SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Rüblick eines alten Burschen

ILKKA AURA

Jos ei halua pahoittaa mieltään, kannattaa välttää paikkoja, jotka tuovat mieleen liikaa muistoja. Ne nimittäin paljastavat kuolevan sivilisaation kasvoille hiljalleen kehittyvät arvet. O alte Burschenherrlichkeit, wohin bist du entschwunden?

Vapun lähestyessä vanhassa yliopistokaupungissa voi nähdä joka puolella päätään nostavaa opiskelijaelämää. Haalarikansa valmistautuu kevään juhlaan kohottamalla yhteishenkeään ja iloitsemalla raskaimpien koitosten häämöttävästä tauosta. Gaudeamus igitur, ja sen ilon heille mielelläni suon, sillä he eivät vielä tiedä. Valtaosa heistä ei tiedä vielä vuosikymmenenkään kuluttua, mutta terävimmät liittyvät meidän sentimentaalisten ja surumielisten burtšien alati hiljalleen kasvavaan joukkoon.

Kun tänä keväisenä iltana kävelin Suomen Ateenan halki, päätin pistäytyä joukossa vanhoja mielipaikkojani. Ensin Akateemiseen kirjakauppaan, joka suureksi inhokseni on muutamassa vuodessa yritysjärjestelyjen ja huonon johtamisen takia degeneroitunut svekoseemiseksi viihdekaupaksi. Akateemisuudesta siinä ei näy enää jälkeäkään, vaan hyllyt ovat täynnä mitä halvinta ja luotaantyöntävintä kioskikirjallisuutta sekä erilaisia korvike-elämyksiä tarjoavia, hieman hölmölle kansanosalle tarjottavia kissa-, koira- ja puutarhakirjoja. Aidosti mielenkiintoista kirjallisuutta, joka houkuttelisi kaivamaan kuvetta, ei ollut tarjolla kuin yksittäisiä niteitä. Nekin jäivät ostamatta, sillä tajusin omistavani ne jo. Käyntini lienee kyseisessä liikkeessä ollut lyhyydessään uusi ennätys, ja olen melko varma, etten palaa enää takaisin.

Akateemisen kirjakaupan rappio muuten alkoi siitä, kun Stockmann myi tämän liiketoimintansa ruotsalaiselle Bonnierille, tunnetulle juutalaiselle perheyritykselle, joka parhaiten tunnetaan kustantamistaan lehdistä, joista valtaosa on suunnattu väestön kognitiivisen Gaussin käyrän huipulle, eli noin satasen älykkyysosamääräisille. Johtajana toimi muuten yrityskaupan jälkeen eräs Maisa Romanainen, joka potkut saatuaan siirtyi pilaamaan lopullisesti VR-Yhtymän henkilöliikennettä. Aika näyttää, kuinka pahaa jälkeä hän siellä saa aikaiseksi, mutta tämän suhteen kehitys näyttää jo lupaavalta…

Se, että kauppatori pian revitään auki pysäköintilaitoksen, jonka rahoittajaa kukaan ei vieläkään tiedä, rakentamiseksi, on toki täkäläisessä kunnallispolitiikassa aivan normaalia, joten tämä ei herättänyt mitään erityisiä affekteja, sillä onhan tässä kaupungissa nähty jos jonkinlaista suhmurointia ja puliveivaamista, Salora-jutusta ja Armas Puolimatkan rakennusliikkeestä lähtien. Pikanttina yksityiskohtana päivääni piristi reippaan vartijanuorukaisen kiinniottotempaus erään tekniikkamyymälän edessä. Aavistuksen metsittyneen oloinen keski-ikäinen mies ilmeisesti oli yrittänyt kartuttaa varallisuuttaan ei-toivotuin keinoin, mutta suoritus jäi suboptimaaliseksi. Hän uhkasi virtsata myymälän sisällä, ellei vartija heti päästäisi häntä menemään. Ei päästänyt.

Mutta eivät lyhyen kaupunkikävelyn pettymykset suinkaan tähän loppuneet. Tuomiokirkkopuistossa oli keväisen hilpeä tunnelma, ja hyvä niin. Enhän toki halunnut pilata muiden tunnelmaa. Seuraava dekadenssin armottoman nagaikan sivallus tuli kansallispyhäkkömme suunnasta. Tuo useissa vaiheissa rakennettu, moneen kertaan palanut varhaisimmasta eurooppalaisesta yhteydestämme muistuttava mahtirakennus, jonka holveihin ja kappeleihin on haudattu väkeä talonpojista ja kauppiaista kuningattariin ja sotamarskeihin, siellähän se onneksi edelleen paikallaan seisoi, ylväänä ja vakaana.

Toki nykykirkon rappio on tasaisesti rappeuttanut sen symboliarvoa, ja nykyisin rakennus ja sen historia itsessään vaikuttavat paljon arvokkaammilta kuin se laitos, jota se nimellisesti edustaa. Tuo turmelus manifestoitui tällä kertaa akustisena shokkina, sillä ohi kävellessäni kuulin tuon jykevän kivirakennuksen uumenista aitoa ja väärentämätöntä neekerirummutusta. Ilmeisesti tarkk’ampujain kappelista kumisivat kadulle asti bongo- ja djemberumpujen kohtalokkaan ivalliset tummat, kuumat neekerirytmit kuin ihmissyöjäkylän keskusaukiolta. Yritin kuvitella pataan arkkipiispan, mutta ajatus ei tapahtuman sijainnin vuoksi tuntunut erityisen lohdulliselta.

Matkani jatkuessa pitkin Piispankatua totesin myös arkkipiispan virka-asunnon olevan remontissa. Näky herätti minussa pientä huvittuneisuutta, sillä jollakin irvokkaalla tavallahan se kuvasti nykyisen evankelis-luterilaisen kirkon enemmän tai vähemmän pysyväksi muuttunutta olotilaa.

Jotta huvittuneisuus ei kuitenkaan pääsisi liiaksi syrjäyttämään masentuneen itsesäälin valtaamaa tilaa mielessäni, päätin kuitenkin suunnata vielä mäkeä ylös yliopistokampuksen sydämeen. Se oli virhe, sillä sain kosolti enemmän kuin kuvittelinkaan.

Eräs yliopistolaitoksen rappeutumisen näkyvimpiä merkkejä on laitosrakennusten tyhjentyminen, ja tämä sivallus tuntui vielä voimakkaampana. Havaitsin nimittäin, että kyseisiä rakennuksia on tyhjentynyt ennätysmäärä, vieläpä sangen lyhyessä ajassa. Isossa yliopistossa (joita täällä on peräti kaksin kappalein), on sinänsä normaalia, että yksiköt muuttavat ja toimitiloja järjestellään uudestaan. Harvoin kuitenkaan mikään tila jää pitkäksi aikaa tyhjilleen, sillä ottajia yleensä riittää, jos vain varaa on. Ilmeisesti nykyisin ei enää ole.

Olin jo aiemmin havainnut Åbo Akademin luopuneen joistakin pitkäaikaisista tiloistaan, mitä pidin aiemmin lähinnä tavanomaisena toiminnallisena uudelleenjärjestelynä. Nyt kuitenkin havaitsin tiloja tyhjentyneen jälleen lisää, mikä saattoi merkitä vain johonkin muodostunutta tilanahtautta tai toimintojen lakkauttamista.

Turun yliopiston suunnassa tilanne ei juuri paremmalta näyttänyt. Useat pienemmät, aiemmin yliopiston käytössä olleet rakennukset olivat tyhjillään. Vanha humanistien laitosrakennus Juslenia, Aarne Ehojoen jo alun perin tilapäiseksi suunnittelema rakennus toki on purkukuntoinen, ja sen korvaamiseksi on jo olemassa suunnitelmat. Todellinen shokki iski yliopistonmäen keskusaukiolla, kun havaitsin koko päärakennuksen olevan tyhjillään.

Tuossa rakennuksessa minäkin, lukuisten muiden tavoin, kävin ensimmäisenä yliopistosyksynäni kättelemässä rehtoria hallintohuoneessa, eli hallituksen, aiempina, vähemmän barbaarisina vuosina nimeltään konsistori, istuntosalissa. Yliopiston johto onkin tätä kirjoitettaessa evakossa pitkin Hämeenkatua. Oli syy mikä tahansa, se ei voi kuin kieliä rappiosta – jos rakennus on päästetty niin homeeseen, ettei siellä voi työskennellä, jotakin on tehty jo pitkään väärin; jos se on päätetty hylätä rahan takia, katastrofi on vieläkin pahempi.

Suomen ainakin kahdeksan viimeisintä hallitusta ovat johdonmukaisesti kohdelleet korkeakoulusektoria kaltoin erilaisilla mitä mielikuvituksellisimmilla vaatimuksillaan ja oikuillaan. Perusrahoitusta on leikattu hallituksesta toiseen, ja vuonna 2009 Vanhasen II hallitus (siihen asti Suomen historian surkein) runnoi läpi Suomen historian barbaarisimman ja typerimmän yliopistolain, joka romutti yliopistojen autonomian (vaikka sen nimellinen tarkoitus oli lisätä sitä) ja perinteisen hallintotavan muuttaen yliopistot sivistyksen keihäänkärjestä jonkinlaisiksi kvartaalikapitalistisiksi tiedetehtaiksi. Ehkä visiona onkin ”Kehitysmaaksi 2030”?

Akateemista vapautta ovat lisäksi syöneet erilaiset sivistysyliopiston konservatiivisille kannattajille vieraat heikennykset, kuten opintoaikojen keinotekoiset rajaukset ja niin sanotut SORA-pykälät.

En voi olla ihmettelemättä, mistä tällainen teknokraattinen sörkkiminen oikein kumpuaa. Nykyisin ilmeisesti nähdään parempana vaihtoehtona lingota sopeutumattomat syrjäytymiskierteeseen, kun vanhoina hyvinä aikoina ymmärrettiin, että erilaiseen perseilyyn toimii oikein hyvin myös karsseri (lukuun ottamatta ehkä erästä tapausta Turun akatemiassa, jolloin karsseriin teljetyt ylioppilaat onnistuivat bilettämään itsensä sieltäkin ulos vahtimestarin kyllästyttyä menoon). Turun akatemiatalon karsserin paikalla on muuten nykyisin hovioikeuden lounasruokala ja kahvio, mitä joku voisi pitää nykyiselle oikeuslaitokselle sangen sopivana.

Nykyinen yliopistolainsäädäntö on nakertanut tasaisesti yliopistojen arvostusta, paisuttanut hallintoa erilaisilla ammattijohtajilla, joiden substanssiosaaminen on hyvin kirjavaa ja mutkistanut monia käytäntöjä. Yliopistojen hallinnosta on tullut yhä keskitetympää ja sanelujohdetumpaa. Laitosneuvostot ovat jo suurelta osin kadonneet, joten tutkimuksen ja opetuksen yksiköinä laitoksista lienee turha enää puhua; laitoksista ja oppiaineista on tehty pelkkiä tulosyksiköitä, joiden valta oman toimintansa kehittämiseen on typistetty minimiin.

Eipä siis ihme, että yliopistotkin joutuvat käyttämään yhä enemmän rahaa markkinointiin. Ennen vanhaan yliopisto myi koulutustaan vain olemalla olemassa, sillä oli selvää, että koulutus kannatti ja sivistystä itseään pidettiin arvossa. Ilmeisesti nykyisille tosi-tv-sukupolville tämä pitää erikseen kertoa, koska se on jokin omituinen ”aikuisten juttu”, joka ei läheskään automaattisesti kiinnosta.

Samalla yliopistoihin on pesiytynyt kummallisia vähemmistöradikalismin ilmiöitä, kuten poliittisesti latautunutta pseudokoulutusta, joka vastaa lähinnä sellaisen klienteelin tarpeisiin, joka vielä kolme vuosikymmentä sitten olisi ollut mielisairaalassa. Missä helvetin vaiheessa yliopistolaitoksemme meni niin sekaisin, että opintopisteitä (vanhoina hyvinä aikoina ne olivat opintoviikkoja) tarjotaan etnisestä tanssista, feministisen kävelytyylin opettelusta tai poliittisiin mielenilmauksiin osallistumisesta? Onko seuraava askel kansanopistojen enkelienergia- ja yksisarvisparannuskurssitarjonnan ottaminen opetusohjelmiin?

Kiukkukierrokseksi muuttunut kävelylenkkini ei kuitenkaan olisi täydellinen ilman vilkaisua ylioppilastaloille. Ne olivat vuosikymmenten paitsi osakuntien, myös lukuisten aine- ja harrastusjärjestöjen koti. Nykyisin kaikki edellä mainitut elävät diasporassa, joten opiskelijoiden olohuoneet kampuksella ovat käyneet vähiin. Tämänkin taustalla oli raha, sillä peruskorjauksen yhteydessä oli yksinkertaisesti helpompaa häätää opiskelijajärjestöt tiloistaan ja muuttaa nämä akateemiset foorumit pesutuviksi ja pyöräkellareiksi kuin nähdä vaivaa jatkuvuuden säilyttämiseksi.

Olihan toki osakuntienkin viihtyvyys jo laskenut huomattavasti sen myötä, että niihinkin alkoi jossakin vaiheessa pesiytyä feministisiä myrkkyklikkejä, jotka katsovat oikeudekseen määritellä, mikä on hauskaa ja kenellä saa olla hauskaa. Sisäinen inertia ja anarkia kuitenkin ovat toistaiseksi estäneet täydellisen valtauksen, sillä tietty kapina ylioppilaskuntien politrukkeja vastaan on silti toistaiseksi aina ollut voimakkaampaa kuin pyrkimykset tuoda erilaista hörhöpolitikointia piireihin.

Ylioppilaskunnasta vielä sananen. Toimitilakiistassa se tuki osakuntia kuin köysi hirtettyä, kenties sen takia, että ylioppilaskunnassa oli liian kiire pohtia sitä, mitä vessaa kukin 50-jotain sukupuolesta voisi käyttää, kuin sitä, että opiskelijajärjestöillä pitäisi olla toimitilat. Ylioppilaskunnan omat toimitilat eivät tietenkään olleet missään vaiheessa vaarassa, ja vaikka olisivatkin olleet, olen sangen vakuuttunut siitä, että uudet ja entistä ehommat varmasti olisivat toisten pakkojäsenmaksuilla löytyneet.

Lopuksi vinkki kampuksen mielenterveyskerholle: jos tämä kolumni kovasti loukkaa, vallatkaa safe space jostakin tyhjilleen jätetystä rakennuksesta. Niitä on nykyisin, osaksi teidän takianne, kosolti tarjolla.

Me yhä harvemmat täysjärkiset voimme turhaan haikailla aikoja, jolloin maailma oli maailma ja Pahkasika oli Pahkasika. Niin teinit, toverit eli ja joi ja elämän kirjaa (eikä yliopiston tasekirjaa, toim. huom.) nakersi koi.

Nie kehrst du wieder, goldne Zeit, so froh und ungebunden. Vergebens spähe ich umher, ich finde deine Spur nicht mehr. O jerum, jerum, jerum, o quae mutatio rerum!  – Ewert Kupiainen (Kautta aikojen useisiin tentteihin ilmoittautunut ja osallistunutkin Turun yliopiston haamuopiskelija, jonka huhutaan saaneen jopa tutkintoonkin tarvittavan määrän opintoja kasaan. Paperisten opintokirjojen aikaan tämä oli mahdollista.)

Ilkka Aura on luonnontieteilijä ja juristi.

Tietoja

This entry was posted on huhtikuu 27, 2018 by in Kulttuuri and tagged , , , , , , , , .
%d bloggers like this: