SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Preussilaisuus ja sosialismi (johdanto & katkelma)

OSWALD SPENGLER   (suomentanut Olli Virtanen)

Oheinen teksti sisältää Oswald Spenglerin teoksen ”Preussilaisuus ja sosialismi” (Preussentum und Sozialismus, 1919) johdannon ja osan ensimmäisestä luvusta. ”Preussilaisuus ja sosialismi” on Spenglerin keskeisistä teoksista ainoa, jota ei tähän mennessä ole ilmestynyt suomeksi. Olli Virtasen suomennos ilmestyy Kiuas Kustannuksen julkaisemana ensi keväänä. Suomenkielinen laitos sisältää suomentajan laajat selitykset, jotka selventävät tekstin sisältämiä lukuisia historiallisia viittauksia.

Johdanto

Tämä pieni teksti on saanut alkunsa niistä muistiinpanoista, jotka oli kirjattu ylös Länsimaiden perikatoaI ja tarkemmin sanottuna sen toista osaa varten. Ne olivat osittain jopa se taimi, josta tämä koko filosofia on kasvanut.

Sosialismin käsite ei kuvaa aikamme syvintä, mutta kylläkin sen äänekkäintä kysymystä. Jokainen käyttää tuota sanaa. Jokainen ymmärtää sen eri tavalla kuin toiset. Jokainen sisällyttää tähän kaikkien iskusanojen äitiin sen, mitä hän rakastaa tai vihaa, pelkää tai toivoo. Kukaan ei kuitenkaan käsitä historiallisia olosuhteita kaikessa niiden rajoittuneisuudessa ja laajuudessa. Onko sosialismi vaisto vai järjestelmä? Ihmiskunnan lopullinen tavoite vai tämän päivän ja huomisen olotila? Vai onko se vain yhden ainoan yhteiskuntaluokan esittämä vaatimus? Onko se sama asia kuin marxilaisuus?

Kaikkien muutosta haluavien virhe on, että he sekoittavat sen, miten asioiden heidän mielestään pitäisi olla, siihen, miten ne tulevat olemaan. Miten harvan vapaa katse ulottuukaan ymmärtämään tulevia asioita! Vielä en näe ketään, joka olisi käsittänyt tämän vallankumouksen kulun, tajunnut sen merkityksen, sen keston, sen tulevan lopun. Silmänräpäykset sekoitetaan aikakausiin, tuleva vuosi tulevaan vuosisataan, päähänpistot ajatuksiin, kirjat ihmisiin. Marxilaiset ovat vahvoja ainoastaan vanhan hävittämisessä, uuden luomisessa he ovat avuttomia. He ovat nyt viimein osoittaneet, että heidän mestarinsa oli yksinomaan kriitikko, ei rakentaja. Hänen perintönsä koostuu joukosta käsitteitä, jotka hän jätti jälkeensä teoreetikkojen piireille. Hänen kirjallisuuden kyllästämä, kirjallisuuden perustalle luotu ja kirjallisuuden koossa pitämä proletariaattinsa oli todellinen vain niin kauan kuin se torjui aikansa todellisuuden sen sijaan, että olisi ilmentänyt sitä. Nykyään sen pystyy aavistamaan: Marx oli ainoastaan sosialismin isäpuoli. Sosialismissa on vanhempia, voimakkaampia, syvempiä piirteitä kuin hänen yhteiskuntakritiikkinsä. Ne ovat olleet olemassa ilman häntä, ne ovat jatkaneet kehitystään ilman häntä ja vastoin hänen ennustuksiaan. Niitä ei ole ainoastaan kirjattu paperille, ne ovat ihmisillä verissä. Ja ainoastaan veri määrittää tulevaisuuden suunnan.

Jos sosialismi ei siis ole marxilaisuutta – mitä se silloin on? Vastauksen löytää tämän kirjan sivuilta. Tuon vastauksen voi aavistaa jo tänään, mutta mieli täynnään suunnitelmia, näkökantoja ja tavoitteita sitä ei uskalleta käsittää loppuun saakka. Päätösten tekoa paetaan aikaisemmasta tarmokkuudesta keskitielle, vanhentuneisiin, maltillisempiin käsityksiin, jopa Rousseauhun, Adam Smithiin, mihin tahansa. Jokainen askel on suunnattu Marxia vastaan, mutta jokaisella häntä kutsutaan apuun. Ohjelmiin perustuvan politiikan aika on kuitenkin ohi. Meistä myöhäisten aikojen länsimaalaisista on tullut skeptikkoja. Ideologiset järjestelmät eivät enää ole sekoittava päätämme. Ohjelmat kuuluvat menneeseen vuosisataan. Emme halua enää pelkkiä sanoja, haluamme itsemme.

Ja näin ollen tehtävä on selvä: saksalainen sosialismi on vapautettava Marxin ikeestä. Saksalainen sosialismi, sillä mitään muuta sosialismia ei ole. Myös tämä kuuluu niihin oivalluksiin, jotka eivät enää pitempään pysy salassa. Me saksalaiset olemme sosialisteja, vaikkei sitä koskaan olisikaan lausuttu ääneen. Toiset eivät sellaisia voi ylipäätään olla.

En aio olla sovitteleva, en tee kompromisseja, vaan kuvailen kohtalon. Siltä ei voi välttyä, vaikka sulkisi silmät, kieltäisi sen, taistelisi sitä vastaan, pakenisi sitä. Nuo ovat vain toisenlaisia tapoja tuon kohtalon täyttämiseen. Ducunt volentem fata, nolentem trahunt.II Vanhapreussilainen henki ja sosialistinen mielenlaatu, jotka nykyään vihaavat toisiaan veljesten vihalla, ovat yksi ja sama asia. Tätä ei opeta kirjallisuus, vaan historian vääjäämätön todellisuus, jossa veri, milloinkaan lausumattomien ajatusten kasvattama rotu, ruumiin ja sielun yhdenmukaiseksi asenteeksi muotoutunut ajatus astelee pelkkien ihanteiden, sanojen ja päätelmien yli.

Asetan näin ollen toivoni nuorisomme siihen osaan, joka on kyllin syvämietteinen aistiakseen arkisen puuhastelun, tyhjien sanojen ja arvottoman pilvilinnojen rakentelun takaa sen, mikä on voimakasta ja voittamatonta. Niihin, jotka kaikesta huolimatta kulkevat tietään eteenpäin. Niihin, joissa isien henki on kerääntynyt eläviksi muodoiksi ja joilla näin on, poikkeuksetta ja erotuksetta, kyky täyttää se kohtalo, jonka he tuntevat sisällään, jota he ovat. Heidän tulee kestää puutetta ja kieltäymystä, heidän tulee roomalaisten tavoin tuntea palvelemisesta ylpeyttä, noudattaa nöyrästi käskyjä, vaatia velvollisuuksien täyttämistä itseltään, ei oikeuksia muilta. Tämä sanaton tietoisuus, joka liittää yksilön osaksi kokonaisuutta, on pyhin ja syvin omaisuutemme. Se on kovien vuosisatojen perintö, joka erottaa meidät, kulttuurimme nuorimman ja viimeisimmän luomuksen, kaikista muista kansoista.

Tämän nuorison puoleen käännyn. Ymmärtäköön se, mitä näin ollen sen tulevaisuuden niskaan sälytetään; vastatkoon se haasteeseen ylpeästi.

Viitteet

ISpenglerin pääteos.

II”Kohtalon voimat kuljettavat halukasta, vastahakoista ne vetävät väkisin.”

***

Vallankumous

1. Historia ei tunne yhtäkään kansaa, jonka tie olisi traagisempi kuin saksalaisten. Suurten kriisien aikana kaikki muut ovat taistelleet voitosta tai tappiosta, me olemme aina taistelleet voitosta tai tuhoutumisesta. Näin on ollut Kolínin ja Hochkirchin taisteluistaI JenaanII ja vapaussotiinIII, joissa Ranskan maaperällä yritettiin voittaa Preussin liittolaiset Napoleonin puolelle sopimalla Preussin jakamisesta. Näin oli tuona epätoivoisena hetkenä Nikolsburgissa, jolloin Bismarck harkitsi itsemurhaaIV. Näin oli Sedanin taistelussa, joka esti Italian sodanjulistuksen ja näin ollen rajoillemme majoittuneiden joukkojen yleishyökkäyksenV. Ja näin oli koko planeetan peittäneiden hirveiden sotien jylyssä, joka vasta äsken on laantunut. Ainoastaan Fredrik Suuren ja Bismarckin valtio uskalsi ylipäätään edes ajatella vastarintaa.

Kaikissa näissä katastrofeissa saksalaisilla on ollut vastassaan toisia saksalaisia. On ainoastaan historian pintapuolen kannalta merkittävää, että sodissa ovat usein olleet vastakkain Saksan heimot tai ruhtinaat; pinnan alla on aina piillyt tuo kaksijakoisuus, jonka jokainen saksalainen sielu kätkee sisäänsä ja joka astui suurena ja synkeänä esiin jo goottilaisena aikana, BarbarossanVI ja Henrik LeijonanVII hahmoissa LegnanonVIII taistelussa. Kuka on ymmärtänyt tämän? Ja kuka osaa nähdä Lutherissa herttua WidukindinIx paluun? Mikä synkeä vimma ajoi kaikki nuo saksalaiset taistelemaan ja laittamaan tunteensa likoon Napoleonin puolesta hänen levittäessään ranskalaisella verellä englantilaisia ajatuksia maanosamme yli? Mikä syvimmällä tasolla yhdistää Legnanon arvoituksen Leipzigin arvoitukseenX? Miksi Napoleon piti Fredrik Suuren pienen maailman tuhoamista totisimpana tehtävänään – ja sielunsa syvyyksissä toivottomana sellaisena?

Maailmansota oli, läntisen kulttuurin iltaruskossa, kahden suuren germaanisen aatteen keskinäinen välienselvittely. Kaikkien aitojen aatteiden tavoin niistä ei ole puhuttu, vaan niitä on eletty. Todellisen puhkeamisensa, Balkanilla vuonna 1912 tapahtuneen etuvartioselkkauksenXI jälkeen maailmansota vaikutti ulkonaisesti kahden suurvallan väliseltä taistelulta, jossa toisella ei ollut puolellaan juuri ketään, toisella kaikki. Se loppui toistaiseksi juoksuhautoihin ja miljoonien sotilaiden mätäneviin ruumiisiin. Silti tässäkin jo näkyy noiden aatteiden välisen ristiriidan uusi kaava, jota tällä hetkellä kuvailevat hyvin pintapuolisesti sosialismin ja kapitalismin käsitteet ja 1800-luvun peruja oleva puhtaasti taloudellisten yksityiskohtien merkityksen yliarviointi. Niiden takaa astuu esiin faustisen ihmisen viimeinen suuri sielullinen kamppailu.

Tuona hetkenä Napoleonin arvoitus sukelsi jälleen esiin saksalaisten itsensä sitä tiedostamatta. Valtio, joka on mestariteoksemme, aidoin ja omin luomuksemme niin oma, ettei yksikään toinen kansa kyennyt sitä ymmärtämään ja matkimaan, että sitä vihattiin kuin kaikkea demonisen selittämätöntä joutui englantilaisen armeijan hyökkäyksen kohteeksi.

Viitteet

ISeitsenvuotisen sodan taisteluita. Sota käytiin vuosina 1756–1763, ja sen osapuolina olivat Ison-Britannian johtama liittouma, johon kuuluivat lisäksi muun muassa Preussi ja Portugali, ja Ranskan johtama liittouma, johon kuuluivat myös esimerkiksi Ruotsi, Venäjä, Espanja ja Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta.

IIJNykyisessä Thüringenissä sijaitsevissa Jenan kaupungissa ja Auerstedtin kylässä käytiin vuonna 1806 taistelu, jossa Napoleonin armeija löi Preussin joukot. Tappion seurauksena Preussista tuli osa Ranskan keisarikuntaa.

IIIViittaa vuosina 1813–1814 käytyihin sotiin, joissa Saksan valtiot vapautuivat Ranskan keisarikunnan alaisuudesta.

IVViittaa Nikolsburgissa (nykyisessä Mikulovin kaupungissa Tšekissä) vuonna 1866 Preussin ja Itävallan välillä solmittuun esirauhaan.

VRanskalaisessa Sedanin kaupungissa vuonna 1870 käyty taistelu ratkaisi Preussin voiton Ranskan-Preussin sodassa.

VIFredrik I Barbarossa (1125–1190) oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija.

VIIHenrik Leijona (noin 1130–1195) oli Barbarossan merkittävimpiä sotapäälliköitä.

VIIIPyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja Lombardian liiton vuonna 1176 Italian Legnanossa käymä taistelu, jonka keisarikunta hävisi.

IXWidukind oli saksien päällikkö, joka johti saksien vastarintaa Kaarle Suuren valloitusyrityksiä vastaan vuosina 777–785.

XViittaa Leipzigissa lokakuussa 1813 käytyyn taisteluun, jossa Preussin, Ruotsin, Itävallan ja Venäjän joukot voittivat Napoleonin armeijan.

XIEnsimmäinen Balkanin sota, joka kesti lokakuusta 1912 toukokuuhun 1913. Vastakkain olivat Osmanien valtakunta ja Kreikan, Serbian, Bulgarian ja Montenegron muodostama Balkanin liitto, joka voitti sodan.

Information

This entry was posted on syyskuu 27, 2019 by in Historia, Kulttuuri and tagged , , , , , , , .
%d bloggers like this: