyt Ukrainan laillisuuden itsenäisenä valtiona. Näiden tosiseikkojen ja valtioomme kohdistuvan kriittisen uhan vuoksi pidämme näkemystänne yksipuolisena, ja mielestämme se jättää tyystin huomiotta Ukrainan kansalliset intressit.

Väitätte olevanne vakavasti huolissanne liberaalien voimien kasvusta itäisessä ja läntisessä Euroopassa, ja katsotte yhteistyömme niiden kanssa johtavan globalismin laajempaan leviämiseen. Samalla ette ota huomioon todellista uhkaa, jota Venäjän militarismi ja suurvaltapyrkimykset edustavat kaikille Länsi-Euroopan maille. Kaikki keskisen Euroopan maat kärsivät aikoinaan tästä uhasta, niiden kansalliset liikkeet ja kulttuurit tukahdutettiin ja niiden aktiivisimmat kansalaiset joutuivat raakojen sortotoimien ja murhien uhriksi. Voimme vain päätellä, että olette kiinnostuneempia Venäjän suurvaltapyrkimyksistä kuin omien maittenne strategisista intresseistä.

Budapestin sopimuksen mukaisesti Ukraina luopui ydinaseistaan vastineeksi Yhdysvaltain, Britannian ja Venäjän antamille turvatakauille. Hetkenä, jolloin Venäjä on räikeästi rikkonut sitoumustaan, Yhdysvaltain ja Britannian puuttuminen tilanteeseen ei ole ainoastaan rationaalista, vaan myös niiden kansainvälisten laillisten ja moraalisten sitoumusten mukaista. Niinpä Ukrainan nationalistien toimia ei motivoi niinkään halu miellyttää länttä, vaan myös luonnollinen halu noudattaa kansallisia strategisia intressejämme.

Torjumme moitteet siitä, että olemme tavanneet Puolan poliittista johtoa. Ukrainalaisten tulisi pyrkiä historialliseen sovintoon Puolan kanssa keskustelun, yhteisymmärryksen ja strategisten päämäärien selkeän tiedostamisen avulla. Sama pätee suhteisiin kaikkien muiden valtioiden ja kansojen kanssa!
Pidätte Krimiä Venäjän intressipiiriin kuuluvana. Pyydämme teitä ymmärtämään, että Krim on osa Ukrainaa ja valtiomme laillinen alue. Sitä paitsi Krimillä ei asu ainoastaan venäläisiä. Noin neljäsosa väestöstä on ukrainalaisia ja noin 12% on Krimin tataareja, joiden sadattuhannet esi-isät Stalinin hallinto siirsi pois historiallisesta kotimaastaan.

Pidätte itsestäänselvyytenä, että ”etnisten venäläisten oikeuksia on loukattu Ukrainassa” ja pidätte sitä riittävänä syynä Venäjän aggressiolle. Tämä on pelkkää disinformaatiota. On perätöntä puhua venäjänkielisten sorrosta Ukrainassa. Tämä pätee etenkin Krimin niemimaahan, missä Krimin autonomisen tasavallan perustuslaissa on vuodesta 1998 lähtien lukenut, että ”Krimillä venäjän kieli on enemmistökieli ja hyväksyttävä kansainvälisessä kommunikaatiossa ja sitä käytetään kaikilla julkisen elämän alueilla.” Näin ollen syytökset venäjänkielisten oikeuksien polkemisesta ovat hölynpölyä.
Huolimatta siitä, että neljäsosa Krimin väestöstä on etnisesti ukrainalaista, vain 1,3% kouluista on ukrainankielisiä. Venäjän sotilaallisella aggressiolla maassamme ei siis ole perusteita! Mahtailevat iskulauseet ”maanmiesten suojelemisesta” vain jäljittelevät Hitlerin keinoja liittää Itävalta ja Sudeettimaa Saksaan. Venäjän Federaation toimet Krimillä ovat laittomia ja rikkovat selvästi Ukrainan ja Venäjän välisiä sopimuksia, kansainvälisistä laeista puhumattakaan. Venäjän systemaattinen puuttuminen Ukrainan sisäisiin asioihin ja vieraiden hallintojärjestelmien rakentaminen sen alueelle rikkovat YK:n peruskirjan toista artiklaa.

Olemme yllättyneitä siitä, että muodostaessanne kantaanne Ukrainan tilanteeseen ette ole käyttäneet tilaisuutta olla yhteydessä ukrainalaisiin nationalisteihin ettekä yrittäneet ymmärtää meidän näkemyksiämme ja näkökulmiamme. Yleisukrainalainen Svoboda-puolue pyrkii edelleen yhteistöhön sellaisten voimien kanssa, jotka kannattavat ajatusta vapaiden kansakuntien eurooppalaisesta perheestä ja pyrkii keskittämään ponnistuksemme tukemaan ja suojelemaan kaikkien osapuolten kansallisia intressejä.

–

Kunnioittavasti,
Oleh Pakevytš
Yleisukrainalaisen Svoboda-puolueen varapuheenjohtaja