Ratkaiseva taistelu Syyriasta on alkanut

ALARIK NOTIS

–

Syyriassa pitkään jatkuneet levottomuudet ovat saavuttaneet ratkaisevan käänteen. Vuoden alusta lähtien ovat Bashar al-Assadin hallinnon joukot pystyneet saavuttamaan taistelukentällä merkittäviä voittoja, joilla on todellista strategista merkitystä. Viimeistään Qusayrin symbolisesti ja strategisesti merkittävä taistelu osoitti Syyrian hallituksen saaneen otteen tilanteesta.

Syyrian sota on suuressa määrin ollut sotaa teistä, lentokentistä ja strategisesti tärkeistä risteyksistä. Viime vuoden aikana Syyrian armeija vaihtoi selkeästi taktiikkaa. Neuvostoaikainen koneisto ei taipunut vaativiin operaatioihin sissisodassa, jossa vihollinen ilmaantui kuin tyhjästä iskemään sotilas- ja siviilikohteita vastaan. Konfliktin laajetessa armeijalla oli yhä suurempi urakka ylläpitää järjestystä maan jokaisessa kolkassa.

On todennäköistä, että suuri osa kapinallisten saavutuksista viime vuoden puolella voidaan laskea armeijan muuttuneen strategian piikkiin. Se luopui koko maan valvomisesta ja keskittyi strategisesti tärkeiden yhteyksien ja keskusten puolustamiseen. Jotkut ovat arvelleet, että tiettyjen asuinalueiden ’luovuttaminen’ kapinallisten hallintaan olisi ollut laskelmoitu siirto Assadin osalta.

Järjestyksen, palveluiden ja turvallisuuden romahdus asemiesten hallitsemilla alueilla ajoivat hallitukseen nihkeästi suhtautuneet siviilit Assadin puolelle. On viitteitä siitä, että monet vielä kaksi vuotta sitten hallintoa vastustaneet ovat nyt siirtyneet tukemaan sitä kapinan proxy-sodan luonteen käytyä yhä selvemmäksi ja kapinallisten häikäilemättömyyden käytyä yhä konkreettisemmaksi.

On myös todettava, että kapinallisten eri poliittiset edustajat eivät ole kyenneet tarjoamaan minkäänlaista poliittista vaihtoehtoa sisäisestä hajaannuksesta ja ulkovaltojen ohjauksesta johtuen. Yhdysvallat, Britannia ja Ranska ovat valinneet syyrialaisten poliittisiksi edustajiksi käytännössä nukkehallituksen, jonka vaikutusvalta ei yllä Kairon, Istanbulin ja Dohan hotelleja pidemmälle, mutta joka on syrjäyttänyt Syyrian sisäisen, aseellista konfliktia vastustavan opposition.

Tämä oman aikamme Terijoen hallitus ei kykene hallitsemaan Syyriassa taistelevia satoja erillisiä aseellisia ryhmittymiä käytännössä mitenkään. Siksi onkin varsin epätodennäköistä, että länsimaat ovat koskaan olleet tosissaan poliittisen ratkaisun hakemisessa. He tietävät varsin hyvin, ettei ole mitään yhtä oppositiota, jonka kanssa Syyrian hallitus voisi neuvotella ja joka voisi taata esimerkiksi tulitauon. Samasta syystä opposition edustajat kieltäytyvät kerta toisensa jälkeen neuvottelemasta ”tyrannin” kanssa – he haluavat ylläpitää illuusiota yhtenäisyydestä.

Muinainen Aleppo jälleen historian myrskynsilmässä

Aleppo on yksi maailman vanhimmista kaupungeista ja sijaitsee Pohjois-Syyriassa lähellä Turkin rajaa. Se on Syyrian väkirikkain kaupunki kolmella miljoonalla asukkaallaan, joista enemmistö on sunnimuslimeita. Kuten jo muinaisten heettiläisten aikana, nytkin kaupunkia ahdistaa pohjoisesta saapuva vihollinen.

Niin kutsuttuun kansannousuun aleppolaiset suhtautuivat epäillen jo alusta lähtien. Hallitusta tukevat mielenosoitukset olivat kerta toisensa jälkeen väkimäärältään moninkertaisia verrattuna opposition vaatimattomiin marsseihin. Aseellinen kapina sen alkuvaiheissa ei ylipäätään yltänyt suurin asutuskeskuksiin.

Kapinallisjoukot valloittivat Turkin rajan vastaisen alueen Turkin tuella vuosi sitten kesällä. Turkin hallitus, joka on ollut kapinallisten tärkeimpiä alueellisia tukijoita, uhkasi sotatoimilla jos Syyrian armeijan joukot lähestyivät rajaa. Rajan hallinta helpotti aseiden ja vapaaehtoisten taistelijoiden tuontia Syyriaan ja liikkumista Turkissa sijaitsevien koulutuskeskuksien ja tukikohtien ja Syyrian välillä.

Varmistettuaan huoltoyhteydet Turkkiin kapinalliset hyökkäsivät Aleppoon syyttäen sen asukkaita hallituksen tukemisesta. Taistelut Aleppon hallinnasta ovat jatkuneet jo vuoden verran ja aiheuttaneet mittaamatonta inhimillistä kärsimystä sen siviileille. Nyt pattitilanne näyttää kuitenkin olevan murtumassa Syyrian armeijan aloittaessa operaationsa kapinallisalueiden takaisin valloittamiseksi.

Qusayrin esimerkkiä seuraten

Kokoerosta huolimatta voidaan Aleppon taistelu nähdä samansuuntaisena kuin aiemmin käyty Qusayrin taistelu. Molemmat kaupungit ovat lähellä rajaa ja ne ovat tai olivat merkittäviä huoltoreittejä ja henkireikiä kapinallisille. Kuten Qusayrin taistelun alkuvaiheissa, on Syyrian armeija alkanut valloittamaan Aleppon kaupunkia ympäröivää maaseutua ja katkaisemaan siten kaupungin pohjoispuolella kulkevat huoltoyhteydet ja pakoreitit.

Muuttunut strategia on kääntänyt roolit päälaelleen: kapinalliset ovat tottuneet siihen, että he voivat vetää hallituksen kömpelöt joukot mukaansa kuluttavaan sissisotaan asutusalueilla, minkä tuloksena infrastruktuuri kärsii ja väestön mielialat kääntyvät armeijaa vastaan. Nyt kapinalliset huomaavat, että ”tankkien hautausmaiksi” tarkoitetut kaupungit muuttuvatkin heidän omiksi haudoikseen armeijan systemaattisesti saartaessa ja motittaessa heidät.

Myös Aleppossa on todisteita hallitusta tukevien Hezbollah -joukkojen läsnäolosta. Nämä joukot olivat merkittävässä osassa Qusayrin taistelussa ja Libanonin vastaisen rajan rauhoittamisessa. Sissi- ja kaupunkisotaan erikoistuneet shiiataistelijat ottavat Aleppossa mittaa kapinallisten sunnalaisista ääriaineksista, joista monet pitävät Al-Qaidaa roolimallinaan. Yksi näistä aseryhmistä teloitti hiljattain jumalanpilkasta syyttämänsä 15-vuotiaan aleppolaispojan vanhempiensa edessä.

Kun kapinallisten hallitsemat alueet on saatu saarettua ja huoltoyhteydet katkaistua, alkaa eräänlainen nykyaikainen mottisota, jossa kapinallisten eri osastot ja tukikohdat pyritään eristämään toisistaan. Sitten vuoron saavat jalkaväki ja Hezbollah, joiden tehtävänä on savustaa kapinalliset ulos asemistaan ja ottaa alueet hallintaansa.

Mikäli hallitus onnistuu valtaamaan Aleppon menetyt osat ja Turkin vastaisen raja-alueen takaisin, on se luultavasti kuolinisku aseelliselle kapinalle. Sen tärkein huoltoreitti ja merkittävin symbolinen saavutus häviäisivät yhdellä iskulla. Qusayrin jo kaaduttua muuttuisi kapinallisten huoltotilanne suurin piirtein mahdottomaksi. Aleppon valtaus ei lopeta sotaa heti, mutta se siirtää sen Irakin rajaa kohti, jolloin valtaosa Syyriasta voi keskittyä jälleenrakennukseen.

Alepposta itään ja kaakkoon sijaitsee toinen kapinallisten tukialue, Raqqan maakunta ja Deir Ezzorin kaupunki Eufratjoen varrella. Raqqan kaupungin ja maakunnan orastava salafilainen mikrovaltio joutuu irakilaisten uskon- ja aateveljiensä tuen varaan jos Aleppo ja Turkin vastainen raja-alue menetetään. Levottomuuksien levittyä Irakiin on Irakin (shiiavetoinen) hallitus alkanut suhtautumaan yhä kriittisemmin Syyriassa taisteleviin kapinallisiin ja myönteisemmin Assadin yrityksiin kukistaa heidät. Aleppon valtaus voi siis johtaa siihen, että konflikti kutistuu paikalliseksi islamistikapinaksi, joka ei enää vakavasti uhkaa Syyrian vakautta.

Mitä tekevät länsimaat?

Suurin kysymysmerkki tässä vaiheessa ovat kapinallisia tukevat länsimaat. Jos he antavat Assadin hoitaa kapinan ja vakauttaa Syyrian, kokevat he merkittävän arvovaltatappion Venäjälle ja Iranille. Länsimaat (etunenässä Ranska, Britannia ja Yhdysvallat) ovat jo käyttäneet satoja miljoonia dollareita ja euroja veronmaksajiensa rahaa aseellisen opposition pönkittämiseen. He ovat antaneet hyväksyntänsä alueellisten liittolaistensa toimille, joissa edellä mainitut ovat aseistaneet ja rahoittaneet varsin häikäilemättömiä islamistiryhmittymiä.

Toisaalta on vaikea nähdä, miten länsimaiden hallitukset voisivat enää kääntää tapahtumien kulun vaikka haluaisivatkin. Venäjä on puolustanut väkevästi intressejään Syyriassa ja Kreml on tehnyt selväksi, ettei se aio seistä vieressä ja sallia ”toista Libyaa”. Sanojaan tehostaakseen on Kreml luvannut toimittaa Syyrialle aseita, joilla tehokkaasti puolustautua ulkomaista väliintuloa vastaan. Kansainvälinen poliittinen ilmapiiri on yhtäkkiä alkanut muistuttaa kylmän sodan aikoja.

On mahdollista, että konfliktia pyritään yksinkertaisesti pitkittämään. Länsimaiden toiveet siitä, että kapinalliset onnistuisivat muodostamaan valloittamilleen alueille jonkinlaisen tynkävaltion, jota voitaisiin myöhemmin käyttää perusteluna ja perustana maan jakamiseksi osiin, ovat valuneet tyhjiin. Raqqan maakunnan salafistit eivät sovi mediassa esitettyyn kuvaan sorretuista demokraateista. Mitä enemmän länsimaat sekaantuvat näkyvällä ja suoralla tavalla Syyrian konfliktiin, sitä enemmän niitä tullaan pitäämään vastuussa koko Lähi-Idän epävakauttamisesta.

William Haguen ja Laurent Fabiuksen harmiksi näyttäisi myös suurin osa eurooppalaisista vastustavan kapinallisten aseistamista ja tilanteeseen sekaantumista. Kilpailevat narratiivit ovat nousseet kansalaismedian ja kansalaisliikkeiden ansioista suuren yleisön tietoisuuteen. Yhtenä esimerkkinä tästä mainittakoon Euroopan Solidaarisuusrintama Syyrian Puolesta, joka on aktiivinen Suomessa ja noin kymmenessä muussa Euroopan maassa. Solidaarisuusrintama kokoontuu Roomassa mielenosoitukseen lauantaina 15.6. tuomitsemaan länsimaiden sekaantumisen Syyrian kaaokseen, jonka tarkoituksena on ollut Iranin heikentäminen tavallisten syyrialaisten kustannuksella.

Assadin voiton häämöttäessä punnitaan länsimaiden huoli syyrialaisten siviilien kohtalosta. Ovatko he valmiit hyväksymään sodan loppumisen vaikka lopputulos olisikin heidän kannaltaan väärä?

–

–

Alarik Notis on silmät ja korvat auki maailmaa seuraava parikymppinen
media-alan opiskelija pääkaupunkiseudulta. Harrastuksiin kuuluvat
kirjallisuus, historia, politiikka, urheilu ja yleinen ihmettely.