SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Usko hyvyyteen luo huonon yhteiskunnan

DAN KORN   (suomentanut Jukka Aakula)

Entinen demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton herätti monessa hämmästystä kun hän englantilaisen The Guardian -lehden haastattelussa marraskuussa suositteli Euroopan poliittisia johtoa vähentämään maahanmuuttoa.

Arvostan niitä anteliaita ja armollisia toimia, joita tekivät ensi sijassa Angela Merkelin kaltaiset johtajat, mutta uskoakseni on kohtuullista sanoa, että Eurooppa on tehnyt osansa ja Euroopan on aika viestittää selvästi: ‘Emme voi jatkaa turvan ja tuen antamista’, sillä mikäli emme ota maahanmuutto-ongelmaa haltuumme, se tulee aiheuttamaan äänestäjäkunnassa suuttumusta”, hän sanoi.

Kaikki Donald Trumpin presidentinvaaleissa saamasta voitosta Brexitiin saakka johtuu Clintonin mukaan ihmisten tyytymättömyydestä maahanmuuttoon. Ja siitä seuraa, että maahanmuuton on vähennyttävä, jos populismi halutaan pysäyttää.

Clintonin lausunto on hämmentävä, mutta pankaamme itse asiakysymys – maahanmuuton vähentäminen – sivuun. Hänen päättelynsä on nimittäin vähintään yhtä merkittävä syvemmästä, filosofisesta näkökulmasta. Clinton edustaa lausunnollaan ihmis- ja yhteiskuntanäkemystä, joka on täydessä ristiriidassa sen käsityksen kanssa joka on pitkään ollut hallitseva globaalissa vasemmistossa – Clintonin ajattelu kytkeytyy siinä mielessä marxilaisuuden aatehistorian juuriin.

Clinton lähtee oletuksesta, että poliittiset päätökset eivät tuota vain niitä välittömiä vaikutuksia, joihin päätösten edistäjät pyrkivät, vaan synnyttävät laajempia seurauksia. Konkreettinen esimerkki: liberaali poliittinen päätös (liikkuvuus yli rajojen) synnyttää prosesseja, joiden lopputulos on oleellisesti erilainen kuin poliitikot ovat ajatelleet (konservatiivinen, jopa autoritäärinen vastareaktio).

Tämä ei ole, kuten sanottua, tavallinen näkökulma nykyvasemmistossa.

Toisen Guardianin artikkelin mukaan ihmisten mielipiteitä ohjaa se, mitä rikas ja mahtava eliitti oikeiston avulla haluaa tavallisen kansan ajattelevan, tässä tapauksessa Brexitistä. Lehti suosittelee siksi lukijoitaan olemaan seuraamatta oikeisto[populismin]propagandaa ja säilyttämään saman avoimen asenteen kuin aikaisemmin – asenteen, jonka lehden kolumnisti Nesrine Malik yhdistää vasemmistoon. Mutta jos tämä asenne on leimallinen vasemmistolle, pelkään pahoin että historia pitää kirjoittaa uusiksi niin että Karl Marx ja monta hänen sosialistista seuraajaansa määritellään oikeistoksi.

Se mikä nykyään mielletään vasemmistoksi on ihmiskäsitys, joka ensisilmäyksellä vaikuttaa varsin humaanilta. Mutta jos tätä ihmiskuvaa tarkastelee kaikkine ulottuvuuksineen ja seuraamuksineen, tulee esiin halveksunta ja tunnekylmyys niitä ihmisiä kohtaan, joita vasemmisto jossain vaiheessa väitti tukevansa. Ja se on kaukana marxilaisuudesta.

Marx oli sitä mieltä että ainoastaan proletariaatti itse voi saada aikaan vallankumouksen. Nykyään Malikin kaltaiset vasemmistopoliitikot ovat taipuvaisia pitämään alempia yhteiskuntaluokkia muunneltavina ja helposti manipuloitavina vahanukkeina, joiden vasetenmielisyys EU:ta kohtaan perustuu ainoastaan siihen, että taitavat oikeisto[populisti]poliitikot ja [Britannian] finanssi-ihmiset ovat kiihottaneet heidät siihen. Se, että ihmiset ovat rationaalisia olentoja jotka kykenevät ajattelemaan itse, ei näytä mahdolliselta.

Ajattelu tuntuu perustuvan John Locken käsitykseen kirjoittamattomasta lehdestä, tabula rasasta, joka voidaan täytää millaisilla käsityksillä tahansa. Se ei ole vain kohtuuton lähtökohta vaan myös halveksuva tapa nähdä muut.

Emme ole tavoittaneet äänestäjiä sanomallamme”, on tapana sanoa kun puolue ei ole saavuttanut sitä menestystä jonka se kuvittelee ansaitsevansa. Mutta entäpä jos sanoma on kyllä saavuttanut äänestäjät, mutta äänestäjät ovat yksinkertaisesti eri mieltä?

Yli neljäkymmentä vuotta koulupolitiikan päämäränä on ollut kasvattaa kriittiseen ajatteluun ja kyseenalaistamiseen. Entäpä jos tämä on onnistunut, niin että enemmistö kansalaisista on kriittisiä ja kyseenalaistavia. Ja entäpä jos juuri siksi sanoma ei mene perille – miten heihin siinä tapauksessa pitää suhtautua?

Toinen suosittu nykyajan ilmaus on ollut olemme olleet naiiveja”. Ei ole kyse vain Ruotsista – myös Saksassa poliitikot valittavat aiempaa naiiviuttaan.

Pikemminkin kuin naiiviudesta, on kyse haluttomuudesta järkeillä niin kuin Hillary Clinton Guardianissa: päätös ei ole hyvä, ellei sillä ole myös hyviä seurauksia. Tämän seikan ohittamisessa on kyse muustakin kuin pelkästä sanasta “naiivius”.

Siinä mitä kutsutaan naiiviudeksi on kyse uskosta ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. Juuri tämä käsitys yhdistetään nykyään vasemmistoon, vaikka Marx tuskin allekirjoitti sitä. Ja juuri tämä käsitys vaikuttaa niin humaanilta ja sympaattiselta ennen kuin sitä tutkii perusteellisemin. Vasta silloin kun tämä usko hyvyyteen kohtaa kovan todellisuuden, ongelmat todella alkavat. Naiivius ei silloin ole suurin ongelma. Paljon pahempaa on se, että koska lähdetään ihmisen hyvyydestä ja siitä että ihminen haluaa hyvää kaikille, niitä jotka eivät toimi tämän utooppisen näkemyksen mukaan pidetään pahantahtoisina olentoina joihin pitää kohdistaa jonkinlaisia toimenpiteitä. Usko hyvyyteen edellyttää vastakohtaa; absoluuttista pahuutta. Mustavalkea ihmiskuva ja maailmankuva ei ole läheskään niin hyvä kuin usein ymmärretään.

Oikeistopopulismi nähdään tässä katsannossa pahana, ja asian korjaamiseksi pitää löytää ratkaisu. Clintonin pyrkimys tukea sellaista politiikkaa, joka ei anna oikeistopopulismille tuulta purjeisiin, nähdäään mahdottomana koska se merkitsisi että harjoitettaisiin samaa pahuutta ja tultaisiin itse osaksi ongelmaa. Ostettaisiin populistien maailmankuva” (”köper populisternas världsbild”) kuten ruotsalaisessa keskustelussa on tapana sanoa.

Mutta jos etsimme ratkaisua, se voi yhtä lailla olla luopuminen kuvitelmasta että ihmiset ovat yleisesti ottaen kilttejä. Ne, jotka eivät ole kilttejä, eivät myöskään ole absoluuttisen pahoja. Olemme hiukan sekä että. Mutta jos lähdemme siitä, että kaikki eivät halua toisilleen hyvää, voimme ymmärtää Clintonin perspektiivin paremmin.

Kaikki eurooppalaiset eivät hyväksy suurta maahanmuuttoa. Mitä laajempi maahanmuutto, sitä useampi reagoi sitä vastaan. Kaikki eivät ole kiinnostuneita jakamaan omastaan, varsinkaan jos heillä ei ole mistä jakaa. Mutta se, että ihminen ei täytä kuvitelmaa ihmisen hyvyydestä ei tarkoita, että hän on läpeensä paha.

Karl Marx ei uskonut että ihmiset haluavat toisilleen hyvää, vaan että kaikki ovat pohjimmiltaan egoisteja, jotka haluavat paljon rahaa – jos mahdollista muiden kustannuksella. Jos hän olisi elänyt meidän aikanamme, hän olisi tuskin kuulunut “vasemmistoon”, joka uskoo kaikkien olevan kilttejä niin kauan kuin pahat olennot eivät petkuta heitä uskomaan vääriin asioihin.

Se, että egoismi motivoi meitä on mielipide, jota ei edusta vain Marx vaan myös Raamattu ja Richard Dawkinsin kaltaiset ateistit. Useimmilla ihmisluonnosta kirjoittaneilla on tapana todeta, että ihmiset tuskin aina haluavat toisilleen hyvää. Niinkin erilaiset ajattelijat kuin englantilainen 1600-luvun filosofi Thomas Hobbes, 1700-luvun sveitsiläinen Jean-Jacques Rousseau ja 1900-luvun saksalainen Carl Schmitt ovat allekirjoittaneet saman periaatteen:

Ne jotka uskovat ihmisen hyvyyteen luovat huonon yhteiskunnan, kun taas ne jotka uskovat ihmisen pahuuteen luovat hyvän yhteiskunnan.

Se, että Schmitt Saksan natsipuolueen jäsenenä itse osallistui maailman pahantahtoisimman yhteiskunnan luomiseen, ei muuta väitteen todenperäisyyttä. Sen sijaan se osoittaa, että myös ihmisen pahuuteen uskomisessa on vaaransa. Se voi johtaa kohtalouskoon tai kyynisyyteen, jonka seurauksena pahuuteen ei reagoida silloinkaan kun sitä vastaan on mahdollista taistella.

Oikeastaan ei ole kovin vaikeaa ymmärtää, miksi usko hyvyyteen luo huonon yhteiskunnan ja päinvastoin. Jos uskoo ihmisen hyvyyteen, syntyy yhteiskuntia jotka ovat kuin luotuja huijarien ja konnien hyväksikäytettäväksi. Silloin kärsivät eniten yhteiskunnan heikoimmat.

Usko ihmisen pahuuteen ei tarkoita, että uskoo kaikkien olevan ilkeitä ja tekevän pahaa muille. Sellainen näkemys on yhtä vieras todellisuudelle kuin usko, että kaikki ovat kilttejä kunhan heitä vain kohdellaan hyvin. Harvat meistä ovat kuin Franciscus Assisilainen, joka antoi pois kaiken jonka omisti. Meidän pitää lähteä siitä, että kaikki eivät tahdo kaikille vain parasta. Hannah Arendt huomauttaa kirjassa Ihmisenä olemisen ehdot, että ne korkeat ideaalit, joita antiikin filosofit, ensi sijassa Aristoteles, opettivat ja jotka oli tarkoitettu pienelle eliitille, omaksui myöhemmin kristinusko – ensi sijassa Augustinus. Mutta kristinusko opetti näiden ideaalien koskevan kaikkia. Usko ihmisen perimmäiseen hyvyyteen on peräisin kristillisistä liikkeistä. Nykyisen ”vasemmiston” ihanteet ja aatteet ovat eräänlaista sekulaaria kristinuskoa. Klassista vasemmistolaisuutta ne eivät selvästikään ole.

Jos yrittää poliittisin keinoin pakottaa ihmiset käyttäytymään kuin pyhimykset, yhä useammat irtaantuvat moisesta. Kyse ei ole siitä, että haluaa sopeutua äärioikeistoon tai normalisoida sen, vaan silkasta ymmärryksestä, että useimmista ei koskaan tule niin jaloja. Mitä laajempaa maahanmuutto on, sitä useampi kääntyy sitä vastaan. Ellei ymmärrä tätä niin kuin Hillary Clinton lopulta teki, päätyy työntämään ihmisiä populismin syliin. Tämän ymmärtämiseen ei tarvita mitään suurempaa älyllistä panostusta.

Kirjoittaja on ruotsalainen kansatieteilijä ja kirjailija. Kirjoitus on ilmestynyt Hillary Clintonin maahanmuuttohaastattelun jälkimainingeissa ruotsalaisessa sitoutumattomassa Kvartal-julkaisussa.

%d bloggers like this: