SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Veljeskunnan vieraana

TIMO HÄNNIKÄINEN

Kemissä siirtolaiskriisin keskellä syntynyt katupartioliike Soldiers of Odin eli aktiivisimman kasvukautensa vuonna 2016. Sen toiminta levisi Suomessa 27 paikkakunnalle, ja ulkomaisia osastoja syntyi Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan saakka. Vaikka Soldiers of Odin ei missään vaiheessa kasvanut joukkoliikkeeksi ja sen toiminta supistui merkittävästi vuoden 2016 loppuun mennessä, järjestö ei näytä olevan katoamassa mihinkään. Sen partiointitoiminta jatkuu useissa kaupungeissa ja uusia paikallisosastojakin syntyy, vaikka osa niistä näyttää toimivan lähinnä sosiaalisessa mediassa.

Soldiers of Odin sai nopeasti huonon maineen. Media esitti sen potentiaalisesti väkivaltaisena äärioikeistolaisena katujenginä, poliitikot esittivät vaatimuksia järjestön kieltämisestä, Suojelupoliisi ilmaisi huolensa ja äärivasemmisto teki iskun toimitiloja vastaan. Valtavirtaiset maahanmuuttokriitikotkin pitivät etäisyyttä liikkeeseen, ja odinit jäivät yksinäiseksi ilmiöksi. Uutisointi järjestöstä on ollut pääosin sensaatiohakuista, ja harva on vaivautunut päästämään sen jäseniä kertomaan itse näkemyksistään. Leimaavien juttujen pelossa odinit ovat itsekin antaneet hyvin vähän haastatteluja, ja järjestön ympärille on syntynyt salaperäisyyden aura.

Nyt salaperäisyyttä on hälvennetty yllättävästä suunnasta. Joensuussa kasvanut ja nykyään Berliinissä asuva valokuvataiteen opiskelija Silla Simone tutustui S.o.O.:n jäseniin entisessä kotikaupungissaan ja Kemissä. Simone vietti aikaa odinien kanssa kuvaten heitä, ja näin syntyi valokuvareportaasi Soldiers of Odin ja vieras, joka oli samalla osa Simonen taiteen maisterin opinnäytetyötä Aalto-yliopistossa. Turkulainen kustannusyhtiö Sammakko julkaisi reportaasin äskettäin kirjana.

Soldiers of Odin ja vieras on rohkea veto vasemmistolaiseksi identifioituvalta valokuvaajalta, sillä siitä puuttuvat politikointi ja moraaliset tuomiot. Kirjan jälkisanoissa Simone selvittää lähtökohtiaan:

Välittäminen sitoo valokuvaajan vastuuntuntoon, joka suojaa kohdetta hyväksikäytöltä. Olen astunut tässä kirjassa itsekin kameran katseen alle. Olen myös purkanut visuaalista vaikutusvaltaa ojentamalla ohjakset toisinaan odineille. Päästin heidät välillä kameran taakse, jotta he voisivat osallistua oman tarinansa kerrontaan. (…) Minkä tahansa ilmiön humaani ymmärtäminen vaatii yksittäisten yksilöiden tarkastelua. Kysymällä, mitä katupartio merkitsee jäsenilleen ja kuuntelemalla heidän tarpeitaan, pelkojaan ja haaveitaan löydämme syyt ilmiön synnylle.

Asenne on perin kaukana nykyvasemmiston vakiintuneesta linjasta, jonka mukaan ”natsi” on ihmisyyden vihollinen jonka kanssa ei sovi kommunikoida, tai parhaimmillaankin harhaanjohdettu surkimus. Simonen kirjassa S.o.O.:n jäsenten arkea esittäviä valokuvia rytmittävät katkelmat jäsenten kanssa käydystä sähköpostivaihdosta sekä erään jäsenen päiväkirjasta. Simone ei kommentoi katkelmia mitenkään, vaan jättää johtopäätökset lukijan vastuulle. Tämä on oikeamielisten maailmassa vakava synti, sillä akateemisten analyysien ja moralististen välihuomautusten puute saattaa johdattaa ”kriittiseen ajatteluun” kykenemättömän lukijan kuvittelemaan, että vastapuolella voi olla aivan tavallisia ihmisiä, joiden käsitykset ovat saaneet alkunsa oikeista kokemuksista ja perustelluista syistä. Vastustajasta luodut kauhukuvat ja alentuva suhtautuminen yleisöön ovat osa vanhaa ja yhä voimissaan olevaa totalitaarista tendenssiä, jota vasemmiston valtavirta ei itsessään myönnä eikä tunnista.

Soldiers of Odin ja vieras lähestyy kuitenkin aihettaan ensi sijassa kuvin. Tekstiosuudet ovat lyhyitä ja niiden tehtävä on lähinnä tukea visuaalista kokonaisuutta. Tämä on sekä vahvuus että heikkous. Simone lienee ensimmäinen ulkopuolinen, joka on päässyt tarkastelemaan odinien elämänmenoa näin läheltä ja pitkään, ja kiinteä läsnäolo jäsenten arjessa olisi antanut hyvät mahdollisuudet Hunter S. Thompsonin tyyppiselle tavanomaiset etäisyydet ylittävälle kirjalliselle journalismille. Oivaltavat ja elämänläheiset valokuvat eivät vielä kerro tarkemmin odinien taustoista, heidän keskinäisistä suhteistaan ja jännitteistään.

Mutta kirjaa ei sovi arvostella sen perusteella, mitä siinä ei ole. Millaisen kuvan visuaalinen reportaasi odineista siis antaa?

Ennen kaikkea Soldiers of Odin näyttäytyy kirjassa valkoisten työväenluokan miesten liikkeenä. Odinien vapaa-ajanviettoon kuuluvat tatuoinnit, autoilu, metsästys, juopottelu ja karaoke ovat ruumiillista työtä tekevien ja työelämän ulkopuolelle joutuneiden harrastamaa kulttuuria, jota ei koskaan mainita keskusteltaessa kulttuuripalveluista, kulttuurialasta, kulttuuripolitiikasta ja kulttuurimäärärahoista. Kulttuuritoimittajat, jotka korostavat demokraattisuuttaan intoilemalla rapin ja digitaalisten pelien kaltaisista ilmiöistä, nyrpistävät nenäänsä tällaiselle kulttuurille, jota harrastetaan kaikkialla Suomessa kuolevista maalaiskylistä urbaaneihin kasvukeskuksiin.

Naisia kuvissa näkyy harvoin, eniten he tulevat esiin tekstikatkelmiin sisältyvissä pohdinnoissa perheen tärkeydestä. Naisten vähäinen läsnäolo kuitenkin osoittaa heidän merkityksensä: joillekin jäsenille Soldiers of Odin on keino vahvistaa perhettä, joillekin keino paeta epätyydyttävää perhe-elämää ja joillekin puuttuvan perheen korvike. Yksi Simonen kuvateoksen perusjuonteista on naisellisen lämmön pilkahdusten löytäminen järjestön yleisilmeeltään karusta male bonding -maailmasta. Hän kuvaa järjestön logoa vaaleanpunaisella seinäpaperilla tapetoidun kylpyhuoneen seinällä ja mustiin pukeutunutta tatuoitua odinia leikkimässä pienen tyttärensä kanssa.

Odinien sosiaalisuus on pitkälti miesjoukon sosiaalisuutta, ja siinä on joitakin prosenttijengeiltä lainattuja piirteitä. Jäsenet puhuvat ”chaptereista”, ”veljeskunnasta” ja ”kerhoveljistä”, ja yksi heistä päättää sähköpostiviestinsä vanhaan biker-tunnuslauseeseen ”loyalty – respect – honor”. Eräs jäsen sanoo avoimesti pitävänsä kerhoa perheenä, jolta saa tukea silloinkin kun virallinen perhe hylkää. Jengiläisyyteen viittaavat myös tietyt humoristiset rituaalit: jonkinlaista initiaatiota kuvaavassa valokuvassa odinit ovat kerääntyneet puolikaareen hapansilakkaa naama irvessä syövän jäsenen ympärille.

Kirjoitin muutama vuosi sitten siitä, mitä hyötyä prosenttijengien joistakin käytännöistä voisi olla varsinkin syrjäytymisuhan alla elävälle modernille miehelle. S.o.O. selvästikin pyrkii tarjoamaan jäsenilleen organisoitua solidaarisuutta, jollaista ei pelkistä kaveriporukoista ja harrastuspiireistä löydä. Jengin kaltaiseen verkostoon kuulumisesta on konkreettista hyötyä, ja siksi sen puolesta ollaan myös valmiita uhrautumaan ja siirtämään omat intressit sivuun yhteisen edun niin vaatiessa. Julkisen fasadin ja todellisuuden välillä voi toki olla juopa. Tekstikatkelmissa odinit korostavat yhdessä taistelemista ja kerhoveljien puolesta uhrautumista, mutta mukana on myös erään toimintaan pettyneen jäsenen viesti. Hän kertoo jättäneensä järjestön, koska puheet lojaalisuudesta jäivät sittenkin vain puheiksi ja veljeys toteutui vain Facebookissa.

Joka tapauksessa Soldiers of Odinia voi olla hedelmällisempää tarkastella kantaväestön miesten liittoumana kuin poliittisena järjestönä. Varsinaista ideologiaa järjestöllä ei näytä olevan, sen aatteellinen selkäranka perustuu lähinnä tunteenomaiseen isänmaallisuuteen ja haluun suojella perhettä ja ystäväpiiriä. Odinit suosivat joitakin yleisiä skinhead- ja uusnatsisymboleja kuten White Pride- ja 88-tunnuksia sekä riimukirjaimia, mutta kaikesta päätellen ne ovat heille pikemminkin alakulttuurirekvisiittaa kuin merkkejä erityisestä vakaumuksesta. Yhdessäolo ja yhteenkuuluvuuden tunne näyttävät sitovan heitä yhteen lujemmin kuin mikään jäsentynyt poliittisuus. Järjestön toiminta vetää puoleensa nuoria työväenluokkaisia miehiä, jotka normaalioloissa eivät välttämättä hakeutuisi poliittiseen toimintaan lainkaan. Nyt he kuitenkin kokevat, että kaikkea heidän arvossa pitämäänsä ollaan ulosmittaamassa ja ettei valtavirtayhteiskuntaa kiinnosta kuunnella heitä. Eivätkä he katoa mihinkään hokemalla heidän pelkojensa olevan turhia.

Silla Simone: Soldiers of Odin ja vieras. Sammakko, 2018.

Timo Hännikäinen (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja. Tuoreimmat kirjat proosateos ”Kuolevainen” (2016) ja muistelmateos ”Lihamylly” (2017). Kiinnostuksen kohteita taide, historia ja antimoderni ajattelu.

%d bloggers like this: