Sukupuolet: toisiaan täydentävät, eivät ”tasa-arvoiset”

F. ROGER DEVLIN   (suomentanut Timo Hännikäinen)

–

Länsimaiden tämänhetkisen vallitsevan ideologian keskeinen osa on sukupuolten ”tasa-arvo” ja siitä seuraava kamppailu sukupuolisen ”syrjinnän” lopettamiseksi. Jos tämä oppi tuntuu monista vakuuttavalta, se johtuu siitä että se vetoaa perustavaan reiluuden periaatteeseen, jonka mukaan samanlaisia on kohdeltava samalla lailla. Jos naiset eivät eroa miehistä, ei ole reilua kohdella heitä eri tavalla. Koko asiassa on lopulta kyse siitä, ovatko naiset ja miehet todella samanlaisia. Niin tai näin, sukupuolten välillä on merkittäviä luontaisia eroja, jotka saattavat oikeuttaa erilaisen kohtelun ainakin joissakin tilanteissa.

Niinpä suuri osa feministisestä kirjallisuudesta keskittyy kiistämään tai vähättelemään sukupuolten välisiä luontaisia eroja. Feministit eroavat toisistaan siinä, kuinka pitkälle he ovat valmiita menemään ponnisteluissaan. Kahden erillisen sukupuolen olemassaolon suora kiistäminen ei pelkästään vahingoittaisi heidän uskottavuuttaan, vaan kyseenalaistaisi heidän mielenterveytensä. Useimmat tyytyvät yrityksiin osoittaa, että miehet ja naiset ovat funktionaalisesti samanarvoisia (”tasa-arvoisia”) tietynlaisissa tilanteissa: perhe-elämässä, työpaikalla, urheilukilpailuissa, jopa taistelussa. Suuri osa antifeministisestä kirjallisuudesta vastaavasti keskittyy havainnoimaan ja mittaamaan sukupuolten välisiä eroja kognitiivisista kyvyistä ja persoonallisuuden piirteistä urheilusuorituksiin ja ylävartalon voimaan. Monien tällaisten erojen olemassaolo voidaan osoittaa, ja käsittelen joitakin niistä tuonnempana.

–

Sukupuoliero: mikä se on ja miksi se on olemassa?

Mutta käykäämme ensin käsiksi asian ytimeen ja selvittäkäämme, mikä sukupuoliero on. Kuten lukiobiologiasta tiedämme, jotkut alkukantaiset organismit ovat sukupuolettomia ja lisääntyvät jakaantumalla, silmikoimalla, levittämällä itiöitä, tai jollakin lukemattomista muista tavoista. Sellaiset yksinkertaiset eliöt eivät käy läpi varsinaista evoluutiota. Ne muuttuvat vain satunnaisten mutaatioiden kautta tai pysyvät olennaisesti muuttumattomina miljoonia vuosia.

Suvullinen lisääntyminen mahdollistaa evoluution sallimalla suotuisten mutaatioiden leviämisen nopeasti populaatioon. Sen edellytyksenä on kahden erityisen solun yhdistyminen. Niitä sanotaan gameeteiksi eli sukusoluiksi, ja jokainen niistä sisältää puolet isäntäeliön geneettisestä materiaalista ja siirtää tämän puoliskon jälkikasvuun hedelmöittymisen aikana.

Kaikkien isäntäeliöiden on periaatteessa mahdollista tuottaa sama määrä sukusoluja. Mutta jotkin erot ovat varmasti ilmenneet varhain, vaikkakin vain sattumalta. Ja näiden erojen kerran ilmaannuttua niillä on taipumus kasvaa yhä suuremmiksi itsevahvistavan prosessin myötä.

Tämä johtuu siitä, että niin suuremman kuin pienemmän sukusolumäärän tuottamisella on strategisia etuja. Suurempi määrä tarkoittaa, että kaiken muun mennessä tasan on suurempi mahdollisuus, että yksi niistä onnistuu yhdistymään toisen kanssa. Pienempi määrä puolestaan tarkoittaa, että kukin niistä on sitä arvokkaampi mitä useampi toisen organismin sukusolu kilpailee yhdistymisestä niiden kanssa (lisääntymisessä, kuten taloudessakin, niukkuus nostaa hintaa). Ajan mittaan kumpikin strategia – runsauteen ja niukkuuteen perustuva – hyödyntää omia etujaan joko lisäämällä lukumäärää entisestään tai supistamalla sitä niin että arvo nousee edelleen.

Nämä erilaiset sukusolutuotannon strategiat ovat kahden sukupuolen alkuperä. Ne myös määrittelevät sukupuolet: kaikilla lajeilla enemmän sukusoluja tuottava sukupuoli on ”uros” ja vähemmän tuottava ”naaras”. Näin biologit erottavat sukupuolet toisistaan kohdatessaan eksoottisia olentoja, joiden sukupuoli-identiteetti ei ole intuitiivisesti selvä.

Mainittujen lisääntymisstrategioiden hyödyntämisellä on rajansa: yksikään uros ei voi tuottaa loputtomasti siittiöitä, ja jos naaras lakkaisi kokonaan tuottamasta munasoluja, se menettäisi niukkuuden tuomat edut. Monimutkaisten eliöiden tapauksessa erot voivat silti olla suunnattomia. Ihmisnaaras tuottaa noin neljäsataa munasolua elämänsä aikana ja uros noin 12 miljoonaa siittiötä tunnissa.

Molemmat sukupuolet ovat yhtä tärkeitä lisääntymisen kannalta siinä mielessä, että jokainen lisääntymistapahtuma vaatii sekä siittiön että munasolun. Mutta yksilötasolla naaraat ovat paljon arvokkaampia kuin urokset. Ajatellaan asiaa näin: tuhannesta miehestä ja yhdestä naisesta koostuva yhteiskunta olisi tuhoon tuomittu, koska yksi äiti ei kykene tuottamaan riittävästi jälkeläisiä. Mutta tuhannesta naisesta ja yhdestä miehestä koostuvassa yhteiskunnassa mies joutuisi raatamaan kuin orja, mutta saattaisi lopulta tuottaa riittävästi jälkeläisiä elämän jatkumisen varmistamiseksi. Toisin sanoen naiset ovat lisääntymisen rajatekijä. Taloustieteen termein heillä on suurempi marginaaliarvo kuin miehillä.

Tämä, sivumennen sanoen, selittää miksi miesten odotetaan riskeeraavan henkensä naisia puolustaessaan eikä päinvastoin, ja miksi naiset päästettiin ensimmäisinä Titanicin pelastusveneisiin. Kuten kirjailija Warren Farrell on asian ilmaissut, miehet ovat uhrattava sukupuoli.

Evoluution tarkoituksena on säilyttää ja levittää suotuisia mutaatioita, jotka ovat harvinaisia, ja hävittää haitallisia mutaatioita, jotka ovat yleisiä. Koska useimmat mutaatiot ovat haitallisia, niillä suoritetut kokeet ovat vaarallisia. Luonto ei haaskaa arvokkaita naaraita sellaiseen, heidät on pidettävä turvassa jatkamassa sukua. Vähemmän arvokkailla uroksilla luonnolla on kuitenkin varaa kokeilla ja menettää joitakin heistä – tai jopa useimmat heistä.

Vaaralliset mutaatiot erotetaan naaraista monin eri tavoin. Ilmeisin tapa on ohjata ne suoraan uroskromosomeihin eli Y-kromosomeihin. Mutta tämä on harvinaista, koska Y-kromosomi on niin pieni. Saattaa tuntua oudolta, että mutaatiot voidaan myös eristää naaraista kun ne tapahtuvat naaraskromosomissa eli X-kromosomissa – niin kauan kuin ne ovat resessiivisiä. Siinä tapauksessa mutaatio ilmenee uroksissa muttei yleensä naaraissa. Tämän takia sukupuoleen liittyvät sairaudet kuten hemofilia ja tietyt lihasrappeuman muodot koskettavat paljon enemmän miehiä kuin naisia.

Useimmat mutaatiot tapahtuvat tietenkin jossakin muista 22 kromosomiparista. Tässä tapauksessa mutaatiot ovat alttiimpia luonnon- ja seksuaalivalinnan prosessille uroksissa kuin naaraissa. Kilpailemalla urokset kokeilevat omia rajojaan tavoilla, jotka paljastavat minkä tahansa heikkouden tai epätavallisen vahvuuden heidän geneettisessä koostumuksessaan. Primitiivisissä yhteiskunnissa kilpailu saattaa tapahtua vaikkapa metsästyksessä tai tappelussa, ja jopa puolet kaikista miespuolisista jälkeläisistä eivät edes saavuta aikuisikää. Modernissa yhteiskunnassa kilpaillaan pikemminkin taloudellisesta tai sosiaalisesta menestyksestä, jolloin häviäjät pikemminkin jumiutuvat katsomaan nettipornoa kuin kuolevat. Kummassakin tapauksessa taustalla vaikuttava todellisuus on sama. Menestys miesten keskinäisessä kilpailussa on perustana naisten parinvalinnalle. Naiset ovat herkkiä pienillekin geneettisen sopivuuden eroille, jotka voivat kasvaa suuriksi miesten lisääntymismenestyksessä. Tämä on erityisen selvää moniavioisissa yhteiskunnissa, mutta sama tapahtuu vaimennetummin yksiavioisessa järjestelmässä, jossa sopivina pidetyt miehet menevät naimisiin aikaisemmin ja (keskimäärin) nuorempien, terveempien ja hedelmällisempien naisten kanssa.

Tämä perustason ymmärrys sukupuolesta suo meille mahdollisuuden tajuta feministisen ideologian koko mielipuolisuuden. Ajatellaan jo vaikkapa vaatimusta naisten integroimisesta asevoimiin. Jokin ideologinen diktatuuri saattaisi kyetä pakottamaan sellaisen käytännön voimaan ja vahvistaa sitä rankaisemalla ankarasti upseereita ja miessotilaita ”syrjinnästä”. Mutta se ei vaikuttaisi mitenkään naisten korkeampaan lisääntymisarvoon. Mikään lainsäädännöllinen tai lainvalvonnallinen toimi ei voi tehdä munasoluista yhtä yleisiä kuin siittiöistä. Tämän takia mikä tahansa yhteiskunta toimisi järjenvastaisesti käyttäessään naisia taistelujoukkoina – silloinkin jos naiset olisivat (tunnettujen tosiasioiden vastaisesti) yhtä tehokkaita taistelussa kuin miehet.

–

Sikiön hormonaalinen kehitys ja synnynnäiset sukupuolierot

Mutta naisten suurempi lisääntymiseen liittyvä marginaaliarvo on vasta alku sukupuolierojen tarinassa. Valtava määrä miesten ja naisten välisiä fyysisiä, käyttäytymiseen liittyviä ja psykologisia eroja on kehittynyt tämän alkuperäisen ja perustavanlaatuisen eron ympärille. Yleisesti ottaen naiset ovat vahvempia alueilla joilla miehet ovat heikompia, ja päinvastoin. Sukupuolet ovat pikemminkin toisiaan täydentäviä kuin toistensa veroisia.

Ihmisen raskausajan ensimmäisten kuuden viikon aikana juuri mikään ei erota urossikiötä naarassikiöstä. Mutta suunnilleen kuudennen tai seitsemännen viikon kohdalla miespuoliset aivot saavat ”testosteronikylvyn”, joka vastaa puberteetti-iässä ilmenevää hormonipiikkiä. Tällä ajanjaksolla testosteronitasot ovat noin nelinkertaiset verrattuna vauvaiän ja lapsuuden vastaaviin, ja tämä muuttaa miehen hermoverkkojen rakennetta. Ilman tällaista testosteronikylpyä aivot kehittyvät naispuolisiksi.

Sikiön hormonaalinen kehitys on monimutkainen prosessi, ja moni asia voi mennä pieleen. Eläinkokeet viittaavat siihen, että poikkeamat seksuaalinormeista kuten homoseksuaalisuus ja poikatyttöys saattavat juontaa juurensa epätavallisiin hormoniannoksiin sikiövaiheessa. Feministinen liike saattaa osittain jopa olla poikkeuksellisen maskuliinisten naisten pyrkimystä muokata yhteiskuntaa heidän intressiensä mukaiseksi. Valitettavasti sikiön hormonikehityksen poikkeamia ei voi muuttaa hormonihoidoilla myöhemmin.

Sukupuolierot käyttäytymisessä ovat havaittavissa melkein syntymästä saakka: vastasyntyneet tytöt ovat poikia kiinnostuneempia ihmisistä ja kasvoista, kun taas pojat voivat olla yhtä kiinnostuneita elottomista objekteista. Kasvaessaan pojat osoittavat taipumusta tutkia ympäröivää fyysistä maailmaa. He haluavat purkaa asioita osiin tutkiakseen niitä. Tytöt kuitenkin oppivat puhumaan poikia aiemmin, koska heidän aivonsa ovat tehokkaammin rakentuneet kielen oppimista varten. Tytöt ovat kiinnostuneita pääosin sosiaalisesta maailmasta.

Neljän vuoden ikäisinä pojat ja tytöt haluavat yleensä haluavat leikkiä erillään. Pojat pitävät rajuista kilpailuhenkisistä leikeistä, joissa voittajat ja häviäjät erottuvat selvästi. Tyttöjen leikit perustuvat usein yhteistyöhön; kilpailu on yleensä epäsuoraa sekä sisältää vuorottelua ja suunnitelmallisesti määriteltyjä tasoja. Esimerkiksi ruutuhyppely on tyypillinen tyttöjen peli.

Lapsuudessa poikien ja tyttöjen hormonit ja niiden tasot ovat samanlaiset; käyttäytymiserot ovat tulosta aiemmasta sikiötason hormonikehityksestä. Murrosiässä toinen hormonipiikki korostaa sukupuolieroja. Puberteettia voidaan pitää virran kytkemisenä uros- ja naaraspuoliseen johdotukseen, joka on tehty sikiöasteella. Poikien testosteronitasot kohoavat kaksikymmenkertaisiksi tyttöjen vastaaviin verrattuna, mikä johtaa kasvupyrähdykseen, punasolujen lisääntymiseen ja ruumiin korkeampaan proteiiniprosenttiin rasvaprosenttiin verrattuna: 40% ja 15% pojilla, 23% ja 25% tytöillä. Pojan temperamentista tulee jämäkämpi ja itsetietoisempi, kun taas tyttöjen temperamentilla vastakkainen kehitys on yleisempää.

Hormonitasot pysyvät miehillä jokseenkin vakaina, mutta naisilla ne heittelehtivät rajusti, mikä johtaa mielialanvaihteluihin kuukautiskierron aikana. Kierron ensimmäisen puoliskon aikana estrogeeni pitää naisen mielialan korkealla ja myönteisenä. Hän on valppaampi ja hänen aivonsa kykenevät käsittelemään paremmin uutta informaatiota. Hän on seksuaalisesti vastaanottavaisempi tässä vaiheessa.

Ovulaation jälkeen estrogeenitasot laskevat ja progesteronitasot kohoavat. Aivot saavat vähemmän happea ja naisen mieliala muuttuu tyyneksi tai jopa veltoksi. Hän saattaa väsyä tai masentua helposti. Progesteronin tyynnyttävän vaikutuksen takia hän ei kuitenkaan ole yleensä vihamielinen tai aggressiivinen.

Jos nainen tulee raskaaksi, progesteronituotanto jatkuu. Mutta ellei hedelmöittymistä tapahdu, kuun viimeisten neljän tai viiden päivän aikana sekä estrogeeni- että progesteronitasot laskevat dramaattisesti. Vakavimmillaan hän saattaa tuntea hallitsematonta suuttumusta ja käydä fyysisesti väkivaltaiseksi.

Aikuinen mies on keskimäärin 7% aikuista naista pidempi ja hänellä on noin kaksi kertaa suuremmat yläruumiin voimat. Naiset näkevät miehiä paremmin pimeässä, heillä on parempi ääreisnäkökyky ja he erottavat paremmin värit toisistaan spektrin punaisessa päässä. Miehet näkevät naisia paremmin kirkkaassa valossa. Naisilla on miehiä herkempi kuulo-, haju- ja tuntoaisti. Mitä makuaistiin tulee, miehet tuntevat paremmin suolaisia makuja ja naiset taas happamia.

Tärkeimpiin sukupuolieroihin kuuluvat kognitiivisia kykyjä koskevat. Aikuisilla miehillä on keskimäärin 3-5 pistettä korkeampi ÄO kuin naisilla. Miesten älykkyydessä on myös enemmän vaihtelua: miehiä löytyy enemmän korkeimmilla ja matalimmilla älykkyystasoilla, ja naiset sijoittuvat yleensä keskelle. Naisten älykkyys nojaa myös selvemmin verbaalisiin kykyihin, kun taas miehillä on paremmat matemaattiset ja paljon paremmat visuospatiaaliset kyvyt. Yhdessä nämä erot selittävät miesten valtavan yliedustuksen tieteellisten ja teknisten alojen huippusuoriutujissa.

Miehen aivot ovat kokonaisuudessaan 8-10% naisen aivoja suuremmat, eikä ruumiin koon huomioon ottaminen poista eroa. Yksi aivojen alue, alempi päälaenlohko joka yhdistetään työkalujen käyttöön, on miehillä 25% suurempi. Miehen aivoissa on suhteessa vähemmän harmaata ainetta kuin naisen, mutta huomattavasti enemmän valkoista ainetta ja noin 15-16 prosenttia enemmän neuroneja. Poikkeus tästä kaavasta on aivokurkiainen, joka yhdistää isojen aivojen kaksi puoliskoa. Naisilla on tällä alueella enemmän valkoista ainetta kuin miehillä, mikä tarkoittaa parempaa aivopuoliskojen välistä kommunikaatiota.

Testosteroni edistää aivojen alueiden välistä yhteistyötä, mutta miesten alhaisempi yhteistyö aivolohkojen välillä tarkoittaa, että testosteronin vaikutus pitkälti rajoittuu edistämään kunkin puoliskon sisäistä yhteistyötä. Yleisesti ottaen yhteistyötä on siis enemmän naisten aivolohkojen välillä ja miesten aivolohkojen sisällä.

Miesten aivot ovat myös alueellisesti erikoistuneemmat, ja niiden toiminnot kytkeytyvät usein vahvasti selvästi määriteltyihin alueisiin, jotka sijaitsevat yleensä jomman kumman aivopuoliskon sisällä. Naisten aivoissa yksittäinen toiminto saattaa kytkeytyä useisiin alueisiin molemmissa aivopuoliskoissa, ja yksittäinen alue saattaa kytkeytyä useampaan toimintoon. Nämä aivorakenteen erot ovat perustana havaittavalle sukupuoliselle kaksinapaisuudelle asiassa, jota voisi nimittää kognitiiviseksi tyyliksi – jakolinja kulkee järkeilyn ja havainnoinnin välillä. Naisilla on valmiudet vastaanottaa laajemmin aisti-informaatiota ja he kykenevät yhdistelemään sitä helpommin; miehet ovat parempia keskittymään olennaiseen yrittäessään ratkaista ongelmia.

Omassa evolutiivisen sopeutumisen ympäristössämme miehet erikoistuivat metsästykseen ja naiset keräilyyn. Keräily edellyttää kykyä havaita syömäkelpoiset kasvit, jotka hädin tuskin erottuvat ympäristöstään. Tähän tarvitaan tarkkanäköisyyttä, muttei kovin paljon järkeilyä. Huolehtiminen verbaalisesti kommunikaatiokyvyttömien lasten tarpeista edellyttää myös kykyä tulkita hienovaraisia vihjeitä, jotka eivät aina edes ylitä tietoisen havaitsemisen kynnystä. Tätä kykyä on perinteisesti sanottu ”naisen vaistoksi”, sillä miesten on vaikea ymmärtää kuinka naiset voivat tietää tiettyjä asioita turvautumatta lainkaan järkeilyyn.

Villieläinten metsästäminen vaatii puolestaan kykyä analysoida ja järkeillä. Järkeilyyn sisältyy kyky abstrahoida ongelman olennaiset elementit reaalimaailmaan kuuluvista epäolennaisuuksista – melkein päinvastainen kyky kuin se, jota vaaditaan hienovaraisten erojen havaitsemiseen. Jälleen sukupuolten voidaan katsoa täydentävän toisiaan.

Ottaen huomioon kaiken, mitä tällä synnynnäisistä sukupuolieroista voidaan tällä hetkellä luotettavasti tietää, feminismin arvovalta akateemisessa maailmassa on suorastaan pöyristyttävää.

–

Feminismi palaa kotiin: sukupuolettoman avioliiton ja vanhemmuuden vararikko

Feministien ohjelmallinen pyrkimys sukupuolten väliseen vastaavuuteen edellyttää kotitöiden ja lastenhoidon tasaista jakamista molemmille vanhemmille, jotta naisilla olisi vapaus rakentaa työuraa kodin ulkopuolella. Lehtiartikkelien perusteella saattaa välillä näyttää siltä, että moderni yhteiskunta on kehittymässä sellaiseen suuntaan, mutta Virginian yliopiston professori Steven Rhoads on osoittanut, että se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Seuraavat tiedot ovat peräisin hänen teoksestaan Taking Sex Differences Seriously.

Tutkijat ovat havainneet, että niin miehet kuin naiset pitävät avioelämäänsä helpompana kun vaimo menestyy urallaan miestä heikommin. Aviomiehet pitävät itseään parempina puolisoina kun heidän tulonsa paranevat, mutta ”mitä suuremmat tulot vaimolla on mieheen verrattuna, sitä huonompana puolisona vaimo itseään pitää.” Pariskunnat salaavat tiukasti korkeapalkkaisen vaimon tulot suojellakseen miehen statusta perheen pääasiallisena elättäjänä, ja tähän näyttää olevan pätevä syy: avoin ja jatkuva roolien vaihtuminen voi tuhota avioliiton.

Feministi Liz Gallese kohtasi onnelliselta vaikuttavan pariskunnan, jossa vaimo oli perheen elättäjä: vaimo menestyi urallaan paremmin, joten mies jäi hoitamaan heidän lastaan antaakseen vaimon keskittyä paremmin työhönsä (mikä oli taloudellisesti järkevää). Nainen vaikutti ylpeältä saavutuksistaan ja tyytyväiseltä ratkaisuun. Totuus paljastui vasta kun Gallese keskusteli miehen kanssa; osoittautui, että pariskunnan sukupuolielämä oli lakannut kokonaan. Uutta informaatiota saatuaan Gallese luotasi vaimon tunteita syvemmältä. Viimein vaimo myönsi haluavansa toisen lapsen – muttei miehensä kanssa. ”En missään tapauksessa suostu makaamaan tuon miehen kanssa,” hän julisti. ”En koskaan enää harrasta seksiä hänen kanssaan.” Sen sijaan hän oli nyt alkanut flirttailla muiden menestyneiden liikemiesten kanssa. Hän ei kuitenkaan aikonut erota miehestään, joka oli hyödyllinen lastenhoitajana.

Professori Rhoads käynnisti tutkimuksen 184 nuoren molempia sukupuolia edustavan yliopistoihmisen vanhemmuuskäytännöistä. Niin miehistä kuin naisista useimmat olivat sitä mieltä, että ”perheet pärjäävät yleensä parhaiten, jos mies ja vaimo jakavat lastenhoitovelvollisuudet, kotityöt ja palkkatyöt tasaisesti keskenään.” Lyhyesti sanottuna he sitoutuivat feministien pyrkimyksiin. Heidän vanhemmuuskäytäntönsä eivät kuitenkaan vastanneet heidän uskomuksiaan. Tutkijat erottivat toisistaan 25 lastenhoitoon liittyvää tehtävää ja havaitsivat, että naiset hoitivat kaikkia niistä paljon useammin kuin miehet. Tämä luultavasti johtui osaksi siitä, että naiset pitivät niistä: naiset kertoivat pitävänsä jopa vaipanvaihdon kaltaisista tehtävistä, jotka miehistä olivat yleensä vastenmielisiä.

Yksi tutkijoista onnistui löytämään isän, joka käytti säntillisesti yhtä paljon aikaa vauvaikäisestä pojastaan huolehtimiseen kuin vaimonsa, koska oli ideologisesti sitoutunut feminismiin. Tutkija huomasi, että jaksaakseen pitkät yhdessäolojaksot poikansa kanssa mies päätyi käyttämään erilaisia ”temppuja”, kuten ”leluja ja tapahtumia jotka kiinnittivät vauvan huomion ja vähensivät isän tarvetta keskittyä häneen.” Isä kertoi yrittävänsä ”saada asiat hoidettua”. Hän ei voinut sietää itkua ja meteliä. Välillä hän joutui ”hakkaamaan nyrkillä seinää”.

Todellisuudessa näyttää siltä, että perheet turvautuvat välillä sukupuolettomuuteen tai roolien vaihtamiseen poikkeustilanteessa (esim. miehen jäädessä työttömäksi tai vaimon sairastuessa vakavasti) tai ideologian takia, mutta heillä on vahva taipumus palata luonnollisiin normeihin ajan mittaan. Yhdessä ei-perinteisiä perheitä koskevassa tutkimuksessa ”havaittiin seurantajakson jälkeen, että vain neljäsosa [perheistä] oli säilyttänyt ei-perinteisen elämäntapansa kahden vuoden kuluttua.”

Miehen asema perheen elättäjänä näyttää kehittyneen reaktiona karumpaan ilmastoon, jonka varhaiset ihmiset kohtasivat vaellettuaan pois Afrikasta, ja parin sukupolven mittainen feministinen vaikutus on osoittautunut riittämättömäksi manaamaan sitä pois luonnostamme – niissäkin tapauksissa, joissa naiset kykenevät hoitamaan miesten perinteiset velvollisuudet. Sekä miehet että naiset ovat todennäköisemmin onnellisempia kun lainsäädäntö ja tapakulttuuri ottavat huomioon heidän evoluution myötä kehittyneet mieltymyksensä eivätkä käy sotaa niitä vastaan.

–

Kirjallisuutta:

Donovan, Jack: The Way of Men (2012)

Ellis, Lee et al: Sex Differences: Summarizing More Than a Century of Scientific Research (2008)

Goldberg, Steven: Why Men Rule: A Theory of Male Dominance (1993)

Kaine, Roderick: Smart and SeXy (2016)

Levin, Michael: Feminism and Freedom (1988)

Moir, Anne & Jessel, David: Brain Sex: The Real Difference between Men and Women (1989)

Moxon, Steve: The Woman Racket (2008)

Rhoads, Steven: Taking Sex Differences Seriously (2004)

–

F. Roger Devlin on Yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa ”Seksuaaliutopia” ilmestyi suomeksi vuonna 2019 ja on saatavilla Kiukaan verkkokaupasta. Oheinen kirjoitus on ilmestynyt Counter-Currents -verkkojulkaisussa 22.12.2019.