SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Juutalaiskysymys?

LAURI STARK

Vainojen uhrien muistopäivän jälkimainingeissa on paikallaan kirjoittaa juutalaisista. Enhän olisi kunnon äärioikeistolainen, jos minulla ei olisi artikuloitua kantaa tuohon entiseen valittuun kansaan. Se suhde on ambivalentti, ei kuitenkaan tunteeton tai välinpitämätön. Juutalaiset kiinnostavat ja ärsyttävät, he ovat länsimaisessa kontekstissa valkoisille sitä mitä hurrit suomalaisille.

Juutalaiset ovat kansana säilyttäneet erityispiirteensä läpi historian. He ovat pitäneet yhtä ja siirtäneet geenejään endogaamisesti. Juutalaisuus on heimouskonto ja kannattajilleen merkki ylempään kansaan kuulumisesta. Mutta kuka tahansa ei siihen kansaan kuulu, vain veren sitein siihen sidotut. Heitä on vainottu ja päähänpotkittu, mutta ei aina syyttä; he ovat vailla tunnontuskia kupanneet muita kansoja sekä puukottaneet näitä selkään. He ovat romanien kaltaisia siinä, etteivät luota muihin kuin omiinsa ja eristäytyvät yhteiskunnasta. Romaneista poiketen he ovat kuitenkin menestyneet minne tahansa ovat menneetkin. He olivat rahanlainaajia ja pankiireita, tekivät töitä jotka kristinusko eurooppalaisilta kielsi. Asema välimiesvähemmistönä yläluokan ja rahvaan välillä ei tuonut heille suosiota ja kaunat purkautuivat tuon tuosta tuhoisalla tavalla.

Antisemitismillä on lännessä pikät perinteet ja uskon siihen sisältyvän hivenen viisautta. Juutalaiset eivät ole kristittyjä, he toimittivat Herramme päiviltä. He erheellisesti uskovat olevansa Jumalan valittuja, vaikka sen aseman todellisuudessa menettivätkin. Ei ole mitään judeokristillistä traditiota, on juutalaista traditiota ja sitten kristillisiä traditioita. Molemmat kumpuavat samasta lähteestä, mutta virrat erosivat kaksituhatta vuotta sitten.

Juutalaiset muodostavat edelleen muista erottuvan etnisen ryhmän. Heillä on yliedustus globaalissa eliitissä – etenkin rahoitusalalla ja mediassa – tätä kautta he voivat ajaa intressejään. Noihin intresseihin on syytä suhtautua epäluulolla, sillä ne ovat myös ristiriidassa omiemme kanssa. He kantavat syystäkin kaunaa eurooppalaisperäistä nationalismia kohtaan, ja heidän intresseissään on tukahduttaa sitä. Siksi he ajavat monikulttuurisuutta meille, mutta eivät Israeliin. Heidän laskelmissaan heikko Eurooppa ei näin uhkaa juutalaisia vähemmistöjään, mikä on tietysti lyhytnäköinen strategia; mitä enemmän muslimeja Euroopassa on, sitä vaarallisempi maanosamme heille on.

Nyt kuitenkin on oltava varovainen, kun puhutaan etnisistä intresseistä. Jokainen juutalainen ei niitä edistä, tuskinpa edes suurin osa. On ymmärrettävä ero eliitin ja kansan välillä, ja globaali eliitti palvelee ensi sijassa itseään; kuului siihen sitten juutalaisia taikka valkonaamoja, on heidän ja tavallisten ihmisten välinen kuilu suunnaton. Siksi yksittäisten juutalaisten inhoaminen taikka koko ryhmän tuomitseminen on laiskaa ajattelua, pahimmillaan silkkaa paranoiaa. Vaikka heillä on osaltaan sormensa pelissä, ei kyse ole viime kädessä heistä tai mistään muustakaan yksittäisestä ryhmästä. Kyse on muodottomasta eri ryhmien välisestä verkosta, jota kukaan ei hallitse. Me länsimaalaiset olemme ryssineet asiamme viime kädessä itse.

Edellä sanottua vasten on ollut mielenkiintoista huomata antisemitismin renessanssi äärioikeistossa. Niin sanottu juutalaiskysymys on noussut jälleen huulille ja yhä enemmän näen puheenvuoroja, joissa aina ja aina viitataan juutalaisiin. Eikä heihin viitata vain yhtenä tekijänä muiden joukossa, vaan kaiken pahan ja harmin lähteenä maailmassa. Näyttää siltä, että äärioikeisto tai ainakin sen tietty osa on viimein tehnyt täyden kierroksen ja deletoinut muistinsa. Menneisyydestä ei ole opittu mitään ja Hitler on saanut kunnianpalautuksensa. Ilmeisesti juutalaiset ovat kuin ovatkin maailman syöpä, joka tulee tuhota. Tai kenties ei suoraan sanota niin vaan vitsaillaan. Tai ei sittenkään vitsailla. Mutta vitsaillaan, ota niistä selvää.

Tätä on ollut hämmentävää ja ahdistavaakin katsella. Suomessa tähän ei juuri törmää, mutta etenkin amerikkalaisessa skenessä se on tavallista. Juutalaiskysymys on monille amerikkalaisille valkonationalisteille kaikki kaikessa sikäli, että sen ratkaisemalla ratkeavat muutkin maailman ongelmat. Heille juutalaiset ovat ryhmänä kuin yksi iso salaliitto maailman mädättämiseksi. Tämä asenne ei poikkea paljoakaan höyrypäisimpien kommunistien ajattelumaailmasta, jossa myyttinen porvari pitää koko maailmaa polvillaan. Ero on vain siinä, että salaliittoteoria on rodullinen eikä luokkajakoon perustuva. Ja suoraan sanottuna, eivätkö juutalaiset olisi vain ihailemisen arvoisia jos he todella ovat niin pirullisen ovelia? Uusnatsit ovat tavallisesti sosiaalidarwinisteja, joten juutalaisten maailmankontrollihan olisi vain osoitus heidän ylivertaisuudestaan. Moraalisia argumentteja natseilla ei olisi tätä vastaan esittää, sillä heidän omilla standardeillaan nopeat syövät hitaat ja vahvat alistavat heikot.

Tästä pääsemmekin aasinsiltaa kysymykseen, miksi juutalaiset ovat niin poikkeuksellisia? He ovat monilla mittareilla tämän maankamaran menestynein ryhmä, täydellisiä selviytyjiä. Mitä tahansa heidän tielleen onkaan tullut, he ovat nousseet. Mustan Surman jälkeisistä vainoista pogromeihin ja holokaustiin, ei heitä ole voitu nitistää. Yksi osatekijä lienee keskimääräinen älykkyys, joka on ainakin aškenasijuutalaisilla erittäin korkea; ei voi olla sattumaa, että nobelisteissa on juutalaisilla tolkuton yliedustus. Toinen syy on aikaisemmin mainitsemani sisäryhmälojaliteetti ja endogamia, joista on pidetty kaikissa olosuhteissa kiinni. Kolmas syy lienee kulttuurinen joustavuus, joka on mahdollistanut taloudellisen sopeutumisen ympäröiviin yhteiskuntiin. Romaneilta tämä joustavuus puuttuu ja he ovat jääneet kaikin tavoin ulkopuolelle missä ovat ikinä olleetkaan.

Jos juutalaiset ovatkin käyttäneet eurooppalaisia aika ajoin hyväkseen, on menestys luonut myös kateutta. Tämä alemmuskompleksi on varmasti ollut iso tekijä kaikissa juutalaisvainoissa, niiden raakuutta ja laajuutta ei voi muuten tyhjentävästi perustella. Juutalaiset ovat voineet aiheuttaa ja aiheuttaneetkin harmia, mutta eivät he koskaan ole todella uhanneet eurooppalaisten yhteiskuntien olemasaoloa. Milloin he eivät ole olleet pelkkiä syntipukkeja, ovat he olleet koston kohteita. Usein nuo motiivit ovat menneet sekaisin, kuten holokaustissa. Antisemitismin historiaan tutustumalla tajuaa myös, kuinka valtavat määrät soopaa heistä on kirjoitettu ja sanottu. Vaikka epäluuloon on ollut syytäkin, on juutalaisista maalattu kuva jonkinlaisena maailman tuhoa manaavana lahkona; viruksena, joka tuhoaa kulttuurimme. Lienee niin, että mikä tahansa vastakkainasettelu voi historian kuluessa muuttua intressiristiriidasta absoluuttiseksi vihollisuudeksi, jossa toisen ihmisyyttä ei enää tunnusteta.

***

Israel on oma, mutta asiaan tiiviisti kiinnittyvä kysymys. Israelin perustaminen oli suuri virhe, mutta tällä hetkellä peruuttamaton sellainen. Se oli virhe, sillä näemme ettei rauhallinen rinnakkaiselo ole mahdollista. Se oli myös vääryys, sillä maan perustaminen johti liki miljoonan palestiinalaisen karkotukseen etnisessä puhdistuksessa. Tuo puhdistus on yksi syy yhä jatkuvalle vihapidolle, sillä alueella vuosisatoja asuneet ajettiin äkkiä kodeistaan. Osa heistä ja heidän jälkeläisistään haluaisi palata, mutta eivät voi.

Kuitenkaan tämä virhe ei ole käytännössä korjattavissa. Arabimaat vihaavat Israelia ja juutalaisia. Jos he saisivat päättää, näkisimme hyvin todenäköisesti uuden holokaustin. Emme voi siis antaa heidän päättää. Vaikka Israel hajotettaisiin rauhanomaisesti, vaatisi se miljoonien juutalaisten uudelleenasuttamisen. Toisen maailmansodan jälkeen saapuneet ovat jo asuneet sukupolvien ajan, ja ennen heidän tuloaankin oli maassa runsaasti juutalaisia. Lisäksi on yksi reaalipoliittinenkin syy: Israelin ydinaseet. Mene siinä kertomaan heille, ettei heidän maatansa enää kaivata.

Tässä mielessä pidän itseäni sionistina, juutalaisilla on oikeus omaan valtioonsa. Pidän myös suotavana, että mahdollisimman moni juutalainen muuttaisi sinne – kuten yhä kasvavissa määrin tapahtuukin muslimien tehdessä Euroopasta turvattomamman paikan. En kuitenkaan usko, että meillä on oikeutta pakottaa ketään muuttamaan sinne. Kieroudestaan huolimatta juutalaiset eivät muodosta sellaista uhkaa, että toimenpiteitä kaivattaisiin.

En puolusta Israelin palestiinalaispolitiikkaa ja liiallista voimankäyttöä. En ole palestiinalaistenkaan puolella, vaikka heillä on syynsä vihaan. Koko alue on ongelmavyyhti, jossa ei voida osoittaa syyllisiä ja syyttömiä. Pienenä ajattelin, että entä jos kaikki vain päättäisivät lopettaa koston kierteen. Veljeni torui minua naiiviudesta. Nyt olen jälleen ajatellut tätä samaa. Israelia voidaan syyttää paljosta, mutta kaikki ei ole yksinomaan kiinni heistä. Sotaan tarvitaan kaksi osapuolta, mutta niin myös rauhaankin. Todellista rinnakkaiseloa ei voi syntyä, ennen kuin molemmat sitä tahtovat. Israel ei voi suorittaa yksipuolista aseistariisuntaa tai lakata olemasta, mutta palestiinalaisiakaan ei voida loputtomasti tunkea yhä ahtaampien muurien sisään. Jokin keino on oltava tai juutalaiset saavat vastakin nauttia niskaansa satavista raketeista ja palestiinalaiset koko korttelin hävittävistä ohjusiskuista.

Ei, mieleni ei tee asettua millekään puolelle kiistan länsimaista uloketta. Vasemmistolaiset Palestiina-toitottajat eivät saa minulta sympatiaa. Israelia ja juutalaisia vihaavat natsit eivät saa sitä myöskään. Kuitenkaan en voi sietää niin sanottuja Israelin ystäviä. He ovat poikkeuksetta konservatiiveja, usein kristittyjä. He puhuvat meidän ja juutalaisten kohtalonyhteydestä ikään kuin sellainen olisi. Reaalipoliittisista syistä lännen kannattaa toki taistella Israelin puolella islamia vastaan. Mutta mistään sen kummemmasta ei ole kyse. Israel ei ole ystävämme, eivät juutalaiset. Kun ajattelenkin näitä inhottavasti matelevia ”ystäviä”, mieleeni tulee usein poliitikko Simon Elon virnuileva pallopää. Mikä alemmuuskompleksi saa ihmisen nöyryyttämään itseään tällä tavoin? Kilahtaako tilille shekeleitä? Juutalaisissa on eittämättä paljon ihailtavaa, mutta kohtuus kaikessa.

En lopulta tiedä, kumpaa inhoan enemmän, luupäisiä juutalaisvihaajia vai juutalaisten nuoleskelijoita. Viimeksi mainitut herättävät enemmän juuri inhon tunnetta, samanlaista kuvotusta kuin nähdessäni miesfeministejä: tuossa se taas huoraa. Kuitenkin ensin mainitut aiheuttavat minussa sanoinkuvaamatonta uupumusta. Tunnen kerta kaikkiaan väsyväni kuunnellessani heidän jaarituksiaan salaliitoista ja juutalaisten ylivallasta. Kostofantasioihin päästessä menen hervottomaksi voimieni ehtyessä. Antisemitismi tällaisessa muodossa on kyllästyttävää ja tylsää. Siitä paistaa läpi niin ilmeinen patologisuus ja kaunaisuus, ettei sitä jaksa ajatella saatikka analysoida. Holokaustirevisionistien kanssa en vaivaudu juuri väittelemään, suhtaudun tuohon historiallisen tapahtumaan itsestäänselvyytenä.

***

Kokoavana päätäntönä on juutalaisista syytä muistaa, että eri maissa ja mantereilla on tilanne erilainen. Euroopassa on riesanamme löylynlyömiä lakeja, joilla on kielletty holokaustin kyseenalaistaminen. Juutalaisjärjestöt kannattavat monikulttuurisuutta ja avoimia rajoja, mutta niiden valta asiassa lienee rajallinen. Yhdysvalloissa taasen juutalaisten korostunut länsnäolo mediassa ja Israel-lobby kongressissa ovat omiaan herättämään epäluuloa ja jopa vihaa, heidän valtansa myös maahanmuuttokysymykseen on suurempi. Amerikkalaisilla on tässä mielessä todellinen juutalaiskysymys ratkaistavanaan. Kuitenkin äärioikeistolaisten reaktioiden äärimmäisyys sekä teorioiden harhaisuus huolestuttavat. Mieleeni hiipii ajatus: ei kai taas? Kuitenkin Saksa oli Saksa ja USA on USA. Historia ei koskaan toista itseään sellaisenaan ja toivon, että jo tapahtuneesta on todella opittu jotain, ainakin mitä ihmisten enemmistöön tulee.

Mitä siis Eurooppaan ja aivan erityisesti Suomeen tulee, on lopullinen ratkaisu otsikon kysymykseen seuraava:

Ei ole mitään juutalaiskysymystä.

Lauri Stark on parantumaton nostalgikko ja kynäilijä.

 

%d bloggers like this: