Vapaudesta

MARKKU SIIRA

Kuten on tunnusomaista sosiaalisen atomisaation ja akulturaalisen, talouden ehdoilla elävälle ’yhden maailman’ ajallemme, monet perinteiset käsitteet ovat saaneet aivan uusia merkityksiä, jotka ovat hyvin kaukana alkuperäisistä. Vaikka onkin luonnollista että jotkut merkitykset saattavat muuttua ajan kuluessa, on sääli huomata, kuinka alkuperäisten konseptien rikas sisältö on miltei täysin unohdettu tai vääristetty tunnistamattomaan muotoon. Yksi sellaisista käsitteistä on vapaus.

Jotta päästäisiin jonkin käsitteen ytimeen, on hyödyllistä tarkastella ensin sen etymologisia juuria ja historiaa. Sanat ’vapaa’ ja ’vapaus’ (englanniksi free ja freedom) juontavat juurensa indoeurooppalaiseen sanan prijos, joka tarkoittaa ’rakasta’, ’rakastettua’, ’omaa’ . Samaa tarkoittavia sanoja ovat sanskriitin priyas sekä muinaispersialaisen avestan kielen fryo. Mitä tulee kelttiläisiin ja germaanisiin lähteisiin, voidaan löytää walesin rhydd, ’vapaa’ ja germaaninen (goottilainen) frijon, ’rakastaa’, ’olla mieltynyt’, frijaz, ’rakastettu’, ’kuulua rakastetuille’, ’olla kahlitsematon’, ’vapaa’, freis, ’vapaa’ ja freihals, ’vapaus’, sekä muinaisenglannin freo, ’vaimo’. Frijaz-sanan alkuperäinen merkitys on tarkoittanut luultavasti ’omaan klaaniin kuuluvaa’, josta merkitys ’olla vapaa mies, eikä orja’ on sittemmin kehittynyt.

Indoeurooppalaisesta juurisanasta prijos ovat peräisin myös goottilainen frijonds, muinaisenglantilainen freond, englannin kielen friend ja saksan kielen freund. On ehdotettu, että kelttiläisissä ja germaanisissa kulttuureissa näitä sanoja sovellettiin tarkoittamaan oman klaanin vapaita jäseniä (orjien vastakohtana). On löydettävissä yhteys myös muinaisenglannin sanoihin freod, ’kiintymys, ystävyys’, friga, ’rakkaus’, fridu, ’rauha’  ja muinaisnorjan fridrja Frigg, ’Odinin vaimo’, kirjaimellisesti ’rakastettu’ tai ’rakastava’.

Kun etsitään ja löydetään näiden sanojen ja niiden johdannaisten kulttuuriset yhteydet, selvempi kuva ilmentyy. Paljastuu, etteivät termit ’vapaa’ ja ’vapaus’ olekaan yhteydessä moderneihin itsekkäisiin käsityksiin kuten ’teen mitä haluan’, vaan juontuvat yhteisöllisestä elämästä ja mitä intiimeimmistä tunteista läheisiä, omaa perhettä, klaania, heimoa tai kansakuntaa kohtaan. Tämä on ymmärrettävää, sillä todellinen vapaus voi olla mielekästä vain yhteiskunnan kontekstissa.

Esikeskiaikaiset germaaniset heimot pitivät vapautta suuressa arvossa. Kaikki todistusaineisto viittaa vahvasti heidän käsittäneen meitä nykyihmisiä paljon paremmin, että kansa tai klaani on elävä organismi. Heidän vapauden käsitteensä oli siten läheisessä yhteydessä tradition käsitteeseen, ja helposti syntetisoitavissa kristinuskoon. Tästä huolimatta modernilla ihmisellä ei yleensä ole tällaista ymmärrystä tai perinteen arvostusta, ja hän pitää kulttuurisesta tai perinteisestä kontekstista irtirevittyä nihilististä individualismia parempana vaihtoehtona. Puu ei voi kasvaa ilman juuria, mutta moderni ihminen, täynnä omaa ainutlaatuista yksilöllisyyttään, kuvittelee tulevansa hyvin toimeen ilmankin. Tänä päivänä, enemmän kuin koskaan, Euroopan tulisi muistaa omat kristilliset juurensa. Kuten Paavi Benedictus XVI perspektiivisesti asian ilmaisi:

Euroopan kuunnellessa kristinuskon kertomusta, se kuulee omansa. Sen käsitykset oikeudesta, vapaudesta ja sosiaalisesta vastuusta, yhdessä näitä ajatuksia säilyttävien ja sukupolvelta toiselle siirtyvien kulttuuristen ja lainmukaisten instituutioiden kanssa, ovat kristillisen kulttuuriperinnön muovaamia.

Mitä tulee heihin, joiden mielestä uudet, modernit vapauden määritelmät ovat paljon parempia, voidaan heitä kehottaa tarkastelemaan kreikan kielen ’omaa’ tarkoittavaa sanaa idios, josta juontaa juurensa myös sana idiot, ’ihminen joka ajattelee vain omaa etuaan’.

Markku Siira on pohjoissuomalainen nojatuolitraditionalisti. Kiinnostuksenkohteina Euroopan historia, keskiaika, saagat, esoteria, katolilaisuus, runous, kirjallisuus ja etymologia.