SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Horst Mahler – entisen marxilaisen odysseia

RAMI LESKINEN

Kun ensimmäisen kerran kirjoitin artikkelin uusnationalisti Horst Mahlerista vuonna 2004, WTC:n iskuista ei ollut kulunut vielä kolmeakaan vuotta ja tämä saksalainen toisinajattelija sai julistaa sanomaansa vielä vapaana miehenä. Viimeisen viiden vuoden aikana tilanne on muuttunut radikaalisti ja tällä hetkellä Mahler istuu sanomistaan mielipiteistä ja tosiasioista yhdentoista vuoden (!) vankilatuomiota ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaisuuteen.

Nykypäivän vasemmistolainen lifestyle-kapinallinen, jolla on romanttinen käsitys ”Systeemin” vastaisesta toiminnasta, röyhistelisi rintaansa todennäköisesti hieman vähemmän, mikäli kykenisi rehellisesti näkemään mitä on olla järjestelmän hampaissa pelkkien poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Eivätkä ne mielipiteet edusta todellakaan tyypillisen kapinnallisen statusta ja marttyyrin gloriaa halajavan vasemmistolaisen näkemyksiä. Siksi on traagista, että enimmäkseen vasemmistolaisten ajama Euroopalle itsetuhoinen väestöpolitiikka ei ole rangaistavaa, kun taas vallitsevan status quon, jossa markkinat ja vasemmistolainen sosiaalietiikka lyövät kättä,  haastamisesta tuomitaan Keski-Euroopassa vankilaan. Toisaalta Mahlerin tapaus herättää myös toivoa, sillä hän on esimerkki siitä, kuinka voi vapautua hellimistään epäajanmukaisista aatteista kunhan vain pystyy alistamaan ne järjellisen tarkkailun alle ja olemaan välittämättä ryhmäpaineesta.

Saksalainen asianajaja Horst Mahler on todellinen toisinajattelija, jota ei voi syyttää idealismin puutteesta ja periksi antamisesta. Tämä entinen marxilainen ja terroristijärjestö ”Punaisen armeijakunnan” (Die Rote Armee Fraktion – RAF) perustajajäsen ja sen keskeisin teoreetikko, kohahdutti Saksaa kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen vuonna 1998. Tuolloin hän kirjoitti uusnationalistisen älymystön Junge Freiheit -lehteen, jossa hän toi julki uuden vakaumuksensa. Kymmenen vuotta aiemmin hän oli saanut menettämänsä asianajajan oikeudet takaisin ja viettänyt sen jälkeen hiljaiseloa julkisuudesta. Monet luulivat hänen jo ”porvarillistuneen” täysin, mutta Junge Freiheitiin kirjoitettu artikkeli antoi myrskyvaroituksen, että Mahler on tulossa takaisin radikaalipolitiikkaan. Artikkelissaan Mahler veti yhteyden vuoden 1968 vasemmistoradikalismista uuteen saksalaisnationalistiseen völkisch- ideologiaan.[1]

Mahlerin uutta poliittista linjaa voisi pitää takinkääntönä, ellei hänen henkilöhistoriansa yhdessä maailman muuttumisen kanssa saisi sitä näyttämään  varsin loogiselta, jopa moraalisesti ryhdikkäältä ratkaisulta. Horst Mahler syntyi nykyiseen Puolaan kuuluvassa Sleesian Haynaussa vuonna 1936 hammaslääkäri-isän hallitsemaan perinteikkääseen keskiluokkaiseen perheeseen, ja olisi todennäköisesti jatkanut suvun jalanjälkiä, ellei varhain omaksuttu marxilaisuus ja 1960-luvun radikalismi olisi vienyt mukanaan. Sodan loppuvaiheessa perhe pakeni Puna-armeijan tieltä Naumurgiin, Saaleen helmikuussa 1945. Lopulta perhe päätyi sodan sekavien viimeisten viikkojen jälkeen entisen Itä-Saksan puolella olevaan Dessaun pikkukaupunkiin. Isän kuoltua Mahler muutti Länsi-Berliiniin vuonna 1949 ja aloitti pari vuotta myöhemmin lakitieteen opinnot Berliinin Vapaassa Yliopistossa.[2]

Opiskeluaikana hänestä tuli militantin opiskelijakunta Schlagende Verbindungin jäsen. Jo varhain radikalismiin viehtynyt Mahler päätti liittyä yllättäen Sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (SPD) ja pääsi jopa sen nuoriso-organisaation puheenjohtajaksi Berliinin Charlottenburgissa. Vuonna 1960 hänet kuitenkin erotettiin puolueesta, koska hän oli samaan aikaan jäsen äärivasemmistolaisessa SDS:ssä (Saksan sosialistinen opiskelijaliitto). Valmistumisen jälkeen Mahler työskenteli yhdessä Berliinin arvostetuimmista lakiasiantoimistoista, mutta vuonna 1964 hän päätti perustaa oman firman, joka keskittyi talousoikeudellisiin kysymyksiin. Kun hän alkoi ottaa asiakkaikseen entistä enemmän äärivasemmistolaisen Ulkoparlamentaarinen opposition (APO)  jäseniä, menetti hän vanhat liikemiesasiakkaansa, jonka seurauksena hänen menestyksekäs lakimiesuransa alkoi tulla tiensä päähän.[3]

Hulluna vuonna 1968 Mahler oli perustamassa ensimmäistä ”Sosialistista asianajajakollektiivia” ja edusti oikeussalissa mm. tunnettuja äärivasemmistolaisia aktivisteja kuten Rudi Dutschkea ja Rainer Langhansia. Salamurhaajan ammuttua Dutschkea haavoittavasti keväällä 1968 Mahler radikalisoitui ja osallistui väkivaltaiseen mielenosoitukseen äärioikeistolaisena pidettyä Springer-kustantamoa vastaan. Huolimatta viranomaisten Mahleriin kohdistamista syytteistä, hänen onnistui säilyttää lakimiehen valtakirjansa. Vuonna 1969 hän puolusti tavaratalon tuhopolttaja Andreas Baaderia ja Gudrun Enssliniä, jotka hieman myöhemmin perustivat Punaisen armeijakunnan. Jo seuraavana vuonna hän joutui itse syytettyjen penkille APO-aktivisminsa vuoksi ja tuomittiin kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 75 000 Saksan markan sakkoihin. Tuomiot eivät vaikuttaneet Mahleriin mitenkään, vaan hän oli keskeinen suunnittelija Andreas Baaderin kohutussa vankilapaossa toukokuussa 1970. Saman vuoden kesällä hän matkusti Jordaniaan, jossa hän tapasi sinne aiemmin leiriytyneet Andreas Baaderin, Ulrike Meinhofin, Gudrun Esslinin ja muut RAF:n perustajat. Siellä he harjoittelivat sissisodankäyntiä yhdessä palestiinalaistaistelijoiden kanssa. Mahlerin ”terroristiura” ei kestänyt kuitenkaan pitkään, sillä hänet pidätettiin kaksi kuukautta myöhemmin Länsi-Berliinissä.[4]

Vuonna 1972 alkaneessa kiistanalaisessa oikeudenkäynnissä hänet tuomittiin seuraavana vuonna 14 vuoden vankeustuomioon ”salaliitosta, jossa aseellisen pankkiryöstön avulla saaduilla varoilla oli perustettu rikollinen organisaatio”.[5] Jo vuonna 1974 hän pääsi ehdonalaiseen vankeuteen, joka päättyi 1980. Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder, joka oli Mahlerin pitkäaikainen tuttu ja hänen oikeusavustajansa vuodelta 1978, auttoi saamaan hänelle takaisin lakimiehen oikeudet vuonna 1988. Siitä lähtien hän on pitänyt lakiasiaintoimistoa Berliinissä.[6]

Näköpiiri-lehdelle (1/2001) antamassaan haastattelussa Mahler kertoo, että ollessaan nuori Marxin ja Leninin kirjoitukset näyttivät selittävän hänelle 1900-luvun historiaa. Hän sanoo, että ”niiden perusteella saatoin olettaa, että vastuu kahdesta maailmansodasta ei kuulunut Saksan kansalle, vaan historiallisesti muodostuneelle `monopoliporvaristolle´. Näin ollen oli varsin luonnollista liittyä 60-luvun kapinoiviin opiskelijoihin, jotka olivat nostaneet päämääräkseen `sosialistisen yhteiskunnan´, ja jotka näkivät Yhdysvaltojen itärannikon Vietnamin kansaa vastaan käymässä sodassa aiheen nousta taisteluun amerikkalaista imperialismia vastaan. RAF sai alkunsa tämän liikkeen rappeutumisvaiheessa vuosina 1969-1970 yrityksenä pitää yllä vallankumouksellista prosessia myös Saksassa ilmenevää imperialismia vastaan”.[7] RAF:n radikalismin onttous alkoi käydä Mahlerille selväksi viimeistään vuonna 1977, jolloin hänet pidätettiin ja pantiin kotiarestiin. Tuolloin hän arvosteli Punaista armeijakuntaa julkisesti ja kirjoitti sen johtuvan siitä, että hän ”on sisäisesti vapautunut marxismi-leninismin dogmaattisesta teoriasta”.[8]

Nykyään Mahler arvostaa marxismi-leninismiäkin vähemmän vuoden ´68 liikkeen individualismia, jonka arvostus on hänen mielestään ylikorostunut  poliittisessa historiankirjoituksessa. Hän sanoo, että ”siitä huomataan vain se mikä on ’jäänyt jäljelle’. (…) heidän [60-lukulaisten] mielestään kaikkialle tunkeutuva ja ankara yhteiskunta tuli ’unohtaa’. Näille ihmisille kaikki ovat vain yksilöitä. Sellaisina kaikki ovat siten samanlaisia. Yhteiskunta, kansa ja kansakunta ovat tässä ajattelussa vain ’harhakuvia’. Ihmiset, jotka ajattelevat tällä tavalla ovat ’valmiita’ globalisaatioon – ja helvettiin. Tämä liike, joka hajosi, halusi tuhota kapitalismin, fasismin oletetun alkujuuren. Nykyään nuo samat ’yhteiskunnan atomit’ ovat auttamassa tuota rahanahnetta Moolokia kaikin tavoin”.[9] Vuoden ´68-sukupolven individualismin opinkappaleet ovat Mahlerin mukaan peräisin ”Kommune I:ltä” ja Frankfurtin koulukunnalta. Liikkeen toinen komponentti ammensi maailmankuvansa Mahlerin mukaan marxismi-leninismin perinnöstä, joka johti hänen mielestään opiskelijaliikkeen rappeutumisvaiheessa hajoamiseen kahteen eri puolueeseen sekä RAF:n syntyyn. Tämän saman ´68-sukupolven toisen suuntauksen kannattajat halusivat palvella kansaa. Mahlerin mielestä he olivat lähempänä kansanyhteisöajattelua kuin individualistit, jotka ovat aina olleet taipuvaisia kosmopoliittiseen ajatteluun ja näin ollen myös globalisaatioon, ”joka todellisuudessa on keinottelijoiden despotiaa”.[10]

Häntä närkästyttävät yksipuoliset väitteet, ettei vuoden ´68 sukupolvi halunnut Saksan kansan parasta. ”Palvele kansaa” oli Mahlerin mukaan eräs heidän tunnuslauseistaan. Muukalaistuminen ei ollut tuohon aikaan vielä ajankohtainen asia, mutta Mahler vakuuttaa, että Sosialistinen opiskelijaliitto (SDS) vastusti tuolloin siirtotyöläisten rekrytointia, koska se näki siinä strategian, jolla laskea saksalaisten työläisten palkkatasoa. Mahler kertoo, että SDS kannatti myös sitä, että siirtotyöläisten ja korkeakoulujen ulkomaalaiset opiskelijat palaisivat mahdollisimman pian kotimaihinsa, jossa he voisivat soveltaa Saksassa oppimiaan tietoja ja taitoja omien kansojen hyväksi. Mikäli kyse oli kolmannen maailman ihmisistä, SDS:ssä pidettiin suoranaisena petturuutena, jos näiden kansojen ”kaaderit” olisivat olleet uskottomia kotimaalleen ja valinneet paluun sijasta jäämisen Saksaan makean elämän toivossa. Ylipäätään tämä entinen vasemmistoradikaali on sitä mieltä, että jokainen mieleltään terve yksilö välittää kansastaan ja haluaa sen parasta. Jos tätä pidetään hänen mielestään nationalismina, niin siinä mielessä hän katsoo olleensa aina nationalisti.[11]

Eräs keskeisin syy, miksi Mahler omaksui nuoruudessaan äärivasemmistolaisuuden, oli hänen mukaansa koulujen indoktrinoiva opetus (Denazifierung) aikakaudesta 1933-1945. Hän politisoitui moraalisen suuttumuksen vuoksi, jonka vuoksi hänellä oli monien aikalaistensa tapaan vimmattu halu poistaa itsestään ”Saksan perinnöllinen taakka”. Omien sanojen mukaan hänestä tuli moralisti ja ”moralistina tein sitten rikoksia”. Hegelin filosofia on kuitenkin ollut hänen järjen valonsa sokeina hurmoksen hetkinä. Hän lainaa mielellään Hegelin ajatusta, jolla hän viittaa itseensä: ”Ihmiskunnan hyvinvoinnin puolesta lyövä sydämeni on muuttunut nyrjähtäneen omahyväisyyden raivoamiseksi.” Tämän tajuaminen ei ole hänen mielestään tehnyt hänestä takinkääntäjää. Hän oppi vasta vankeusaikana Hegeliltä, että on epäkypsää nähdä historia moraalisena toimijana. Mahlerin mukaan se, että nykyään on muodikasta syyttää postuumisti vastuunalaisia historian henkilöitä epämoraalisista teoista, on vain oire yleisesti havaittavissa olevasta rappiotilasta.[12]

Maailman nopea muuttuminen viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana on luonnollisesti vaikuttanut Mahlerin ajatteluun, mutta se ei ole tehnyt siitä vähemmän radikaalia. Hän katsoo, että vuoden 1968 opiskelijaliikkeen ideologiset peruserimielisyydet tulivat toden teolla esiin sen jälkeen kun USA vetäytyi Vietnamista 1975. Koko liike hajosi, eikä kukaan enää osannut Mahlerin mukaan sanoa, mikä on ’vasemmistoa’ ja mikä ’oikeistoa’. 1980-luvulta lähtien länsimaat ovat Khomeinin myötä joutuneet kohtaamaan uskonnollis-poliittisen haasteen. Maailman kaoottista tilannetta pahentaa  Mahlerin mielestä lisäksi se, että USA alkoi samaan aikaan ajaa aggressiivisesti globalisaatioon johtanutta taloudellista liberalismia. Neuvostoliiton romahdus ja Jugoslavian väkisin kokoon kurotun epähistoriallisen monikulttuurikokeilun väkivaltainen purkautuminen 1990-luvun alussa on hänen mielestään luku sinänsä. Oleellisinta hänen mielestään on kuitenkin ollut USA:n mahdin kasvaminen, jonka ensimmäinen näkyvä ilmaus oli vuonna 1991 käyty Persianlahden sota, jossa Amerikan poliittis-taloudellinen eliitti julisti yksipuolisesti ”Uuden maailmanjärjestyksen” alkaneeksi. Tässä ”järjestyksessä” koko maailma on hänen mielestään isänmaattoman keinottelu-pääoman vapaata laidunmaata.[13] Tällaista voimaa ei Mahlerin logiikan mukaan voi vastustaa internationalistinen vasemmistolaisuus, vaan suvereeni kansallisvaltio, joka pohjaa vahvaan etniseen identiteettiin[14]. Tämän ”henkisen taistelun” keskiössä tulee Mahlerin käsityksen mukaan olemaan jälleen Saksa.[15]

Se akuutti konflikti, jossa Mahler katsoo olevansa osallisena, koskee Yhdysvaltojen itärannikolta johdettua eurooppalaisten kansojen ”etnistä kaotisaatiota” (Etnische Chaotisierung). Hän viittaa kuuluisan saksalaistutkija Ernst Nolten pelottavaan arvioon, että Euroopasta ja Yhdysvalloista tulee seuraavan 150 vuoden kuluessa pelkkä Aasian ja Afrikan jatke. Tätä ”kehitystä” viedään Mahlerin mukaan eteenpäin ulkokultaisten kliseiden ja umpikierojen historiallisten valheiden muodostaman verhon suojassa. Hän on kuitenkin vakuuttunut, että tämä Eurooppaa ja erityisesti Saksaa vastaan suunnattu hyökkäys on torjuttavissa vain sellaisen henkisen muutoksen myötä, joka tekee näistä kliseistä ja valheista tehottomia. Mahlerin toiminta Kansallisdemokraattisessa puolueessa (NPD), Unser Land -kansalaisliikkeessä ja Saksalaisessa kollegiossa (Deutsche Kolleg) ovat tähdänneet strategiseen päämäärään, jossa on pyrkimyksenä säilyttää Eurooppa ’valkoisen miehen’ maaperänä, ja joka onnistuu hänen mielestään vain kun ”juutalaisuus” ja sen jokapäiväiset kulttimuodot, materialismi ja konsumerismi, voitetaan. Tässä yhteydessä hän viittaa juutalaisen rabbin pojanpoikaan Karl Marxiin, joka kirjoitti vuonna  1843, että ”ihmiskunnan on vapautettava itsensä juutalaisuudesta”. Tämä tarkoittaa Mahlerin mukaan myös vapautumista juutalaisille, paluuta inhimilliseen lajiolemukseensa.[16]

Nuorten oikeistoradikaalien väkivaltaa, joka on seurausta poliitikkojen sallimasta kolmannen maailman kansainvaelluksesta Eurooppaan ja Saksaan, Mahler kutsuu ”saksalaisten luonnolliseksi, puolivaistomaiseksi vastarinnaksi sitä vastaan, että heidän kansaansa ollaan muuttamassa epäkansalliseksi afro-euro-aasialaiseksi sekasikiöksi”. Hän katsoo, että ulkomaalaisvastaisuus elämää suojelevana puolustusreaktiona maailman ylikansoitusta vastaan on välttämätöntä tulevina sukupolvina. Samalla Aasiasta ja Afrikasta tuleva muuttopaine asettaa väistämättä kysymyksen Euroopasta valkoisten mantereena. Siksi hänen mielestään täytyy päästä eroon sellaisten termien kuin rasismi, antisemitismi ja ksenofobia tabuvaikutuksesta, joilla saksalaisia on pidetty nöyrinä lähes 60 vuotta. Mahler päätyykin diagnoosiin, että ”aito raivo ja vihanpurkaukset eivät ole muuta kuin oireita henkisestä sairaudesta, joka nousee terveiden, elinvoimaisten viettien tukahduttamisesta ja kieltämisestä”.[17]

Kansallisuusaatteessaan Mahler nojaa pitkälti saksalaiseen historianfilosofiaan, erityisesti Hegelin ajatteluun. Hän sanoo, että hänelle yhteisö on todellinen, henkinen kokonaisuus, jonka jokainen osa on samalla  tavoin kokonaisuus – siksi jokainen osa on yhtä tärkeä kuin kokonaisuus. Mahler tiivistää hegeliläis-nationalistisen filosofiansa näin: ”Yksilö uhraa itsensä vapaaehtoisesti tuon kokonaisuuden hyväksi, jos – kuten sodassa on laita – hänen uhrinsa palvelee tuon kokonaisuuden elämää. Näin siksi, että yksilön kannalta olisi järjetöntä kieltäytyä – itsesäilytysvaiston ohjaamana – tästä uhrista, jos kokonaisuus sen johdosta kuolisi. Silloin kuolisivat myös tämän kokonaisuuden osat.” Mahler näkee myös kansallissosialismiin kuuluneen piilevänä ajatuksen yksilön merkityksestä kokonaisuuden osana, mutta se ei päässyt siinä vielä esille.[18] Hegelin ohella Mahlerin ajattelussa välkkyy toisen suuren saksalaisen, Johan Gottfried von Herderin(1744-1803), nationalistinen historianfilosofia, kun hän esittää, että ”kansat, valtiot ja kansakunnat ovat henkisiä olemassaolon muotoja, sellaisenaan kuolemattomia organismeja, jotka poissulkevat muut – toisten kansojen – henkimuodot, mutta tietyllä tasolla muodostavat myös yhdyssiteen toisiin henkimuotoihin”.[19]

Vuoden 1945 jälkeen valkoisten kansallisvaltioiden – erityisesti Saksan – olemassaolon perusteita ollaan Mahlerin mukaan tietoisesti horjutettu. Tämän ”mädätystyön” näkyvinä toimijoina ovat olleet vasemmistolaiset, mutta Mahler katsoo, että tosiasiallisesti ”tästä järjettömyydestä” vastaavat kulissien takaiset vaikuttajat. Ei-juutalaisia vasemmistointellektuelleja hän pitää eräänlaisina hyödyllisinä idiootteina, koska he tuomitsevat moraalisesti kansan (ei kuitenkaan Valitun kansan) itsesäilytyspyrkimykset. Muutoin nämä samat intellektuellit ovat Mahlerin mielestä kyllä valmiita puolustamaan varsinkin Saksassa mihin hintaan hyvänsä juutalaiskansan elinoikeutta, ja ”Israelin ryöstetyllä maaperällään noudattamaa periaatetta juutalaisvaltion etnisestä puhtaudesta”.[20]

Tehokkain keino heikentää kansallista identiteettiä on tehdä siitä hävettävää. Parhaiten tämä onnistuu taitavalla syyllistämisellä, jota on Mahlerin mukaan harjoitettu perusteettomasti juuri Saksan kansaa vastaan. Hänen mielestään länsivallat ovat halunneet tuhota Saksan jo sadan vuoden ajan ja ovatkin onnistuneet siinä melko hyvin. Erilaisin manipulaatiotekniikoin Saksan kansa ja koko muu maailma on saatu uskomaan länsivaltojen valheisiin Saksan absoluuttisesta syyllisyydestä. Tästä huolimatta Mahler on kuitenkin toiveikas, sillä hänen mukaansa varttumassa oleva nuorempien saksalaisten sukupolvi ei enää usko näihin sotasyyllisyysvalheisiin. Tällä tulee olemaan hänen mukaan laajakantoiset seuraukset. Hän sanoo tietävänsä, että ”meille on valehdeltu”, mutta joutuu kuitenkin elämään ihmisten keskellä, jotka itse ylläpitävät tuota valhetta. Toisaalta hän ymmärtää näitä ”valheen ylläpitäjiä”, koska ”he tietävät vaistomaisesti ajautuvansa kuolettavaan vaaraan, jos he uskaltavat rikkoa tuon valheiden kehän” ja jatkaa, että ”he muuntavat siitä kumpuavan elämää kohtaan tuntemansa pelon vihaksi ja aggressioksi kaikkia niitä kohtaan, jotka haluaisivat herättää heidät epäilemään”. Mahler kokee tämän vihamielisyyden valtavaksi haasteeksi.[21]

Järjestöt, jotka ”haluavat herättää epäilyä” ovat Saksan salaisen poliisiin suurennuslasin alla. Mahlerin sekaantuminen Kansallisdemokraattisen puolueen (NPD) politiikkaan, ja lopulta liittyminen sen jäseneksi syksyllä 2000, johtui suurelta osin Saksan liittovaltion pitkäaikaisesta yrityksestä kieltää puolue perustuslain vastaisena.[22] Mahler katsoo, että saksalaisvastaisen kampanjan päävoimat on suunnattu NPD:tä vastaan, mutta tosiasiallisesti sen tähtäimessä on itsetuntoinen osa Saksan kansasta kokonaisuudessaan. Siksi hänen mielestään on tärkeää, että NPD:tä puolustetaan yhteisen vihollisen hyökkäyksiä vastaan, koska siten puolustajat puolustavat samalla kaikkia muita saksalaisia. NPD:n menestyksen suhteen Mahler on optimistinen, koska ”yhä useammat saksalaiset – erityisesti nuoret – ovat tulleet immuuneiksi vihollisen propagandalle ja ovat jälleen ylpeitä omasta kansastaan”. Koska kansallisen itsetunnon tuhoaminen ei hänen mukaansa enää toimi, turvautuu heikkenevä systeemi nyt vielä hetken aikaa avoimeen sortopolitiikkaan. Tällaiset sortotoimet ovat hänen mielestään kuitenkin ennen pitkää turhia ja siksi ”vasallihallituksen päivät ovat siten luetut”. Mahler katsoo, että nykyinen sorto on suunnattu normaalia saksalaista ajattelua, tervettä kansallistuntoa, vastaan. Hän väittää, että ”sorto, sen sijaan että se heikentäisi, on omiaan vain vahvistamaan tätä ajattelua. Poliittinen luokka on siten vain kiihdyttämässä omaa sortumistaan”. Mahler on vakuuttunut, että ”länsimaiset yhteiskunnat ovat onttoja, minkä vuoksi ne tulevat romahtamaan kasaan aivan kuten Neuvostoimperiumikin”.[23]

Mahler on joutunut maksamaan kovan hinnan toivekkuudestaan. Kun vuonna 2003 oikeusistuimet hylkäsivät kanteen kieltää NPD:n toiminta, päätti Mahler rauhoittaa tilanteen ja erosi itse puolueesta. Samana vuonna hän perusti järjestön, joka vaati kunnianpalautusta niille, joita on vainottu holokaustin kyseenalaistamisesta (Verein zur Rehabilitierung der wegen Bestreitens des Holocaust Verfolgten eli VRBHV). Järjestön tarkoitus oli nostaa kansalaisten tietoisuutta poliittisista vangeista sekä antaa taloudellista ja oikeudellista apua syytetyille[24]. Marxilaisten vuosien jälkeen Mahler on tuomittu Saksan tuomioistuimissa moneen kertaan. Vuonna 2003 häntä syytettiin kansankiihotuksesta (Volksverhetzung), kun hän antoi epäkorrekteja lausuntoja syyskuun 11. päivän 2001 terroriskuista. Oikeudessa hän toisti lausunnon, joka ei poikkea juuri lainkaan esimerkiksi suomalaisen vasemmistoälykön  Olli Tammilehdon näkemyksistä WTC-iskujen taustoista. Mahlerin mukaan mm. Al-Qaidalla ei ollut mitään tekemistä iskujen kanssa[25]. Seuraavana vuonna häntä syytettiin holokaustin vähättelystä, koska hän oli perustanut VRBHV-kunnianpalautusjärjestön. Häneltä evättiin myös passi vuonna 2006, kun hänen piti osallistua Teheranissa pidettyyn kansainväliseen holokausti-konferenssiin.

Syytteiden määrä alkoi kiihtyä uudelleen syksyllä 2007, kun Mahleria syytettiin jälleen kansankiihotuksesta eli ”viharikoksesta”. Kyseinen syyte sisälsi myös humoristisia piirteitä. Syyttäjän mukaan Mahler oli tehnyt viharikoksen, koska hän oli tervehtinyt Vanity Fair -lehden juutalaista haastattelijaa Michel Friedmania roomalaisella tervehdyksella ja sanonut samalla ”Heil Hitler, Herr Friedman!”.  Lisäksi hän oli todennut julkaistussa haastattelussa, että ”juutalaisten järjestelmällinen tuhoaminen Auschwitzissa on valhe”[26]. Mahlerin mukaan hän teki tervehdyksen pelkästään ironisessa mielessä, mutta Cottbusin tuomioistuin oli eri mieltä ja tuomitsi hänet puolen vuoden vankeustuomioon ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

Pahempaa oli vielä tulossa. Tammikuussa 2009 Mahler tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankilaan ilman mahdollisuutta tuomion pienentämiseen ja ehdonalaisuuteen. Müncheniläisen tuomiostuimen mukaan Mahler ei ole osoittanut merkkiäkään kyvystä  (ideologiseen) ”uudelleenkoulutukseen”[27]. Saman vuoden maaliskuussa potsdamilainen tuomioistuin antoi viiden vuoden lisätuomion tuolloin jo 73-vuotiaalle Mahlerille holokaustin laajuuden kyseenalaistamisesta ja natsien sotarikosten banalisoinnista[28]. Myös hänen vaimonsa, yliopiston opettaja ja juristi Sylvia Stoltz,  sai samana vuonna vankilatuomion, koska hän oli väittänyt, että ”saksalaiset viranomaiset ovat juutalaisten käskytettävissä” ja että ”juutalaiset hallitsevat läntistä maailmaa”, sekä kutsumalla saksalaisia oikeusistuimia ”Liittoutuneiden voittajien oikeudeksi”[29]. Suomen mediassa Mahlerin kovia tuomiota ei ole uutisoitu käytännössä juuri ollenkaan. Suurelle yleisölle hän saattaa olla tuttu vain elokuvasta Baader-Meinhof Komplex (2008), jossa Mahleria näyttelee Simon Licht.


Lähdeluettelo:

[1] Max Rodenberg, ” Former left-wing radical Horst Mahler joins the neo-fascist NPD ”, World Socialist Web Site:<URL:http//www. wsws.org/articles/2000/sep2000/red-s01_prn.shtml

[2] Ibid.

[3] Ibid.

[4] Ibid.

[5] Ibid; ”FILE: Horst Mahler”, Näköpiiri, (1/2001), 13.

[6] Max Rodenberg, ” Former left-wing radical Horst Mahler joins the neo-fascist NPD”

[7] Tapio Linna, ”Haastattelussa Horst Mahler: Yhteiskunnan vihollinen”, Näköpiiri, 13.

[8] Max Rodenberg, ” Former left-wing radical Horst Mahler joins the neo-fascist NPD”

[9] Tapio Linna, ”Haastattelussa Horst Mahler: Yhteiskunnan vihollinen”, Näköpiiri, 14.

[10] Ibid.

[11] Ibid.

[12] Ibid.

[13] Ibid.

[14] http://www.revalvaatio.org/wp/keijo-lakkala-perustulo-konkreettina-utopiana/  Keijo Lakkalan artikkeli on tyyppiesimerkki siitä, miten todellisuudesta vieraantuneet, hyvinvointiinsa tylsistyneet akateemiset älykkönuoret yrittävät rakentaa pohjaa sosialismin uudelle tulemiselle. Omaa ajatteluaan he eivät useinkaan paljasta tai sitten sitä ei vain kerta kaikkiaan ole, jonka vuoksi he turvautuvat kannattamansa ideologian auktoriteettien harhaisiin teorioihin, joilla ei mitään toteutumismahdollisuuksia kansalaisten silmissä.

[15] Saksassa amerikkalaisvastaisuudella on pitkät traditiot. Jo 1800-luvun ensivuosikymmeniltä lähtien Yhdysvaltoja on pidetty sieluttoman materialismin ja perikadon maana, ensin konservatiivien retoriikassa ja myöhemmin myös vasemmiston piirissä. Ajan saatossa negatiivista Amerikka-kuvaa saksankielisessä kulttuurissa ovat luoneet sellaiset suuruudet kuten Heinrich Heine ja saksalaiset myöhäisromantikot, ruhtinas Metternicht, Karl Marx, Friedrich Hegel, Oswald Spengler, Bertolt Brecht, Alfred Rosenberg, C. G. Jung, Martin Heidegger, Joseph Goebbels, Walter Ulbricht, Stefan Heym, Hans Enzenberger, Günther Grass, Rudolf Augstein jne. Weimarin tasavallan Amerikka-spesialisti Aadolf Halfeld katsoi, että Itärannikon anglosaksit ja juutalaiset kannattivat jatkuvaa ekspansioita finanssipääoman etujen turvaamiseksi. Laajentumisen tekosyynä he käyttävät juutalaisten maailmankansalaisuuden luomaa ihmisoikeuksien evankeliumia. Sen sijaan Keskilännen germaaniset maanviljelijät kannattivat eristäytymistä. Mannereurooppalaisen sivistyneistön tietoisuuteen iskostunut stereotypia rahanahneesta jenkistä ja vähintään yhtä rahanahneesta juutalaisesta oli jo 1800-luvun lopulla yhdistymässä mielikuvaan modernista city-ihmisestä. Nykyisen Amerikka-kritiikin keskeiset perusteet on ”yllättäen” esitetty jo kansallissosialistisessa Saksassa. Vuonna 1939 Anton Zischka vakuutteli kirjassaan Ölkrieg (öljysota), että anglosaksien politiikkaa määrää nyt ja aina taistelu öljystä, ja öljy olisi tulevan suursodankin ainoa syy. Rauhanomainen Saksa  sen sijaan etsii korvaavia energiamuotoja vähentääkseen riippuvuutta öljystä ja säästääkseen ympäristöä! Sodan jälkeen, ennen Vietnamin sotaa,  Saksassa alettiin esseisti  Hans Magnus Enzenbergenin johdolla projisoimaan Saksan natsimenneisyyttä Yhdysvaltoihin, jota kuvattiin uusfasistiseksi maaksi. Toisaalla psykoanalyytikko Horst Eberhard Richter nosti amerikkalaistumisen yleisemmällä tasolla uhaksi koko Saksan identiteetille, koska se oli muokannut länsisaksalaisista ”puoliamerikkalaisia”. Siksi ei olekaan yllättävää, että syksyllä 2003 tehdyn mielipidetiedustelun mukaan neljännes saksalaisista uskoo salaliittoteorioihin, joissa amerikkalaiset itse tai yhdessä Israelin kanssa olisivat syyskuun 2001 terrori-iskujen todelliset arkkitehdit. Aulis Kallio, ”Saksan kulttuuripiirien Amerikka-kuva”, Kanava, Vol 32 (2/2004), 112-115.

[16]  Tapio Linna, ”Haastattelussa Horst Mahler: Yhteiskunnan vihollinen”, Näköpiiri, 13-14.

[17] Max Rodenberg, ” Former left-wing radical Horst Mahler joins the neo-fascist NPD”

[18] Tapio Linna, ”Haastattelussa Horst Mahler: Yhteiskunnan vihollinen”, Näköpiiri, 14.

[19] Ibid., 15.

[20] Ibid.

[21] Ibid., 13.

[22] Max Rodenberg, ” Former left-wing radical Horst Mahler joins the neo-fascist NPD”

[23] Tapio Linna, ”Haastattelussa Horst Mahler: Yhteiskunnan vihollinen”, Näköpiiri, 15.

[26] European Jewish Press.11.5. 2007. http://www.ejpress.org/article/21489

[28] Frankfurter Allgemeine Zeitung, “Mahler zu hoher Haftstrafe verurteilt”. 3.11.2009. http://www.faz.net/aktuell/politik/inland/rechtsextremismus-horst-mahler-zu-hoher-haftstrafe-verurteilt-1922363.html

[29] Mannheimer Morgen. 19.3.2009. “Absurde Ausschweifungen”. http://www.morgenweb.de/absurde-ausschweifungen-1.362229

About Rami Leskinen

Rami Leskinen, VTM, Etelä-Suomi. Erityiset kiinnostuksen kohteet: talousfilosofia, poliittinen filosofia, Frankfurtin koulukunta ja uusvasemmistolaisuus, media ja indoktrinaatio, Konservatiivisen vallankumouksen ajattelijat, sivilisaatiokritiikki.

Information

This entry was posted on marraskuu 23, 2012 by in Henkilökuvat, Historia.
%d bloggers like this: