SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Suurvaltapolitiikkaa ja hyväntekeväisyyttä Syyriassa

syyria 2ALARIK NOTIS

Syyrian jo kaksi vuotta jatkunut sisällissota on verinen, sekava ja monitulkintainen konflikti. Varmaa tietoa on hankala saada eri osapuolien harjoittaessa disinformaatio- ja propagandakampanjoita omien agendojensa tueksi. Siksi onkin täysin selvää, että länsimedian antama kuva tilanteesta konfliktin alkupäivinä oli naurettavan yksinkertaistettu, ja se noudatti samaa kaavaa kuin muiden arabimaiden kansannousuiksi kutsuttujen myllerysten raportointi. Lännen tiedotusvälineet väittivät, että arabimaissa yhtenäiset kansakunnat vaati tyrannien väistymistä ja demokratiaa. Innokkaimat ennustivat länsimaisen liberaalidemokratian juurtumista Lähi-itään.

Toisin kävi. Arabidiktatuurien suurimmat ja parhaiten järjestäytyneet oppositioliikkeet olivat islamistisia; tämä on käynyt ilmi viimeistään heidän noustuaan valtaan Egyptissä, Tunisiassa ja Libyassa. Syyriassa tilanne on samansuuntainen, sillä myös siellä islamistinen Muslimiveljeskunta edustaa kapinallisten ydinjoukkoa. Monen eurooppalaisen kommentaattorin käsinkosketeltava pettymys demokraattisten ja liberaalien ryhmittymien jäädessä paitsioon on ollut suorastaan huvittavaa seurattavaa. Mitä he oikeastaan olettivat?

Valtamedian raportointi Syyrian tilanteesta ei ole antanut tavalliselle kansalaiselle mahdollisuutta muodostaa tilanteesta todenmukaista kuvaa. On myös mielenkiintoista huomata, että vaikka joukkoviestimemme usein valittavat tiedon todenperäisyyden tarkistamisen vaikeutta ja faktojen häilyvyyttä, on länsimedia, tuo maailman vapain tiedonvälittäjä, demokratian perusta ja kansalaisyhteiskunnan edellytys, ollut hämmästyttävän yksimielinen tilanteen kuvauksessa faktojen puutteesta tai varmuudesta huolimatta. Vallitseva tulkinta on myös sattumoisin samansuuntainen länsimaisten hallitusten keskuudessa.

Shiia-akseli

Yksi oman aikamme journalismin suurimmista ongelmista on sen kritiikittömyys. Lehdistömme tyytyy usein toistamaan vallanpitäjien ja muiden auktoriteettien lausuntoja sellaisinaan, tutkimatta ja taustoittamatta niiden sisältöä. Sen sijaan, että lehdistö pyrkisi selittämään konfliktin historiallisia, sosiaalisia ja valtapoliittisia syitä ja seurauksia, jotka parhaiten auttaisivat lukijaa hahmottamaan tilanteen osana suurempaa geopoliittista kuviota, tyytyy se kauhistelemaan inhimillistä kärsimystä (joka Syyrian tapauksessa on valitettavan mittavaa).

Ala-arvoisen uutisraportoinnin ansiosta on olemassa mittava joukko kansalaisia, jotka kirkkain silmin ja vilpittömin mielin uskovat tämän maailman hillaryclintoneita näiden väittäessä, että länsimaat aseistavat kapinallisryhmittymiä rauhan nimissä, tai että itsemurhapommeja räjäyttävät islamistit haluavat vain demokratiaa ja ihmisoikeuksia. On nimittäin vaikea kuvitella vastuuttomampaa ja vaarallisempaa toimintaa tavallisten syyrialaisten kannalta kuin epävakauden ja aseellisen konfliktin tahallinen lietsominen tukemalla kapinallisia vastikkeettomasti ihmisoikeuksien nimissä.

Amerikkalaiskenraali Wesley Clark paljasti vuonna 2007, että Washingtonissa suunniteltiin mm. Syyriaan hallituksen vaihdosta jo vuodesta 2001, heti syyskuun terroritekojen jälkeen. Nimellisesti arabisosialistinen Syyria on USA:n alueellisen päävastustajan eli Iranin tärkeä strateginen liittolainen ja sillä on myös tiiviit yhteydet Hizbollahiin, Libanonin shiialaiseen vastarintaliikkeeseen ja hallituskumppaniin. Yhdessä Iran, Syyria ja Hizbollah muodostavat shiialaisen akselin vastapainona Persianlahden sunnivaltioille, Yhdysvaltojen liittolaisille kuten saudeille ja Qatarille.

Saddam Husseinin jälkeisen Irakin liittyminen yhä tiiviimmin Iranin ja shiia-akselin vaikutuspiiriin on huolestuttanut öljyvaltioiden sheikit, jotka ovat nyt näkyvimmin tukemassa Syyrian sunnikapinallisia Assadin shiiapainoitteista hallitusta vastaan. Hizbollah on varsinkin Israelille ongelmallinen. Jos Yhdysvallat ja/tai Israel haluavat hyökätä pommikonein Iranin ydinohjelmaa vastaan, on Iranilta odotettavissa vastaus juuri Hizbollahin kaltaisten toimijoiden kautta. Israel on jo kertaalleen pommittanut Syyriaa sisällissodan aikana ja ilmoittanut, että esimerkiksi edistyneen ilmatorjuntakaluston antaminen Hizbollahin käyttöön nähtäisiin Israelin puolelta yhtä vakavana ”game-changerina” kuin kemiallisten aseiden antaminen.

Kapinan anatomia

Egyptiläisen sosiologin Sami Ramadanin mukaan Syyrian katuprotestien muuttuminen aseelliseksi kapinaksi ei ollut spontaani reaktio. Alusta asti löytyi aseistettuja joukkoja, jotka pyrkivät lietsomaan väkivaltaa mielenosoittajien ja valtion turvallisuusjoukkojen välille. Suuri osa syyrialaisesta protestiliikkeestä vastusti opposition militarisoimista, koska se näki mihin aseiden mukaantulo voi johtaa. Pieni mutta äänekäs vähemmistö hallituksenvastaisessa liikehdinnässä vaati alusta asti hallituksen kaatamista ja opposition aseistamista. Tämä vähemmistö ja sen ulkomailla asuvat puhemiehet pääsivät nopeasti mielenosoitusten alettua ääneen muun muassa Al-Jazeeralla ja Al-Arabiyalla, kansainvälisillä kanavilla, jotka ovat Saudi-Arabian ja Qatarin kuningashuoneiden omistuksessa. Ulkomaiset hallitukset, länsimaat mukaanlukien, päättivät alkaa tukea kansannousun militarisoimista.

Syyrian kapinalliset ovat hajanainen ja vaikeasti hahmoteltava joukko aseellisia ryhmittymiä. Heitä edustamaan länsimedia ja länsimaiset hallitukset ovat valinneet joukon Syyrian ulkopuolella vaikuttavia ihmisiä, joiden kontrolli asejoukkioihin on lievästi sanottunta kyseenalainen. Tarkkojen tietojen puutteessa todettakoon kuitenkin, että valtava enemmistö kapinallisista on sunnimuslimeita ja islamisteja Muslimiveljeskunnan tapaan. Huomattava osa taistelijoista edustaa radikaaleja salafistiryhmittymiä kuten Jabhat al-Nusraa, joiden joukossa ulkomaisten taistelijoiden osuus on suuri. Tässä porukassa on samoja ihmisiä, jotka ovat taistelleet Nato-joukkoja vastaan Irakissa ja Afganistanissa, ja joita amerikkalaislehdistö on tottunut nimittämään terroristeiksi. He edustavat usein kapinallisten iskukykyisimpiä joukkoja ja heillä on todellista merkitystä taistelutantereella.

Mediassa on viime kuukausina pohdittu ääriryhmien ja ”maltillisten” kapinallisten välien tulehtumista. Jotkut länsimediassa ääneen päässeet maltilliset ovat arvelleet, että Assadin kaaduttua alkaisi uusi sota eri kapinallisryhmien välillä. Britannian ja Yhdysvaltojen edustajat ovat varoitelleet ääriryhmien vaikutusvallan kasvusta ja kehottaneet tukemaan maltillisia kapinallisia, jotta ääriryhmien valta ei kasvaisi liian suureksi. Erottelu vaikuttaa kuitenkin keinotekoiselta, sillä kapinallisten edustajat ovat Syyrian Kansallista Neuvostoa myöten olleet valmiit yhteistyöhön kaikkien Assadia vastustavien tahojen kanssa, olivat ne kuinka radikaaleja tahansa. Tämä tosiasia on vahvistanut hallituksen asemaa niiden tavallisten syyrialaisten parissa, jotka alkupäivinä tukivat kansannousua, mutta jotka eivät halua shariavaltiota eivätkä pidä siitä, mihin opposition militarisoiminen on johtanut.

Olemme nähneet jo aiemmin Irakissa ja Libabonissa, miten rumaksi tilanne voi muuttua etnisten ja uskonnollisten ristiriitojen sävyttämässä maassa. Nyt Syyriaan on saatu aikaiseksi samankaltainen tilanne, joka vallitsi Irakissa amerikkalaismiehityksen alkuvuosina, ja jonka seurauksena väestöryhmien välit tulehtuvat tuleviksi vuosikymmeniksi ja maan poliittinen, taloudellinen ja tietenkin myös sotilaallinen pääoma tuhotaan. Syyrian konfliktilla on myös todellinen riski levitä Syyrian ulkopuolelle, varsinkin Libanoniin, jolla on tiiviit yhteydet Syyriaan. Kapinallisten sisäinen hajaannus, poliittisen ja sotilaallisen johdon eripura, ääriryhmien vahva läsnäolo ja uskonnollinen suvaitsemattomuus moniuskonnollisessa Syyriassa ovat kaikki vaikeuttaneet neuvotteluyhteyden aikaansaamista eri osapuolten välille.

Ulkoa ylläpidetty pattitilanne

Tällä hetkellä tilanne paikan päällä on se, että kapinalliset eivät kykene päihittämään Syyrian armeijaa aseellisesti ilman Naton apua tai miehittämään ja pitämään kiinni strategisesti tärkeistä alueista. Hallitus taas ei millään voi päihittää kapinaa, jota rahoitetaan ja aseistetaan jatkuvasti ulkomailta, ja jonka taistelijat pitävät tukikohtaa naapurivaltioiden (esimerkiksi Turkin) alueella näiden suojeluksessa. Assadin hallitus on toistamiseen ilmoittanut valmiutensa neuvotteluihin, kun taas kapinalliset ovat vaatineet Assadin ehdotonta väistymistä ehtona dialogille, länsimaiden poliittisella ja aineellisella tuella.

Syyrian suurin ongelma on ulkopuolisten toimijoiden jatkuva puuttuminen Syyrian sisäiseen tilanteeseen ja väkivallan lietsominen, josta on viitteitä kansannousun ensi päivistä lähtien. Ilman ulkomaisten sponsoreiden vastikkeetonta tukea olisivat kapinallisetkin nöyrempiä ja valmiimpia ratkaisemaan ongelmat – tai edes keskustelemaan niistä – rauhanomaisesti. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että vallanpitäjämme ovat päättäneet, että nopein tie rauhaan on lähettää lisää aseita kaoottiseen Syyriaan ja pitää kapinalliset poissa neuvottelupöydästä. Ehkä tarkoitus ei koskaan ollutkaan lopettaa verenvuodatusta Syyriassa vaan syöstä Assad vallasta ja irrottaa Syyria Iranin johtamasta shiia-akselista, tai ainakin rampauttaa Syyria sotilaallisesti ja taloudellisesti tuleviksi vuosikymmeniksi.

Bashar al-Assadin hallinto on toistaiseksi kyennyt pitämään strategisesti tärkeät ydinalueet hallinnassaan. Hallituksella on myös suhteellisen vankka yhteiskunnallinen perusta, johon se on voinut nojata ja joka osaltaan selittää sen pysymisen vallan kahvassa. Vähemmistöt kuten shiiat ja kristityt, jotka pelkäävät sunni-islamistista kansannousua, sekä hyvin toimeentuleva ja maallistunut sunnilainen keskiluokka ovat olleet sen vahvoja tukijoita. Syyrian jatkuvasti huononeva turvallisuus- ja huoltotilanne kuitenkin tarkoittaa, että hallituksen ote lipsuu vääjämättä maan vajotessa kohti täydellistä anarkiaa. Syyriasta on tullut pelilauta ja sen kansalaisista pelinappuloita suurvaltapoliittisessa pelissä, jossa ei ole hyviksiä eikä pahiksia, vaan ainoastaan valtapyrkimyksiä.

Alarik Notis on silmät ja korvat auki maailmaa seuraava parikymppinen media-alan opiskelija pääkaupunkiseudulta. Harrastuksiin kuuluvat kirjallisuus, historia, politiikka, urheilu ja yleinen ihmettely.

Alarik Notis on silmät ja korvat auki maailmaa seuraava parikymppinen media-alan opiskelija pääkaupunkiseudulta. Harrastuksiin kuuluvat kirjallisuus, historia, politiikka, urheilu ja yleinen ihmettely.

Information

This entry was posted on maaliskuu 4, 2013 by in Politiikka ja ideologia.
%d bloggers like this: