SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Katastrofi pimeässä maanosassa

HANNES WESSELS   (suomentanut Timo Hännikäinen)

Malcolm Horne, lontoolainen lakimies, on kirjoittanut suorasukaisin sanoin suunnitellusta maan anastamisesta Etelä-Afrikan valkoisilta: ”Maata ei voi pakkolunastaa ilman korvausta. Se on kansainvälisen lain vastaista. Se on vastoin noin tusinaa Etelä-Afrikan allekirjoittamaa ja ratifioimaa sopimusta. Tätä periaatetta varjelee myös Etelä-Afrikan oma laki. Ei siis ole mahdollista muuttaa perustuslakia tehdäkseen anastuksista laillisia; kyseessä on ylempi laki, joka pätee aina.”

Viime päivinä olen kenties saanut jotakin lohtua Hornen varoituksesta, mutta pimeässä maanosassa viettämieni vuosien aikana olen nähnyt liian paljon jotta voisin uskoa lakipykälillä, olivatpa ne miten tärkeitä tai sitovia hyvänsä, olevan pienintäkään merkitystä.

Yksi ensimmäisistä poliittisista keskusteluista, joita muistan seuranneeni, käytiin sen jälkeen, kun Kongon itsenäistyminen Patrice Lumumba -nimisen mielipuolen johdolla oli johtanut verilöylyyn. Belgialaiset pakenivat henkensä edestä ja maa suistui sisällissotaan, joka jatkuu yhä. Sambiassa ja Tansaniassa itsenäistymistä seurasi nopeasti kansallistaminen, omistusoikeuksien riistäminen ja talouden pikainen romahdus, mutta kasoittain länsimaista rahaa kaadettiin noihin maihin ja suurin osa siitä varastettiin. Ketään ei tietenkään vaadittu tilille, koska Eurooppaa hallitsevat liberaalit sosialistit olivat vajonneet polvilleen ja pyysivät valkoisuuttaan anteeksi.

Kun Mosambik itsenäistyi vuonna 1975, siellä asuvat portugalilaiset olivat optimistisia: he olivat varmoja ettei Frelimo, Samora Machelin johtama uusi hallitseva puolue, tekisi samaa virhettä. Machel ei pelkästään tehnyt samaa virhettä, vaan kahmi nopeasti ja välillä väkivaltaisin keinoin portugalilaisten kaiken yksityisen omaisuuden. Portugalilaiset pakenivat maasta, ja kuudessa kuukaudessa ennen kukoistanut talous oli raunioina. Jälleen maailma, Euroopan johdolla, palkitsi maata hallitsevan hihhulin valtavilla kahmalollisilla kehitysapua.

Kun Robert Mugabe sai vallan Zimbabwessa, lupaavat uutiset olivat, että niin Samora Machel kuin Tansanian Julius Nyerere olivat varoittaneet suojattiaan toistamasta heidän virheitään. Kunnioita omistusoikeutta ja anna eurooppalaisten jatkaa liiketoimiaan, he kehottivat. Kun Mugabe alkoi uhkailla valkoisia viljelijöitä, osaavimmat ihmiset politiikan ja maatalouden johdossa olivat toiveikkaita: sellaiset puheet olivat vain mahtailua, eikä Mugaben kaltainen huippuälykäs yksilö sortuisi moisiin hölmöyksiin, koska tiesi hyvin että viljelijöiden karkoittaminen olisi maalle tuhoisaa. Sitten lait, kansainväliset sopimukset, säädökset ja taloudelliset ennusteet sivuutettiin tylysti, ja vuonna 2000 Mugabe teki juuri sen mistä häntä oli varoitettu: hääti väkivalloin tiloiltaan 4000 valkoista viljelijää, teki silppua omistusoikeuksista ja tuhosi maansa. Häntä tuki Etelä-Afrikan tuolloinen presidentti Thabo Mbeki, ja hallitseva ANC-puolue sekä useimmat Afrikan maiden johtajat kannustivat häntä. Tästä seurasi lieviä sanktioita sekä matkustuskielto Mugabelle ja joillekin hänen kätyreilleen. Mugabe oli jälleen osoittanut tehokkaasti, että poliittisesti motivoidut ”rikokset” sallitaan kunhan niiden uhrit ovat valkoisia, ja tämä läksy on opittu hyvin Limpopon eteläpuolellakin.

Cyril Ramaphosa

Cyril Ramaphosa tuli äskettäin valtaan katastrofaalisen Jacob Zuman jälkeen, mitä tervehdittiin suurella innostuksella. On vaikea kuvitella miten hän voisi olla olematta parempi vaihtoehto, mutta hänen virkaanastujaispuheensa sisälsi ilmiselvän viestin jonka useimmat päättivät jättää huomiotta. ”Me viemme maat ilman korvauksia”, hän julisti. Ja näillä sanoilla hän päätti räjäyttää poliittisen pommin, joka saattaa hyvinkin jäädä historiaan vedenjakajana, jonka jälkeen hänen maansa suuntasi kurssinsa kohti tuhoa. Ei ole yllätys, että Ramaphosan sanat otti ilolla vastaan EFF-järjestö (Economic Freedom Fighters), jonka johtaja Julius Malema on yhä vaikutusvaltaisempi hahmo. Malemaa rakastetaan hänen myrkyllisten valkoistenvastaisten vuodatustensa takia ja hän saa ihailijansa villiintymään laulaessaan ”Tappakaa buurit”.

Jacob Zuman kannalta maaomaisuuskiista on ollut siunaus: vaatimukset hänen asettamisestaan syytteeseen ovat laantuneet, ja poliittiset lähetystaajuudet täyttyvät kaunaisista vaatimuksista häätää eurooppalaiset viljelijät nopeasti ja takavarikoida heidän omaisuutensa, jotta voitaisiin lievittää köyhien ja osattomien afrikkalaisten kärsimyksiä. Valkoisia viljelijöitä murhataan säännöllisesti pelkästään paineen pitämiseksi yllä.

Ramaphosan kunniaksi voidaan sanoa, ettei hän ole ainakaan syyllistynyt petokseen: hän toi julki tavoitteensa jo ollessaan ammattiyhdistysjohtaja nationalistisen hallinnon aikana. Mario Oriani-Ambrosinin tekemässä haastattelussa häntä siteerattiin seuraavasti: ”Ramaphosa kertoi minulle ANC:n 25-vuotisesta strategiasta valkoisten kohtelussa: se on kuin sammakon keittämistä elävältä nostamalla lämpötilaa hyvin hitaasti. Hän tarkoitti, että musta enemmistö säätää hitaasti ja asteittain lakeja, jotka siirtävät vaurauden, maan ja taloudellisen vallan mustille, kunnes valkoiset ovat menettäneet kaiken.” ANC on nyt ollut vallassa 23 vuotta, ja näyttää siltä että Ramaphosa aikoo nopeuttaa tahtia hieman, upottaa saastaisen sammakon kiehuvaan veteen ja päästä siitä kerralla eroon.

Luvassa on varmasti lukuisia juridisia haasteita kotona ja ulkomailla, kun perustuslakia muokataan sallimaan omaisuuden pakkolunastaminen, mutta pelkäänpä että edellä läpikäymäni historia toistuu jälleen. Britannian hallitus ilmaisee tyrmistyksensä ja EU saa pienen kiukunpuuskan, samalla kun miljoonat köyhät tallovat poliittiset ja juridiset esteet jalkoihinsa. Näitä ryysyläisjoukkoja johtavat vastuuttomat ja opportunistiset kansankiihottajat käyttävät taitavasti rasistikorttia ja syöksevät teollisen ja taloudellisen voimanlähteen perikatoon.

60 miljoonaa eteläafrikkalaista joutuu väistämättä kärsimään, mutta samoin käy koko muulle eteläiselle Afrikalle, koska koko alue on jossakin määrin riippuvainen Etelä-Afrikan teollisuudesta, maataloudesta, infrastruktuurista ja logistiikasta. Suorat ja epäsuorat vaikutukset tuntuvat karkeasti arvioituna 250 miljoonan ihmisen elämässä.

Tällä hetkellä Etelä-Afrikka tarjoaa jonkinlaisen turvasataman noin kymmenelle miljoonalle siirtolaiselle, jotka ovat paenneet pohjoisempien kotimaittensa surkeaa hallintoa. Kun Etelä-Afrikka muuttuu tyypilliseksi Afrikan maaksi, pakopaikkaa ei enää ole; murusia ei putoile koska pöytä on tyhjä, ja supistuvista resursseista käydään lähes varmasti sotia. Varma seuraus on suurin verenvuodatus koko Afrikan historiassa, ja kolonisaation ja dekolonisaation traaginen kertomus saavuttaa kauhean loppuratkaisunsa.

Hannes Wessels on Rhodesiassa vuonna 1956 syntynyt 14. sukupolven valkoinen afrikkalainen. Hän asuu nykyään Etelä-Afrikassa. Hän on julkaissut useita Afrikkaa ja Rhodesian sotilashistoriaa käsitteleviä teoksia ja osallistunut villieläinten ja luonnon suojelutyöhön. Oheinen artikkeli on julkaistu Taki’s Magazinessa 13.3.2018.

%d bloggers like this: