SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Ukrainan kansallisen taistelun innoittaja

DENIS KOVALIOV

Vuosisatojen ajan Ukraina on synnyttänyt suurenmoisia hahmoja. Historiamme ei tunne vain ruhtinaita ja hetmaneja, vaan myös tavallisia sotureita, jotka vaikuttivat niin omaansa kuin koko kansan kohtaloon. Nyt muistamme heistä yhtä, jota Volodymyr Suuren, Ivan Mazepan ja Stepan Banderan perilliset saavat kiittää paikastaan Euroopan kartalla – Jurij Gordianyn-Lisovskyita. Maailmansotien välisellä ajalla suuri yleisö tuli tuntemaan hänet nimellä Jurij Horlis-Horskyi.

Pultavan alueella kasvanut Horlis-Horskyi oli oman aikansa Don Quijote, joka uhrasi sielunsa ja ruumiinsa itsenäisen Ukrainan valtion hyväksi. Usein hän kätki epätoivoisen ja kapinallisen luonteensa tyylikkään puvun ja leikkimielisen olemuksen alle. Hän osallistui ensimmäiseen maailmansotaan, ja hyödynsi taistelukokemustaan Ukrainan kansantasavallan nuoressa armeijassa. Neuvostomiehitys pakotti Horlis-Horskyin maan alle, ja Holodnyi Jarin alueella (nykyisellä Tšerkasyn alueella) hän organisoi useita bolševikkien vastaisia kapinallisryhmiä.

Sotien välisenä aikana hänen elämänsä oli täynnä seikkailuja: vakoilua ja sabotaasia, vankiloita ja mielisairaaloita, muutama tulitaistelukin. Lopulta seurasi Karpaattien ukrainalaisten taistelu unkarilaisia miehittäjiä vastaan keväällä 1939, lyhyt maanpako Suomeen ja työskentely Saksan Abwehrissä. Hänen vaiheisiinsa kuului myös kirjoittamista, boheemielämää Lvivissä, rakkausseikkailuja ja taiteellisia tuttavuuksia. Nykyisin Horlis-Horskyita pidetään syystäkin Ukrainan kansallisen vastarinnan perustan luojana. Hän kykeni osoittamaan, että vapaiden kasakoiden jälkeläinen voi yhdistää esivanhempiensa perinteet muodikkaaseen hattuun ja tyylikkääseen takkiin, jossa revolveri roikkuu miekan vieressä.

Mutta älkäämme menkö asioiden edelle. Jurij Horlis-Horskyi syntyi 14.1.1898 Demidovkan kylässä keisarillisen armeijan kasakkaupseerin perheeseen. Hänen äitinsä oli puolalaisen aatelissuvun jälkeläinen. Ukrainan nationalistien tuleva innoittaja vietti lapsuutensa Keski-Ukrainassa. Alue tunnettiin kasakkahengestään ja sen historia oli seikkailujen kyllästämä. Ei ihme, että maailmansodan syttyessä elokuussa 1914 Horlis-Horskyi lähti rintamalle, jossa hän palveli Khan Nahitševanin ja Sultan Girayn alaisuudessa.

Romanov-dynastian kukistumisen jälkeen Horlis-Horskyi liittyi Ukrainan vastamuodostetun armeijan Zaporižžjan divisioonan ratsuväkirykmenttiin. Yksikössään hän koki vuoden 1920 talvisotaretken ja niin sanotun ”kuoleman kolmion”, kun Ukrainan joukot Ljubarin, Tšortorian ja Miropolin kaupunkien välissä joutuivat kolmen vihamielisen voiman – puolalaisten, bolševikkien ja Denikinin valkoisen armeijan – saartamiksi. Talvella 1920-21 Zaporižžjan divisioona asettui Holodnyi Jarin alueelle. Siellä Horlis-Horskyi sairastui ja sai hoitoa paikallisessa luostarissa. Toivuttuaan hän meni kapinallisten leiriin, jossa Tšutšupakin veljekset organisoivat aseellisia osastoja.

Seuraavan kahden vuoden aikana Horlis-Horskyi osoittautui taitavaksi strategiksi, joka teki toistuvasti tyhjäksi bolševikkien suunnitelmat. Yhtenä Holodnyi Jarin kapinallisjohtajista hän teki hyökkäyksiä vihollisen selustaan. Horlis-Horskyin joukkojen kuuma lyijy, terävät sapelit ja lentolehtisten terävät sanat aiheuttivat suuria hankaluuksia miehittäjille. Taras Ševtšenkon lauluissaan tunnetuksi tekemällä maaperällä tämä kansanvillitsijä näytti, mihin vapaiden kasakoiden jälkeläiset pystyivät. “Täällä talonpoika oli aina valmis tarttumaan aseeseen ja lähtemään vihollista päin, vanhat ajat tuntuivat palanneen kun jokainen maanviljelijä oli aseissa ja alati valmis taisteluun”, Horlis-Horskyi kirjoitti myöhemmin omaelämäkerrallisessa romaanissaan Holodnyi Jar.

Taistelun tuloksena perustettiin Holodnyi Jarin tasavalta. Sen alueeseen kuului yli 25 kylää ja sillä oli 15 000 miehen talonpoikaisarmeija. Kapinalliset kutsuivat itseään kasakoiksi ja heidän johtajansa atamaaneiksi, kasakoiden sotilasperinteiden mukaisesti. Heillä ei ollut yhtenäistä ideologiaa, mutta kaikki pitivät tärkempänä asiana taistelua bolševikkeja vastaan. Mitä ankarampaa vastarinta oli, sitä pikemmin poliittiset vaatimukset antoivat tietä sosioekonomisille.

Holodnyi Jarin kapinaliikkeen kukistumisen jälkeen Horlis-Horskyi johti maanalaista taistelua Neuvostoliiton alueella. Ukrainan kansantasavallan pakolaishallituksen ohjeiden mukaisesti hän soluttautui Neuvostoliiton salaiseen poliisiin OGPU:hun ja sotki monta tšekistien operaatiota. Kesällä 1924 Horlis-Horskyi pidätettiin. Bolševikit tuomitsivat hänet antikommunistisen toiminnan vuoksi 15 vuodeksi vankimielisairaalaan Hersonin alueelle.

Keväällä 1931 hän onnistui pakenemaan ja pääsi Rivnen kaupunkiin, josta hän siirtyi Lviviin. Siellä hän tarttui kynään ja kirjoitti Stalinille omistetun esseen “Ave, diktaattori”. Galitsian metropoliitan ja Lvivin arkkipiispan avustuksella hän julkaisi pääteoksensa, Keski-Ukrainan kapinallisten taistelusta kertovan Holodnyi Jarin. Molemmista teoksista tuli suosittuja ukrainalaisten emigranttien ja varsinkin nuorison parissa. Puolassa asuessaan Horlis-Horskyi jatkoi vendettaansa bolševikkeja vastaan auttamalla partisaaniosastoja pääsemään Neuvostoliiton alueelle.

Toisen maailmansodan syttyessä kohtalo heitti Horlis-Horskyin Kreikkaan ja sieltä Turkkiin. Mutta hän ei malttanut pysyä aloillaan niin kauan kuin jossakin oli mahdollisuus taistella bolševikkeja vastaan. Talvella 1939-40 kokenut soturi lähti Suomeen. Ukrainan kansantasavallan pakolaishallituksen johtaja Oleksandr Šugin, joka kävi neuvotteluja Suomen suurlähettilään kanssa Pariisissa, antoi entiselle kapinallisjohtajalle avoimen valtakirjan. Horlis-Horskyi lähetettiin Suomeen muodostamaan yksikkö vangiksi jääneistä puna-armeijan ukrainalaissotilaista.

Jurij Horlis-Horskyi ja ukrainalaisia vapaaehtoisia Helsingissä 1940.

Tällä hetkellä ei vieläkään ole vahvistettua tietoa siitä, muodostettiinko vapaaehtoisyksikkö lopulta Suomessa ja ottiko se osaa talvisodan taisteluihin. Asia todennäköisesti pysyykin salaisuutena. Tiedetään kuitenkin varmuudella, että Horlis-Horskyi oli sotatoimialueella Suomussalmen lähellä ja Karjalan kannaksella helmi-maaliskuussa 1940. Samoihin aikoihin Ukrainan viimeinen hetman, Danylo Skoropadskyi, ehdotti Britannian tiedustelupalvelulle että se muodostaisi Kanadaan ukrainalaisen siirtolegioonan, joka lähetettäisiin Suomen avuksi. Puna-armeijan suuri offensiivi kuitenkin päätti talvisodan ennen kuin mitään ehdittiin tehdä.

Vuosina 1941-44 Horlis-Horskyi, joka oli värvätty Saksan Abwehrin palvelukseen, toimi Leningradin alueella ja Ukrainassa. Siellä hän keräsi tietoja ja jahtasi bolševikkien partisaaneja. Saksan sotaonnen kääntyminen pakotti hänet lopulta lähtemään – hän siirtyi vaimonsa kanssa Itävallan kautta Saksaan ja asettui Neu-Ulmiin. Uusi asuinpaikka, joka oli täynnä entisten liittolaisten tiedustelijoita ja vakoojia, osoittautui vaarallisemmaksi kuin pistimet ja luodit. Jurij Horlis-Horskyi kuoli epämääräisissä olosuhteissa syyskuussa 1946, mutta hänen tekojensa maine elää yhä niissä ukrainalaisissa, jotka lähtivät keväällä 2014 vapaaehtoisina taistelemaan Venäjän aseistamia separatisteja vastaan.

Denis Kovaliov asuu Ukrainassa ja toimii Oikea sektori -liikkeessä.

Information

This entry was posted on tammikuu 30, 2019 by in Historia and tagged , , , , .
%d bloggers like this: