Raportti Turun terrori-iskun muistopäivästä

TIINA WIIK

–

Turun kaksi kuolonuhria vaatineesta terrori-iskusta tuli lauantaina 18.8. kuluneeksi vuosi. Koska Turun kaupunki kieltäytyi järjestämästä muistotilaisuutta, tapahtumien järjestäminen jäi yksityishenkilöiden harteille. Kaupunginjohtaja Minna Arve antoi kieltäytymiselle hämmentävän ja epäuskottavan selityksen: raaka henkirikos ei ansaitse muistopäivää. Tätä ajattelutapaa noudattaen vaikkapa sotamuistomerkkejä ei tulisi olla, koska eiväthän mittavia uhrilukuja tuottaneet sodat ansaitse muistomerkkejä. Mutta eihän asia järjellä ajatellen mene niin. Ei sotia tai terrori-iskuja muisteta tekoa ihannoiden vaan uhrien ja sankarien kunnioittamisen vuoksi. Turun valtuustoryhmistäkin vain Perussuomalaiset järjesti muistotilaisuuden ja vei kukkia iskun tapahtumapaikalle. Muilla valtuustoryhmillä oli ilmeisesti mielestään parempaa tekemistä, kuten kirjoitella rasisminvastaisia lausuntoja tai juhlia Tallinnan-lautalla. Turkulaisvaltuutettu Li Andersson kun oli vasemmiston risteilyllä tapahtumien aikaan.

Päivän ensimmäinen tapahtuma oli antifasistien Turku ilman natseja, koska mitäpä muutakaan sitä terrori-iskun muistopäivänä keksisi kuin vastustaa natseja. Järjestäjät vakuuttelivat etukäteen tapahtuman rauhanomaisuutta, ja Li Anderssonkuvaili tapahtumaa ”tavallisten turkulaisten” järjestämäksi. No, nämä tavalliset turkulaiset olivat yllättävän vihamielistä väkeä.

Ennen kuin tapahtuma oli edes alkanut, tapahtumaa seuranneen Tuukka Kurun päälle syljettiin ja häntä ystävineen yritettiin painostaa poistumaan. Kun saavuin paikalle avopuolisoni Junes Lokan kanssa, saimme samankaltaisen vastaanoton. Naamioituneet, viinaa naukkailevat ja sille metrien päähän haisevat nuorukaiset tulivat tönimään puolisoaan ja itse itselleen antamin valtuuksin yrittivät määrätä häntä lähtemään. Viidesluokkalaisen kokoinen antifasistityttö yritti repiä minua käsivarresta ja käskeä minua lähtemään. En voinut peitellä huvitustani tämän tomeran tatin määräilylle, ja mitä enemmän nauroin, sitä vihaisemmaksi tatti tuli. Lopulta hän ei kyennyt kuin kiukuissaan hokemaan: ”Pois! Pois! Pois!”.

Niskoittelimme poistumiskäskyjä vastaan, ja poliisi puuttui hässäkkään ja ilmoitti viinapojille ja tatille, että puisto on julkinen paikka, josta ei voi ketään määrätä poistumaan, ellei häiriköintiä tapahdu. Vaikka poliisi oli tilanteessa jokseenkin ponneton, oli tämä tasapuolisuus ja kunnioitus vapaata tiedonvälitystä kohtaan jotain, mitä esimerkiksi Helsingin poliisilta on kokemuksen mukaan kansallismielisten turha odottaa. Pisteet Turun poliisille siitä.

Antifasistien tapahtumassa oli paikalla n. 300 henkeä marssilla, joka puheiden alettua hupeni noin sadalla. Antifan tiedotuskanava Varisverkosto.com raportoi liveseurannassaan paikalla olevan 300-500 mielenosoittajaa. Kun Ylen artikkeli liioitteli vielä enemmän ja ilmoitti paikalla olleen 1000 mielenosoittajaa, Varisverkosto tarttui tilaisuuteen ja editoi sivuillaan omankin arvionsa tuhanneksi. Helsingin sanomat nokitti molemmat ilmoittamalla luvun jo yli tuhanneksi. Poliisi liioitteli kaikkia lukuja ilmoittaen myös Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen marssin osanottajamäärän yläkanttiin 300:ksi. Tosiasiassa marssijoita oli noin 150.

Varisverkoston nolo kikkailu lukujen kanssa on hyvä esimerkki lukujen liioittelusta, jota mielenosoitusten kanssa aina ilmenee. En ymmärrä, mitä valehtelusta kuvitellaan olevan hyötyä. Vaikka luvuksi väittäisi miljoonan, tosiasiallinen määrä ei siitä muutu, eikä liioittelu maagisesti lisää asian kannatusta. Tästäkin syystä olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman tarkka osanottajamäärien arvioinneissa ja korjannut median virheellisiä arvioita myös silloin, kun vihervasemmiston tapahtumien lukuja on arvioitu alakanttiin, kuten tapahtui Helsinki ilman natseja -marssin uutisoinnissa.

Puheet olivat enimmäkseen tuttua huttua. Vahvaa kokemista saappaiden kopinasta ja uuninluukkujen kolinasta. Terrori-iskussa loukkaantunut, uhreja auttanut Hassan Zubier oli myös puhumassa, mutta somalivaltuutettu Roda Hassan jätti saapumatta tapahtumaan. Tämä oli sinänsä harmi. Kuten tiedämme, somalit ovat ylivertaisia sovittelijoita, joten ehkäpä Roda olisi saanut soviteltua antifasistit suhtautumaan rauhallisemmin kansallismielisten läsnäoloon.

Tosin puheiden alettua natsien vastaisen mielenosoituksen väki oli jo vähentynyt, koska toisaalla Pohjoismainen vastarintaliike oli aloittanut oman tapahtumansa, ja pahin räyhäporukka oli lähtenyt sinne. Sekin osoittaa, mikä heille on tärkeää. Somessa antifasisistit hehkuttivat sitä, että Hassan Zubier on heidän mielenosoituksessaan, mutta he eivät jääneet miestä kuuntelemaan, koska oli tärkeämpää päästä heittelemään hedelmiä PVL:n marssijoiden päälle ja yrittää saada aikaan fyysistä konfliktia.

Myös PVL:n marssi noudatti tuttua kaavaa. Marssi oli tarkasti organisoitu, ryhmittyminen huolellista, käytössäännöt tarkat ja iskulauseet harjoiteltiin etukäteen porukalla. Mukana oli myös ulkomaisia PVL-jäseniä ja ruotsalainen NTV:n toimittaja, joka pyrki haastattelemaan myös vastamielenosoittajia, mutta poliisi ei hänelle sitä marssin aikana sallinut selkkausten pelossa. Marssin kulkiessa kauppatorin vierestä syntyi hässäkkää, kun fasisminvastustelijat heittelivät banaaneja marssijoiden päälle ja yksi marssijoista ryntäsi ottamaan kiinni yhtä banaanin heittäjää. Hieman huvittavan säväyksen tapaukselle antoi Turkulaisen uutisointi, jonka mukaan PVL:n jäsen olisi käynyt naisen kimppuun. Banaaniaktivisti oli kylläkin mies, mutta antifasistien maskuliinisuuden ollessa mitä se on, on erehdys ymmärrettävä.

Paikka puheiden pidolle oli mielestäni tosin huonosti valittu, koska Tuomiokirkolla aukio on sen verran ahdas, että poliisin aidattua antifasistit mielenosoituksen ulkopuolelle jäi itse mielenosoitus täysin saarretuksi, eikä siis ollut juuri mahdollisuutta sille, että kukaan sattumanvarainen ohikulkija tai kiinnostunut katsoja puheita tulisi kuuntelemaan. Poliisiakaan ei voinut järjestelystä syyttää, koska antifalla ei ollut mitään tarkkarajaista vastamielenosoitusta, vaan he olivat hajaantuneet muiden ihmisten ja toimittajien sekaan, eikä poliisi siten heitä voinut aidata omalle alueelleen.

Päivän päätti Kansallismielisten liittouman järjestämä 188-kukkavirta, johon kuului marssi tuomiokirkolta Aurajoen rantaan, missä marssijat laskivat kukkia virran vietäväksi ja mekin laskimme kukat Monokulttuurilta ja PT-medialta. Turvallisuussyistä marssin oli kuljettava lyhintä reittiä Aurajoelle, ja rannassa Perussuomalaisten kuntapoliitikko ja suosittuja videoita yhteiskunnallisista aiheista tekevä Mauri Peltokangas piti puheen. Marssijat viettivät hiljaisen hetken uhrien muistoksi, mutta ikävä kyllä vastarannalle oli kerääntynyt parikymmentä vasemmistohäirikköä, joiden huutelu ja rumpujen paukutus häiritsi muutoin rauhallista, kaunista tilaisuutta.

Ilmeisesti suurin osa antifasisteistakin oli kokenut muistotilaisuuden häirinnän huonoksi ideaksi – tai sitten taistelukestävyys oli vain loppunut päivän mittaan. Joka tapauksessa häirikköryhmä jäi vaatimattomaksi kooltaan, ja heitä ympäröiviä mellakkapoliisejakin oli ainakin kaksinkertainen määrä. Poikkeuksellisesti natsien vastustelu muistopäivänä nostatti soraääniä antifasistien omissakin riveissä jo ennen tapahtumaa. Tunnettu anarkistien räyhänhenki Jari Laine oli vihaisena kommentoinut mielenosoitussuunnitelmia arvellen natsien vastustelun olevan pelaamista suoraan kansallismielisten pussiin, ja niinhän se käytännössä meni. Antifasistit saivat vain itsensä näyttämään kusipäiltä muistotilaisuuden häirinnällä.

Ensin rannalla oleva rumpuryhmä huusi: ”Turku vihaa natseja”, mutta ryhmä vaihtoi huutonsa muotoon ”Turku vihaa natseja, Turku suree uhreja” ilmeisesti jonkinlaisena viime hetken hätäratkaisuna. Yritys oli jo surkuhupaisa. Menisivätkö he vaikkapa hautajaisiin rummuttamaan ja huutamaan: ”Minä vihaan natseja, minä suren vainajaa” ja kirkkain silmin väittäisivät sen olevan vilpitön ja kunnioittava surun osoitus? Tämän häiriköinnin kohdalla poliisin harkinta petti. Vaikka joki välissä luonnollisesti esti fyysiset selkkaukset, olisi häirikköryhmän voinut siirtää paikkaan, jossa he voivat rummuttaa mielin määrin ilman, että se häiritsee muistotilaisuutta.

Päivän aikana poliisi teki kymmenkunta kiinniottoa – kaikki antifasistien puolelta. Kolme henkilöä kiinniotettiin ennaltaehkäisevästi jo Turkuun matkalla olleesta bussista. Heidän joukossaan oli ainakin Antti Rautiainen, joka Trump-Putin-tapaamisen päivänä juoksi kuvaajan kimppuun lyöden tätä useita kertoja nyrkillä Kaisaniemenpuistossa.

Päivän väkivaltasaldoakin kertyi, mikä on päivän luonteen huomioon ottaen sangen surullista. Junes Lokan kuvausvälineet hajotettiin, kun pyörällä liikkunut fasisminvastustelija yllätti hänet selän takaa ja iski kuvaamiseen käytettyä tablettia pyöränlukolla rikkoen sekä tabletin näytön että jalustan kiinnikkeet. Mahdollisesti pyöräilijä yritti lyödä Junesta takaraivoon, mutta tähtäys petti pyöräillessä. Asiasta kirjataan rikosilmoitus törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja vahingonteosta.

Marco de Wit vietiin ambulanssilla sairaalaan ja joutui leikkaukseen murtuneen nilkan takia jouduttuaan fasisminvastustelijoiden hyökkäyksen kohteeksi. Yksi anarkomarko varasti de Witin lippalakin ja houkutteli hänet sillä juoksemaan perään, kun toinen syöksyi sivusta ja hyppäsi de Witin jalkoihin, jolloin de Wit kaatui rajusti mukulakivikadulle. Jälkikäteen vihervasemmisto on yrittänyt vähätellä molempia hyökkäyksiä, ja de Witin tapausta rohjettiin väittää peräti de Witin itse järjestämäksi lavastukseksi. Yllättävää taustatukea tuli Turun Sanomien vainotun toimittajan Rebekka Härkösen taholta. Härkönen oli nähnyt de Witiin kohdistuneen hyökkäyksen vierestä ja sai antifasistien vihat niskoilleen kerrottuaan Twitterissä, mitä tapahtui ja että hänestä teko oli ilmeisen suunniteltu hyökkäys.

Erikoisen jälkinäytöksen tuotti vielä ulkoministeriö julkaisemalla sivuillaan egyptiläistoimittaja Moustafa Dalyn blogipäivityksen, jossa Daly väitti joutuneensa juosten pakenemaan PVL:n jäseniä tuomiokirkolla. Ei kannattaisi valehdella tapahtumasta, jota kuvasi koko ajan toistakymmentä kameraa, ja jonka minä parinsadan muun ihmisen kanssa näin omin silmin.

Youtube-tallenteilla näkyy, miten Daly poistuu rauhassa kävellen kuvattuaan aikansa PVL:n puheita. Hän sai liikkua mielenosoitusalueella kaikessa rauhassa, mutta kun hän yritti nauhoittaa osallistujien keskinäisiä keskusteluja, hänelle sanottiin: ”Go away”, ja mies lähti rauhallisesti. Ulkoministeriön henkilöstön aatemaailmasta kertoo jotain se, että moista helposti kumottavissa olevaa propagandaa julkaistaan ministeriön virallisilla sivuilla.

Kaikkiaan päivä oli häirinnästä huolimatta miellyttävä kokemus, ja kukkavirta oli kaunis ja hyvin ideoitu tapa muistaa uhreja. Poliisi hoiti oman osuutensa muistotilaisuutta häiriköineen ryhmän käsittelyä lukuunottamatta varsin mallikkaasti. Toivokaamme, ettei vastaavia muistopäiviä tule lisää, ja mikä parempaa – ajakaamme aktiivisesti politiikkaa, jolla terrori-iskuja ja muuta maahantuotua väkivaltaa ennaltaehkäistään.

–

–

Tiina Wiik on oululainen varakaupunginvaltuutettu ja blogisti.