Synkkiä päiviä Kremlissä

JAMES A. (suomentanut Timo Hännikäinen)

–

Ukrainan sodan alettua Kremlin propaganda alkoi esitellä karttoja, joissa Eurooppa oli pilkottu erilaisin sekavin 1900-lukua edeltävin rajoin. Tämä on jo sinällään huomionarvoista. Venäjä on juuttunut kiinni menneisyyteen ehkä tiukemmin kuin mikään muu maa tällä planeetalla. Venäläiset palaavat yhä uudelleen menneeseen. Nykyhetki on Venäjällä aina surkea ja masentava, joten he kääntyvät katsomaan historiansa varhaisempia kausia, jotka he kuvittelevat paremmiksi mutta jotka olivat oikeasti nekin surkeita ja masentavia. Tällä hetkellä he kaipaavat 1970- ja 80-lukujen Neuvostoliittoa, muutaman vuosikymmenen kuluttua he kaipaavat Putinin Venäjää, ja niin edelleen. Tarkastellessa venäläistä propagandaa, kirjallisuutta ja venäläistä yhteiskuntaa yleensä, huomaa että kaipuu menneisyyteen on koko ajan läsnä. Paskamaassa elämisen väistämätön sivuvaikutus lienee se, että ihminen pakenee todellisuutta rakentamalla mielessään paratiisin.

Joka tapauksessa, meidän puolemme alkoi vastauksena laatia pilkottuja Venäjän karttoja ja puhua Venäjän hajoamisesta. Nykyisen sodan aikana en ole kertaakaan väittänyt, että Venäjä on hajoamisen partaalla, enkä väitä nytkään. Ajan mittaan olen kuitenkin havainnut erilaisten valtiota horjuttavien trendien kärjistyvän pisteeseen, jossa ajatusta täytyy pohtia. Esitän nyt keskeisen väitteeni ja erittelen sitä.

Venäjän valtio ei ole luhistumisen partaalla. Siitä huolimatta useat yksittäiset trendit, joista kukin jo itsessään horjuttaa Venäjän kaltaisia valtioita, menevät koko ajan pahempaan suuntaan. Niitä ei yritetä pysäyttää, ja suurelta osin ne eivät edes ole pysäytettävissä. Kun kehitys jatkuu tällaisena, luhistuminen käy yhä todennäköisemmäksi. Vaikka sen mahdollisuus olisi lisääntynyt vain prosentilla, tosiasia on että kehitys on menossa Kremlin kannalta huonoon suuntaan.

Ensimmäinen huomionarvoinen trendi on väestörakenteen kehitys. Venäjä on kärsinyt hirvittävästä demografisesta ongelmasta vuosikymmeniä, oikeastaan jo vuodesta 1941 saakka. Ukrainan sodan aikana Venäjä on menettänyt yli miljoona ihmistä, joista valtava enemmistö on nuoria miehiä ja perheitä. Mitä tarkoitan tällä?

Sodassa kärsittyjen menetysten lisäksi yli 700 000 venäläistä on Georgian presidentin Salome Zurabišvilin mukaan siirtynyt Georgiaan mobilisaation alettua. Heistä 600 000 on siirtynyt edelleen muihin maihin ja 100 000 jäänyt Georgiaan. Nämä luvut eivät sisällä muihin maihin paenneita eivätkä niitä, jotka ovat kuolleet tai menettäneet sukuelimensä sodassa.

Ajan mittaan Venäjä menettää lisää sukukypsiä nuoria miehiä sodan ja maastamuuton seurauksena, lisää perheitä pakenee, ja useimmat niistä eivät palaa. Monet sadoista tuhansista Venäjältä lähteneistä varmasti suunnittelevat palaavansa jonakin päivänä. Mutta sitten he tapaavat jonkun tytön, saavat hyvän työpaikan tai huomaavat, että paikallinen maisema on mukavampi katsella kuin se apokalyptinen näkymä, jollainen koko Venäjä Moskovan ja Pietarin ulkopuolella on. Näin jo valmiiksi paha demografinen kriisi kiihtyy mielipuoliselle tasolle.

Toinen trendi on Putinin ja Kremlin kovasti tavoitteleman maineen huonontuminen kotimaassa ja kansainvälisesti.

Useimmat länsimaalaiset viittaavat tälle asialle kintaalla, koska länsimaissa poliitikot ovat avoimesti huoria eikä heidän maineensa tarkoita mitään. Tämä on kuitenkin länsimainen näkökulma, ei Venäjän tai autoritaaristen valtioiden yleensä. Venäjä on valtio, joka perustuu voimalle. Putin haluaa esiintyä vahvana johtajana, joka palautti venäläisten kunnian ja arvokkuuden 1990-luvun nöyryytysten jälkeen. Useimmat venäläiset hyväksyivät Putinin hallinnon muuttumisen yhä autoritaarisemmaksi, koska se tarkoitti myös parempaa elintasoa kuin 90-luvulla ja palautti Venäjän maailmanpolitiikan mahtitekijäksi. Nyt länsi on kuitenkin nöyryyttänyt Venäjää pahemmin kuin koskaan sitten ensimmäisen maailmansodan. Maailman toiseksi vahvimmaksi väitetty armeija ei kykene valtaamaan 30 minuutin ajomatkan päässä Venäjän rajalta sijaitsevaa Harkovaa. Venäjä jää toiseksi Naton resursseille ja logistiikalle, se suljetaan kansainvälisten tilaisuuksien ulkopuolelle, ja kaiken kukkuraksi venäläiset perheet menettävät koko ajan poikiaan, veljiään, isiään ja aviomiehiään vastineeksi… kaistaleesta itäistä Ukrainaa.

Putin on äärimmäisen hankalassa tilanteessa, koska hän tarvitsee merkittäviä voittoja oikeuttaakseen venäläisten kärsimät menetykset, mutta sellaisia saavuttaakseen hänen täytyy kestää yhä uusia tappioita sodassa, jonka alkuperäisissä tavoitteissa on selvästi epäonnistuttu. Hänellä ei ole varaa pysähtyä, muttei myöskään jatkaa.

Kolmas trendi on Venäjän valtiollisten turvallisuuspalveluiden kuluttaminen Ukrainan sodassa.

Tämä ilmiö on paljon laajempi kuin linkkaamani yksittäinen esimerkki. Vastaavaa on tehty useissa sisäisen turvallisuuden organisaatioissa kuukausien ajan. Samalla kun venäläinen yhteiskunta alkaa osoittaa vakavampia tyytymättömyyden merkkejä vuosikymmeniin (värväyskeskuksiin isketään molotovin cocktaileilla, kutsuntoja vältellään ja sotilaat kieltäytyvät palaamasta rintamalle), Kreml lähettää turvallisuusorganisaatioidensa asepalvelusikäisiä työntekijöitä Ukrainaan. Tämä synnyttää lumipalloefektin. Mitä huonommin sodassa menee, sitä suuremmaksi tyytymättömyys kasvaa, ja tarve lähettää turvallisuuspalvelujen miehiä rintamalle lisääntyy. Venäjä on autoritaarinen valtio, joka pitää etnisten, kulttuuristen ja uskonnollisten ryhmien tilkkutäkkiä koossa vahvan keskitetyn poliisivaltion avulla. Sellaisen poliisivaltion kokeneiden ja koulutettujen ammattilaisten lähettäminen rintamalle on epätoivoista ja vaarallista uhkapeliä. Juuri tällä hetkellä sodanvastaiset mielenilmaukset ja sabotaasit ovat niin vähäpätöisiä, että Kremlillä on siihen varaa, mutta jos venäläisen yhteiskunnan kerrostumat käyvät räjähdysherkemmiksi, Kreml voi joutua katumaan päätöstään.

Neljäs trendi on yhtä vanha kuin sodankäynti itse: sotilaallisesta tappiosta seuraavat taloudelliset vaikutukset. Rooman valtakunnan sodista aina 2000-luvulle saakka sodan pahasti hävinneet valtiot ovat joutuneet epätasapainoon.

Sota on kallista, ja häviävä osapuoli vetää valtion varat vessasta alas. Forbesin mukaan Venäjä on käyttänyt yli 82 miljardia dollaria Ukrainan sotaan – yli neljäsosan vuosittaisesta budjetistaan – ja tulevina vuosina se käyttää siihen vielä enemmän. Keväällä 2022 Venäjä sai energiatuloja miljardi euroa päivässä, mutta se ei tule enää koskaan toistumaan. En mene tarkempiin yksityiskohtiin tässä, mutta kun G7-maiden hintakatto alkaa joulukuun jälkeen vaikuttaa, Venäjän valtiontulot saavat uuden kolauksen lännestä. Lännen pakotteilla on väreilyvaikutus Venäjän energiatuloihin. Esimerkiksi Kiina ja Intia maksavat nyt venäläisestä energiasta vähemmän kuin koskaan, eikä Venäjä mahda sille mitään. Euroopan sanktiot vastaavat Aasian alennuksia, ja Venäjä häviää molemmissa skenaarioissa. Venäjän valtio siis käyttää enemmän rahaa kuin koskaan, ja tienaa samalla vähemmän rahaa kuin koskaan.

Voisin luetella muitakin trendejä, mutta nämä neljä keskeisintä havainnollistavat sanomaani riittävästi. Vaikka Kreml ei ole romahduksen partaalla, lukuisat tasapainoa horjuttavat trendit vain kärjistyvät ajan mittaan.

Venäjä ei romahda huomenna. Se ei romahda seuraavan puolen vuoden aikana. Mutta Venäjän valtion trendi on tasapainottomuuden trendi, ja sen luulisi huolestuttavan Kremliä. Jos haluaa ennustaa tulevaisuutta, ei pidä koskaan olettaa, että se olisi nykyisyyden kaltainen. On tutkittava nykyhetken trendejä ja miettiä, miltä ne näyttävät tulevaisuudessa. Mitä kauemmin tuhoisa hyökkäys Ukrainaan jatkuu, sitä huonommaksi tilanne muuttuu Kremlin kannalta, ja jo tässä vaiheessa Venäjä on käyttänyt liikaa resursseja muuttaakseen kehityssuuntaa radikaalisti. Se voi vain toivoa jauhavansa Ukrainan murskaksi ennen kuin Ukraina jauhaa Venäjän murskaksi.

Venäjä on tällä hetkellä näännytyssodassa koko läntisen maailman kanssa, ja venäläisten sopii toivoa että heidän ylivoimaiset miesvarantonsa tuovat voiton ennen kuin vielä useammat venäläiset miehet ja perheet pakenevat maasta. Suurempi määrä rintamalle lähetettävää väestöä on nimittäin ainoa resurssi, jota Venäjällä on enemmän kuin Ukrainalla ja lännellä. Venäjän ylivoima tankeissa ja panssariajoneuvoissa ei ole enää merkityksellinen. Ukrainalla on yhtä paljon panssarintorjunta-aseita kuin Venäjällä on panssaroitua kalustoa.

Kremlissä eletään juuri nyt synkkiä päiviä.

–

James A. on virolainen kirjoittaja. Kirjoitus on ilmestynyt alkujaan Counter Currents -verkkojulkaisussa 30.11.2022.