SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Ruotsin rikostilastoista

OLLI VIRTANEN

Ruotsin Rikoksentorjuntaneuvosto BRÅ julkaisi viime viikolla länsinaapurissamme paljon huomiota herättäneen raportin, joka käsittelee rikoksista epäiltyjen osuuksia kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisen väestön keskuudessa vuosina 2015–2018. Edellisen kerran vastaavanlainen raportti julkaistiin vuonna 2005, eli tuoretta versiota on saatu odotella jo tovi jos toinenkin.

Raportin päälöydös pähkinänkuoressa on varsin yllätyksettömästi, että maahanmuuttajataustaiset ovat rikoksista epäiltyinä selvästi useammin kuin ei-maahanmuuttajataustaiset. Raportti erottelee neljä väestöryhmää (suluissa kunkin ryhmän rikoksesta epäiltyjen osuus): Ruotsissa kahdelle ruotsalaissyntyiselle vanhemmalle syntyneet (3,2 %), Ruotsissa yhdelle ulkomaalaissyntyiselle vanhemmalle syntyneet (5,9 %), Ruotsissa kahdelle ulkomaalaissyntyiselle vanhemmalle syntyneet (10,2 %) ja ulkomailla syntyneet (8 %). Saattaa kuulostaa yllättävältä, että kahdelle ulkomaalaistaustaiselle vanhemmalle syntyminen altistaa rikollisuudelle vielä pahemmin kuin itse ulkomailla syntyminen; en tiedä syytä tähän, mutta mieleen tulee, että ensin mainitussa ryhmässä olisi enemmän ns. varsinaisia maahanmuuttajia, kun taas jälkimmäinen sisältänee enemmän muualla länsimaissa syntyneitä. Tämä on kuitenkin, huomattakoon, omaa spekulaatiotani.

Rikosepäilyt eivät luonnollisestikaan jakaudu tasaisesti eri mamuryhmien kesken. Länsimaalaisperäinen väestö ei lainkuuliaisuudessaan juuri poikkea kantaväestöstä – esimerkiksi Suomessa syntyneiden osuus rikoksista epäiltyjen joukossa oli jopa aavistuksen pienempi (3,1 %) kuin ei-maahanmuuttajataustaisilla – kun taas Lähi-idästä ja Afrikan sarvesta saapuneelle väelle Ruotsin lakien noudattaminen vaikuttaa tuottavan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Syystä tai toisesta raportin yli 160 sivuun ei ole saatu mahtumaan tarkkoja maakohtaisia tilastoja, mutta esimerkiksi eritrealaisista, somaleista ja afgaaneista epäiltyinä oli raportin kohdeaikavälillä ”13–16 prosenttia” eli neljästä viiteen kertaan suurempi osuus kuin kantaväestöstä. Miehet ovat kaikissa ryhmissä noin kolme kertaa naisia useammin epäilyksenalaisia, mikä ei sekään yllättäne ketään.

Tarkasteltaessa yksittäisiä rikollisuuden lajeja Ruotsin harjoittaman maahanmuuttopolitiikan tuhoisuus tulee vielä selkeämmin esiin. Henkirikoksissa ja niiden yrityksissä maahanmuuttajien osuus on 63 %, ryöstöissä niin ikään 63 %, raiskauksissa 53 %; kaiken kaikkiaan joka toisessa Ruotsissa tapahtuvassa rikoksessa epäiltynä on maahanmuuttajataustainen henkilö. Ruotsin yli 15-vuotiaasta väestöstä maahanmuuttajataustaisia oli tarkastelujakson alussa noin 28 %, ja kun tästä porukasta vielä vähennetään länsimaalaisten maahanmuuttajien lukuisa joukko, niin ongelmaryhmien saldosta muodostuu aika kylmäävä.

Kuten raportissa todetaan ja kuten esimerkiksi myös SVT on muistanut korostaa, osaltaan nämä luvut selittyvät eri ryhmien erilaisella ikärakenteella: maahanmuuttajat ovat keskimäärin kantaväestöä nuorempia, ja nuoremmat ikäluokat tunnetusti rötöstelevät vanhempia enemmän. Tätä sinänsä toki paikkansapitävää seikkaa muistetaan tässä yhteydessä aina painottaa, mutten ole koskaan oikein ymmärtänyt, minkä vuoksi. Vai lohduttaako pahoinpitelyjen, ryöstöjen ja raiskauksien uhreja ehkä paljonkin se tieto, että kolmannen maailman maahanmuuttajien yliedustus rikostilastoissa on osin selitettävissä heidän kantaväestöstä poikkeavalla ikäjakaumallaan? Eikö ennemminkin olisi paikallaan kysyä, että jos tämä riskitekijä kerran on yleisessä tiedossa, niin minkä takia nuorten miesten vastaanottamista kehitysmaista edelleen jatketaan entiseen tahtiin?

Jos raportin sisältö ei tuota yllätyksiä, niin eivät niitä tuota raportin herättämät reaktiotkaan. Ruotsin oikeusministeri, sosiaalidemokraattien Morgan Johansson, kertoo olevansa huolissaan mistäs muustakaan kuin siitä, että ”rasistit” käyttäisivät raportin sisältöä hyväkseen. Se, että hänen puolueensa on vuosikymmenet ollut ajamassa Ruotsin ja ruotsalaisten turvallisuutta romuttavaa maahanmuuttopolitiikkaa, ei Johanssonia sen sijaan tunnu huolettavan. Ministeri keksii myös suorastaan nerokkaan jauhotuksen rasisteille: ”Kyllä, maahanmuuttajat ovat yliedustettuina rikostilastoissa, mutta he ovat yliedustettuina myös hoitoalan ammateissa.” Tämä pitänee paikkansa, mutta uskallan asiaa tarkemmin tuntemattakin veikata, että terveydenhoitotyöntekijöissä ovat yliedustettuina vähän toiset maahanmuuttajaryhmät kuin rikostilastoissa epäedukseen erottuvat afgaanit ja eritrealaiset.

Nuorisorikollisuuden vastaiseen työhön keskittyvän Ung och trygg -projektin perustaja Soha Osma suhtautuu hänkin raporttiin kriittisesti. Osman mukaan raportista saa sellaisen kuvan, että rikosalttius liittyy maahanmuuttajien kulttuuriin ja biologisiin tekijöihin, kun sen sijaan ”pitäisi kiinnittää huomiota sosioekonomiseen tilanteeseen, segregaatioon, perheväkivaltaan ja kotioloihin”. Niinpä niin. Palautamme jälleen mieliimme uhrihierarkian käsitteen: tietyt maahanmuuttajaryhmät ovat kantaväestöön verrattuna huikean yliedustettuja törkeän rikollisuuden saralla, mutta silti he ovat kehnon sosioekonomisen tilanteen ja segregaation, toisin sanoen siis ruotsalaisen yhteiskunnan uhreja, ei suinkaan toisinpäin. (Arvostan myös sitä logiikkaa, ettei rikollisuus selity kulttuuritekijöillä, vaan esimerkiksi perheväkivallalla ja kotioloilla. Melkein olisin luullut, että perheväkivalta ja kotiolot ovat mitä selkeimpiä esimerkkejä kulttuuritekijöistä.)

Tukholman yliopiston kriminologian professori Jerzy Sarneckin mukaan maahanmuuttajien yliedustus rikostilastoissa ei ole uusi asia, muttei ole tiedossa, mikä sen aiheuttaa. ”Suuri kysymys on se, mistä tämä johtuu, ja tätä kysymystä on tutkittu erittäin vähän. Vasta sitten kun olemme selvittäneet syyn, voimme ryhtyä rikollisuutta ehkäiseviin toimenpiteisiin”, hän väittää.

Sarnecki, joka sivumennen sanoen tunnetaan avoimien rajojen kannattajana, puhuu höpöjä, kuten kaltaisensa yleensäkin. Selityshän on aivan ilmeinen: maahanmuuttajat jatkavat Ruotsissa sitä, mitä he tekevät kotimaissaankin ja mikä on tehnyt niistä ikäviä paikkoja elää. Jos joku elää tietyllä tavalla paikassa A ja jatkaa samaan malliin siirryttyään paikkaan B, niin ei kai sitä kauhean hartaasti tarvitse ihmetellä. Erillinen selitys tarvittaisiin vasta sitten, mikäli näin ei olisi, ts. mikäli arabit ja afrikkalaiset muuttuisivat Ruotsin rajan ylittäessään kunnollisiksi mallikansalaisiksi.

Vaikkeivät Morgan Johansson, Soha Osma ja Jerzy Sarnecki sitä tahdokaan myöntää, maahanmuuttajien rikosalttius ei ole millään sosiaalidemokraattisella hokkuspokkuksella ratkaistavissa oleva ongelma. Tarkemmin sanottuna se ei ole ratkaistavissa oleva ongelma lainkaan – jos se olisi, siihen uhratuilla verorahavuorilla ja lukemattomilla ihmistyövuosilla olisi jo saatu aikaan edes orastavaa kehitystä. Tätä käärmettä on kuitenkin ajettu pyssyyn nyt pieni ihmisikä, eikä tunnelin päässä edelleenkään näy himmeintäkään kajastusta. Integroitumishaluttomien ja -kyvyttömien kehitysmaalaisten invaasiota on mahdotonta ottaa vastaan ilman, että koko yhteiskunta menee rikki.

Joskus yksinkertainen ratkaisu on paras. Mikäli haluamme tehdä Euroopasta jälleen turvallisen, meidän on hankkiuduttava eroon niistä ihmisistä, jotka tekevät siitä turvattoman. Muuten edessämme on umpikuja.

Olli Virtanen on nykymenoon kriittisesti suhtautuva nojatuolifilosofi.

Tietoja

This entry was posted on 5 syyskuun, 2021 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , .
%d bloggaajaa tykkää tästä: