60 teesiä globalisaatiosta sekä oikeiston ja vasemmiston rappiosta

KAI MURROS

  I
Taloustieteilijät ovat saaneet ihmiset uskomaan, että kurjistuminen on edistystä, köyhtyminen rikastumista ja yhä raaempi kamppailu olemassaolosta vain laadukkaampaa elämää. Ne, jotka siirtävät yrityksiä ja tuotantoa halvan työvoiman maihin, tekeytyvät vuorostaan usein kunniallisiksi liikemiehiksi ja yhteiskunnan tukipilareiksi, mutta todellisuudessa he ovat pelkkiä pahantekijöitä.

II
Yritykset halusivat vapauttaa pääoman liikkeet voidakseen kilpailuttaa yhteiskuntia siitä, kenellä on tarjota pienimmät verot mutta silti paras infrastruktuuri, parhaiten koulutettu työvoima joka kuitenkin samalla hyväksyy pienimmät palkat ja huonoimmat työehdot. Yritykset haluavat myös vapauttaa maailmankaupan täydellisesti voidakseen kasvattaa voittojaan valtaamalla markkinamme kehitysmaiden halpatuotteilla.

III
Yritykset haluavat vapauttaa myös työvoiman liikkeet voidakseen tuottaa köyhien maiden työvoimaa teollistuneeseen länteen kilpailemaan vähenevistä työpaikoista. Vapaasti liikkuvan ulkomaisen työvoiman avulla yritykset laskevat voivansa painaa palkkatasoa täälläkin yhä alemmaksi.

IV
Työnantajien ja oikeistoliberaalien yhtälö on hyvin selkeä: mitä enemmän halpaa työvoimaa on tarjolla joko kehitysmaissa tai tänne jo tuotettuna reservinä, sitä alhaisemmaksi työn hinta muodostuu.

V
Niin kauan kuin työvoimasta on ylitarjontaa, pätkätyöt pysyvät vitsauksenamme. Vasta kun työvoiman kysyntä ylittää sen tarjonnan, työnantajat joutuvat ottamaan työntekijät vakavasti ja tarjoamaan heille pysyviä, kohtuullisesti palkattuja työsuhteita. Tästä huolimatta jopa sosiaalidemokraatit julistavat haluavansa lisätä työvoiman tarjontaa rajojen yli.

VI
Ällistyttävintä on se, että niin sosiaalidemokraatit kuin myös ammattiyhdistysliike ovat valmiita vapauttamaan työvoiman liikkeet ja alentamaan näin työn hintaa. ­ Syy tähän itsetuhoiseen virhearvioon on yksinkertainen: sosiaalidemokraatit ja ammattiyhdistysliike ja ovat alkaneet uskoa talouspiirien vakuutteluihin, että talouskasvu vaatii lisää edullista ulkomaista työvoimaa ja eläkepommin purkaminen maamme etnisen rakenteen suoranaista mullistamista.

VII
On synnytetty tilanne, jossa yhteiskunnan sosiaalisten turvaverkkojen purkaminen ja yhä epävarmemmaksi käyvä työelämä saavat ihmiset siirtämään perheiden perustamista kunnes se valitettavan usein on lopulta liian myöhäistä. Väestön syntyvyyden alenemisen takana ovat selkeät taloudelliset syyt, mutta koska talouden mekanismeihin ei haluta puuttua, väestökato ratkaistaan tuottamalla uutta, vähempään tyytyvää ja säyseämpää väkeä köyhyyden keskeltä.

VIII
Sosiaalidemokraatit ovat omaksuneet uusliberaalin talousteorian totuudet ja astuneet samalla työnantajien heille virittämään ansaan. Sosiaalidemokraattinen puolue on liberalisoitumisensa myötä käytännössä siirtynyt yritysmaailman puolelle.

IX
Tällähetkellä sosiaalidemokraatit puolustavat vielä työväestön eliitin etuja, niiden, joiden ammattitaidolla on vielä toistaiseksi kysyntää globalisoituvassa maailmantaloudessa ja joiden voi olettaa suorastaan hyötyvän globalisaatiosta. Globalisaation jalkoihin jääville palkansaajille sosiaalidemokraateilla on vain tarjota liberaalin talousteorian hurskastelua ja latteuksia. Luonnollisesti kaikki muutkin puolueet ovat pettäneet työtätekevät suomalaiset, mutta sosiaalidemokraattien petos tuntuu erityisen julmalta, koska kyseessä on puolue, jonka johdolla hyvinvointiyhteiskunta aikanaan rakennettiin.

X
Sosiaalidemokraatit haluavat pelastaa myös kaikki maailman köyhät ja uskovat, että suomalaisilla palkansaajilla on kyllä tähän varaa. Ajatus hallitusta, ­ ehkäpä jopa YK:n johdolla tapahtuvasta oikeudenmukaisesta ja demokraattisesta globalisaatiosta elähdyttää sosiaalidemokraattien idealistista vasenta siipeä. Hyvän globalisaation toteuttaminen vaatii vain, että kapitalismin annetaan ensin avata maailma sen viimeisiä takapajuisia loukkoja myöten vapaille markkinoille, demokratialle, tasa-arvolle ja näin lopulta ­ sosiaalidemokratialle! Ongelma piilee siinä, että isäntä ei suostu rengiksi: idealistiset vasemmistodemarit hengenheimolaisineen eivät kykene kesyttämään globaalia kapitalismia.

XI
Keskiluokkaistuneet sosiaalidemokraatit uskovat, että maailman köyhien pelastaminen globalisaation avulla vaatii uhrauksia vain lattiatason duunareilta, ja vähemmän koulutetuilta raatajilta ­ heidän työpaikkansa voidaankin mainiosti uhrata kansainvälisen harmonian nimissä. Idealistiset vasemmistodemarit haluavat luoda globaalin hyvinvointivaltion, jossa rikkaat jakavat vaurauttaan köyhille yhteisen hyvän nimissä. ­Rikkailla tässä yhtälössä vasemmistodemarit tarkoittavat teollisuusmaiden palkansaajia. Keski- ja yläluokkaisten vasemmistohumanistien mielestä suomalaiset palkansaajat ovatkin, globaalisti tarkasteltuna, kohtuuttoman rikkaita.

XII
Keski- ja yläluokkaisille vasemmistohumanisteille ei ole koskaan ollut mikään ongelma uhrata suomalaisten teollisuustyöläisten edut oikeudenmukaisemman kansainvälisen työnjaon nimissä. Elämänsä perusteet menettäneille nämä hyväosaiset idealistit tarjoavat loputonta uudelleenkouluttautumista. Elämmekin koulutusharhassa, jonka tarkoitus on peittää sosiaalidemokraattien petos.

XIII
Sosiaalidemokraateilla riittää työsarkaa. Valtionhoitajapuolueen täytyy sovittaa yhteen kolme erilaista tavoitetta:

– Yritykset haluavat luoda Suomeen mahdollisimman suuren ulkomaisen halpatyövoiman reservin, jolla kiristää laiskoja suomalaisia palkansaajia hyväksymään uuden dynaamisen talouden tarpeet.

– Sosiaalidemokraatit haluavat pelastaa maailman köyhät.

– Sosiaalidemokraattien täytyy toistaiseksi vielä ainakin edes teeskennellä puolustavansa  hyvinvointiyhteiskuntaa.

Ratkaisu: Sosiaalidemokraatit keksivätkin nyt väittää, että hyvinvointivaltion pelastaminen suorastaan vaatii ulkomaisen työvoiman vyöryä ja eläkepommin purkaminen maamme etnisen rakenteen mullistamista.

XIV
Outoa kyllä, modernin vasemmistolaisuuden keskeinen kantava voima on syyllisyys. Työväenliike syntyi aikanaan käymään luokkataistelua pääomapiirejä vastaan ja puolustamaan selviytymisen äärirajoilla sinnittelevän työväestön oikeuksia, mutta kun hyvinvointiyhteiskunta sitten lopulta sata vuotta kestäneen kamppailun tuloksena alkoi olla todellisuutta, vasemmiston valtasi suunnaton moraalinen krapula ja häpeä läntisestä hyvinvoinnista.

XV
Moderni, akateemisesti koulutettu, keskiluokkainen vasemmisto on haluton puolustamaan teollista tuotantoa lännessä ja näin ollen myös lännen teollista työväenluokkaa, koska pieninkin mahdollinen viittaus siihen että taustalla piilisi kansallinen itsekkyys lamauttaa modernin vasemmistolaisen syyllisyydellä.

XVI
Moderni, liberaali vasemmisto hyväksyy lopulta työpaikkojen ulosliputuksen pitäen sitä vain yhtenä kehitysavun muotona, tapana maksaa lännen teollisten yhteiskuntien moraalista velkaa kehitysmaille. Hinnan tästä suurpiirteisyydestä maksavat, ironista kyllä, tavalliset duunarit ja voiton keräävät globaalit yritykset.

XVII
On kiehtovaa ja järkyttävää seurata sosiaalidemokraattien ideologista nukahtamista. Viime kädessä juuri sosiaalidemokraatit ovat se voima, joka tähän asti on pitänyt kansakunnan koossa. Kun sosiaalidemokraatit nyt jättävät tehtävänsä tekemättä, seurauksena on sosiaalisen ja yhteiskunnallisen koheesion mureneminen.

XVIII
Globalisaation uusliberaalin talousteorian yhtälöt ovat selkeät: Mikäli talous ei kasva tarpeeksi nopeasti, syynä saattaa olla se, että kuluttajia ei ole tarpeeksi. Tämä taas ratkeaa helposti tuomalla kuluttajia lisää jostain muualta. Uusien kuluttajien maahantuonti on vuorostaan helppoa: kansakunnathan ovat vain teoreettisia käsitteitä, joita voidaan purkaa ja koota kerta toisensa jälkeen yhä uudestaan ja uudestaan talouselämän kulloistenkin tarpeiden mukaan.

XIX
Halvan ulkomaisen työvoiman virtaaminen läntisiin teollisuusmaihin johtaa siihen, että yhä useammasta käytännön taitoja ja ruumiillista työtä vaativasta ammatista tulee työehdoiltaan, työolosuhteiltaan ja palkkaukseltaan kantaväestölle sietämätön. Kun halpa ja yhä useammin myös pimeä ulkomainen työvoima sitten valtaa nämä alat, sosiaalidemokraatit ja oikeistoliberaalit voivat täysin viattomina osoittaa, että teollisuusmaiden asukkaat eivät yksinkertaisesti enää halua tehdä kaikkia töitä ja siksi ulkomainen työvoima on välttämätöntä. Työn huononeminen on taas vaivihkainen, lähes huomaamaton prosessi, joka käynnistyy sillä hetkellä kun työnantajat huomaavat, että töille löytyy aina kysyntää riippumatta siitä kuinka huonoja työehdot, -olosuhteet tai palkkaus ovat.

XX
Todellisuudessa akateemisesti koulutetut sosiaalidemokraatit halveksivat ruumiillista ja teollista työtä. ­ Alitajuisesti heitä elähdyttää ajatus läntisten yhteiskuntien väestöstä korkeasti koulutettuna kuhnurikastina, joka ei enää likaa käsiään tai hikoile, kehitysmaiden köyhyydestä pelastettujen ”sielujen” ahertaessa kiitollisina ympärillä.

XXI
Teollisen työn ja tuotannon näivettäminen läntisistä yhteiskunnista oli akateemisesti koulutetuille sosiaalidemokraateille helppoa, koska nämä alun perinkin vihasivat vähän koulutusta vaativaa ruumiillista työtä ja halusivat pelastaa ihmiset siltä. ­ Oikeistoliberaalit taas vihasivat työväenluokkaa itseään.

XXII
Kun ainoaksi kunnialliseksi työksi jää vain korkeaa koulutusta vaativa korkeasti tuottava työ, ne joilla ei ole taipumusta pitkiin teoreettisiin opintoihin syrjäytyvät.

XXIII
Sosiaalisessa syöksykierteessä oleville suomalaisille oikeistoliberaaleilla on vuorostaan tarjolla vain loputonta pakkoyrittäjyyttä. Ne, jotka eivät tähän oljenkorteen pysty tarttumaan ja pelastamaan itseään, menettävät armon heidän silmissään ja ansaitsevat vain kadota kunnon ihmisten keskeltä olemasta näille taakkana ja rasituksena. Tyypillinen oikeistoliberaali taas on omahyväinen, useimmiten keskiluokkainen nousukas, joka kuvittelee selviytyvänsä globalisaatiosta uhraamalla toisten työpaikat ja elintason.

XXIV
On mielenkiintoista huomata, kuinka juuri korkeat virkamiehet, yritysjohtajat ja pankkien hyväpalkkaiset analyytikot ovat innokkaimmin opettamassa meille, kuinka meidän tulisi oppia hyväksymään yhä ankarammaksi ja epävarmemmaksi käyvä työelämä.

XXV
Globaali kilpailu tulee vaatimaan meiltä jatkuvasti lisää ja lisää. On naiivia kuvitella, että markkinavoimat olisivat koskaan meihin tyytyväisiä. Pörssianalyytikot ja yritysjohtajat tulevat aina vaatimaan meiltä lisää uhrauksia ja syyllistämään meitä kaikesta siitä, mitä meillä vielä on jäljellä. Loppujen lopuksi me kilpailemme tinkimällä elämänlaadustamme, eikä mikään uhraus ole koskaan tarpeeksi kansainvälisille markkinoille.

XXVI
Meille luvataan käännettä parempaan, palkkiota siitä, että olemme ymmärtäneet sopeutua markkinoiden vaatimuksiin. Tuota palkintoa ei tietenkään koskaan tule, ­ kyse on vain hetkellisestä selviytymisestä alati kurjistuvissa olosuhteissa.

XXVII
Keskiluokka kuvitteli selviytyvänsä globalisaatiosta uhraamalla teollisuustyöväestön kehitysmaiden halpatuotannolle. Ratkaiseva hetki koittaakin vasta nyt, kun työn ulosliputus alkaa purra myös keskiluokkaa itseään.

XXVIII
Keskiluokan painajaiseksi muodostuu it-teknologian nopea eteneminen ja kehitysmaissa, ­ ennen kaikkea Kiinassa ja Intiassa, ­ tapahtuva koulutusvallankumous. Tähän mennessä tekniikan ja kuljetusmenetelmien kehitys on mahdollistanut lähinnä vain teollisen tuotannon siirtämisen kehitysmaihin, mutta nyt kehittyvä it-teknologia mahdollistaa yhä korkeampaa koulutustasoa vaativien tehtävien ulosliputuksen.

XXIX
Vähän koulutusta vaativien teollisten työpaikkojen katoaminen kehitysmaihin sopi keskiluokalle mainosti, koska se halusi ostaa kaupasta halpoja tuotteita ja omien duunarien kohtalo oli sille alun alkaenkin yhdentekevä. Mutta nyt alati kehittyvä it-teknologia sekä Intian ja Kiinan työvoimareservi alkavatkin syödä myös keskiluokan leipää.

XXX
Oikeistoliberaalit selittelivät meille innokkaasti, kuinka hyödyllistä oli luoda massatyöttömyys Eurooppaan siirtämällä teollinen tuotanto kehitysmaihin – ­meillehän jäisi kuitenkin aina tuotekehittely ja tutkimus. Nyt kuitenkin Kiinan ja Intian massiivinen ja alipalkattu koulutetun työvoiman reservi alkaa huolehtia myös tuotekehittelystä ja tutkimuksesta, eikä ­meille jääkään enää mitään.

XXXI
Oikeistoliberalismiin ihastunut keskiluokka tuntui unohtavan, että matematiikan ja englannin kielet ovat molemmat universaaleja eivätkä intialaiset ja kiinalaiset ole köyhyydestään huolimatta tyhmiä. Nyt myös ne, joiden piti selvitä globalisaatiosta voittajina alkavat hävitä raskaasti.

XXXII
Oikeistoliberalismiin ihastunut keskiluokka luuli, että globalisaatio iskee vain vähän koulutettuihin duunareihin eikä keskiluokan tarvitse kuin ladella liberaalin taloustieteen latteuksia seuratessaan vierestä työväenluokan kuolinkamppailua. Nyt kuitenkin kaikki alkavat kärsiä.

XXXIII
Keskiluokan ongelma piilee siinä, että yleensä jo velattoman asunnon ja henkilöauton omistaminen saa keskiluokkaisen ihmisen tuntemaan niin suurta itsevarmuutta asemastaan, että hän alkaa samaistua rikkaisiin ja alkaa myös ajatella näiden lailla. Ja kuitenkin keskiluokan maailma on lähes yhtä hauras kuin sen halveksiman työväenluokan.

XXXIV
Kun suuryritykset uhkailevat ja kiristävät yhteiskuntaa, oikeistoliberalismiin ihastunut keskiluokka puhuu taloudellisesta realismista. Kun duunarit menevät lakkoon tai osoittavat mieltään, keskiluokka puhuu paheksuen yhteiskunnan uhkailusta ja kiristämisestä.

XXXV
Oikeistoliberaalit uskottelevat, että jos tänään uhraamme työttömät ja yhteiskunnan heikoimmat, talouteen saadaan syntymään tarvittava dynamiikka ja kasvu, joiden avulla aikanaan myös nyt heitteille jätettävien elintaso nousee entistäkin korkeammalle. Entä kun paljastuukin, että näin ei käykään, vaan kurjistuminen jatkuu ja leviää?

XXXVI
Jahdatessaan ns. sosiaalipummeja keskiluokka unohtaa, että myös se on täysin riippuvainen yhteiskunnan tarjoamista sosiaalipalveluista. Tämä valkenee keskiluokalle vasta kun on liian myöhäistä, vasta kun keskiluokka on oikeistoliberaalissa hurmiossaan jo ehtinyt tuhota hyvinvointiyhteiskunnan.

XXXVII
Maailmantalouden yhdentyessä elintasoerot tasoittuvat – tästä kaikki ovat samaa mieltä. Ongelma piilee siinä, että me emme pysty nostamaan kehitysmaita samaan vaurauteen josta itse olemme nauttineet, vaan edessämme on oman elintasomme romahdus. Elintasoerojen alkaessa vaikuttaa toisiinsa avoimessa maailmantaloudessa olisi loogisesti mahdotonta, että tästä seuraisi yleisen elintason nousu rikkaimpien tasolle. Globalisoituneen kapitalismin käyttövoima on teollistuneen lännen ja kehitysmaiden välinen elintasoero. Järjestelmä toimii niin kauan kuin läntisten teollisuusmaiden väestö kestää elintasonsa ja elämänlaatunsa heikkenemistä ja yhteiskuntien purkaminen pääoman tarpeisiin on mahdollista ilman kaaosta.

XXXVIII
Ihmiskunnan historiasta ei löydy toista järjestelmää, joka olisi jakanut niin tehokkaasti taloudellisen kasvun hedelmiä eri väestöryhmille, tasoittanut sosiaalisia eroja ja luonut sosiaalisen nousun mahdollisuuksia kaikkein köyhimmillekin kuin kansallinen hyvinvointivaltio. Kun oikeistoliberaalit nyt tuhoavat tämän demokraattisen, tasa-arvoa ylläpitävän rakennelman, tuloksena on kaikkien sota kaikkia vastaan.

XXXIX
Valtio on ajettu anorektiseen tilaan, jossa kansainvälisten markkinoiden yhä röyhkeämmät vaatimukset ajavat sen luopumaan perinteisistä tehtävistään ja jättämään ihmiset heitteille. On turha yrittää pettää itseään: ­ Suomi tulee vääjäämättä omaksumaan amerikkalaisen yhteiskuntamallin ja sen jälkeen alamme siirtyä kohti kehitysmaatasoa. Globaalien markkinavoimien logiikka on armoton eikä lopulta anna mitään vaihtoehtoa.

XXXX
On muistettava kaksi asiaa:
1. Globalisaatio ei ole mahdollisuus vaan katastrofi.
2. Vapaata maailmantaloutta ja hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi yhdistää.

XXXXI
Me emme ole koskaan historiamme aikana tuottaneet tavaroita ja palveluita niin paljon kuin tänään. Silti meiltä vaaditaan yhä enemmän joustoja, ponnistuksia ja uhrauksia yritysten tarpeiden tyydyttämiseksi. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tuottamamme lisäarvo ei enää jää meille, vaan katoaa kansainvälisille markkinoille suuryritysten haltuun. Niin kauan kuin pääoman ja tuotannon liikkeet pysyvät vapaina ja vailla valvontaa, tämä kehitys tulee jatkumaan ja meiltä tullaan vaatimaan yhä lisää ja lisää.

XXXXII
Koska valtiot eivät voi enää valvoa tuotannon ja pääoman liikkeitä, tuotannosta ja pääomasta tulee vähitellen käytännössä immuuneja verotukselle. Toimintojensa ylläpitämiseksi valtio tarvitsee kuitenkin verotuloja. Siksi verotuksen pääpaino kohdistuukin nyt palkkatuloihin ­työvoima kun ei voi paeta verotusta. Ongelma on kuitenkin siinä, että mitä enemmän työtä verotetaan, sitä kalliimmaksi se tulee. Tämä on työttömyyden keskeisin syy.

XXXXIII
Työn korkea verotus synnyttää työttömyyttä, mikä tietenkin lisää kuluja sosiaalisektorilla. Sosiaalisektorin kasvavat kulut vuorostaan pakottavat ylläpitämään jatkossakin kireää työn verotusta. Oikeistoliberaaleilla on luonnollisesti tähänkin ratkaisu: jätetään työttömät heitteille!

XXXXIV
Globalisaatiota ja sen seurauksena tapahtuvaa teollisen tuotannon ulosliputtamista pehmennellään meille vakuuttelemalla, että työttömyys nyt on vain hetkellistä, koska teollisen yhteiskunnan tilalle tulemme saamaan palveluyhteiskunnan. Tämän varsin yleisen uskomuksen vuoksi on tärkeää jo tässä vaiheessa tajuta, että siirtyminen teollisesta yhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan voi vain epäonnistua.

XXXXV
Korkea veroaste, työn sivukulut sekä yleinen palkka-ja hintataso tekevät kaiken vähemmän tuottavan työn niin kalliiksi, että palveluammattien sijaan automaatio ja itsepalvelu valtaavat jatkossakin alaa. Siellä missä palvelutyötä on vielä toistaiseksi pakko teettää ihmisillä, kukoistavat ulkoistaminen, pätkätyöt ja pimeän työvoiman käyttö. Jotta Suomesta tulisi palveluyhteiskunta, työvoimasta on tehtävä niin halpaa, että se pystyy kilpailemaan automaation, itsepalvelun ja pimeän työn kanssa.

XXXXVI
Jotta Suomesta tulisi palveluyhteiskunta, työn verotusta on leikattava rajusti, mikä tietenkin samalla merkitsee yhteiskunnallisten palveluiden yhä pitemmälle menevää purkamista. Jotta Suomesta tulisi palveluyhteiskunta, palkkajoustot on hyväksyttävä ­ alaspäin luonnollisesti ­ ja leikattava rajusti myös työn sivukuluja. Tämä taas tietenkin merkitsee myös palkkajoustoa: sivukuluthan ovat myös ansaittua tuloa, joka vain lankeaa työntekijälle myöhemmin. Jotta Suomesta tulisi palveluyhteiskunta, siitä on sanalla sanoen tehtävä kehitysmaa.

XXXXVII
Tuotannon ja pääoman liikkuessa esteettä ympäri planeettaa ja muuttuessa vähitellen yhä vaikeammin verotettaviksi, verotuksen painopiste suuntautuu työn verotukseen. Työn korkea hinta estää siirtymisen palveluyhteiskuntaan, ­ellemme sitten ole valmiita romuttamaan hyvinvointiyhteiskuntaa. Voidaankin sanoa, että tuotannon ja pääoman esteetön liikkuvuus torpedoi kaikki mahdollisuudet luoda sosiaalisesti kestävä ja oikeudenmukainen palveluyhteiskunta. Globalisaatio on palveluyhteiskunnan suurin este!

XXXXVIII
Oikeistoliberaalit laskeskelevatkin, että palveluyhteiskunta voidaan saada nopeutetusti tuottamalla maahan massiivisia määriä ulkomaista halpatyövoimaa, joka on nöyrää, palvelualtista ja joka ennen kaikkea hyväksyy mitkä työehdot tahansa. Oikeistoliberaalien unelmana on siirtyminen kohti perinteistä palveluyhteiskuntaa – ­ sellaista kuin Suomi oli vielä 1900-luvun alussa tai USA tänään. Kunhan meillä vain on tarpeeksi paljon epätoivoista köyhälistöä, ihmisen luovuus hoitaa loput: työ ei lopu koskaan ja kun työ on jälleen tarpeeksi halpaa, sitä kannattaa myös teettää -­ niukan elannon voi lopulta ansaita vaikka verkonpainona tai lampunjalkana.

XXXXIX
Mitä enemmän tuotannon ja pääoman liikkeitä vapautetaan, sitä nopeammin valtioiden veropohja rapautuu. Samalla rapautuu valtioiden kyky huolehtia kansalaisistaan.

L
Mediassa käydään turhauttavaa väittelyä työn verotuksen alentamisen hyödyistä ja haitoista. Todelliset syylliset, ­tuotantoa ja rahavirtoja hallitsevat suuryritykset, ­jätetään kuitenkin rauhaan.

LI
Keskiluokka napisee korkeita verojaan. Keskiluokan verokapina johtaa lopulta hyvinvointiyhteiskunnan murtumiseen, mutta todelliset syylliset ­tuotantoa ja rahavirtoja hallitsevat suuryritykset ­ jäävät rauhaan. Oikeistoliberaalien on vuorostaan helppo lietsoa keskiluokan verokapinaa, koska se johtaa heidän toivomaansa lopputulokseen: ­valtion kuihtumiseen ja yhteiskunnan amerikkalaistumiseen.

LII
Ahneuksissaan työnantajapiirit ja oikeistoliberaalit ovat unohtaneet erään tärkeän seikan: Huomattava osa väestön kulutuskyvystä perustuu yhteiskunnan tarjoamiin palveluihin ja tulonsiirtoihin. Kun työttömät lopulta jätetään oman onnensa nojaan ja hyvinvointiyhteiskunta ajetaan alas, heikkenee myös ihmisten kulutuskyky. Näin rahat, joita yritykset niin kiihkeästi odottivat, jäävätkin tulematta.

LIII
Yritysten kiemurrellessa yhä enenevässä määrin irti verojen maksamisesta hyvinvointiyhteiskunta ajautuu kohti konkurssia. Globaalikapitalismin aikaansaama hyvinvointiyhteiskunnan konkurssi läntisissä teollisuusmaissa johtaa lopulta myös yritysten oman olemassaolon perustan murenemiseen.

LIV
Yritykset siirtävät tuotantoaan kehitysmaihin, koska haluavat käyttöönsä mahdollisimman halpaa työvoimaa. Yritykset haluavat kuitenkin myös myydä tuotteensa mahdollisimman esteettömästi takaisin läntisiin teollisuusmaihin, koska niissä on kulutuskykyisin väestö. Ongelma on siinä, että tuotannon ulosliputus ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen näivettyminen kalvavat vääjäämättä väestön ostovoimaa. Läntisten teollisuusmaiden vauraushan perustui juuri teollisuuteen, ja kun teollisuus nyt katoaa, on turha huijata itseään ja luulla, että vaurauskaan säilyisi.

LV
Yritysten ja globaalin kapitalismin elinehto on lopulta se, että läntiset teollisuusvaltiot voivat vielä ottaa lainaa, jolla ostaa yhteiskuntarauhan. Niin kauan kun valtiot kykenevät lainarahalla ylläpitämään hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalisia palveluja, ne ylläpitävät myös väestön ostovoimaa. ­ Tähän ostovoimaan perustuvat yritysten voitot ja viime kädessä niiden olemassaolo.

LVI
Yritykset toki haluavat, että valtiot palvelevat niitä: tuottavat koulutettua väestöä yritysten tarpeisiin, rakentavat yritysten tarvitsemaa infrastruktuuria, ­ teitä, siltoja, sähköverkkoja, voimaloita, ­ ylläpitävät turvallisuutta ja suojelevat näin yritysten omaisuutta. Tästä kaikesta ne eivät kuitenkaan halua maksaa mitään.

LVII
Todellisuudessa yritykset haluavat päästä eroon valtioista: valtioiden säätämät lait sitovat yrityksiä liikaa, verot pienentävät yritysten voittoja, sosiaalipolitiikka suojaa ihmisiä joutumasta täysin yritysten armoille ja työlainsäädäntö puolustaa työtätekevien etuja. Yritykset ja oikeistoliberaalit haluavat hyvinvointiyhteiskunnan tilalle vapaiden markkinoiden viidakon, jossa hallitsee raha. Kun yritykset lopulta katsovat olevansa tarpeeksi voimakkaita selviytyäkseen ilman valtiota, globalisaattorit alkavat hajoittaa yhteiskuntaa, joka tähän asti on auttanut heitä rikastumaan.

LVIII
Yritysmaailman verokapinan myötä sosiaalidemokraattien viimeinen oljenkorsi pettää. Tähän asti demarit olivat huijanneet itsensä uskomaan, että yritysmaailma saadaan hyväksymään hyvinvointiyhteiskunnan korkea verotus sillä verukkeella, että väestön korkea koulutustaso, toimiva infrastruktuuri ja yleinen turvallisuus ovat yritysten kilpailuvaltteja kansainvälisillä markkinoilla. Tietenkin yritykset haluavat nämä edut käyttöönsä ja enemmänkin, mutta kun tulee laskun aika, yrityksiä ei enää näy mailla halmeilla.

LIX
Epätoivoissaan demarit yrittävät vielä moraalisilla argumenteilla saada yritysmaailman mukaan kustantamaan henkitoreissaan olevaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Voimattomat vetoomukset siitä, mikä on oikein tai reilua tai kunniallista saavat yritysjohtajat nauramaan remakasti. Demarit jäävät vetoomuksineen yksin, hylätyn seinäkukkasen kiukku huvittaa yritysjohtajia entistäkin enemmän.

LX
Varastamalla globalisaation varjolla työ suomalaisilta syyllistytään pahimpaan kuviteltavissa olevaan vääryyteen. Vaikka innokkaimmat ovatkin jo ennustaneet kansallisvaltioiden, kansojen ja kansallisten työväenluokkien katoamista, se on kuitenkin erehdys, sillä kun tämä tie on kuljettu loppuun, vastareaktio tulee olemaan raju ja seurauksiltaan peruuttamaton.

(Teksti on kirjoitettu ennen vuoden 2008 talouskriisiä, mutta sen ajankohtaisuus ei ole ainakaan vähentynyt. Niinpä se on julkaistu tässä lähes alkuperäisessä muodossaan.)

Kai Murros on akateeminen alisuoriutuja. Hän on julkaissut teoksen ”Vallankumous ja sen toteuttaminen modernissa yhteiskunnassa” (2001).