SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Traditionalistin tunnustuksia

MARKKU SIIRA

Katso olemassaolomme kaaoksen tuolle puolen ja näet järjestyksen. Se ei ole utopistinen, fasistinen tai minkään ihmisen luoman järjestyksen kaltainen, vaan jumalallinen ja täydellinen, ja se on ollut olemassa jo ennen aikaa. Sokrates kutsui sitä ’taivaalliseksi järjestykseksi’, jonka jokainen voi löytää, ja kun sen on löytänyt, sen voi asettaa omaan itseensä. – John Michell

John Michell (1933-2009) oli englantilainen kirjailija ja filosofi, jonka päällimmäisiä inspiraation lähteitä olivat Platon ja Charles Fort. 60-luvulla Michell oli new age-liikkeen eturintamassa esittelemässä omalaatuisia näkemyksiään, jotka kattoivat laajan aihepiirin aina sakraalista geometriasta maan mysteereihin, ufoihin, parapsykologiaan ja filosofiaan. Michellin varhaisempi tuotanto ei ole minua erityisemmin kiinnostanut, mutta tutustuttuani hänen myöhempiin, humoristisiin ja antimodernistista ajattelua sisältäviin, arkielämän omituisuuksia käsitteleviin pakinoihinsa, havaitsin, että Michellistä oli vuosikymmenien myötä jalostunut omintakeinen radikaalitraditionalisti.

Vuonna 2005 Dominion Press teki varsinaisen kulttuuriteon julkaisemalla muhkean kokoelman Michellin kirjoituksia otsikolla Confessions of a Radical Traditionalist. Näitä pakinoita lukiessa huomaa, että ainakin Michellin kohdalla vanhuus on tosiaankin tuonut lisää viisautta.  Kaikki kokoelmaan sisältyvät 108 esseetä on aiemmin julkaistu Michellin An Orthodox Voice-kolumnissa brittiläisessä The Oldie-lehdessä. Kokoelman toimittanut Joscelyn Godwin, itsekin tunnustettu auktoriteetti historian, metafysiikan ja esoteeristen aiheiden alueella, on huolellisesti valinnut ja editoinut kirjan esseet. Michellin roolista traditionalistina Godwin kirjoittaa:

 

Traditio, jota Michell puolustaa, on aina ollut elitistinen, mutta ei siinä mielessä, että se suosisi syntyperää, varallisuutta tai edes älykkyyttä. Sen sijaan se pohjautuu kaikilla alueilla laatuun,  ja siihen, että on aidosti ja mukavasti sellainen kuin on. Tässä mielessä ne jotka hankkivat elantonsa maata viljelemällä tai omilla käden taidoillaan, ansaitsevat enemmän kunnioitusta kuin mediatähdet, kuninkaalliset ja julkkikset. Lisäksi Michelliltä liikenee erityistä empatiaa heille, jotka ovat pudonneet yhteiskunnan pyörästä; heille, jotka olisivat löytäneet paikkansa perinteisemmässä sosiaalisessa järjestyksessä, mutta joista nykyajan olosuhteet ovat tehneet ulkopuolisia. Hän pitää ihmisistä, jotka säilyttävät arvokkuutensa suostumatta tekemään kompromisseja oman luontonsa suhteen: kulkureista, kanavanvarren ihmisistä, ”new age-matkaajista”, tai Lontoon seudun länsiafrikkalaisista ja aasialaisista.

 

Kokoelma on jaoteltu yhdeksään osa-alueeseen, joissa Michell käsittelee mitä moninaisimpia aiheita, kulta-ajan ajatuksesta aina tarkkasilmäisiin havaintoihin liittyen modernismin hullutuksiin. Michell on parhaimmillaaan kommentoidessaan päivittäistä arkea. Myös monet kirjoitukset, jotka liittyvät perienglantilaiseen elämäntapaan tarjoavat kiinnostavaa luettavaa. Michell on monella tapaa hyvin eksentrinen vanha herrasmies, mutta samaan aikaan äärimmäisen älykäs, idealistinen platonisti. Hän kulkee Platonin ja Plotinoksen jalanjäljillä, mutta säilyttää silti oman ainutlaatuisen äänensä ja positiivisen elämänasenteen.

Michellin kirjoituksista resonoi kauttaaltaan viisaus, joka pohjautuu korkeampiin, ajattomiin periaatteisiin. Hän näkee näiden traditionalististen periaatteiden hautautuneen materialismin, tieteen kaikkivoipaisuuteen luottamisen, kyynisen ateismin, kapitalismin ja darwinismin alle: eräässä kirjoituksessaan Michell kertookin sumeilemattoman mielipiteensä mm. Richard Dawkinsista, englantilaisesta biologista ja tieteen popularisoijasta, josta kehittyi ateismin esitaistelija. Dawkinsin kaltaisille näennäisälykkäille kaiken yksinkertaistajille Michellin kompleksi ymmärrys maailmankaikkeudesta olisi liikaa.

Vaikkakin jokainen edellä mainittu ”ismi” pitää sisällään ainakin jonkinlaisen ripauksen reaalitodellisuutta, Michell ajattelee, että lopulta ne silti sulkevat meidät pois elämän pyhyydestä ja arvoista, joita ei voida mitata esimerkiksi talouselämän mittapuulla. Ne ovat mystisen idealismin arvoja ja kuten hyvät tavat, niiei voi myydä, ostaa eikä ladata ohjelmaksi tietokoneelle.  Michell muistuttaa myös, kuinka darwinismin ja ateistisen tieteellisen maailmankuvan ylimielinen esiinmarssi on luonut myös monet diktaattorit: Hitler, Stalin, Mao, Pol Pot ja Enver Hoxha ovat Michellille kaikki tyypillisiä modernismin luomuksia.

Michell kertoo asioista siten kuin hän niiden näkee ja tuntee olevan. Lukija oppii uutta monista historiallisista kysymyksistä sekä arkipäivän elämään liittyvistä asioista, joita ei ehkä ole koskaan tullut tietoisemmin ajatelleeksikaan. Hän pohdiskelee mm. ajankäyttöä ja ihmettelee, mihin aika nykyään menee. Michell epäilee, että kaikki näennäisesti aikaamme säästävät välineet tietokoneista internettiin ovat vieneet nykyihmiseltä hänen vapaa-aikansa. ”En koskaan päästä noita demonisia laitteita asuntooni ja opastan lukijoitanikin heittämään ne kaikki pois, yhdessä television kanssa. Tällä tavalla saat enemmän aikaa perhe-elämälle ja voit halutessasi lukea Sir Walter Scottin kiehtovia romaaneja”. Confessions of a Radical Traditionalist tarjoilee antimodernistista elämänmallia lääkkeeksi alati monimutkaistuvalle ajallemme.

Michellillä on myös mielipide Britannian nykyisestä monietnisyydestä:

Se on Albionin nykytila, ainakin sen urbaaneissa osissa, eikä se välttämättä ole huono asia. Mutta se ei ole myöskään itsestäänselvästi hyvä asia, ja sama koskee kaikkea sekoittamista ja punnitsemista – kastin, luokan, arvoasteiden, kulttuurin ja sukupuolen – joita nykyään pidetään varauksetta kehityksen merkkeinäSitä hallitukset ehkä tahtovat ja aivan avoimesti sitä himoitsee finanssipolitiikan ja propagandan maailmanvalta. Mutta ongelma on siinä, että kun kaikki sosiaaliset eroavaisuudet on menetetty ja kaikki operoivat samalla tasolla, kaikki kilpailevat niistä viimeisistä eroavaisuuden merkeistä, jotka ovat yhä olemassa ja hyveiden sijaan ne ovat maine ja mammona.

Kuten useimmat natiivit britit, Michell on sitä mieltä, ettei koskaan olisi äänestänyt ”monikulttuurisuuden” puolesta, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Mutta nyt tilanteen kanssa on kuitenkin jotenkin elettävä.

Michell on värikkään filosofinen ohjaajavanhus; traditionalisti, joka on radikaali siinä mielessä, että hän puolustaa perinteisiä totuuskäsityksiä ja metafyysisiä periaatteita aikana, joka pitää kaikkia tällaisia näkemyksiä taantumuksellisena hölynpölynä. Hänelle platonilainen hyvän (agathon) idea on elävä tosiasia, jota on ilmennettävä oman elämän puitteissa. Traditionalismille ominaisella rakkaudella lokaaliutta, omaa paikkaa, kohtaan Michell palaa aiheissaan lopulta aina Englantiin, olipa kyseessä sitten muinainen Albion, anglosaksinen kulttuuriperinne, Stonehenge tai Britannian maaseutu. Michellin kirjoituksissa vilahtelevat Platon, pyhimykset, druidit, kreikkalaiset daimonit, pummit, varkaat, poliitikot ja kaikenlaiset sivulliset. Hän kuuluu epäilemättä samaan erikoiseen joukkoon William Blaken, William Cobbettin, William Morrisin ja muiden Albionin taiteellisten puolestapuhujien kanssa.

Kokoelman kirjoitukset osoittavat, että kaikesta huolimatta Michell ei tunne syytä epätoivoon. Jopa hänen kaikkein kerettiläisimmät kommenttinsa nykypäivän kotkotuksista on maustettu hyväntahtoisella huumorilla ja maukkaalla menneen ajan viisauden marinadilla. Michell myös osoittaa vastaansanomattomasti, ettei radikaali traditionalismi ole pettyneiden idealistien misantropista murinaa, vaan tradition korkeimmista periaatteista ja parhaimmista ominaisuuksista yhä välittävien ihmisten syvää intuitiota. Tarinoidensa välityksellä Michell palauttaa lukijan siihen erityiseen, sakraaliin tilaan sisimmässämme, jossa voimme kuulla omantunnon äänen. Luettuani kirjan kaikki esseet pystyn helposti yhtymään englantilaisen kirjailijan Patrick Harpurin huomioon siitä, että Michellin kolumnit olisivat voineet olla itsensä Sokrateen kirjoittamia.

Koska päivittäisen elämän ajoittainen ankeus, talouskriisi, sekä yleinen levottomuutta herättävä maailmantilanne ovat tosiasioita, jotka vaikuttavat mielentilaamme ja tekemisiimme, Michellin hyväntahtoinen resepti ei ainakaan voi enää pahentaa asioita, päinvastoin. Michellin radikaali optimismi on tarttuvaa, ja hänen huumorinsa voi ilahduttaa jopa paatunuttakin kulttuuripessimistiä. Tulikin lukiessa mieleen, että jos vuoden päätisi aina Michellin kirjoituksia lukemalla, tulisiko uudesta vuodesta silloin parempi? 

 

Maailmankaikkeus on kuin heijastin, joten kokemuksesi elämästä riippuu pitkälti siitä, miten haluat sen nähdä. Voit todistaa sen itsellesi pienellä annoksella vainoharhaisuutta, kun kaikki tapahtuva näyttää vahvistavan pelkojasi ja epäilyksiäsi. Sama voidaan havaita paljon hyödyllisemmin käytännön idealismin avulla. Käytä nokkeluuttasi itsesi ja muiden hyväksi. Sammuta televisio; ignoroi tiedostuvälineiden sekava ja ilkeä maailmannäkymä; unohda kaameat teoreetikot; kokoa data, joka osoittaa, että tässä ja nyt on meidän luonnollinen paratiisimme; aseta tämä malli mieleesi, mene sitten ulos ja koeaja se kadulla. Et välttämättä saavuta mitään pyhän graalin visiota yhdessä päivässä, mutta ainakin alat nähdä, että sellainen on olemassa, että onnellisuus on ihmisen normaalitila  ja että maanpäällinen taivas ei ole vain uskonnollinen harha, vaan ilmentää mielen ja ympäröivän maailman luonnollista järjestystä.

John Michell: Confessions of a Radical Traditionalist (Dominion Press, 2005)

Markku Siira on pohjoissuomalainen nojatuolitraditionalisti. Kiinnostuksenkohteina Euroopan historia, keskiaika, saagat, esoteria, katolilaisuus, runous, kirjallisuus ja etymologia.

Information

This entry was posted on marraskuu 19, 2012 by in Henkilökuvat, Kulttuuri and tagged , , , , , , .
%d bloggers like this: