Raportti Kiovasta – Olena Semenyakan haastattelu

Kiovan yliopiston tohtorikoulutettava Olena Semenyaka kuuluu Ukrainan nationalistisen liikkeen keskeisiin hahmoihin. Hän vieraili Suomessa toisen Awakening-konferenssin puhujana vuonna 2019 ja Sarastus on julkaissut useita hänen kirjoituksiaan. Haastattelun on tehnyt 6.3.2022 Morris van de Camp ja se on ilmestynyt 7.3.2022 yhdysvaltalaisessa Counter-Currents -verkkojulkaisussa. Tekstin on suomeksi tulkinnut Timo Hännikäinen.

–

Millainen tilanne Kiovassa on tällä hetkellä? Ruoka, vesi, sähkö ja niin edelleen?

Käytän tilaisuuden antaa teille lyhyt haastattelu taistelujen hiljennyttyä vähäksi aikaa Ukrainassa. Muutama päivä sitten venäläiset osuivat kaasuputkeen, mikä vaikutti osaan kaupungista, mutta vahingot on jo korjattu. Heidän kohteenaan oli Ukrainan puolustusministeriö. KyivKhlib leipoo koko ajan leipää kaupungille, vaikka jonot ovat valtavat ja maidon kaltaisista perustuotteista on pulaa. Puutteenalaisille annetaan humanitaarisena apuna ruokaa ja lääkkeitä. Metro toimii 24 tuntia vuorokaudessa väestönsuojana. Suunnilleen yksi juna tunnissa kulkee kaupungin läpi. Mutta yleisesti ottaen ihmiset uskaltavat lähteä omista kaupunginosistaan vain välttämättömän pakon edessä.

Kiovassa on ulkonaliikkumiskielto yleensä iltakahdeksasta aamukahdeksaan. Joka nurkalla on tarkastuspisteitä ja sillat on suljettu henkilöautoilta. Tavoitteena on taistella kaupunkiin yrittäviä venäläisiä sabotaasiryhmiä vastaan ja samalla paljastaa ja pysäyttää salassa toimivat sabotöörit. Kuukausi sitten Venäjän agentit soluttautuivat kaikkiin kaupunkeihin ja vuokrasivat asuntoja, ja nyt he jättävät rakennuksiin, puihin ja teihin pimeässä hohtavia merkkejä ohjatakseen Venäjän ohjusiskuja ja värvätäkseen yhteistyöhaluisia. Sabotöörejä ja Ukrainan joukkojen asemista valokuvia ottavia pidättävät aluepuolustusjoukot, jotka ovat nyt niin suuret ettei kaikille vapaaehtoisille riitä kiväärejä.

Kiovassa on vallinnut tällainen järjestys sen jälkeen kun Venäjä iski useisiin asuinkortteleihin risteilyohjuksilla ja venäläisten tankit alkoivat puolustuslinjojen läpi tunkeuduttuaan harhailla ”nukkuvilla” asuinalueilla ja jyrätä siviiliautoja alleen. Muutama päivä sitten he räjäyttivät ohjuksilla, muun muassa Iskandereilla, öljyvarikon Kiovan lähellä ja osuivat Kiovan TV-torniin, jolloin viisi ihmistä kuoli. Toissapäivänäkin kuultiin räjähdyksiä useilla kaupungin alueilla. Mutta tällä hetkellä pahinta on Kiovan lähialueilla, Hostomelin, Butšan, Irpinin ja Borodjankan kaupungeissa. Siellä asuinkorttelit ovat kärsineet raskaasti: loputtomia venäläisiä tankkikolonnia, Venäjältä ja Valko-Venäjältä laukaistuja ohjuksia sekä siviileihin ja siviilirakennuksiin kohdistuvia ilmaiskuja. Tähän mennessä piiritys on epäonnistunut, mutta vihollinen ei ole kaukana. Näiden kaupunkien infrastruktuuri on raunioina ja ne ovat suurimmaksi osaksi eristyksissä. Tykistötuli jatkuu, etenkin öisin.

Kuitenkin todellinen helvetti on irti Harkovassa, Tšernihivissä ja Mariupolissa. Maaliskuun 3. päivänä melkein 50 Tšernihivin asukasta kuoli ilmaiskuissa. Eilen koko kaupunki pysytteli pommisuojissa. Humanitaaristen käytävien perustaminen on mahdotonta. Kaupunki on piiritetty, kuten sen lähikylätkin. Harkovassa, Ukrainan ensimmäisessä pääkaupungissa, miehittäjät iskevät sekä kaupungin että lähialueiden hallintorakennuksiin, asuintaloista puhumattakaan. Jatkuvan tykkitulen takia Mariupol on ilman sähköä, lämmitystä ja juoksevaa vettä. Yritykset perustaa humanitaarinen käytävä ovat päättyneet venäläisten tulitukseen. Kaikissa näissä tapauksissa on tullut lukuisia siviiliuhreja, myös lapsia, ja uhriluvut kasvavat kun pelastusmiehistöt löytävät uusia vainajia romahtaneiden talojen raunioista.

Tunti sitten venäläiset tuhosivat Vinnytsjan lentokentän Länsi-Ukrainassa kahdeksalla raketilla.

–

Olitko yllättynyt Venäjän hyökkäyksestä?

Kun Putin ilmoitti tunnustavansa miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueiden itsenäisyyden, siis niin sanottujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen, uskoin että he pysyttelisivät Donetskin ja Luhanskin alueiden hallinnollisten rajojen sisällä ja yrittäisivät sitten edetä sieltä. Kun sotilastukikohtia Kiovassa ja kaikkialla Ukrainassa alettiin pommittaa, tajusin että täysimittainen sota oli ennalta suunniteltu, mutta aivan alusta saakka pidin sitä epäonnistumaan tuomittuna. Putinin tiedustelu antoi hänelle väärää tietoa; hän yritti perustaa samanlaisen nukkehallinnon kuin Donetskissa, Luhanskissa ja Krimillä, ja uskoi etteivät ”erikoisoperaatio” ja siviiliuhrit aiheuttaisi solidaarisuusreaktiota ympäri maailmaa. Kuitenkin Ukraina, jopa sen väitetysti ”venäläismielisimmät” alueet, oli valmiina torjumaan Putinin hyökkäyksen niin sotilaallisesti kuin politiikan ja tiedonvälityksenkin alueella. Eteläukrainalaisessa Hersonin kaupungissa on ollut valtavia Venäjän vastaisia mielenosoituksia, sen keskusta oli venäläisten hallussa kunnes asukkaat kirjaimellisesti lakaisivat heidät ulos sieltä. Vastaavaa tapahtuu parhaillaan läheisissä Melitopolin ja Berdjanskin kaupungeissa. On aivan mahdollista, ettei Venäjällä, joka oli kaavaillut suorittavansa ”erikoisoperaationsa” muutaman tunnin sisällä, ole kohta hallussaan ainuttakaan hallinnollista keskusta.

Sitä paitsi mielenosoituksia on puhjennut jopa aiemmin miehitetyillä Luhanskin ja Donetskin alueilla. Ramzan Kadyrovin tšetšeeniyksiköt eivät nekään olleet kovin voittoisia. Hänen raakaan voimaan perustuva auktoriteettinsa on heikentynyt huomattavasti. Yhteenvetona voin sanoa, että olin kyllä yllättynyt Putinin typeryydestä, mutta tämä invaasio alkoi kahdeksan vuotta sitten ja sen laajeneminen oli odotettavissa. Olen ottanut jatkuvasti yhteen Venäjä-lobbaajien kanssa informaatiorintamalla, joten minulla ei ole koko aikana ollut juuri lepotaukoja.

–

Millainen olisi haluamasi kaltainen voitto?

Ukrainan alueellisen yhtenäisyyden palauttaminen, mukaanlukien Krim. Venäjän hallinnon kukistuminen, joka johtaa maan omaan ”demilitarisointiin” ja sen geopoliittisen laajentumisen pysäyttämiseen. Keski- ja Itä-Euroopan maiden (Intermariumin) yhdentyminen, sillä nuo maat ovat mahdollisesti Venäjän seuraava kohde, ja Euroopan unionin uudistaminen siltä perustalta. Länsi-Eurooppa alkoi toimittaa Ukrainalle aseita ja kaikentyyppistä apua varsin nopeasti, mikä tarkoittaa että geopoliittiset näkymät Intermariumista Euroopan linnoituksena ovat hyvät. Se, että Nato ei ole puuttunut tilanteeseen, on erittäin huomionarvoista, joten tarvitsemme eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän. On sanomattakin selvää, että se tarkoittaa muutosta koko maailmanjärjestyksessä. Pitkä matalan intensiteetin sota ja kriisipesäkkeiden syntyminen eri puolille koko aluetta ovat kuitenkin varsin mahdollisia ennen tällaisen voiton saavuttamista.

–

Jos Ukraina voittaa sodan, kuinka aiotte voittaa rauhan?

Ukraina on osoittanut, että ”maailman toiseksi vahvimmasta armeijasta” ei ole sille vastusta. Venäjän sotilasstrategia on katastrofaalinen: sotilasajoneuvojen kolonnat jäävät ansaan ja tuhotaan, sillä Venäjältä puuttuvat resurssit maan valtaamiseen. On selvää, että heidän pääjoukkonsa ovat nyt näännyksissä, ja he epäilemättä hyödyntävät maaliskuun 7. päivän rauhanneuvotteluja täydentääkseen joukkojaan.

Venäläisten ohjukset (joita ei myöskään riitä loputtomiin) ja Valko-Venäjän rintama (Valko-Venäjä on virallisesti ”puolueeton”, ja kuitenkin sen alueelta on laukaistu 70 ohjusta) ovat Venäjän armeijan vahvimmat ja samalla pahimmat puolet, sillä ne mahdollistavat Kiovaa kohti etenemisen pohjoisesta. Ukraina ampuu jatkuvasti alas venäläisiä lentokoneita ja helikoptereita, eilen (5.3.) tuhottiin peräti yhdeksän konetta, joten ilmaherruudesta ei voi puhua. Ilmapuolustuksemme ei kuitenkaan ole täydellinen, ja tämä on suonut Venäjälle mahdollisuuden siirtyä siviiliväestön terrorisointiin pommittamalla asuinalueita ja jättämällä kokonaiset kaupungit ilman lämmitystä, juoksevaa vettä ja joskus jopa ruokaa. Näillä menetelmillä ei ole kuitenkaan päästy haluttuun tavoitteeseen: ihmiset ovat vain entistä päättäväisempiä ja aikovat taistella miehitystä vastaan loppuun saakka. Toisin sanoen, Putinin julistaman Ukrainan ”denatsifikaation” sijaan ukrainalaisten kansallinen identiteetti terävöityy entisestään. Monet ukrainalaiset, etenkin sellaiset joilla on lapsia, ovat paenneet maasta, mutta samalla monet ovat palanneet ulkomailta taistelemaan, ulkomaalaisista vapaaehtoisista puhumattakaan. Ukrainalaisten lähteiden mukaan venäläisiä sotilaita on kaatunut jo yli 11 000.

Putinin suurimpana huolena on pimittää tiedot tappioista kotimaiselta yleisöltä. Facebook ja Twitter on jo suljettu Venäjällä. Telegram ja YouTube toimivat rajoitetusti. Ukraina puolestaan yrittää tavoittaa kaatuneiden venäläisten vanhempia ja lataa heidän tietojaan sekä vankien kuulusteluja näille virallisille kotisivuille: https://t.me/rf200 ja https://200rf.com/. Venäläiset ovat lähteneet kaduille osoittamaan mieltään huolimatta sodanvastaisten iskulauseiden kriminalisoinnista ja 15-vuotisista vankeustuomioista, joita aiotaan antaa ”erikoisoperaatiota” koskevan ”disinformaation” ja ”valeuutisten” levittämisestä. Taloudellinen paine käy kovemmaksi, ja oligarkkien taholta on odotettavissa vastarintaa.

Kremlin propagandakoneisto on kuitenkin valmistelemassa venäläisiä mobilisaation toiseen aaltoon, joten kiihkoisänmaalliset tunnelmat ja viha ”Ukrainan länsimielisiä natseja” kohtaan ovat kasvussa sielläkin. Juuri nyt Venäjä takavarikoi siviilikuljetuskalustoa sodankäynnin tarpeisiin. Mutta aggression seuraukset Venäjälle itselleen, samoin kuin totuus Ukrainalle aiheutetuista tuhoista, tasapainottavat tilannetta. Ukrainan naapurimaiden saaminen entistä lujempaan yhteisrintamaan on voittomme avain informaatiosodassa ja hyvin todennäköisesti koko sodassa. Esimerkiksi Puola muutti lainsäädäntöään mahdollistaakseen kansalaistensa osallistumisen vieraan maan – siis Ukrainan – puolustamiseen. Ukrainalaisten ja heidän naapuriensa, jotka avustavat innokkaasti Ukrainaa ja kanavoivat muidenkin maiden apua, korkea motivaatio on tässä sodassa yhtä tärkeää kuin aseet. Sekä Valko-Venäjä että Kiina valitsevat aina lopulta oman kansallisen etunsa, eivät Venäjän uppoavaa laivaa. Jotkut valkovenäläiset kenraalit ovat jo eronneet tehtävistään ja kieltäytyneet osallistumasta Ukrainan vastaiseen sotaan.

Ukrainalaiset ja Ukrainan rauhanneuvottelijat vaativat Ukrainan alueiden, Krim mukaanluettuna, vapauttamista Venäjän tämänhetkisestä miehityksestä. Ellei Putin olisi ottanut riskiä ja aloittanut täysimittaista sotaa, näin ehdotonta yksimielisyyttä olisi tuskin koskaan syntynyt. Ukrainan rauhanomainen eroaminen Neuvostoliitosta 30 vuotta sitten tulee todeksi vasta nyt, sillä kaikella on hintansa. Yhteinen ponnistus tämän vanhan konfliktin ratkaisemiseksi – eli maailmanjärjestyksen ja sen periaatteiden uudelleenmäärittely samalla kun Ukraina osoittaa jälleen huomattavan puolustuskykynsä ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan – on ainoa keino selviytyä voittajana tästä sodasta. Onneksi monet välttämättömät muutokset tapahtuvat nyt itsestään ja ne ymmärretään jälkikäteen.

–

Uskotko, että ukrainalaiset luvut venäläisten tappioista pitävät paikkansa? Mieleeni tulevat Vietnamin sodan tappioluvut, joita oli suuresti liioiteltu.

Luvut ovat todennäköisesti oikeita, kun ottaa huomioon alasammutut kuljetuskoneet ja tuhotut viholliskolonnat (yhdessä ajoneuvossa on usein jopa 15 sotilasta). Joka puolella Ukrainaa käydään koko ajan rajuja taisteluita, ne ovat jatkuneet jo 11 päivää (1000 kaatunutta päivässä isossa maassa), eikä Venäjä ole koskaan laskenut sotilaitaan. On otettava lukuun myös vangit (ks. mainitsemani verkkosivu) ja ne, joiden ruumiita ei vielä ole löytynyt mutta joista vangit ovat kertoneet. Ukrainan mukaan luvut voivat olla vielä ilmoitettuja suurempia.

Uskon, että Venäjän levittämä disinformaatio ”sotilaalliseksi erikoisoperaatioksi” naamioidun hyökkäyksen katastrofaalisista seurauksista koituu sen tuhoksi. Tällä hetkellä venäläiset jatkavat taistelua, koska heillä ei ole enää mitään menetettävää. On vaikea kuvitella, että valtavaksi Pohjois-Koreaksi kovaa vauhtia muuttuva maa kykenee ylläpitämään sotilasmahtiaan. Hallinnon vaihtuminen on erittäin todennäköistä.

–

Jos Ukraina saa Krimin takaisin, eikö siitä muodostu pysyvä ongelma? Ukraina on kuitenkin aina Venäjän naapuri. Ellei jonkinlaista välien paranemista tapahdu, ongelmat voivat kestää vuosikymmeniä tai pidempäänkin.

Uskon, että levottomat vuosikymmenet ovat joka tapauksessa edessä. Venäjää on mahdoton lepyttää, kuten Valko-Venäjän esimerkki osoittaa. Sitä on joko osa Venäjää – mikä on sekä venäläisille että valkovenäläisille yhä epämiellyttävämpi ajatus tämän hyökkäyksen alettua – tai sen vihollinen. Ukrainalla, Venäjällä ja koko alueella ei ole enää paluutietä.

–

Mikä on Intermarium Support Group, ja mikä on oma roolisi siinä?

Johdan kansalaisjärjestöä nimeltä Intermarium Support Group, joka on vuodesta 2016 saakka edistänyt Keski- ja Itä-Euroopan yhdentymistä. Tuona aikana se on ollut yhteistyössä pääasiassa Kansalliset joukot -puolueen kanssa, jonka Ukrainan kansalliskaartin Azov-rykmentin veteraanit perustivat (Azov puolustaa tällä hetkellä Mariupolia, jonka se valtasi takaisin separatisteilta vuonna 2014). Mutta vuodesta 2020 saakka sen tavoitteet ovat viimein saaneet valtion tukea. Lokakuun 1. päivänä 2020 muodostettiin Ukrainan parlamentin suurin toimikunta, Intermarium-toimikunta, ja sen perustajana oli hallitsevan Kansan palvelija -puolueen edustaja Svjatoslav Juraš. Siitä saakka olen toiminut hänen avustajanaan Intermarium-toimikunnassa.

–

Olena Semenyakaa voi tukea bitcoineilla osoitteessa bc1qsfps8k6n6ydgemtqrgfgcxhswqkc0uwg6q4nj6