SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Hävinneiden historia

pierrepointMATTI SIMOLA
Oli aika, ei kovin kauan sitten, jolloin kansalaiset Ranskan pääkaupungissa, silloisessa Euroopan kulttuurielämän keskuksessa, mahdollisimman julkisessa tilassa, kantoivat irtileikattuja päitä seipäännenässä. Myöhempi giljotiinin käyttöönotto enteili jo sitä tehokkuutta ja järjestelmällisyyttä, josta sittemmin on moitittu saksalaisia. Tätä kaulojen katkomista, julkista kokonaisten perheitten dekapitointia jatkui vuosikausia, ja siitä tuli osa pariisilaisten arkea ja juhlaa. Aikakautta alettiin myöhemmin kutsua Ranskan suureksi vallankumoukseksi, ja kun sen alkamisesta oli kulunut 200 vuotta, järjestettiin Pariisissa suuri karnevaali.
r
Tämä on ranskalaista ”menneisyydenhallintaa” (Vergangenheitsbewältigung), eikä siihen tunnu olevan kenelläkään mitään huomauttamista; tietääkseni ei ainakaan Amerikan Yhdysvalloista tai Neuvostoliitosta, jotka kumpikin tavallaan ymmärsivät itsensä Valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perillisiksi, kuulunut mitään protestia.
r
Helsingin Sanomissa (14.1.05) oli uutinen englantilaisesta prinssi Harrysta (20). Tämä oli pukeutunut eräissä naamiaisissa natsiunivormuun, mistä syntyi päätös, että hänen on matkustettava Auschwitziin oppimaan lähihistoriaa. Jos prinssi seuraavissa naamiaisissa pukeutuu Englannin ilmavoimien univormuun, tullaanko hänet lähettämään Dresdeniin? Samassa lehdessä oli myös uutinen, joka koski Ranskan FN-puolueen johtajaa Jean-Marie Le Peniä. Hän oli joutumassa oikeuteen, koska oli eräässä lehtihaastattelussa sanonut, että ”Ranskan saksalaismiehitys toisen maailmansodan aikana ’ei ollut erityisen epäinhimillinen'”.
r
Tunnetusti Auschwitzissa, toisin kuin esimerkiksi Dresdenissä, tuhottiin lähinnä juutalaisia. Tiedetään myös, että ”natsimiehityksen aikana Ranskasta vietiin keskitysleireille 76 000 juutalaista”. Tämä selittää synt yneen kohun. Samoin Elina Sanan auttoi maailmanmaineeseen seikka, että Suomesta Gestapolle luovutettujen joukossa oli
myös muutamia juutalaisia.
r
On tärkeätä, että kaikki juutalaisiin kohdistuneet väärinkäytökset dokumentoidaan, mutta se ei saisi estää muiden, yhteensä paljon suurempien vääryyksien esiintuomista. Jos kirjoitan, että amerikkalaisten Hiroshimassa ja Nagasakissa, englantilaisten Dresdenissä ja muutamassa muussa sotilaallisesti merkityksettömässä Saksan kaupungissa
järjestämissä tulimyrskyissä siviiliväestöä poltettiin elävältä, kun taas Auschwitzissa uhrit oli armeliaasti ensin kaasutettu, syyllistyn holokaustin vähättelyyn, mistä myöhemmin voi seurata jopa linnatuomio. Vielä 1980-luvulla saksalainen historioitsija Ernst Nolte sai kirjoittaa, että ”juutalaisten tuhoaminen Kolmannen valtakunnan aikana ei ollut… mikään ainutlaatuinen tapahtuma”. Nyt lakia ollaan muuttamassa enemmän voittajavaltioiden mieleiseksi, ja hävinneiden ei tietenkään pitäisi mennä tähän mukaan.
r
Miksi sitten Suomenkin julkisessa sanassa edelleen vain toistetaan liittoutuneiden historiantulkintaa? Koska tiedotusvälineissä on niin paljon entisiä marxilaisia, joille natsien demonisointi on henkilökohtaisista syistä hyvin tärkeää.
r
Historiaa Ranskan vallankumouksesta eteenpäin pitäisi jo alkaa kirjoittaa uudelleen. Kuka tämän tekee, elleivät toisen maailmansodan häviäjät? Vai onko odotettava, että englantilaiset itse ehdottavat, että Winston Churchill olikin sotarikollinen, joka Nürnbergin asteikolla olisi ansainnut hirttotuomion? Ja tulevatko amerikkalaiset koskaan tyrkyttämään meille käsitystä, että he kommunistien liittolaisina ovat osallistuneet raskaimpaan rikokseen ihmiskuntaa vastaan? Tulevatko ranskalaiset vertailuissaan päätymään siihen, että he valistusaatteineen ja mestauslavoineen ovat sittenkin olleet suurempia barbaareja kuin romanttiset saksalaiset, jotka sodan aikanakin tuhosivat ihmiselämää aina yleisöltä suljetuissa laitoksissa tai kentällä suoritetuissa aktioissa, joihin osallistuivat vain uhrit ja teloittajat?
r
Uusnatsismi, joka usein sekoitetaan natsismiin, on surullinen mutta verrattain harmiton ilmiö. Kyse on kai lähinnä yksilötason huume- ynnä muista ongelmista. Natsismissa taas oli kyse kokonaisen kansan olemassaolosta. Saksalaisten, joiden isovanhemmat joskus 1920-luvulla antoivat äänensä natseille, ei tarvitse sukulaisiaan hävetä; silloin ei äänestetty Auschwitzin puolesta, silloin äänestettiin kommunismia vastaan.
r
Kommunismi, natsismi ja Suomen rooli toisessa maailmansodassa aletaan vihdoin nähdä oikeassa valossa: Oli kunniakasta taistella talvisodassa yksin kommunismia vastaan, ja oli kunniakasta taistella sitä vastaan jatkosodassa Saksan rinnalla. Suomalaiset ja saksalaiset ovat edelläkävijöitä; amerikkalaiset ja englantilaiset liittyivät kommunismin
vastaiseen rintamaan kovin myöhään. Tätä pitäisi nyt pontevasti tuoda esiin erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä.
————————-
—————————-
(Kirjoitus on alun perin julkaistu Kanavan numerossa 3/2005)
—————–
——————————-
Matti Simola on tamperelainen diplomi-insinööri. Hänen tärkeimmät julkaisunsa ovat esseekokoelma Veri ja raha, Weininger-suomennos Perimmäisistä kysymyksistä sekä muistelmateos Äitiä ikävä.

Matti Simola on tamperelainen diplomi-insinööri. Hänen tärkeimmät julkaisunsa ovat esseekokoelma Veri ja raha, Weininger-suomennos Perimmäisistä kysymyksistä sekä muistelmateos Äitiä ikävä.

Information

This entry was posted on huhtikuu 4, 2013 by in Historia.
%d bloggers like this: