SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Savitri Devi – poikkeuksellisen naisen elämä Kali Yugan aikana

RAMI LESKINEN

Naistenlehtien sivut ovat täynnä toinen toistaan mahtipontisempia kuvauksia ”vahvoista, itsenäisistä ja upeista naisista”. Heille on tärkeintä oma onni hinnalla millä hyvänsä. Heidän sankareitaan ovat Madonnan ja Lady Gagan kaltaiset bisneksen hallitsevat emansipoituneet poptähdet. Klassisesta moraalisesta hyveellisyydestä ei näiden roolimallien kohdalla voida puhua, sillä heille moraali on parhainmillaankin vain välttämättömyydestä tehty hyve. Siksi ei ole mitenkään kummallista, että Lady Gaga noudattaa mitään häpeämättömästi okkultisti Aleister Crowleyn (1875–1947) tunnuslausetta ”Do What Thou Wilt” (Tee mitä haluat). Tällaiset naiset eivät ole näinä aikoina mitenkään poikkeuksellisia, päinvastoin, he edustavat Ajan henkeä par exellence. Vallitsevan narsistisen ja hedonistisen kulttuurin reunamilta löytyy myös vastavirtaan kulkijoita, joita ei ole koskaan nähty naistenlehtien kansissa. He ovat poikkeuksellisia naisia; aidosti omaperäisiä, rohkeita, visionäärejä ja vapaita maallisen korruption vaikutuksesta. Eräs kiehtovin heistä on Savitri Devi, jonka hämmästyttävän elämäntarinan kerron pääpiirteissään  seuraavaksi.

i

Nuoruusvuodet – maailmankatsomus syntyy

Harva ajattelija lienee vaikuttanut yhtä voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeisen valkoista identiteettiä varjelevan liikkeen milleanistisen eetoksen muotoutumiseen kuin Savitri Devi (kummatkin sanat esitetään aina yhdessä, koska kyseessä ei ole suku- ja etunimi, vaan intialaisen jumalattaren käsite). Elinaikanaan (1905-1982) hänen kirjoitustensa vaikutus rajoittui lähinnä rotutietoisten liikkeiden sisällä käytyyn intellektuaaliseen keskusteluun Hitleristä ja länsimaisen, indo-arjalaisen kulttuurin kohtalosta, mutta 1990-luvulle tultaessa hänen radikaaleista ideoistaan kuten elämäkeskeisestä syväekologiasta, eläintensuojelusta ja lopun aikoja enteilevästä syklisestä aikakäsityksestä ovat innostuneet myös syväekologit, vegetaristit, eläintensuojelijat, anarkistit ja uuspakanat. Vaikka Savitri Devin eräät ideat eivät eksentrisyytensä vuoksi olekaan herättäneet kaikissa kansallismielisissä vastakaikua, on hänen edistyksenvastainen pessimisminsä lähes poikkeuksetta kiehtonut sen intellektuelleja.

Jos hänen ajattelunsa haluaa tiivistää lyhyesti, sille on leimallista käsitys intialaisista yläkasteista alkuperäisinä indo-arjalaisina; näkemys, että hindulaisuus on ainoa elävä arjalainen pakanauskonto; usko hindujen sykliseen aikakäsitykseen, johon liittyy metafyysinen antisemitismi, jossa juutalaiset nähdään turmeltuneen lopun ajan (Kali Yuga) ruumiillistumina; ajatus, että Adolf Hitler oli Vishnun viimeisin ruumiillistuma Kalki; ihmiskeskeisen, antroposentrisen filosofian korvaaminen elämäkeskeisellä biosentrisyydellä, jossa kaikella elämällä on sama arvo; ja arjalaisille vieraan monoteismin hylkääminen, jonka sijaan valkoisten pitäisi kannattaa panteismiä tai eurooppalaisia alkuperäisuskontoja. Yhteistä tälle kaikelle ajattelulle on liberalismin ja sekulaarin humanismin halveksunta. Kun Savitri Devin ajattelusta karsitaan pois kaikkein eksoottisin aines, muodostuu siitä varsin johdonmukainen selitys länsimaisen sivilisaation alennustilan syistä.

Savitri Devi, alkuperäiseltä nimeltään Maximiani Portas, syntyi 30. syyskuuta 1905 Ranskan Lyonissa kreikkalais-italialaisen isän ja englantilaisen äidin tyttärenä.[1] Nuoruudessaan Portas etsi juuriaan klassisesta helleenisestä kulttuurista, mutta myöhemmin hän omaksui ajatuksen kansalliset rajat ylittävästä arjalaisesta rodusta, jonka alkuperää hän etsi Intiasta. Asuessaan Intiassa ensi kerran 1932-35 hän oli jo täysin vakuuttunut Adolf Hitlerin johtaman kansallissosialistisen Saksan messiaanisesta lähetystehtävästä arjalaisen, erityisesti ”pohjoisen rodun”, lipunkantajana.

Jo varhain Portas tunsi vetoa Saksaa ja saksalaista hengenkulttuuria kohtaan. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä 1914 Portas asettui jyrkästi saksalaisten puolelle liberaaleina ja porvarillisina pitämiään Englantia ja Ranskaa vastaan. Hänen vihansa ympärysvaltoja (Englanti, Ranska, Venäjä) vain kasvoi Versailles’n rauhan myötä, jota hän piti petoksena, samoin kuin Englannin ja Ranskan jäämistä puolueettomiksi Kreikan ja Turkin välisessä sodassa 1922, jonka seurauksena yli miljoona kreikkalaista joutui pakenemaan Kreikan emämaahan. Kuvaavaa Portasin saksalaisihailulle oli, että vieraillessaan perheensä kanssa saksalaisten sotavankileirillä Lyonissa 1919 hän esitti ylpeästi solidaarisuuttaan nuorille saksalaisvangeille.[2]

Nuoren Maxiami Portasin ensimmäinen rakkaus oli kuitenkin Kreikka, mikä koki huippunsa 1923 hänen vieraillessa Ateenassa. Ilmeisesti tuolloin hän tunsi ensimmäiset orastavan arjalaisen uskonsa mystiset kokemukset. On myös huomioitava, että Portasin rakkaus Kreikkaan kävi yhteen Saksan ihailun kanssa, sillä saksalaisessa kulttuurissa oli jo pitkään vallinnut filohellenistinen traditio.

Saksalaismielinen poliittinen aktivismi jäi joksikin aikaan taka-alalle, kun Portas aloitti opinnot Lyonin yliopistossa 1924. Hänen opintonsa käsittävät aluksi monia humanistisia aineita kuten psykologiaa, mutta myöhemmin hän erikoistui logiikkaan ja tieteen filosofiaan. Maisteriksi hän valmistui vuonna 1926 pääaineinaan etiikka ja sosiologia. Lopputyö käsitteli edistyksen ideaa, jota hän tuli kritisoimaan ankarasti myöhemmin ilmestyneissä poliittisissa kirjoissaan. Lahjakkaana opiskelijan hän toivoi tulevansa yliopiston tutkijaksi ja jatkoi opintojaan aina tohtorin tutkintoihin asti. Aluksi hän päätti syventää tietojaan Kreikasta ja alkoi tutkia modernin ajan kreikkalaisen reformistin ja filosofin Théophilos Kairisin (1784–1853) elämää ja ajattelua. Tuohon aikaan Portas päätti lopulta luopua Ranskan kansalaisuudesta ja anoi Kreikan kansalaisuutta, joka myönnettiin hänelle v. 1928.[3]

Tohtorintutkinnon pääaiheeksi Portas päätti kuitenkin valita puhtaasti filosofisen teeman. Hänen logiikan opettajansa Edmond Goblot ehdotti aiheeksi yksinkertaisuuden ideaa matematiikassa ja luonnontieteissä. Koska aihe oli tieteenfilosofinen, Portas katsoi, että hänellä täytyy olla myös luonnontieteellistä koulutusta ja hän aloittikin fysikaalisen kemian ja mineralogian opinnot 1930. Jo marraskuussa 1930 hän suoritti filosofian maisterin tutkinnon yleisestä kemiasta ja vuoden 1931 kesällä biologisesta kemiasta. Väitöskirjan aiheeksi rajautui lopulta yksinkertaisuuden idea matematiikassa. Loppuvuonna 1931 valmistunut yli 500-sivuinen tohtoriväitös La simplicité mathématique käsitteli mm. George Boolen, Bertrand Russellin ja Gottlob Fregen käsityksiä symbolisesta logiikasta. Vaikka tämä aihe oli kaukana hänen ensisijaisista kiinnostuksen kohteista uskonnosta ja politiikasta, oli väitöstyön tekemisellä kuitenkin osuutensa myöhemmin Savitri Deviksi nimensä muuttaneen Portasin filosofis-uskonnolliselle ajattelulle, joka kehittyi kohti käsitystä, että energian ilmeneminen luonnossa perustuu deistiseen kosmologiaan. Alun perin Portasin päätyöksi suunnittelema väitöskirja filosofi Kairisista ehti valmistua jo pari kuukautta ennen tieteenfilosofista väitöstä.[4]

Opintojensa ohella Maximiani Portas imi jatkuvasti itseensä juutalaiskriittistä ja arjalaismyyttiä tukevaa rasistista kirjallisuutta. Hänen ajattelunsa eräänlaisena kulminaatiopisteenä voidaan pitää vuoden 1929 vierailua Palestiinaan, jossa hän tunsi ensi kertaa olevansa kansallissosialisti, vakaumus, johon vaikutti osaltaan itse nähty sionistien harjoittama terrori palestiinalaisia kohtaan.[5] Portas perusti antisemitisminsä siihen tosiasiaan, että juutalaisuus oli kristinuskon monoteistismin perusta ja että juuri juutalaisperäinen kristinusko tuhosi Euroopan pakanalliset, panteismiin suuntautuneet alkuperäisuskonnot.[6] Muita juutalaisvastaisuuden lähteitä olivat tuolloin Ranskan yliopistomaailmassa vallalla ollut intellektuaalinen antisemitismi, jota edusti puhtaimmillaan Ernst Renan (1823–1892), jonka käsitys juutalaisista rodullisesti ja kulttuurisesti vieraana ryhmänä eurooppalaisille vaikutti ratkaisevasti  Portasin maailmankuvaan. Vielä tärkeämpää kuin anti-semitismi hänelle oli Renanin vankka usko Intiasta arjalaismyytin alkuperäismaana. Tietysti myös juutalaisten väitetty osuus Saksan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa, jonka Adolf Hitler esitti Taisteluni -teoksessa, oli osa hänen maailmankuvansa rakennusaineita.[7]

Saksan kansallissosialistien vaalimenestys 1930-luvun taitteessa sai Saksan naapurimaista etenkin Ranskassa suurta huomiota osakseen, eikä se jäänyt myöskään Portasilta huomaamatta. Kansallissosialistien avoin juutalaisvastaisuus ja käsitys arjalaisista jaloimpina ja kauneimpina ihmisinä vain vahvisti hänen kiinnostustaan arjalaisten alkuperän arvoitukseen. Kiinnostus arjalaisuuden juuriin heräsi, kun hän opiskeltuaan Ateenassa tutustui Troijan ja mykenealaisen kulttuurin löytäjän, kuuluisan saksalaisen arkeologin Heinrich Schliemannin (1822–1890) kulttuuriteoriaan. Schliemann kiinnitti huomion Troijassa löytämiensä esineiden hakaristiin, joka esiintyi myös Oder-joen läheltä Königswaldesta aiemmin löytyneistä esineistä. Tästä hän päätteli, että hakaristi on ollut merkittävä uskonnollinen symboli, joka yhdisti muinaiset teutonit, homeeriset kreikkalaiset ja vedalaisen Intian.[8]

i

Muutto Intiaan

Arjalaisten alkuperän selvittämisestä tuli Portasille lopulta niin tärkeä asia, että hän päätti jättää akateemisen uransa ja muutti Intiaan 1932, jossa hän neljä vuotta myöhemmin otti hindulaisen nimen Savitri Devi kunnioittaakseen naispuolista auringon jumalatarta.[9]

Intiassa hän toimi aktiivisesti Hindu lähetystön (Hindu Mission) luennoitsijana Kalkutassa ja Bengalin alueella. Hindu lähetystön kansallissosialismia tukevat linjaukset toivat hänet nationalistisen Hindu Mahasabha -puolueen yhteyteen. Tämän puolueen piirissä hän tutustui yläkastiseen Krishna Mukherjiin, joka toimitti Intian ainoaa puhtaasti kansallissosialistista lehteä The New Mercury vuodesta 1935 vuoteen 1937, jolloin brittihallinto kielsi sen. Vuosien Intian oleskelun jälkeen Savitri Devi löysi vihdoinkin hengenheimolaisen Mukherjista. Kun toinen maailmansota syttyi syyskuussa 1939,  Savitri Devin Kreikan kansalaisuus tuli ongelmalliseksi Intiassa. Hindu lähetystön luennoitsijan kansallissosialismi oli myös brittiviranomaisten tiedossa, jonka vuoksi oli vaara, että hänet joko internoitaisiin tai karkotettaisiin maasta. Ratkaisuksi Krishna Mukherji ehdotti Savitri Deville paperiavioliittoa, jossa tämä saisi brittiläisen kansanyhteisön passin. Vaikka kyseessä ei ollutkaan Savitri Devin mukaan romanttinen suhde, vaan käytännön sanelema toimi, oli kesäkuussa 1940 toimitettu vihkiminen järjestetty perinteisten hinduhäiden tapaan. Hän asui sodan loppuun asti Intiassa odottaen innokkaasti akselivaltojen voittoa, jossa Intia jaettaisiin Saksan ja Japanin kesken. Hänen aviomiehensä ei tyytynyt pelkkään voiton odotteluun, vaan vakoili sodan viimeisinä vuosina Japanin hyväksi.[10]

Asuessaan Intiassa 1930- ja 40-luvulla Savitri Devi julkaisi pelkästään Intiaa, hindulaisuutta ja egyptiläistä faarao Ekhnatonia käsittelevää kirjallisuutta. Kun Saksan sota kulki Normandian maihinnousun jälkeen tappiosta tappioon, hän ei kestänyt kuulla enää sanakaan häviöistä, vaan jätti Kalkutan, otti mukaansa viimeisimmän Ekhnaton kirjansa käsikirjoituksen ja matkusti Etelä-Intiaan, jossa hän toivoi oleskelevansa tuntemattomana vieraassa ympäristössä. Mutta hän ei voinut paeta totuutta ja uutiset Saksan luhistumisesta kantautuivat myös hänen korviinsa, mikä romahdutti hänet lähes täysin. Kesäkuussa 1945 Savitri Devi palasi murtunein mielin takaisin Kalkuttaan, jossa hän valmisteli loppuun teoksensa A History of Japan, joka ilmestyi pari kuukautta myöhemmin. Lokakuussa hän osallistui vuosittaiseen Kali-juhlaan, jossa juhlinnan keskipisteenä on tummansininen Kali jumalatar, joka edustaa voimaa puolisonsa tuhon jumala Shivan taustalla. Hän heittäytyi juhlaan mielettömän epätoivon vallassa rukoillen jumalattarelta kostoa hävinneen Valtakunnan ja Nürnbergin syytettyjen puolesta. Tuolloin hän päätti, ettei jäisi enää Intiaan vaan matkustaisi Eurooppaan, jossa voisi osallistua mihin tahansa vastarintaan Saksaa miehittäviä liittoutuneita vastaan.[11] Tästä hetkestä alkoi hänen uransa vankkumattomana kansallissosialismin sanansaattajana toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa.

i

Paluu Eurooppaan

Savitri Devi ei kuitenkaan aloittanut kansallissosialistista lähetystehtäväänsä heti Saksasta, vaan muutti 1945 ensin Ranskaan, josta hän siirtyi Lontooseen keväällä 1946. Äitinsä luona Ranskan Lyonissa hän kirjoitti valmiiksi sodan jälkeisten syväekologien klassikoksi nostaman teoksen radikaalista ympäristönsuojelusta, Impeachment of Man (julkaistiin vasta 1959). Tämä ”Syytös ihmistä vastaan” lienee vahvin sodan jälkeen ilmestynyt julkilausuma kansallissosialistisesta luonnonuskonnosta.[12] Vaikka kirja alkaakin Alfred Rosenbergin Nürnbergin oikeudenkäynnissä lausumilla sanoilla: ”Sinun tulee rakastaa Jumalaa kaikissa elävissä olennoissa, eläimissä ja kasveissa”[13] sekä Josef Goebbelisin lainauksella, jossa hän esittää Hitlerin näkemyksiä vegetarismista, ei itse teoksessa mainita sanakaan kansallissosialismista. Koska kirja on vapaa eksplisiittisestä kansallissosialismista, ovat sen uusintapainokset löytäneet tiensä myös luonnonsuojelusta ja vegetarismista kiinnostuneiden ihmisten kirjahyllyihin.

Impeachment of Man kritisoi ennen kaikkea ihmiskeskeistä oppia, jonka seurauksena kirjoittaja katsoo elämän ja luonnon joutuvan lähes aina kuollettavaan alakynteen. Jo faarao Ekhnatonia käsittelevässä kirjassa Son of God (1946) esitetty kristinuskon kritiikki saa jatkoa, kun Savitri Devi kirjoittaa Lähi-idän monoteististen uskontojen olevan puolueellisia ja moraalisesti rajoittuneita, koska ne ylistävät vain ihmisen kuolematonta sielua ja lunastusta, kun taas muuta luontoa kohdellaan kuin saastaa. Vaikka hän antaakin kiitosta sykliseen maailmankuvaan perustuvien hindulaisuuden, buddhalaisuuden ja janaismin käsitykselle elämän orgaanisesta yhtenäisyydestä, pitää hän niiden sisäänrakennettua pessimismiä syynä siihen, ettei niissä pyritä aktiivisesti kohtelemaan eläimiä hyvin.[14]

Kirjan esittämässä radikalismissa ei tyydytä hyökkäämään vain kristinuskoa vastaan ja ylistämään luontoa, vaan siinä vaaditaan kaiken eläimien ja luonnon riiston lopettamista. Hän toistaa moneen otteeseen, että aidon myötätunnon puuttuminen eläimiä kohtaan johtuu ihmiskeskeisestä opista. Huolimatta siitä, että sekulaari humanismi on syrjäyttänyt kristinuskon, niin tiede ja maalliset opit pitävät Savitri Devin mukaan silti taikauskoisesti kiinni ihmiskeskeisistä arvoista kuten ”kaikkien ihmisten ihmisarvosta”. Näiden arvojen tehtävänä on taata ihmiskunnan herruus maailmassa, ja ainoastaan ihmisen hyödyksi.[15] Impeachment of Man –teoksen esipuheessa Savitri Devi esittää ensi kertaa näkemyksen, jossa hän syyttää länttä pelkuruudesta ja tekopyhyydestä sen tuomitessa Saksan ”rikoksista ihmiskuntaa vastaan” samalla kun se hyväksyy eläinten huonon kohtelun ja riiston. Todelliseksi viholliseksi kirjassa paljastuukin ihmiskunnan veljeyden ”väärä ihanne”, joka vastustaa luonnollisesti järjestäytynyttä hierarkkista ihmiskuntaa ja tervettä rotutietoisuutta. Itse asiassa hän kapinoi koko läntistä yhteiskuntaa ja sen utilitaristista eetosta vastaan, jossa pyritään saavuttamaan mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monelle ihmiselle. Hän on vakuuttunut, että maailmanlaajuinen hyvinvointi luonnon kustannuksella tulee väistämättä johtamaan maapallon ylikansoittuneeksi saastuneeksi slummiksi. Savitri Devin mielestä ihmiset eivät yksinkertaisesti ole tasa-arvoisia. Määrän sijaan hän kaipaa maailmaan laadullista parannusta, joka voi syntyä vain vaivoin jalostamalla luonnon estetiikkaa ymmärtäviä ”arjalaisia” (valkoisia eurooppalaisia). Siksi rasismi onkin hänelle ekologinen imperatiivi, jolla vaalia luonnossa olevaa hyvää.[16] Hän katsoo, että Euroopan pohjoiset pakanakansat ovat historiallisesti kohdelleet eläimiä hyvin toisin kuin seemiläiset, arabit ja mustat afrikkalaiset. Siksi Savitri Devin ajattelussa elämäkeskeisyyteen ei  sisälly ihmisten välinen tasa-arvo jo senkään vuoksi, että tietyt kansat ja kulttuurit ovat ihmiskeskeisyydessään pahimpia biosentrisyyden vihollisia. Varsinkin juutalaiset hän näkee manikealaisittain universaalin elämän vihollisina, koska pitkälti heidän ansiostaan luonnon välineellistämisestä on tullut vallitseva ajattelutapa länsimaisessa kulttuurissa. Eivätkä juutalaiset välineellistä vain luontoa, vaan myös muita ihmisiä ja kansoja, joita he käyttävät Savitri Devin mielestä pelkkänä raaka-aineena omille messiaanisille fantasioilleen.

Ihmiskeskeisyyden tuomitsemisen filosofiset taustaoletukset Impeachment of Man -teoksessa löytyvät Lontoon Teosofisen seuran julkaisemasta Savitri Devin kirjasta Son of God, joka sai ilmestyessään hyvän vastaanoton Britannian älymystössä ja okkultistissa piireissä. Nykyään kirja kuuluu ruusuristiläisten ja New Age -liikkeen lukemistoon. Oman monoteistisen aurinkokultin perustaneen faarao Ekhnatonin (n. 1395-1366 eKr.) uskonto edusti Savitri Deville persoonatonta universaalia rakkautta, jossa Jumalan rakkautta ilmentävä aurinko on suonut miljoonille olennoille elämän. Hän katsoi, että Ekhnatonin aurinkokultti ilmensi ihmisen ja muiden elollisten olioiden pohjimmaista samuutta, toisin kuin ihmisen jumalan kuvaksi puolueellisesti nostaneet monoteistiset uskonnot. Savitri Devi ylisti puolueetonta kaikkialla läsnäolevaa jumaluutta luonnossa.[17] Ekhnatonin aurinkokultin amoraalisessa luonnonpalvonnassa hän näkee paljon samaa kuin kansallissosialistisen ideologian biologisessa monismissa. Aurinkokehrän uskonnossa ihminen ylitetään ja häntä kohdellaan kuin mitä tahansa muuta maapallolla ilmenevistä miljoonista elämän muodoista. Savitri Devin mielestä myös kansallissosialismi sisältää olennaisen totuuden, koska se ylittää ihmisen ja perustuu koko luonnon universaaliin rakkauteen, jonka tehtävänä on syrjäyttää kristinusko ja humanismi.[18]

Samalla kun Savitri Devi toivotti kristinuskon auktoriteetin tuhoa, hän pyrki selvittämään länsimaisten arvojen ja uskomusten moniselitteisyyttä. Vaikka järki ja tiede ovat hallitsevia älyn alueella, niin silti ihminen kannattaa kristinuskon ihmisystävällisiä ja demokraattisia ihanteita. Kristinuskon transsendenttisiin käsityksiin ei enää uskota, mutta sen moraali ja ihmiskeskeinen käsitys maailmasta hallitsevat Savitri Devin mukaan maallistunutta yhteiskuntaa. Ihminen ei enää usko kuolemattomuuteensa, mutta näkee silti ihmiselämässä jotain pyhää. Ja vaikka ihminen on menettänyt uskonsa Jumalaan, hän ei myöskään ole löytänyt sitä tieteestä, mikä on tehnyt ihmisestä levottoman etsijän. Hänen mielestään ihmisusko, sekulaari humanismi, on pettävällä pohjalla, kun se sekoittaa rationalismin ja kristillisen etiikan ilman uskoa jumalaan. Jos kristinusko ja sekulaari humanismi ovat epäonnistuneet palvelemaan elämän etua, niin silloin olisi hänen mielestä parempi sivuuttaa kahden tuhannen vuoden virheet ja siirtyä takaisin pakanauskontoihin. Arjalaisfilosofi kuitenkin kiistää, että rotuun ja kansakuntaan perustuva uskonto olisi moraalisesti ahdas ja vastaan universaalia elämäkeskeisyyttä. Usko rotuun on hänen mukaan todellinen ilmaus elämänuskonnosta.[19]

Asuessaan Lontoossa hän epäröi edelleen matkustamista Saksaan nähdäkseen omin silmin Kolmannen valtakunnan tappion. Hänelle tarjoutui kuitenkin yllättävä tilaisuus matkustaa Islantiin luennoimaan faarao Ekhnatonista, eikä hän epäröinyt jättää tuota tilaisuutta väliin, sillä hän halusi pois Englannista, jossa jokainen päivä muistutti häntä Saksan häviöstä. Reykjavikiin hän saapui joulukuussa 1946. Luentojen jälkeen hän päätti jäädä maahan joksikin aikaa, löysi työtä ranskankielen kotiopettajana ja alkoi opiskella islantia. Hän mykistyi Islannin ankaran kauniista luonnosta ja katsoi lumoutuneena Heklan tulivuorenpurkausta 5. huhtikuuta 1947; hän näki siinä Shivan amoraalisen voiman, joka ilmenee sen luomisen ja tuhoamisen tanssissa. Kesäkuussa hän vieraili Godafossissa (Jumalten putous), jossa papin sanotaan noin vuonna 1000 heittäneen vanhat jumalan kuvat veteen ilmentäen näin kääntymystään kristinuskoon. Syvästi liikuttuneena putouksen reunalla Savitri Devi ajatteli Toria, Odinia ja Balduria. Hän vetosi arjalaisten jumalien apuun taistelussa, jonka tavoitteena on perustaa uudelleen  kansallissosialistinen nuoruuden, terveyden ja voiman kultti. Hän jäi Islantiin vuoden 1947 loppuun, jonka jälkeen hän palasi Englantiin.[20]

Palattuaan Lontooseen Savitri Devi löysi työpaikan erään teatteriryhmän puvustajana. Keväällä 1948 teatteriseurue matkusti Tukholmaan, jossa hän tapasi pari vuotta aiemmin Lontoossa tutuksi tulleen kiihkeän englantilaisen natsisympatisoijan, joka esitteli hänet kuuluisalle ruotsalaiselle tutkimusmatkailija Sven Hedinille (1865–1952). Tuolloin jo 83-vuotta täyttänyt Hedin piti Savitri Devin iloiseksi yllätykseksi edelleen kiinni kansallissosialismia myötäilevistä näkemyksistään. Kolmannen valtakunnan aikana Hedin oli niitä harvoja ruotsalaisia, joka oli tuttu näky Hitlerin, Göringin ja muiden johtavien kansallissosialistien illallispöydässä. Savitri Deville Hedin oli ensimmäinen merkittävä linkki Saksan johtaviin sodan jälkeisiin kansallissosialisteihin, joita hän tuli tapaamaan 1950- ja 60-luvulla.

i

Pyhiinvaellus ja lähetystehtävä Saksassa

Rohkaistuneena Hedinin revanssihengestä, Savitri Devi matkusti suoraan Tukholmasta sodan vielä raunioittamaan Saksaan.[21] Siellä hän jakoi kesäkuussa 500 kappaletta itse kirjoittamiaan liittoutuneiden vastaisia propagandalehtisiä. Myöhemmin samana vuonna hän toteutti uuden propagandaiskun Ranskasta käsin, mutta tällä kertaa suuremmassa mittakaavassa. Kolmen kuukauden ajan hän levitti yli 6000 lentolehtistä Ranskan miehitysalueella. Viimeiseksi  jääneellä propagandakiertueellaan hän oli jo ehtinyt tutustua erääseen SS-mieheen, jonka kanssa hän levitti 11 500 lentolehtistä ennen kuin brittiläiset sotapoliisit pidättivät heidät. Natsipropagandan levittämisestä oli säädetty ankarimmillaan kuolemantuomio ja Savitri Devi odotti pystyssä päin marttyyrikuolemaa, jolla hän halusi osoittaa vankkumatonta uskoaan kansallissosialismin ihanteille. Hänet tuomittiin kuitenkin vain 18 kuukaudeksi – josta hän joutui kärsimään lopulta ainoastaan 6 kuukautta – Werlin naisvankilaan. Kevennetyn tuomion täytyi olla fanaattiselle kansallissosialistille pettymys.[22]

Werlin naisvankilasta oli kuitenkin hyötyä Savitri Deville, koska siellä hän loi ensi kertaa suhteita sotarikollisiksi luokiteltuihin naisvankeihin kuten Dachaun kuuluisaan naisvartija Hertha Ehlertiin. Jo ennen kuin Savitri Devi vapautui 18. elokuuta 1949 hänen maineensa lujatahtoisena kansallissosialismin ystävänä oli levinnyt muurien ulkopuolelle.[23] Propagandistisesta lähetystehtävästään, kokemuksistaan miehitetyssä Saksassa ja Werlin vankilassa hän kirjoitti kirjan Defiance (1950), jonka hänen miehensä painatti Kalkutassa. 1950-luvun alussa hän julkaisi toisen kirjan Saksan kokemuksistaan, mutta tämä kirja, Gold in Furnace (1952), oli vähemmän henkilökohtainen kuin Defiance (”Uhma”) ja se onkin omistettu niille saksalaisille, jotka kaikesta huolimatta ovat pysyneet uskollisina kansallissosialismille. Savitri Devi julkaisi vielä kolmannenkin Saksaa käsittelevän kirjan nimeltään Pilgrimage (1958), joka perustuu hänen 1953 tekemäänsä ”pyhiinvaellukseen” kansallissosialismin pyhille paikoille Itävallassa, Münchenissä ja Nürnbergissä.

Vierailut Saksassa olivat poikineet Savitri Deville huomattavia tuttavuuksia. Merkittävin niistä oli kuuluisa Stuka-pilotti, eversti Hans-Ulrich Rudel (1916–1982). Rudel ei koskaan kuulunut kansallissosialistiseen puolueeseen, vaan oli pelkästään tinkimätön velvollisuudentuntoinen patriootti, josta jopa Hitler toivoi itsensä seuraajaa.[24] Hän oli ainoa Suur-Saksan sotilas, jolle myönnettiin rautaristi kultaisilla tammenlehvillä, miekoilla ja timanteilla. Tämä koko kansan rakastama epäpoliittinen sotasankari kuitenkin radikalisoitui sodan jälkeen. Tähän vaikutti osaltaan se, että hän muutti heti sodan jälkeen Argentiinaan, jossa hän auttoi sotarikoksista syytettyjä saksalaisia pakenemaan Etelä-Amerikkaan johtamansa Kameradwerkin avulla. Muutettuaan 1950-luvun taitteessa takaisin Saksaan hän ylisti julkisesti Hitleriä ja hänet kutsuttiin äärioikeistolaisen Deutsche Reichpartein (DRP) puoluehallitukseen. Hans-Ulrich Rudel oli vaikuttunut Savitri Devin lujasta vakaumuksesta ja he tapasivat monta kertaa hänen kotonaan Hannoverissa. Siellä hieman pidempään oleskellessaan Savitri Devi mm. viimeisteli loppuun ideologisen pääteoksensa The Lightning and the Sun (1958). Rudelin ansiosta Savitri Devi tutustui muihin merkittäviin kansallissosialisteihin. Hän oppi tuntemaan mm. professori Johannes von Leersin (1902–1965), joka vastasi propagandaministeriön antisemitistisestä propagandasta sekä sotasankareihin Otto Skorzenyyn (1908–1975) [25] ja Leon Degrelleen(1906–1994)[26], jotka hän tapasi Madridissa 1960. Hän asui yli kuusi viikkoa Skorzenyn luona, joka piti Savitri Deviä poikkeuksellisena ideologina uudessa kansainvälisessä kansallissosialistisessa liikkeessä. Skorzeny oli lukenut ihastellen hänen teoksensa ja katsoi, että häntä pitäisi rohkaista kirjoittamaan enemmän ”natsi-internationaalin” puolesta.[27] Näiden tuttavuuksien kautta Savitri Devi katsoi olevansa täysivaltainen jäsen maanalaisessa kansallissosialismin uutta nousua elättelevässä verkostossa.

i

Pääteos The Lightning and the Sun

Savitri Devin kansainvälisen maine sodan jälkeisen ajan tinkimättömänä kansallissosialistisena ajattelijana perustuu pitkälti kirjaan The Lightning and the Sun. Hän oli aloittanut sen kirjoittamisen jo 1948 mutta sai sen valmiiksi vasta 1956 ja julkaistavaksi kaksi vuotta myöhemmin. Teoksen rakenteeseen ja maailmankuvaan vaikutti suuresti hänen omaksuma pessimistinen hindulainen käsitys ajasta sykleinä, jollaisena se kuvataan hindulegendassa Vishnu Purana. Siinä aika kuvataan neljänä toistuvana aikakautena, syklinä (Yuga); kulta-aika eli Krita Yuga (kestää neljä kertaa kauemmin kuin viimeinen sykli), hopea-aika Treta Yuga (kolme kertaa), pronssi-aika eli Dvarpara Yaga (kaksi kertaa) ja rauta-aika eli Kali Yuga (yksi kerta). Tämä pessimistinen kosmologia sopi täydellisesti hänen vihamielisyyteensä, jota hän tunsi demokratiaa, liberalismia ja ylipäätään nykyaikaa kohtaan. Hän oli kulttuuripessimismissään ehdottoman vakuuttunut, että Ranskan vallankumouksen jälkeinen aika on kiihtyvän rappion aikaa. Samat nykyajan ”vitsaukset” löytyvät nimittäin myös Vishnu Puranan kuvaamassa Kali Yugassa: sukupuolinen promiskuiteetti on voittanut kastit ja luokat, jonka vuoksi seka-avioliitot ovat yleisiä; naiset ovat uskottomia ja seurustelevat kelvottomien miesten kanssa; perhe ja muut verisiteet ovat menettäneet merkityksensä; varallisuuden hankinta, kaupankäynti ja raha hallitsevat kaikkea ihmisen toimintaa; liberaalisuus ja moraalinen relativismi vallitsevat ja auktoriteetteja arvostetaan vain niiden suosion tai yksilön valinnan perusteella. Vallanpitäjät sortavat ja ryöstävät kansanjoukkoja, jotka pakenevat lopulta kestämättömiksi tulleista kaupungeista kauas erämaihin, jossa he niukkuudesta kärsien tuhoutuvat.[28]

Vishnu Puranasta ja erityisesti sen kuvauksesta Kali Yugasta Savitri Devi kehitteli The Lightning and the Sun -teoksen opin, jossa aika henkilöityy kolmeen historialliseen tyyppiin: Ihminen ajassa (Man in Time), Ihminen ajan tuolla puolen (Man above Time) ja Ihminen aikaa vastaan (Man against Time). Näistä kolmesta tyypistä Ihminen ajassa on kaikkein aktiivisin Kali Yugan toimija; hänen itsekkyytensä, väkivaltaisuutensa ja kunnianhimoinen vallanhalunsa on tyypillistä pimeälle ajalle ja Savitri Devi identifioi tämän tyypin puhtaimmaksi edustajaksi Tsingis Khanin (1157– 1227). Tämä mongolivalloittaja edustaa tuhoavaa voimaa, josta puuttuu kaikki idealismi ja jota symbolisoi salama. Paras esimerkki Ihmisestä ajan tuolla puolen on Savitri Devin mukaan puolestaan faarao Ekhnaton, jota symbolisoi aurinko. Ekhnaton yritti palauttaa maan päälle kulta-ajan täydellisen harmonian ja rauhan, mutta hänen aikansa oli välinpitämätön tuolle visiolle. Adolf Hitlerissä kirjoittaja näkee Ihmisen aikaa vastaan, joka yhdisti voimankäytön ja idealismin[29], salaman ja auringon – The Lightning and The Sun ja joka kävi sotaa pimeää aikaa vastaan käytännöllisellä tasolla;  Vishnun ruumiillistuma Kostaja Kalki, joka saapuu jokaisen aikakauden lopussa. Savitri Devin mielestä Hitlerin taistelu oli kuitenkin tuomittu hävityksi jo etukäteen, koska hän toimi ajan virtaa vastaan vain välikappaleena, jonka puhdistavan väkivallan tarkoitus on varmistaa pimeän ajan loppu ja valmistaa tie uudelle kulta-ajan syklille.[30]

Savitri Devi tutustui amerikkalaisiin ja brittiläisiin kansallisradikaaleihin 1960-luvun alussa. Pitkälti angloamerikkalaisten aateveljiensä ansiosta hänen ajatuksensa ovat levinneet lähes kaikkialle, missä radikaalit ideat kulttuurien kehityskaaresta, rodusta ja luonnonsuojelusta ovat herättäneet kiinnostusta. Vieraillessaan Englannissa vuonna 1961 hän kiinnitti huomion British National Partyn (BNP) saamaan julkisuuteen: tuona keväänä rotumellakat ja BNP:n aktivismi olivat jokapäiväisiä puheenaiheita Englannissa. BNP:n rasismi, antisemitismi ja nationalismi saivat Devin kiinnostumaan välittömästi puolueesta ja eikä aikaakaan, kun hän jo tapasi silloisen puolueen puheenjohtajan Andrew Fountainen. Jo samana keväänä Savitri Devi osallistui BNP:n järjestämälle leirille, johon osallistui mm. parikymmentä henkeä käsittävä delegaatti eri Euroopan maista ja Yhdysvalloista. Seuraavana vuonna BNP:stä eronnut radikaalisiipi perusti National Socialist Movementin (NSM) Colin Jordanin (1923–2009) ja John Tyndallin (1934–2005) johdolla.[31] NSM järjesti elokuussa 1962 ensimmäisen kansainvälisen kansallissosialistisen konferenssin toisen maailmansodan jälkeen Englannin Cloucestershiren alueella. Tuo salainen leiri sijaitsi Cotswoldissa, jonka nimi jäi historiaan ns. Cotswoldin julistuksena; julistuksessa esitetään selväsanaisesti ne periaatteet ja tavoitteet, joita kansainvälinen kansallissosialistinen liike ajaa. Savitri Devi allekirjoitti julistuksen Ranskan edustajana. Pan-arjalaisuutta ajamaan perustettiin samalla myös järjestö World Union of National Socialist (WUNS), jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Colin Jordan ja varapuheenjohtajaksi American Nazi Partyn (ANP) johtaja George Lincoln Rockwell (1918–1967). Konferenssin saaman laajan julkisuuden vuoksi poliisia painostettiin lopettamaan se. Painostuksen tuloksena Rockwell ja Savitri Devi karkotettiin maasta ja Jordan ja Tyndall saivat myöhemmin vankeustuomiot, jonka vuoksi WUNS:n puheenjohtajuus siirtyi Rockwellille.[32] Hän hoiti tuota tehtävää aina vuoteen 1967 asti, jolloin hänet salamurhattiin.

Rockwellin puheenjohtajakausi oli merkittävä Savitri Devin ajatusten tunnetuksi tekemisessä uudessa maailmanlaajuisessa kansallissosialistisessa liikkeessä. Vuonna 1966 Rockwell päätti perustaa WUNS:in nimissä intellektuaalisen kansallissosialistisen journaalin National Socialist Worldin, jonka päätoimittajaksi hän nimitti juuri liikkeeseen mukaan tulleen entisen fysiikan professorin William L. Piercen (1933–2002). Yli satasivuisen korkeatasoisen lehden ensimmäinen numero täyttyi lähes pelkästään Savitri Devin  The Lightining and the Sun -kirjan tiivistetystä versiosta. Artikkeli sai välittömästi positiivisen vastaanoton lehden lukijakunnassa. Itsekin Savitri Devin ajatuksista innoissaan ollut päätoimittaja Pierce julkaisi lehdessään lisää tämän ajatuksia vuosina 1967 ja 1968.[33] Juuri National Socialist Worldissa julkaistut Savitri Devin kirjoitukset loivat pohjan hänen kulttimaineelle uudessa kansainvälisessä kansallissosialistisessa liikkeessä.

i

Viimeiset vuodet

1960-luvun lopulla Savitri Devin ajatuksista kiinnostui myös kenties tunnetuin revisionisti, 1950-luvulla Saksasta Kanadaan muuttanut Ernst Zündel (s.1939). Hän oli niin lumoutunut Savitri Devin filosofiasta, että matkusti 1960-luvulla monta kertaa Ranskan Montbrisoniin tapaamaan tätä. Juuri Savitri Devi oli se henkilö, joka väitti ensimmäisenä Zündelille, että juutalaiskansan tuhoamisyritys kaasukammioineen on enimmäkseen voittajien säveltämää propagandaa ja liiottelua. Vakuuttuneena Savitri Devin kanssa käydyistä keskusteluista Zündel päätti julkaista holokaustia kyseenalaistavaa kirjallisuutta, joista ensimmäiset, Thies Christophersonin Auschwitz: Truth or Lie? ja Richard Harwoodin Did Six Million Really Die?, ilmestyivät 1974.[34] Savitri Devin kannalta lienee ollut valitettavaa, ettei hän ehtinyt todistaa 1980-luvun lopulta lähtien vellonutta kohua revisionismista ja siihen liittyvistä oikeudenkäynneistä, sillä välillisesti hänen vaikutuksena revisionismin nousuun on ollut merkittävä.

1970-luvun alussa Savitri Devi katsoi, ettei hän voi asua enää Euroopassa, koska hänen saama porttikielto Iso-Britanniaan oli edelleen voimassa ja Ranskassa asumiskustannukset olivat käyneet ylittämättömiksi. Ainoaksi järkeväksi vaihtoehdokseen hän näki muuton Intiaan aviomiehensä Krishna Mukherjin luokse, jonka kanssa hän oli edelleen hyvissä väleissä, vaikka kumpikin eli omaa elämäänsä erillään. Delhissä hän ehti kirjoittaa vielä omaelämänkertansa, ”Arjattaren muistelmat”, Souvenirs et réflekxions d´une aryanne sekä antisemitistisen tutkielman Ironies et paradoxes dans l´histoire et la légende, mutta muutoin hän vietti yksinäistä elämää ainoana kontaktina ulkomaailmaan vilkas kirjeenvaihto johtavien kansallissosialistien kuten Colin Jordanin, Matt Koehlin, Ernst Zündelin ja chileläisen diplomaatti Miguel Serranon (1917–2009) kanssa. Miehensä kuoleman jälkeen 1977 kirjeenvaihdosta tuli hänen ainoa henkireikä.[35]

1970-luvun lopussa hänen terveytensä alkoi heiketä huolestuttavasti. Sairauksistaan huolimatta hän päätti vielä kerran palata Eurooppaan vahvistamaan vanhoja tuttavuuksiaan. Keväällä 1982 Savitri Devi matkusteli Saksassa ja Ranskassa tavaten mm. Hans-Ulrich Rudelin. Ollessaan Ranskan Nantesissa  hän sai viestin, että Matt Koehl (natsipuolue New Orderin puheenjohtaja) kutsuu hänet vieraakseen Yhdysvaltoihin. Savitri Devi saisi viisumin Yhdysvaltoihin ja amerikkalaiset aateveljet kustantaisivat hänen matkansa ja järjestäisivät majoituksen. Hän hyväksyi välittömästi Koehlin tarjouksen ja oli valmis tekemään Amerikassa kutsuun liittyvän puhekiertueen. Lokakuussa matkalla Yhdysvaltoihin hän tahtoi vierailla lyhyesti vielä Lontoossa, jossa hän tapasi pitkäaikaisen tuttunsa Muriel Gantryn, joka oli Savitri Devin harvoja epäpoliittisia tuttavuuksia. Gantryn Essexissä sijaitsevassa pienessä asunnossa hän oli varustautunut syksyiseen koleuteen pukeutumalla pelkkään sariin. Eräänä päivänä ennen nukkumaan menoa Savitri Devi valitti kuumettaan. Keskiyöllä 22. syyskuuta Muriel Gantry kuuli Devin huoneesta raskasta hengitystä. Pian tämän jälkeen Gantry löysi Savitri Devin kuolleena vuoteestaan: hän oli kuollut sydäninfarktiin. Kuollessaan Savitri Devi oli käytännöllisesti katsoen varaton. Hitlerin papittareksi kutsutun naisen ruumis poltettiin Englannissa, mutta hänen tuhkauurnansa lähetettiin Yhdysvaltojen Arlingtoniin, jossa se sijoitettiin salamurhatun George Lincoln Rockwellin viereen, The Hall of Aryan Heroes -pyhättöön.[36]

i


Lähdeluettelo:

[1] Nicholas Goodricke-Clarke, Hitler´s Priestess – Savitri Devi, the Hindu-Aryan myth, and Neo-Nazism  (New York & London: New York University Press, 1998), 7. Goodrick-Clarken elämänkerta Savitri Devistä on toistaiseksi ainoa perusteellinen tutkimus hänen elämästä ja filosofiasta.

[2] Ibid., 12.

[3] Ibid., 16.

[4] Ibid., 22.

[5] Ibid., 21.

[6] Ibid., 19.

[7] Ibid., 23.

[8] Ibid., 23-24.

[9] Nicholas Goodrick-Clarke, Black Sun – Aryan cults, Esoteric Nazism and the Politics of Identity (New York & London: New York University Press, 2002), 93.

[10] Ibid., 95.

[11] Goodricke-Clarke, Hitler´s Priestess, 75-76.

[12] Kansallissosialistien luonnonuskonto ilmeni luonnon mystifioimisena ja kunnioittamisena, mikä ei jäänyt pelkästään puheiden asteelle: Kolmannessa valtakunnassa säädettiin maailman tiukimmat eläinsuojelu- ja ympäristönsuojelulait. Jo elokuussa 1933 Saksassa kiellettiin kaikki eläinkokeet. Saman vuoden lopulla voimaan tullut Saksan eläinsuojelulaki (Tierschutzgesetz) oli maailman ensimmäinen, joka määritteli eläimille oikeudet sellaisenaan ihmisen tarpeista ja tunteista riippumatta. Saksa olikin ensimmäinen maa, joka rauhoitti suden. Maassa toteutettiin myös laajoja metsityksiä  luonnontilaan. Tunnettua on, että Hitler, Hess ja Himmler olivat kasvissyöjiä, lisäksi Himmler inhosi syvästi metsästystä. Vaikka nämä tosiasiat tiedetään, on aihe edelleen monelle luonnonsuojelijalle tabu. Esimerkiksi eläinoikeuksien klassikossa Animal Liberation (1975) kirjoittaja Peter Singer vaikenee koko asiasta. Luultavasti hän ei juutalaisena voinut antaa tunnustusta natseille. Ne, jotka varoittelevat fasistien soluttautumisesta vasemmistolaiseksi miellettyyn vihreään liikkeeseen unohtavat sen tosiasian, että ideologinen luonnonsuojelu on lähtöisin 1800-luvun äärinationalistisesta ja antisemitistisestä völkischliikkeestä, jonka ajatukset levisivät laajalle myös kansallissosialistiseen puolueeseen. 1970-luvulla monet Saksan vihreän liikkeen pioneereista olivat entisiä kansallissosialisteja tai heitä sympatisoivia ajattelijoita kuten Herbert Grühl, kunnes Vihreiden puoluekokouksessa 1980 marxilaiset syrjäyttivät heidät ja ottivat vallan puolueessa.

[13] Savitri Devi, Impeachment of Man, iv. 2. painos (Cosa Mesa, California: Noontide Press, 1991)

[14] Ibid., kappaleet 1 ja 2.

[15] Ibid., 16, 52.

[16] Goodricke-Clarke, Hitler´s Priestess, 106.

[17] Ibid., 98-99.

[18] Ibid., 104.

[19] Ibid., 102.

[20] Ibid., 129-130.

[21] Ibid., 130-131.

[22] Ibid., 132-140.

[23] Ibid., 140, 143-145.

[24] Ibid., 172.

[25] SS-Standartenführer (SS-eversti) Otto Skorzeny tuli tunnetuksi monista uhkarohkeista kommandoiskustaan, joista kuuluisin oli Mussolinin vapauttaminen Gran Sasson alueen vuoristohotellista 12. syyskuuta 1943.  Sodan jälkeen hän loi ODESSA-verkoston, toimitti natsiupseereita ja tiedemiehiä mm. Nasserin Egyptin palvelukseen, toimi Espanjan sisäministeriössä sekä oli yhteistyössä Yhdysvaltain tiedustelupalvelun kanssa.

[26] Belgialainen SS-divisioona Wallonian komentaja Leon Degerelle lienee vielä suurempi ikoni uusnatseille kuin Skorzeny, sillä hän julkaisi poliittisia kirjojaan aina 1990-luvulle saakka.

[27] Goodricke-Clarke, Hitler´s Priestess, 183.

[28] Ibid., 11-113.

[29] Ajan jakaminen kolmeen osaan, jossa kolmas ja viimeinen osa edustaa ”synteesiä” muistuttaa rakenteeltaan Hegelin historianfilosofiaa, jossa henki vihdoin tiedostaa itsensä edellisten aikakausien vastakohtien kautta. Hegelin dialektiikkaa soveltanut Marx puolestaan kehitteli historiallisen materialismin teorian, jonka utooppisena synteesinä syntyisi kommunistinen yhteiskunta. Myös Savitri Devin ”dialektiikassa” päämääränä oli utooppinen kulta-aika, mutta toisin kuin lineaarisesti (s.o. kristillisjuutalaisesti) ajan ymmärtäneet Hegel  ja Marx, Savitri Devi ei hindulaiseen tapaan uskonut minkään asiantilan voivan olla lopullinen, vaan maailma pysyy aina liikkeessä.

[30] Savitri Devi, The Lightning and the Sun, 3. painos (Wellington, NZ:  Renaissance Press 1994), 74, 82-83. Alkuteos: 1958.

[31] Tyndall perusti jo 1964 uuden kansallismielisen puolueen Greater Britain Movementin (GBM), joka halusi pysyä erossa saksalaissävytteisestä kansallissosialismista. Vuonna 1967 Tyndall loi yhdessä muiden pienten äärikansallisten – mutta ei kansallissosialististen – järjestöjen kanssa vaaliliiton, josta muodostui National Front, joka menestyikin kohtalaisesti 1970-luvun vaaleissa. Goodrick-Clarke, Black Sun, 38-39. National Frontin ensimmäinen hajaantuminen tapahtui 1982, kun Tyndall käynnisti uudelleen vanhan puolueensa British National Partyn, joka on aivan viime aikoihin saakka ollut Britannian suosituin kansallismielinen puolue niin jäsenmääränsä kuin myös vaalimenestyksensä suhteen.

[32] Goodricke-Clarke, Hitler´s Priestess, 190-191, 200-201.

[33] Ibid., 205-206.

[34] Ibid., 206-207.

[35] Ibid., 209-210.

[36] Ibid., 223-224.

About Rami Leskinen

Rami Leskinen, VTM, Etelä-Suomi. Erityiset kiinnostuksen kohteet: talousfilosofia, poliittinen filosofia, Frankfurtin koulukunta ja uusvasemmistolaisuus, media ja indoktrinaatio, Konservatiivisen vallankumouksen ajattelijat, sivilisaatiokritiikki.

Information

This entry was posted on lokakuu 22, 2012 by in Henkilökuvat and tagged , , , , .
%d bloggers like this: