SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Taiteilijoita oikealta, osa 1: Gabriele D’Annunzio

M. A. MERETVUO

Taiteen kenttää on totuttu pitämään vasemmistoliberaalin hegemonian alueena koko sotien jälkeisen ajan. Katsottaessa ajassa kauemmas taaksepäin, 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuvuosikymmeniin, huomataan tilanteen olleen päinvastainen. Siinä missä kotimaamme kansallisromantiikkaa edustaneet taiteilijat ovat hyvin tunnettuja, on harvempi suomalainen kuullut vaikkapa Filippo Marinettista tai Knut Hamsunista. Tämän kirjoitussarjan tarkoitus on esitellä taiteilijoita, jotka nykyajan kulttuurisen establishmentin näkökulmasta ovat edustaneet väärää poliittista näkökulmaa. Siitä syystä heidän taiteensa, ja pahimmillaan koko olemassaolonsa on haluttu unohtaa. Kirjoitussarja perustuu Kerry Boltonin kirjaan Artists of the Right, minkä lisäksi olen käyttänyt monia verkkosivuja lähdeaineistona.

***

Gabriele D’Annunzio (1863-1938) oli todellinen soturirunoilija. Hänen kirjallinen uransa alkoi jo kuusitoistavuotiaana runokokoelmalla Primo Vere. Yksi seuraavien vuosien mielenkiintoisimpia julkaisuita oli hänen novellinsa Le Virgini Delle Rocce (1895), sillä se esitteli Nietzschen yli-ihmisteoriaa italialaiselle yleisölle. Samana vuonna D’Annunzio matkusti Kreikkaan, mikä herätti hänessä inspiraation alkaa kirjoittamaan proosarunoutta, joka tekisi Italiasta 1900-luvulla suuren kansakunnan. Hän ei ollut inspiraationsa kanssa yksin, sillä tuohon aikaan Italiaan oli syntymässä runoilija Filippo Marinettin johdolla futurismia edustava liike, joka asettui määrätietoisesti torjumaan 1800-luvun porvarillisen liberalismin. Kun Marinetti julkaisi futuristisen manifestinsa vuonna 1909, oli D’Annunzio kirjoittanut jo edellisenä vuonna soturikunniaa huokuvan näytelmänsä La Nave. Näytelmä herätti kohua ja itse kuningas onnitteli D’Annunziota siitä. Hänestä oli tullut merkittävä vaikuttaja futuristiselle liikkeelle ja koko italialaiselle nuorisolle.

Politiikassa D’Annunzio oli ollut mukana jo vuodesta 1899 jolloin hänet valittiin parlamenttiin. Hän ei mukautunut sen enempää tavanomaisen oikeiston kuin vasemmistonkaan agendaan, vaan katsoi edustavansa synteesiä, joka ylittää perinteisen oikeiston ja vasemmiston käsitteet. Näitä samoja ajatuksia alkoi myöhemmin tuoda esille Benito Mussolini, jonka sosialistipuolueen listoilla D’Annunzio oli ehdokkaana vuoden 1900 vaaleissa. Vaaliehdokkuuksista huolimatta D’Annunzio halveksui avoimesti parlamentaarista demokratiaa. Hän kirjoitti jo vuonna 1895 ilmestyneessä Le Virgini Delle Roccessa: ”Valtio, joka perustuu yleiseen äänioikeuteen ja äänten tasa-arvoisuuteen, ei ole ainoastaan alhainen, vaan vaarallinen.”

Ensimmäinen maailmansota

D’Annunzio oli vuonna 1910 muuttanut Ranskaan, mahdollisesti pakoon velkoja, jotka hänen suureellinen elämäntapansa oli aiheuttanut. Pariisissa hän työskenteli mm. oopperasäveltäjä Pietro Mascagnin kanssa Parisina-oopperan parissa, sekä Claude Debussyn kanssa Le Martyre de Saint Sebastien -näytelmää tehden. Viimeksi mainittu sai Vatikaanin julistamaan kaikki D’Annunzion teokset kiellettyjen kirjojen listalle. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä hän asui yhä Ranskassa mutta palasi pian kotimaahansa. Mussolinin tapaan D’Annunzio näki sodassa mahdollisuuden saada Italia nousemaan vuosisadan merkittävien valtioiden joukkoon, ja hän toimi aktiivisesti saadakseen Italian liittymään uudelleen sotaan. Kulttuurisen toiminnan lisäksi tuolloin yli 50-vuotias D’Annunzio halusi olla esimerkkinä muille ja ilmoittautui vapaaehtoisena hävittäjälentäjäksi. Hän sai taistelukokemusta noin viidessäkymmenessä taistelussa ja menetti näkönsä toisesta silmästään. Italian kirjallisuuden uudistaneesta kulttuurisankarista oli tullut myös lukuisilla kunniamerkeillä palkittu sotasankari. D’Annunziolle voimakas, dynaaminen ja valloittava soturi ei ollut vain nojatuolissa kirjojen sivuille ilmestyvä haavekuva vaan toteutettavissa oleva ihanne. Sota oli hänelle, kuten myös monille hänen aikalaisilleen, mahdollisuus tämän ihanteen toteuttamiseen.

Fiumen vapaavaltio

Ensimmäisen maailmansodan loppuessa Fiumen kaupungista Pohjois-Italiassa tuli kiistanaihe, sillä rauhanneuvotteluiden seurauksena se oltiin luovuttamassa Jugoslavian haltuun. D’Annunzio, Marinetti ja Mussolini nousivat ajatusta vastaan, julistaen iskulauseen ”Fiume tai kuolema!”. Aamulla 12.9.1919 D’Annunzio aloitti marssin kohti Fiumea kolmensadan miehen kanssa. Matkalla Italian läpi joukko kasvoi kahdentuhannen nationalistin suuruiseksi, ja saavuttuaan perille he ajoivat amerikkalaiset, brittiläiset ja ranskalaiset joukot pois kaupungista. Italian hallinto ei voinut hyväksyä kaupungin valtausta ja julisti sen kauppasaartoon, mikä sai Marinettin julistamaan kaupungin vapaavaltioksi.

Kirjailijan vallattua kaupungin sinne muutti ympäri Italiaa nationalisteja, anarkisteja, taiteilijoita, futuristeja ja syndikalisteja. Kaupungista tuli oma maailmansa, jossa radikaalit unelmat saivat toteutua kenenkään estämättä. Vallankumouksellisten älykköjen ja kulttuuri-intellektuellien hallitsemassa kaupungissa spontaani itseilmaisu ei ollut parlamentaarisen demokratian ja taantumuksellisten, porvarillisten voimien rajoittamaa. Hallintomalliltaan Fiume oli fasismin edeltäjä D’Annunzion hallitessa sitä johtajan, ”Ducen” asemassa. Sen korporatiivinen järjestelmä perustui yhdeksään ammattikuntaan, joista yhdessä jokaisen oli oltava jäsenenä. Lisäksi kymmenentenä ammattikuntana oli ”ylivertaisten yksilöiden” sääty, johon taiteilijat ja muut sankarit kuuluivat. Viisitoista kuukautta kestänyt D’Annunzion hallintokausi oli aikansa mittapuun mukaan edistyksellinen: kaupungissa oli käytössä vanhuuseläkejärjestelmä, työttömyyskorvaukset, yliopisto-opetus ja uskonnonvapaus. Erityistä huomiota kiinnitettiin nuorison fyysiseen harjoitteluun ja taidekoulutukseen.

D’Annunzion perintö

Italian kiristettyä kauppasaartoa, ajautui kaupunki pian nälänhädän partaalle. Sen estääkseen D’Annunzio muodosti erikoisjoukkoja, jotka kaappasivat lähialueiden laivoja ja ryöstivät varastoja. Hän jopa suunnitteli valloittavansa joukoillaan Rooman, mikä sai Mussolinin näkemään hänet kilpailijanaan Italian tulevan hallitsijan asemasta. Lopulta 20 000 sotilasta piiritti Fiumen, ja viiden päivän tykkitulituksen jälkeen kaupungin oli pakko antautua. Sen jälkeen D’Annunzio vetäytyi Gardajärven lähistöllä sijaitsevaan palatsiinsa ja jatkoi aktiivista kirjoitustyötä. Sekä fasistit että fasismin vastustajat kosiskelivat häntä puolelleen mutta hän ei koskaan virallisesti liittynyt kumpienkaan joukkoihin.

D’Annunzion vaikutus fasistiseen liikkeeseen ja sen ideologiaan on silti merkittävä: juuri hän oli ottanut käyttöön roomalaisen tervehdyksen sekä mustien paitojen käyttämisen. Mussolini omaksui D’Annunzion tavan pitää puheita kansanjoukoille parvekkeilta. Lisäksi Fiumen vapaavaltiossa vallalla ollut korporatiivinen kiltajärjestelmä tuli merkittäväksi osaksi fasistista yhteiskuntaa. Huolimatta fasismi-sanan nykyaikaisista konnotaatioista, Mussolinin Italiassa suhtauduttiin taiteisiin ja taiteilijoihin erityisen rohkaisevalla tavalla. Siinä missä saman aikakauden Saksassa taiteen sisältöä määriteltiin hyvinkin tarkasti, oli Mussolinin mukaan ”kaikki italialainen taide on fasistista taidetta” ja siten sillä oli sisällöstään riippumatta oma paikkansa osana yhteiskuntaa. Myös tämä seikka oli epäilemättä aikansa suurmiehen, Gabriele D’Annunzion ansiota.

M. A. Meretvuo on kirjailija ja kääntäjä. Hän on julkaissut tietokirjan ”Seksin ja uskonnon vaiettu historia” (2016) sekä romaanin ”Pilvikädet” (2018).

%d bloggers like this: