Älykkyyserot ja tutkimuksen vapaus

JUKKA AAKULA

–

Joskus kuulee fiksuiltakin vasemmistolaisilta väitteen, että Woke-ilmiöstä puhuminen on suurelta osin oikeistopopulistien propagandaa tai ainakin ongelman laajuutta liioitellaan.

Olikin mielenkiintoista tarttua alunperin amerikkalaisen – sittemmin Uuteen Seelantiin siirtyneen – vasemmistolaisen emeritusprofessori James R. Flynnin kirjaan A Book Too Risky To Publish: Free Speech and Universities, joka käsittelee tutkimuksen vapautta ja sananvapautta amerikkalaisilla yliopistoilla ja kampuksilla. Viime vuonna edesmennyt Flynn on poliittiselta taustaltaan demoktaattinen sosialisti ja mustien ihmisoikeusliikkeen veteraani 60-luvun alusta. Flynn joutui aikoinaan kahteen kertaan erotetuksi yliopistosta aikana, jolloin mielipiteiltään vasemmistolaisia vainottiin USA:ssa.

Tiedemiehenä Flynn on tehnyt uran lähinnä älykkyystutkijana. Ura alkoi siitä, että hän tutustui professori Arthur Jensenin tutkimuksiin, joiden mukaan äo-testeissä havaitut mustien ja valkoisten suurehkot äo-erot johtuvat osin geneettisistä syistä. Sen sijaan, että Flynn olisi leimannut Jensenin suoralta kädeltä rasistiksi tai väittänyt äo:n olevan mielivaltainen konstruktio, hän lähti mukaan äo-tutkimukseen.

Jotta kysymyksen tieteellinen tutkimus olisi ylipäätään mahdollista, Flynnille on itsestään selvää että tutkimuksen vapaus on oleellista. Tutkimuksen vapaus on tietysti oleellista kaikelle tieteelle, mutta se on erityisesti uhattuna mustien ja valkoisten äo-erojen syiden tutkimuksen osalta.

Flynn puolustaa näin ollen erityisesti niiden tutkijoiden vapautta, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä:

Ei pidä asettaa akateemisia sanktioita niille tutkijoille, joiden mielestä siinä tapauksessa että ympäristöt tehdään samanlaiseksi, geneettiset erot mustien ja valkoisten amerikkalaisten välillä aiheuttavat että mustilla on edelleen äo-vaje. Osoittaako tieteellinen todistusaineisto sen olevan nolla, 5, 10 tai 20 äo-pistettä, on epärelevanttia. Hypoteesi on järkevä ja sitä voidaan tutkia tieteellisesti.

Sananen niille, jotka hakevat arvostusta kieltämällä tällaisen tutkimuksen: Kuinka paljon enemmän arvostusta saisitte, jos oma käsityksenne osoitettaisiin oikeaksi rehellisesti ilman harhaan johtamista? Entä jos sanoisitte, että geneettiset erot ovat mahdollisia ja siksi niiden tutkiminen pitää kieltää? Tai entä jos sanoisitte: “En tiedä ovatko geneettiset erot totta enkä halua kenenkään muunkaan tietävän”.

Jos olet jo itse tutkinut asiaa ja tiedät mielestäsi totuuden, mutta haluat estää muita tutkimasta asiaa tai julkaisemasta tuloksia asiasta, totuus muuttuu pelkästään eliitin omaisuudeksi ja sen tietäminen kielletään kaikilta muilta.

Flynn kertoo, että hänelle tehdään jatkuvasti tämän tapaisia kysymyksiä: “Olet tullut tutkimuksiesi pohjalta itse johtopäätökseen, että äo-erot ovat ympäristön vaikutusta. Mutta entä jos tutkimukset osoittaisivat sinulle, että erot ovat osittain geeneistä johtuvia?”. Flynn kertoo vastaavansa: “Olisin surullinen. Mutta en halua etsiä keinoja inhimillisten ideaalieni toteuttamiseen mielikuvitusmaailmasta. Haluan tietää totuuden, jotta voin suositella poliittisia toimia, jotka todella auttavat”.

Totuus ei selviä Flynnin mukaan niin, että dogmaattiset liberaaliopiskelijat estävät Bell Curve -kirjan kirjoittajan Charles Murrayn kaltaisia tutkijoita puhumasta kampuksella. Tai että tutkijoita, jotka haluavat tutkia esimerkiksi äo-erojen syitä avoimesti tieteellisin menetelmin, demonisoidaan yliopistolla. Dogmaattisilla liberaaliopiskelijoilla on Flynnin mukaan kyllä “hyvät tunteet”, mutta heiltä puuttuu tutkimuksen vapauden kunnioitus, he ovat usein kykenemättämiä ymmärtämään tilastollisia analyysejä ja moraalista päättelyä ja heiltä puuttuu ymmärrys taloustieteen perusteorioista.

Suuri osa varsinkin sosiologian, psykologian ja antropologian tutkijoista ja opettajista tarjoaa Flynnin mukaan näille opiskelijoille sitä, mitä nämä vaativat – vesitettyä tai vääristeltyä tietoa. Ja he osallistuvat itsekin toisten älyllisesti rehellisempien tutkijoiden ja opiskelijoiden demonisointiin. Flynnin mukaan uhanalaisin vähemmistö amerikkalaisissa yliopistoissa ovatkin totuutta etsivät ihmiset.

Flynnin mukaan konservatiivit ovat viime aikoina puolustaneet tutkimuksen vapautta yliopistoissa. Mutta silloin kun konservatiivit olivat niskan päällä yliopistoissa, sanan ja tutkimuksen vapautta ei juuri puolustettu. Tutkijoita, jotka yliopiston ulkopuolella osallistuivat vasemmistolaiseen kansalaisaktivismiin, erotettiin viroistaan. Flynn toteaakin, että seurattuaan keskustelua sanan- ja tutkimuksen vapaudesta, hän ei luota juuri kenenkään sananvapautta puheissaan kannattavan vilpittömyyteen, mutta toteaa: ”Charles Murrayhin minä luotan.”

Flynnin kirja sisältää tärkeän filosofisen pohdiskelun ohella laajoja ja tarkkaan analysoituja esimerkkitapauksia siitä, miten yliopistossa ja kampuksilla sananvapautta on rajoitettu ensin konservatiivien taholta 60-luvulle asti ja sitten koko ajan kasvavassa määrin vasemmiston taholta. Tilanne eri huippuyliopistoissa (Chicago, Yale ja Harvard) käydään kirjassa huolellisesti läpi. Pieni osa yliopistoista – erityisesti Chicagon yliopisto – kunnioittaa tutkimuksen vapautta varsin hyvin, mutta yleiskuva on synkkä.

Kirjan uudemmat esimerkkitapaukset lienevät useimmille Sarastuksen lukijoille tuttuja konservatiivisista lehdistä kuten Quillette, klassisen liberalismin julkaisuista kuten The Economist tai poliittisesti riippumattomista julkaisuista kuten The Heteredox Academy. Siinä mielessä niiden laaja esittäminen ei tässä ole mielekästä.

Keskustelu sananvapaudesta ja tutkimuksen vapaudesta sai tragikoomisia piirteitä, kun Flynnin itsensä oli vaikea saada kirjaansa julki kustantajan ilmoitettua, että pelkäsi joutuvansa hankaluuksiin sen takia. (Katso Flynnin kirjoitus My Book Defending Free Speech Has Been Pulled, joka julkaistiin Quillettessa.)

Lähtiessään tutkimaan kriittisesti väitettä, että mustien ja valkoisten äo-erot johtuvat suurelta osalta geneettisistä eroista, Flynn teki 15-vuoden tutkimuksen jälkeen havainnon, että kansojen keskimääräinen äo nousee vuosien mittaan selvästi. Ilmiö sai nimen Flynnin efekti tai Flynnin ilmiö:

Flynnin ilmiö tarkoittaa älykkyyttä mitattaessa esiintyvää pitkän aikavälin kehitystä, jossa äo-tulosten keskiarvo väestötasolla nousee ajan myötä. (Lähde: wikipedia)

Flynnin efektistä joillekin maallikoille on syntynyt käsitys, että äo ei lopulta mittaa oikeastaan mitään. Tällainen johtopäätös on ristiriidassa Flynnin oman käsityksen kanssa; perinteiset äo-testit mittaavat hyvin oleellista suuretta. Äo-mittauksen tulos ennustaa työssä menestymistä hyvin. Mitä vaativampi työ on, sitä parempi mittari älykkyysosamäärä on siinä menestymiselle. Viime aikoina on esitetty myös ajatus, että on olemassa monenlaista älykkyyttä ja että perinteiset äo-testit mittaavat vain pientä osaa älykkyydestä. Niin sanottujen muiden älykkyyden muotojen olemassaoloa Flynn ei sinällään kiistä, mutta niiden merkitys työssä menestymisessä on pieni.

Flynn ei myöskään hyväksy väitettä, että äo-mittaukset olisivat kulttuurisidonnaisia siinä mielessä että ne suosisivat valkoisia. Äo-mittaukset ovat toki kulttuurisidonnaisia siinä mielessä, että hyvä äo-tulos ennustaa menestymistä nimenomaan modernissa nyky-yhteiskunnassa, jossa sekä USA:n valkoiset että mustat yhtä lailla elävät.

Flynnin mukaan äo on vähiten kiistanalaisia psykologisia ilmiöitä. Sen sijaan kiistanalaista on se, ovatko mustien alemmat äo-tulokset kokonaan ympäristön vaikutusta vai osittain geneettisesti periytyviä. Asiaa on tutkittu vakavasti noin viisikymmentä vuotta, mutta konsensusta ei ole syntynyt. Tieteellinen argumentti geneettisten erojen puolesta on esitetty perusteellisesti Jensenin ja Philippe Rushtonin artikkelissa Thirty years of research on race differences in cognitive ability. Tieteellistä argumenttia geneettisiä eroja vastaan esitellään jonkin verran Flynnin kirjassa, ja se sisältää viitteet perusteellisempiin tutkimuksiin. 

En nyt ota kantaa kyseiseen kiistaan vaan oletan kokeeksi, että ympäristöselitys pitää paikkansa, eikä geneettisillä eroilla ole vaikutusta. Mutta mikäli äo-erot eivät johdu genetiikasta, mistä ne sitten johtuvat? Mitä sana ympäristö tässä tapauksessa konkreettisesti tarkoittaa?

Äo-erot johtuvat Flynnin käsityksen mukaan suurelta osin amerikkalaisten mustien alakulttuurista: koulutusta ei arvosteta eikä kotiympäristö ole virikkeellinen. Lapsia kannustetaan – mikäli ylipäätään kannustetaan – negatiivisesti ja jopa fyysisin rangaistuksin:

Tutkija Elsie Moore pani naiset ja lapset tekemään kognitiivisia tehtäviä yhdessä. Valkoiset naiset olivat positiivisia ja rohkaisevia, mustat äidit olivat negatiivisia ja tuomitsevia. 

Edes korkean sosioekonomisen tason (SES) mustat vanhemmat eivät tarjoa lapsilleen kognitiivisesti haastavaa kasvuympäristöä. Saati sitten yksinhuoltajaäidit, joiden kasvattamia 70% mustista lapsista on. Mustien yksinhuoltajaäitien lapset kuulevat hyvin vähän muuta kuin lasten keskinäistä puhetta – äidit kommunikoivat lastensa kanssa hyvin vähän ja isät eivät ole läsnä. Flynnin mukaan valkoisten naisten kasvattamat mustat lapset saavat keskimäärin yli 10 pistettä korkeammat äo-tulokset kuin vastaavan sosioekonomisen tason (SES) mustien äitien lapset.

Monet mustat lapset menevät kouluihin, joissa lasten enemmistö on mustia ja joissa odotukset lasten ennakko-osaamisesta ja oppimisesta ovat alemmat kuin valkoisten kouluissa. Jo ennen teini-ikää mustat lapset kohtaavat mustan teini-alakulttuurin, jota leimaa seksuaalisuuden ylipainottaminen ja koulussa pärjäämisen halveksiminen. 18-24-vuotiaina enemmistö mustista naisista joutuu yksinhuoltajaäitiyden kierteeseen. Nuorista miehistä suuri osa joutuu varhain vankilaan. 

Kulttuurista selitystä tukee se, että alun perin muualta kuin Yhdysvalloista peräisin olevien mustien (karibialaisten ja nigerialaisten) tulokset ovat amerikkalaisia mustia huomattavasti paremmat:

Vuonna 2010 USA:ssa oli 260 000 nigerialaista eli 0,75% USA:n mustasta väestöstä. Vuonna 2013 Harvard Business Schoolin mustista opiskelijoista oli nigerialaisia 20-25%. Lähes 25%:lla nigerialaisista kotitalouksista on yli 100 000 dollarin tulot. Nigerialaiset ovat toki oman maansa eliittiä, mutta vaikka verrattaisiin saman sosioekonomisen tason (SES) omaavia, nigerialaisten menestys yhteiskunnassa on huomattavasti korkeampaa. 

Amerikkalaisten yliopistojen psykologian ja sosiologian laitosten ilmapiiri rajoittaa rehellistä tutkimusta tässäkin suhteessa. Ei vain geneettisestä vaan myös kulttuurisesta selityksestä on tullut tabu. Kulttuurinen selitys leimataan uhrien syyllistämiseksi ja älyllinen analyysi päättyy siihen.

“Sanotko, että mustilla äideillä ei ole rakentavaa lähestymistapaa ongelmien ratkaisuun ja että heillä on muka rangaistuksia painottava suhde lapsiinsa ja he käyttävät enemmän fyysisiä rangaistuksia. … Näyttää siltä että syytät uhreja heidän ongelmistaan!”. 

Alakulttuurien erojen kieltäminen estää ongelmien selittämisen. Ei ole esimerkiksi epäilystäkään siitä että irlantilais-amerikkalaista alakulttuuria [jossa Flynn itse kasvoi] leimasi alkoholismi, millä oli rampauttava vaikutus iralantilaisten menestykseen 1900-luvun alussa. Ero oli suuri verrattuna juutalais-amerikkalaiseen alakulttuuriin. 

Niin kauan kuin amerikkalaiset mustat saadaan hyvesignaloivien liberaalien yllytyksestä etsimään syytä huonoon mestykseensä pelkästään muusta kuin omasta alakulttuuristaan, he ovat kyvyttömiä ratkaisemaan asiaa henkilökohtaisella tai yhteisöllisellä tasolla. Iralantilaisamerikkalaisilla oli 1900-luvun alussa tapana selittää kaikki ongelmansa brittien sorrolla – todellisuudessa ongelmat ratkesivat vasta kun irlantilaisamerikkalaiset sulautuivat amerikkalaiseen valtavirtaidentiteettiin.

Flynnin mukaan tutkimuksen vapaus yliopistoilla on voimakkaimmin rajoitettu ns. mustien tutkimuksessa (Black studies). Tieteellisen tutkimuksen ihanteesta on usein irtauduttu täysin ja tieteellinen tutkimus on korvattu poliittisella indoktrinaatiolla ja propagandalla. Erityisesti niitä, joiden mielestä mustien oma etu olisi sulautua amerikkalaisen valtavirtakulttuurin, demonisoidaan. 

Tässä yksi esimerkkitapaus on paikallaan:

Vuonna 1991 historioitsija Arthur M. Schlesinger, Jr. julkaisi kirjan ”The Disuniting of America: Reflections on a Multicultural Society”. Hän kritisoi “poliittisesti korrektia” koulutusta, joka keskittyy aivan liikaa esittämään Amerikan kokoelmana vihaisia ja itsetietoisia ryhmiä. (…) Vaarana on että sulautuminen korvautuu fragmentoitumisella ja integraatio korvautuu separatismilla, ja historiallinen idea yhtenäisestä amerikkalaisesta identiteetistä hylätään. Hän arveli että afroamerikkalaiset hyötyvät vähemmän separatismista ja enemmän sulautumisesta kuin ne militantit jotka dominoivat keskustelua (…) [Toisin sanoen] Schlesinger suositteli sulautumista parhaana mahdollisuutena mustille. 

Leonard Jeffries, New Yorkin City Collegen johtaja kritisoi Schlesingeriä “saatanalliseksi likaiseksi pelkuriksi” ja kutsui niitä jotka lukevat hänen kirjojaan sutenööreiksi ja prostituoiduiksi. (…) Mustat, hän totesi, ovat aurinkoihmisiä ja valkoiset jääihmisiä. (…) Jääihmiset ovat historian kolonialisteja, sortajia, kylmiä ja ahdasmielisiä ihmisiä. Musta pigmentti tekee mustista älyllisesti ja fyysisesti ylivertaisia. (…) [Vasta kun] marraskuussa 1994 New York Daily News raportoi puheesta, jossa Jeffries vertasi juutalaisia haisunäätiin, New Yorkin City College poisti hänet johtajan tehtävästä. Oikeuslaitos esti päätöksen toimeenpanon.

Vuonna 1993, Anthony Martin, African Studies -professori Wellesley Collegessa, oli opettanut 21 vuotta ja saanut useita positiivisia arvioita ja kannustinpalkkioita, vaikka Wellesley Collegen johto oli täysin tietoinen hänen väitteistään, että juutalaiset ovat afroamerikkalaisten erityisiä vihollisia. Vasta kun hän kirjoitti erityisen antisemiittisen kirjan, Wellesley Collegen johto kieltäytyi antamasta hänelle kannustinpalkkiota. 

Älyllisesti rehellinen ihminen – olkoon hän vasemmistolainen, klassinen liberaali, konservatiivi tai mikä tahansa – ansaitsee meidän arvostuksemme. Häntä on syytä kuunnella ei vain silloin kun hänen argumenttinsa tukevat omiamme vaan kautta linjan. Vasemmistolainen Flynn suosittelee itsekin mustien konservatiivien kuten Thomas Sowellin julkaisuja. Flynnin kirjaa lukiessani itseänikin hiukan hävetti se, että vaikka olen lukenut paljon tutkimuksia äo-eroista, olen suhteellisen vähän tutustunut kulttuurista selitystä kannattavien – kuten Flynnin – argumentteihin.

–

James R. Flynn: A Book Too Risky To Publish. Free Speech and Universities (Academica Press, 2019)

–

–