Moraalinen väkivalta

JUKKA AAKULA

–

Venäjä on ryhtynyt väkivalloin tuhoamaan naapuriaan. Venäjän armeija on valtaamillaan alueilla raiskannut, kiduttanut ja murhannut ukrainalaisia siviilejä ja sotavankeja ja uhannut koko Eurooppaa ydinsodalla. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi Putinin sodasta kuten Hitler omasta sodastaan Neuvostoliittoa vastaan:

Tämä ei ole vain valloitussota vaan se on myös tuhoamissota.

Ydinsodan riski on noussut. Tarve ymmärtää väkivallan ja sodan syitä on suuri. Väkivalta, jota olemme nähneet Ukrainassa ei ole tietenkään ainutkertaista. Hämmentävää Ukrainan väkivalta on vain siksi, että ihminen oli taas tuudittautunut ajatukseen, että tällaista sotaa ei enää voi Euroopassa syttyä. Terrorismia, jengirikollisuutta ja joukkoraiskauksia oli toki Euroopassa kasvavissa määrin ja valloitussotia kuten Georgian sota oli tapahtunut, mutta tämä väkivalta on valkoisen miehen valtioterroria ja tuhoamissotaa eurooppalaista kansaa vastaan.

Putinia on kutsuttu sairaaksi tai psykopaatiksi. Psykopatiaa on viime aikoina käytetty selityksenä yksilöiden suorittamalle väkivallalle samoin kuin kaikkien 1900-luvun tyrannien ja kansanmurhaajien masinoimalle väkivallalle. Tosiasiassa vain kymmenen prosenttia murhista on psykopaattien tekemiä. Yhdeksänkymmentä prosenttia väkivallasta jää selittämättä. Natsien, venäläisten, japanilaisten, hutujen tai serbien tekemien kansanmurhien ja sotien selittäminen johtajien psykopatialla ei annakaan mitään välineitä kansanmurhien ja tuhoamissotien estämiseen.

Putinin toimintaa on selitetty myös rationaalisen aktorin teorialla. Tässä selityksessä Putin ei maksimoi omia tulojaan eikä kansansa hyvinvointia vaan omaa valtaansa tai Venäjän mahtia. Selitys on jo vahvemmalla pohjalla kuin psykopatia-selitys. Verkkouutiset kirjoitti:

Tarton yliopiston aatehistorian professori Pärtel Piirimäe arvostelee Eesti Ekspressissä näkemyksiä Venäjän johtajan Vladimir Putinin ”hulluudesta”. Hänen mukaansa kyse on vain lohduttavasta ajatuksesta, että ”maailma olisi ennallaan, jollei vain suurvallan johtoon olisi päätynyt hulluudesta kärsivä despootti”.

– Valitettavasti tällainen ajattelu on lähinnä toiveajattelua. On vähintään kaksi seikkaa, jotka viittaavat siihen, että Putin on edelleen rationaalinen toimija, jolla on johdonmukainen tavoitehierarkia ja joka on kykeneväinen tekemään punnittuja päätöksiä eli valitsemaan sopivimmat välineet omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Piirimäe korostaa, että nämä rationaalisen toimijat tavoitteet eivät välttämättä ole muiden ihmisten mielestä järkeviä.

– Putinin tavoite luoda uudelleen Neuvostoliitto tai keisarillinen Venäjä tuntuu eurooppalaisesta järjettömältä, koska eurooppalaisen mielestä poliitikon tavoite tulisi olla hyvän elämän takaaminen yksilöille eikä kansallisen grandezzan [suuruuden] tavoittelu.

Hän huomauttaa, että myös rationaalinen toimija tekee virheitä. Putinin on väitetty massiivisten Ukrainan taistelutahtoa koskevien virhearvioiden lisäksi aliarvioineen länsimaiden yhtenäisyyden ja voimakkaan reaktion.

…

Piirimäe ottaa avuksi peliteorian selittämään Putinin näennäistä hulluutta. Esimerkiksi pelkuripelin voittamiseksi tarvitsee vastustajalle antaa vaikutelma, että voiton saamiseksi on valmis vaikka itsetuhoon.

– Tunnetuimmassa esimerkkipelissä kaksi autoa ajaa vastakkaisista suunnista toisiaan kohden pitkin keskiviivaa. Ensimmäisenä tien reunaan väistänyt kuljettaja on pelkuri ja häviäjä. On selvä, että huonoin tulos on, että molemmat yrittävät voittaa hinnalla millä hyvänsä ja saavat surmansa. (…)

Hän huomauttaa, että Putinin harrastama ydinaseilla uhkailu ei ole mitään muuta kuin pelkuripeliä erittäin korkein panoksin. Putin haluaa antaa vaikutelman, että hän on valmis menemään ”pisimmälle”, ja että maailmaa voivat kohdata ”ennennäkemättömät” seuraukset.

Käsittelen tässä väkivaltaa yleisesti – yksilöiden väkivaltaa, rikollisjengien väkivaltaa, luonnonkansojen heimoväkivaltaa ja valtioiden väkivaltaa. Väkivaltaa lähestyn lähinnä antropologien Alain P. Fiske ja Tage S. Rai kirjan Virtuous Violence: Hurting and Killing to Create, Sustain, End, and Honor Social Relationships kautta. Venäläisten Ukrainassa harjoittamaa väkivaltaa en yritä selittää Venäjän erityispiirteiden avulla kuten Martti J. Kari on ansiokkaasti tehnyt, vaan yleisen teorian avulla. Fisken ja Rain kirja antaa työkaluja ymmärtää yhtä lailla Putinin tuhoamissotaa kuin vaikkapa eräiden maahanmuuttajaryhmien tekemiä joukkoraiskauksia.

–

Ihmistieteiden perisynti ja moraalinen väkivalta

Antropologian ja muiden ihmistieteiden pitää ymmärtää väkivaltaa niin kuin mitä tahansa luonnon ilmiötä ottamatta kantaa väkivallan oikeutukseen.

Evoluutiopsykologi Steven Pinker, joka on kirjoittanut kirjan The Better Angels of Our Nature: Why Violence Has Declined väkivallasta ja sen dramaattisesta vähenemisestä ihmiskunnan historian aikana, kirjoittaa Fisken ja Rain kirjan esipuheessa:

Moralisointi on käyttäytymistieteiden perisynti. Ihmisluontoa tutkivien tiedemiesten on sitouduttava kuvaamaan maailmaa sellaisena kuin se on eikä sellaisena kuin toivoisimme sen olevan. Mutta [tutkijoillekin] on houkuttelevaa kuvata maailmaa ikään kuin se toteuttaisi meidän arvojamme. Missään sellainen lähestymistapa ei ole haitallisempaa kuin silloin kun pyrimme ymmärtämään väkivaltaa.

Nykyihmisellä on tarve selittää Putinin väkivaltaa pahuudella tai sairaudella, mutta Pinker, Fiske ja Rai väittävät, että suurin osa väkivallasta selittyy aivan muulla tavalla.

Mitä kovapäisempi tutkija (…) sitä todennäköisempää on, että tämä uskoo väkivallan olevan seurausta haitallisesta geenimuunnoksesta, aivovammasta, psykopatologiasta, tarttuvasta sairaudesta tai yhteiskunnallisesta ongelmasta. Tutkittuani ihmisen väkivaltaa viimeisen 10 000 vuoden aikana johtopäätökseni on hyvin samanlainen kuin Alan Fiskellä ja Tage Railla: useimmat väkivallan harjoittajat eivät ole patologisia mutta eivät myöskään omaa etuaan edistäviä [rationaalisia toimijoita] vaan ovat vakuuttuneita siitä, että mitä he tekevät edistää moraalista hyvää [niin kuin he moraalisen hyvän käsittävät].

(…) Kun ihmiset loukkaavat tai tappavat, he useimmiten kuvittelevat, että heidän pitää toimia niin. He kokevat että on moraalisesti oikein tai jopa moraalinen velvollisuus toimia väkivaltaisesti.

Motiivi väkivaltaan nousee yleensä sosaailisesta suhteesta tekijän ja uhrin välillä, tai uhrin ja tekijän suhteesta kolmanteen osapuoleen. Tekijä harjoittaa väkivaltaa korjatakseen sosiaalisen suhteen tai muodostaaksen sen. Fiske ja Rai määrittelevätkin moraalin sosiaalisten suhteiden reguloinnin (säätämisen) kautta. Kun sosiaalisia suhteita säädetään väkivallalla Fiske ja Rai puhuvat moraalisesta väkivallasta.

Vanhempi lyö lastaan saadakseen tämän toimimaan oikein. Raiskaaja tekee tutkimusten mukaan tekonsa, koska uskoo että nainen – tai koko naisten sukukunta – ansaitsee sen tai koska haluaa alistaa naisen valtaansa. Väkivaltaa kutsutaan usein epäsosiaaliseksi teoksi, mutta väkivallan päämäärä on useimmiten vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin ja on näin sosiaalisesti ja moraalisesti motivoitunutta.

Moraaliset käsitykset vaihtelevat kulttuurista toiseen. Länsimaisen kulttuurin sisällä on alakulttuureita kuten rikollisjengit, joiden sisällä moraalisäännöt ovat jyrkässä ristiriidassa “yleisesti hyväksyttyjen” moraalisääntöjen kanssa.

Finken ja Rain mukaan useimmat yleisiksi tarkoitetut teoriat moraalista kuten Kantin moraaliteoria on johdettu yhden kulttuurin moraalikäsityksistä. Useimmilla moraalin tutkijoilla on ollut hyvin suppea käsitys muista kulttuureista ja kukaan ei ole järjestelmällisesti ammentanut omissa moraaliteorioissaan kulttuurien kirjoa. Finken ja Rain päämäärä on ollut ymmärtää moraalia ja moraalista väkivaltaa kaikissa kulttuureissa ja kautta historian ja luoda ymmärrys havaintoon eikä sohvafilosofointiin perustuen.

–

Esimerkki moraalisesta väkivallasta suomalaisessa kulttuurissa

Helsingin Sanomat teki kyselyn koulukiusaamisesta johon vastasi 300 entistä koulukiusattua. Yhteiskunnan kykenemättömyyttä ratkaista ongelmaa väkivaltamonopolinsa kautta kävi ilmi kyselystä. Usein kiusaaminen päättyi vasta yksityisen väkivallan käytön jälkeen. Kiusatun lähisukulainen käytti tai uhkasi käyttää väkivaltaa kiusaajaa kohtaan.

28 vuotiaan ex-kiusatun tarina oli kuvaava:

Koulun ja kiusaajan vanhempien kanssa oli ties mitä keskusteluja. Joka keskustelun jälkeen kiusaaja kosti minulle. Eräänä päivänä koulumatkalla kiusaaja pahoinpiteli minut. Kerroin asiasta heti äidille, ja sattumoisin isoveli kuuli huoneen ulkopuolelta. Hän ei sanonut sanaakaan, käveli vain ulos. Seuraavana päivänä kiusaaja tuli pyytämään anteeksi. Myöhemmin kuulin, että veljeni oli mennyt kiusaajan kotiin ja hakannut tämän perusteellisesti. Veljeni toimi mielestäni moraalisesti oikein. Toivon että omat lapseni tarvittaessa taistelevat toistensa vuoksi myös.

Toisin sanoen kiusattu kuvasi veljensä tekoa moraaliseksi väkivallaksi. Veli puolusti veljeään, koska koki velvollisuudekseen auttaa. Kiusattu generalisoi veljensä väkivallan normiksi: Ihmisen on taisteltava läheistensä puolesta tarpeen vaatiessa vaikka väkivalloin.

Lukijan on helppo tunnistaa harjoitettu väkivalta moraaliseksi väkivallaksi. Vaikka osa suomalaisista ajattelee, että veli toimi väärin koska väkivalta (omankäden oikeus) ei koskaan ole ratkaisu, nämäkin ihmiset kykenevät yleensä ymmärtämään hyvin veljen motiivin.

HS:n haastattelema psykologian tohtori Annarilla Ahtola, jota HS kutsuu asiantuntijaksi, totesi ymmärtävänsä, miksi isoveli käytti väkivaltaa, mutta toteaa: ”Väkivalta on kaikille osallisille huono malli siitä, miten ihmissuhteiden vaikeuksia ratkotaan.”

Väite on kyseenalainen, koska pikkuveli ei ensi sijassa oppinut sitä, että väkivalta on ratkaisu, vaan hän oppi luottaamaan, että ongelmat ovat ratkaistavissa, jos joku välittää ja on valmis puuttumaan. Tätä luottamusta koulu ja julkinen valta ei hänelle kyennyt antamaan mutta isoveli kykeni.

Moni tavallinen arjen ihminen todennäköisesti päinvastoin ajattelee, että esimerkin veli ei pelkästään toiminut oikein vaan myös, että hän teki moraalisen velvollisuutensa. Ahtolan periaatetta noudattavia vanhempia, jotka osallistuvat koululla lukemattomiin keskusteluihin kiusaajan vanhempien kanssa, mutta eivät ole valmiita äärimmäisenä keinona tarttumaan väkivaltaan tai väkivallalla uhkaamiseen, arjen ihminen saattaa jopa halveksia.

Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee asian suhteen moraalinen erimielisyys.

–

Moraalinen väkivalta kunniakulttuurissa

Useimmat ihmiset kykenevät asettumaan esimerkkimme isoveljen asemaan. Tajuamme myös, että isoveljen ainoa motiivi tuskin oli pikkuveljestä huolehtiminen. Toinen motiivi todennäköisesti oli viestittää, että minun pikkuveljeäni eivät muut kiusaa. Isoveli ei pelkästään suojellut pikkuveljeään vaan myös nosti omaa statustaan yhteisössä. Tiedättepä vastedes, että minun nenilleni ei hypitä.

Vaikka länsimaissa on tyypillistä suhtautua hyvin kielteisesti kunniakulttuuriin ja varsinkin ns. kunniaväkivaltaan, on selvää, että isoveljen toiminnassa on osittain kyse statuksesta ja kunniasta. Kunniakulttuurissa yksilö on pakotettu huolehtimaan kunniastaan halusi sitä itse tai ei. Sen, joka ei huolehti kunniastaan, yli kävellään. Lähi-idässä kunniankulttuurissa jokainen yksilö on lisäksi vastuussa sukunsa kunniasta. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että veli saattaa äärimmäisessä tapauksessa joutua tappamaan sisarensa palauttaakseen suvun kunnian. Ei veli sitä useimmiten mielellään tee, vaan koska se on moraalisesti oikein hänen yhteisönsä moraalijärjestelmän mukaan.

Kunniakulttuuriin liitetäänkin nykydiskurssissa naisten huono asema, koska Lähi-idän kulttuuri on useimmille jotenkin tuttu ja Lähi-idässä naisen asema on alisteinen ja passiivinen. Kunniakulttuurin olemassaolo ei kuitenkaan määrittele naisen asemaa: Spartassa mies keskittyi sotimiseen ja asui kolmikymmenvuotiaaksi parakissa. Talouden hoito ja talouden päätösvalta oli naisilla. Nainen oli yhteiskunnan aktiivinen jäsen, joka peri omaisuutta, harrasti liikuntaa ja jopa kilpaurheilua, liikkui kodin ulkopuolella ja osallistui julkiseen keskusteluun. Spartalaisen naisen asema oli oleellisesti parempi kuin Ateenassa, vaikkakaan hänkään ei ollut täysivaltainen yhteiskunnan jäsen.

Kunniakulttuuri eli pitkään Euroopassakin varsinkin aateliston keskuudessa – näkyvimpänä piirteenä kaksintaistelut. Vaikka USA:n perustajaisät halusivat tehdä pesäeron eurooppalaiseen kunniakulttuuriin, jonka nähtiin osasyyksi alituisiin sotiin, perustajaisä ja kaksintaistelujen vastustaja Alexander Hamilton hyväksyi haasteen kaksintaisteluun ja kuoli. Kaksintaistelu oli moraalista väkivaltaa, jolla sekä haastaja että haastettu halusi turvata kunniansa.

Kaikkien aikojen upeimmat kunniankulttuurien speltaakkelit ovat olleet Intian Rajashtanin ja Indonesian Balin sotilaskastisten joukkoitsemurhat. Joukkoitsemurhilla oli selkeä moraalinen aspekti: velvollisuutemme on olla alistumatta sortajan valtaan.

Wikipedia kertoo balilaisten institutionalisoidun joukkoitsemurhan puputanin kuuluisimmista ilmentymästä Denpasarin puputanista:

Hollannin siirtomaa-armeija otti haltuunsa Balin suurimman kaupungin ja Etelä-Balin pääkaupungin Denpasarin vuonna 1906. Balin hallitsijasuvut ymmärsivät valtansa päättyneen. Heillä oli mielestään olemassa vain yksi vaihtoehto reagoida – itsemurhataistelu eli puputan. ”Taisteluun” osallistui koko hovi pieniä lapsia myöten.

Kun Denpasarin kaupunki oli valloitettu, hovin jäsenet marssivat juhla-asuissa näyttävinä saattueina aseinaan rituaalitikarit. Saattueet kävelivät rauhallisesti hollantilaisia vastaan pysähtymättä, vaikka hollantilaiset avasivat tulen. Hallitsijat tulivat ensimmäisessä aallossa, sitten vaimot lapset sylissään, sitten nuoret hallitsijan 12-vuotiaan veljen johdolla. Kaikki surmattiin; balilaiset tappoivat pikkulapset itse tikareilla.

Etelä-Balin koko hovi tuhoutui viimeistä jäsentä myöten. Uhraus ei jäänyt kuitenkaan turhaksi. Ranskalainen lehtimies näki tapahtuman ja raportoi asiasta Euroopan lehtiin. Hollantilaisten maine siirtomaaisäntinä kärsi. Tapahtuman jälkeen hollantilaiset suhtautuivat balilaisiin hyvin varovaisesti – he ilmeisesti ymmärsivät, että kyseessä oli ylpeä kansa, jonka reaktiot huonoon kohteluun voivat olla arvaamattomat. Balista tulikin sittemmin Hollannin mallisiirtomaa.

–

Väkivalta yhteisöllisen rakentamisen välineenä

Omankäden oikeus ja kunniaväkivalta ovat esimerkkejä väkivaltaisesta puolustautumisesta tilanteessa, missä valtion weberiläinen väkivaltamonopoli ei tarjoa turvaa. Rikollisjärjestöt kuten mafia edustavat myös kunniakulttuuria. Koska rikollisjärjestöt toimivat lain – kansallisen tai kansainvälisen – ulkopuolella, ne eivät edes voisi, vaikka haluaisivatkin, käyttää keskinäisessä kiistojen selvittelyssään valtion viranomaisten apua.

Venäjä on rikollisjärjestö muiden joukossa. Putin toimii rikollisjohtajan tavoin, koska hän on rikollisjohtaja. Nöyrtyminen kompromissiin on ongelmallista, koska nöyrtyminen johtaa kunnian ja sen myötä vallan menettämiseen. James Bond -elokuvassa Pallosalama rikollisjärjestö SPECTRE anastaa ydinaseen ja uhkaa sillä ihmiskuntaa. Nyky-Euroopassa rikollisjärjestö varastaa valtion, jolla on ydinase, ja uhkaa sillä länttä.

Väkivaltaa käytetään kuitenkin paljon muuhunkin kuin puolustautumiseen ja rankaisemiseen. Initiaatioriitit ovat universaali ilmiö ainakin luonnonkansoilla. Tietyn ikäluokan miehet initioidaan usein hyvin väkivaltaisten rituaalien avulla heimonsa jäseniksi. Mitä ahdistavampia rituaalit ovat, sitä vahvempi on niistä saatava hyöty. Mitä useammin heimo joutuu sotimaan, sitä ahdistavampia rituaaleja heimo käyttää.

Länsimaissa initiaatioriittejä on käytetty rikollisjärjestöjen lisäksi sellaisissa yhteiskunnan instituutioissa, joissa yhteenkuuluvuuden tunne on hyvin tärkeää, kuten armeijassa. Venäläisissä vankiloissa initioidaan uusia vankeja väkivalloin ja vankiyhteisöt huolehtivat kurinpidosta vankilan sisällä. HS:n haastattelema suomalainen rikollinen kertoo kokemuksistaan suomalaisissa ja venäläisissä vankiloissa:

Venäjällä vankien kesken vallitsee paljon suurempi yhteishenki kuin Suomessa. ”Siellä vangit esimerkiksi keräävät kolehtia niille, joilla ei ole tupakan tai saippuan tapaisia perusjuttuja. Suomessa jokainen pärjää omillaan.”

Putin haluaa mobilisoida vankeja Ukrainan sotaan. Onpa yksi entinen vanki nimitetty koko Ukrainan operaation johtoon.

Tutkimus osoittaa, että myös raiskauksilla ja erityisesti joukkoraiskauksilla on miesten yhteisöä vahvistava rooli.

Suuri osa raiskauksista on nimenomaan joukkoraiskauksia, joiden enemmän tai vähemmän eksplisiittinen päämäärä on luoda ja vahvistaa ryhmään koheesiota. Vastarekrytoidut taistelijat Sierra Leonen sisällissodassa, jotka oli värvätty pakolla johonkin sisällissodan armeijaan, olivat aluksi pelokkaita ja eristyneitä vihamielisten ihmisten keskuudessa mutta saavuttivat luottamuksen ja lojaliteetin osallistuessaan julkisiin raiskauksiin.

Useat haastatellut kuvasivat joukkoraiskaukseen osallistumista epämiellyttävänä mutta tärkeänä ja välttämättömänä kokemuksena. Jengiläisten rikoksia käsitellyt länsimainen juristi kuvaa rikollisjengien suorittamia joukkoraiskauksia ja toteaa että joukkoraiskausten tavoitteena oli jengin koheesion vahvistaminen – naisilla oli koheesion kasvatuksessa pelkkä välineellinen rooli.

Onko venäläisten sotilaiden ukrainalaisiin naisiin ja lapsiin kohdistuneilla raiskauksilla tällainen rooli, tulee olemaan mielenkiintoinen tulevaisuuden tutkimusaihe.

Venäjän valtio toimii kuin rikollisjärjestö, koska se on rikollisjärjestö. Siinä vallitsee rikollisten kunniakulttuuri erityisesti eliitin keskuudessa. Rikollisten kunniakulttuurissa jokainen nöyryytys pitää kostaa. Jos et kosta nöyryytystä, maineesi heikkenee. Asemasi ja valtasi perustuu maineeseesi. Rikollinen hyökkää joskus heikomman kimppuun vain osoittaakseen olevansa kova jätkä, jonka kanssa ei kannata ryppyillä. Eskaloitumisen kierre ja jopa ajautuminen ydinsotaan nostaa Venäjä-nimisen rikollisjärjestön mainetta entisestään. Jääpä kaikille henkiin jääneille ainakin nimi Vladimir Putin mieleen.

–

–