Leviathanin syntysijoilla – Epäonnistunutta vähemmistöpolitiikkaa 1800-luvun Venäjällä

DIS FORVITIN

Yliopistot ovat olleet tälle kansakunnalle kuten puuhevonen troijalaisille.”
– Thomas Hobbes: Leviathan

“Eräänä vuonna, loman loppupuolella, veljeni ja minä koimme oudon kokemuksen, jonka arvoitus ei koskaan ratkennut. Olimme lähdössä yöjunalla Moskovasta Pietariin. Illallisen jälkeen hyvästelimme vanhempamme ja astuimme hevosvaunuihin joiden oli tarkoitus viedä meidät Moskovaan. Tie kulki Hopeametsäksi kutsutun metsäalueen halki, joka kattaa mailien laajuudelta metsäalueita vailla ainoatakaan asumusta tai ihmiselämän merkkiä. Oli kirkas ja kaunis kuun valaisema yö. Yhtäkkiä metsän uumenissa hevosemme pysähtyivät ja hämmästykseksemme näimme junan kulkevan ääneti puiden välistä. Junavaunut olivat kirkkaasti valaistut ja saatoimme erottaa ihmisten hahmot istumassa niissä. Palvelijamme tekivät ristinmerkin ja eräs heistä kuiskasi henkeään pidätellen: ”Pahuuden voimat!”. Nikolai ja minä olimme tyrmistyneitä; metsän halki ei kulkenut rautatietä, ja silti olimme kaikki nähneet tuon mystisen aavejunan kulkevan editsemme.”

– Felix Jusupov: Lost Splendor, VIII luku

Bolsevikkiryhmittymän vallankaappaus Venäjällä vuonna 1917 oli pitkään suunniteltu ja ulkomailta käsin operoitu kosto venäläisten juutalaisia vastaan kohdistamista pogromeista 1800-luvun lopulla. Erityinen katkeruuden aihe pogromit olivat Venäjän koulutetulle ja emansipoituneelle juutalaisväestölle niitä seuranneen juutalaisten kansalaisoikeuksia rajoittaneen lainsäädännön vuoksi. Näitä niin kutsuttuja toukokuun lakeja voidaan pitää maailman ensimmäisinä rotuerottelulakeina, vaikka lait oli tarkoitettu väliaikaisiksi, ja niiden tavoitteena oli etnisten ryhmien välisten yhteenottojen tukahduttaminen.

Pogromit ja niitä seuranneet toukokuun lait toimivat alkusysäyksenä juutalaisten joukkomuutolle Venäjältä. Muuttoaalto kohdistui ennen kaikkea Yhdysvaltoihin ja muualle Eurooppaan. Kärjistynyt juutalaiskysymys ei kuitenkaan ratkennut Venäjän juutalaisväestön maastamuuttoaaltoon. Venäjän sisällä ja etenkin juutalaisten korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa vaikuttaneet vallankumoukselliset ryhmittymät muodostivat tiiviit kontaktit juutalaisemigrantteihin. Itä-Euroopan emansipoituneen juutalaisväestön kansainvälinen verkostoituminen alkoi. [1]

Pogromeja sekä niitä seuranneita toukokuun lakeja on juutalaisessa historiakirjallisuudessa pidetty venäläisten irrationaalisen antisemitismin ilmauksina. Pogromeja oli kuitenkin edeltänyt Venäjän silloisen hallitsijan Aleksanteri II:n murha: maaliskuussa 1881 juutalainen Ignati Grinevetski surmasi keisari Aleksanteri II:n pommi-iskussa, jossa myös Grinevetski itse sai surmansa. Iskun tekijä Grinevetski sekä hänen toverinsa Rysakov, Mihailov ja Emelianov olivat Narodnaja Volja- eli ”Kansallinen Tahto” –järjestön jäseniä. Narodnaja Volja oli yrittänyt keisarin salamurhaa jo kahdesti aiemmin vuosina 1879 ja 1880, siinä kuitenkaan onnistumatta. Narodnaja Volja oli marxilaisen Maa ja Vapaus -järjestön terroristisiipi ja kenties maailman ensimmäinen oikea terroristijärjestö. Maa ja Vapaus -järjestöä johti sen perustaja juutalainen Mark Nathanson, anarkisti Alex Berkmanin setä.

Aleksanteri II:n murhaa seurasi vuosikymmenen viiveellä 1900-luvun alun poliittinen terroriaalto, joka kohdistui Venäjän hallinnon edustajiin. Terroriaallon tekijät tulivat koulutetun ja yhteiskunnallisesti emansipoituneen juutalaisväestön keskuudesta: Vuonna 1901 juutalaisen salamurhaajan kohteeksi joutui opetusministeri Bagoljepov. Vuonna 1902 juutalaisen salamurhaajan kohteeksi joutui sisäministeri Sipjagin. Vuonna 1903 juutalaisen salamurhaajan kohteeksi joutui Ufan kuvernööri Bogdanovits. Vuonna 1904 sisäministeri Vlatseslav Plehve sai surmansa juutalaisen Jegor Sazonovin tekemässä pommi-iskussa. Juutalainen Jevno Azev, Sosialistisen vallankumouspuolueen terroristiprikaatin johtaja, oli kyseisen salamurhahankkeen toimeksiantaja. Vuonna 1905 suuriruhtinas Sergei Aleksandrovits sai surmansa jouduttuaan juutalaisen salamurhaajan kohteeksi. Sergei oli veljensä Aleksanteri III:n hallintokaudella vastuussa toukokuun lakien täytäntöönpanoon liittyvistä toimenpiteistä, kuten Moskovan suuren synagogan sulkemisesta ja 20 000 juutalaisen karkotuksesta Moskovasta. Vuonna 1906 kenraali Dubrassov sai surmansa juutalaisten salamurhaamana. Vuonna 1911 Dimitri Bogrov, varakkaan juutalaisen lakimiehen poika ja Sosialistisen vallankumouspuolueen jäsen, surmasi Venäjän pääministerin Pjotr Stolypinin Kiovan oopperassa.

On sinänsä ironista, että Venäjän 1800-luvun hallitsijoista juuri Aleksanteri II joutui Narodnaja Voljan salamurhahankkeen kohteeksi, sillä Aleksanterin vuonna 1861 antaman helmikuun manifestin seurauksena juutalaisten emansipaatio korkeakouluihin ja porvarisammatteihin oli voinut alkaa laajalla rintamalla. Suurvallan hegemoniaa sen reuna-alueilla vahvistamaan pyrkinyt Venäjän ortodoksihallinto pyrki 1800-luvun alkupuolella integroimaan vähemmistöjä suosimalla heitä armeijan rekrytoinneissa ja ylemmässä koulutuksessa. Länsi-Venäjän juutalaisväestö, joka oli siihen saakka suurelta osin elänyt venäläisen yhteiskunnan ulkopuolella vanhoillisen rabbiinisen kulttuurin otteessa, joutui nyt ranskalaisesta valistusaatteesta viehättyneen venäläishallinnon kannustintoimenpiteiden kohteeksi. Juutalaisten tapojen ja perinteisen uskonnollisen koulutuksen tilalle tyrkytettiin sekulaaria valtion koulutusta, jonka toivottiin aiheuttavan juutalaisten siirtymisen pikkukauppiasammateista ja tavernanpidosta imperiumia palveleviin sotilas- ja hallintoammatteihin. [2]

Venäjän ortodoksihallinnon ensimmäinen yritys määritellä juutalaisiin kohdistettua koulutuspolitiikkaa on vuodelta 1804 peräisin oleva asetus, jossa juutalaisille annettiin oikeudet hakeutua valtionkouluissa tarjotun perusopetuksen, gymnaasien ja yliopistojen oppilaiksi. 1860-luvulle mentäessä juutalaisten keskuuteen oli jo syntynyt akateeminen luokka, joka hakeutui tarkoituksella pois ghettojen juutalaisen kulttuurin vaikutuspiiristä yliopistokaupunkeihin. Valtionkoulujen oppikirjoissa tsaarihallinto pyrki koko 1800-luvun alkupuolen ajan ilmentämään itseään etnisesti neutraalina ja suopeana juutalaisen vähemmistön tapoja kohtaan. ”Venäläinen lukemisto juutalaiselle nuorisolle” –julkaisu sisälsi tietoa Venäjän maantieteestä, eläinsatuja sekä työetiikkaa ja hyvää käytöstä korostavia opettavaisia tarinoita. Opetusministeriö hyäksyi myös Talmudista venäjäksi käännetyt otteet Venäläisen lukemiston vuoden 1865 painokseen.[3]

Aleksanteri II:n murhan seurauksena juutalaisväestöön kohdistettuihin emansipointitoimenpiteisiin tuli täyskäännös. Lehdistössä alettiin avoimesti puhua koulutetun juutalaisväestön muodostamasta uhasta ja juutalaisten järjestelmällisestä liittoutumisesta Venäjän ortodoksihallintoa vastaan. 1880-luvulta alkaen juutalaisille asetettiin rajoituksia valtiorahoitteisten korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Rajoitusten vaikutukset jäivät toivottua heikommiksi, ja olivat enimmäkseen jo kytevän nuotion ruokkimista. Rajoitukset johtivat emansipaation makuun päässeiden, koulutuksen kautta parempaa elintasoa tavoittelevien juutalaisten hakeutumiseen yksityiskouluihin ja ulkomaille. Kantaväestöä tiukemmat pääsyvaatimukset valtionyliopistoihin tuottivat myös ennalta arvaamattoman johdannaisvaikutuken: yliopistoihin muita tiukemmalla seulalla sisään päässeet juutalaisopiskelijat olivat muihin opiskelijoihin nähden poikkeuksellisen lahjakkaita ja samalla katkeria kokemastaan kohtelusta.[4] Ulkomaille opiskelurajoitusten voimaan tulon jälkeen lähteneet juutalaiset puolestaan muodostivat otollisen rekrytointikohteen muualla Euroopassa orastaville sionistisille järjestöille.[5] Venäjänjuutalainen kirjailija Sholem Aleichem kuvaa novelleissaan Gymnaasi (Gimnaziye, 1902) ja Verinen huijaus (Der blutiger shpas, 1913) opiskelurajoitusten aiheuttamaa korruptiota juutalaisten parissa: eräs opiskelija kääntyy näennäisesti kristinuskoon vain välttääkseen joutumasta luetuksi kiintiöön, ja samalla antaa uskovaisuuteen taipuvaiselle toverilleen tilaa kiintiössä. Seurauksena molemmat pääsevät sisälle yliopistoon. Toisen opiskelijan vanhemmat keräävät rahat lukukausimaksuihin myymällä perheyrityksensä ja lähettävät poikansa kaukaisen provinssin yksityiskouluun, mutta jo ensimmäisenä vuonna syrjäseudun opinahjossa turhautunut poika jättää koulun ja liittyy vallankumouksellisiin.

Studenchestvo, valtionyliopistojen opiskelijajärjestöt, joissa vaikutti kriittinen massa kaupunkeihin muuttaneita juutalaisia korkeakouluopiskelijoita, muodostui 1800-luvun lopulta alkaen sosialistisen vallankumousaatteen keskeiseksi kasvualustaksi Venäjällä. Hieman yllättäen poliittisen kiihkomielisyyden tai aatteellisuuden sijasta studenchestvoon kuuluneita juutalaisopiskelijoita näytti vaivanneen voimakas juurettomuus sekä kokemus, että heidän oli vaikea määritellä tai tuntea omakseen mitään yhteiskunnallista katsomusta tai aatetta. Yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa vuosisadan vaihteessa tehdyt mielipidekyselyt paljastavat emansipoituneiden juutalaisnuorten vieraantuneisuuden toisaalta ympäröivästä yhteiskunnasta, toisaalta omasta historiastaan ja alkuperästään. Monet vuoden 1909 valtakunnalliseen kyselyyn vastanneet juutalaisopiskelijat kokivat vaikeaksi kuvailla maailmankatsomustaan. Alla yksi esimerkki juutalaisen opiskelijanuoren kyselyvastauksesta vuodelta 1909:

”En ole vielä laatinut maailmankuvaa. Se ei ole niin helppoa. Minun puutteeni, mikä on mielestäni tyypillinen nykypäivän nuorten keskuudessa, on suuri periaatteellisuuden puute. Valitettavasti en pysty luomaan maailmankuvaa. Rakastan elämää ja uskoa siihen. Olen samaa mieltä Alesha Karamazovin kanssa, että ”täytyy rakastaa elämää ennen logiikkaa, ja vasta sitten joku voi ymmärtää sen merkityksen.” Pidän etäisyyttä kaikkiin vanhoillisiin maailmankatsomuksiin. Tällä hetkellä se on historiallinen materialismi. Viime vuonna – tolstoilainen idealismi.”[6]

Vastakkainasettelusta juutalaisen älymystön ja muun juutalaisväestön välillä kertoo myös se, että vuosisadan vaihteessa jopa kolmannes juutalaisista opiskelijoista ilmoitti opiskelijakyselyssä, ettei osaa jiddisiä, joka oli 95%:n Venäjän juutalaisväestön äidinkieli. Mitä nuorempi ikäluokka, sen harvinaisempaa jiddsin osaaminen opiskelijoiden keskuudessa oli. Toinen yhteinen nimittäjä juutalaisen intelligentsijan keskuudessa oli, että 90-95% akateemisesti koulutetuista juutalaisista oli lopettanut juutalaisen uskonnon harjoittamisen. Helmikuun vallankumouksen alla juutalainen opiskelijalehti Nash put (”Meidän tiemme”) kirjoittaa vuoden 1916 numerossaan:

”Mikäli tulevaisuudessa ero [juutalaisen] älymystön ja massojen välillä ei ilmene ainoastaan sivistyksen (kul’turnost’) aste-erona, vaan itse kulttuurin (kul’tura) erona, ja jos kieltäydymme myöntämästä, että nykyinen älymystömme tarvitsee paitsi eri sanoja, myös eri kielen [ts. paluun jiddisin puhumiseen], on meillä edessämme ylittämätön kuilu massojen ja niiden tahojen välillä, joiden on tarkoitus palvella massoja.”

Oli syntynyt uusi juurettoman juutalaisen intelligentsijan sukupolvi, joka oli kadottanut kontaktin alkuperäänsä, ja joka haki identiteettiään erilaisista urbaanin ympäristön alakulttuureista. Ilmiö sadan vuoden takaisissa Pietarin, Kiovan ja Moskovan juutalaisten opiskelijapiireissä oli hyvin samanlainen, kuin nykyajan Euroopassa toisen ja kolmannen polven siirtolaisnuorten keskuudessa: he ovat saaneet länsimaalaisen koulutuksen, vieraantuneet sen seurauksena vanhempiensa edustamasta kulttuurista ja uskonnosta. Kuitenkin valtakulttuuriin samaistumisen sijasta he ovat alttiita ajautumaan valtaväestöä kohtaan vihamielisten ja yhteiskunnanvastaisten alakulttuurien vaikutuspiiriin.

Bolsevismin suosion nousu Venäjällä oli seurausta venäläisen hallintoeliitin joillain mittareilla sangen onnistuneesta, joillain taas katastrofaalisella tavalla epäonnistuneesta yrityksestä istuttaa omia instituutioitaan ja arvojaan kansalliselle vähemmistölleen. Hallinnollinen ja lainsäädännöllinen sekaantuminen juutalaisvähemmistön elämäntapaan sairastutti vähemmistön oman kulttuurisen ekosysteemin sekä rapautti valtaväestön instituutiot joiden alkuperäinen tavoite oli venäläisen kulttuurin, tieteen, kielen ja maailmankuvan vaaliminen. Tsaarien poukkoilevan yhteiskuntakokeilun seuraukset ovat nähtävissä yhä nykyään anglosaksisten Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen yliopistojen oppilas- ja opetushenkilöstön etnisen jakauman yksipuolisuudessa sekä juutalaisen keskiluokan pakkomielteessä akateemisia oppiarvoja ja tiedepalkintoja kohtaan. Juutalaisten ylivallasta akateemisessa maailmassa tai muualla puhuttaessa on kuitenkin muistettava, että mikäli tunnistamme ja tunnustamme kyseisen ilmiön olemassaolon, on meidän kyettävä tarkastelemaan rehellisesti omaa historiallista osuuttamme ilmiön ja sen taustalla vaikuttavan juurettomuuden- ja alemmuudentunteen ruokkimisessa.

[1] Nathans Benjamin: Beyond the Pale. The Jewish enconter with the late Imperial Russia. Berkeley 2002. 7. luku.
[2] Nathans Benjamin: Beyond the Pale. 8. luku.
[3] Nathans Benjamin: Beyond the Pale. S.231-232.
[4] Nathans Benjamin: Beyond the Pale. S.279.
[5] Nathans Benjamin: Beyond the Pale. S. 281.
[6] Sheinis D.I.: Evreskoe studenchestvo v Moskve. Moskova 1914. S.54.

Dis Forvitinin kiinnostuksen kohteita ovat sodan filosofia, heimoyhteiskunnat sekä Venäjän ja Itämeren alueen maantiede, historia ja aatevirtaukset.