Orgaanisen yhteiskunnan perusteet

TUUKKA KURU

–

Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja ihmisten muodostamista yhteisöistä. Se on siten suurempi kokonaisuus kuin yksittäinen kaveriporukka, suku tai kyläyhteisö. Jotta yhteiskunta toimisi mahdollisimman ristiriidattomasti, sen alaisuudessa elävien ihmisten keskinäisen luottamuksen tulee olla mahdollisimman korkea. Keskinäisellä luottamuksella tarkoitetaan ihmisten kykyä luottaa muihin ihmisiin, vaikka he eivät tuntisikaan heitä henkilökohtaisesti. Luottamuksen syntyminen tuntemattomien välille edellyttää kuitenkin sitä, että heidän käyttäytymisensä, temperamenttinsa, eleensä ja puhumansa kieli muistuttavat tarpeeksi paljon toisiaan. Keskinäisen luottamuksen menettäneessä yhteiskunnassa ihminen ei enää koe läheisyyttä muihin ihmisiin, vaan pitää näitä enemmänkin uhkana omalle hyvinvoinnilleen.

Yhteiskunta on siten poliittisena kokonaisuutena sen verran suuri, etteivät sen alaisuudessa elävät tunne toisiansa, mutta kuitenkin niin yhdenmukainen, että sen sisällä vallitsee korkea luottamus. Sisäistä koheesiota voidaan edistää useilla eri tavoilla. Yksi merkittävin yhteiskuntaa tasapäistävä elementti on yhteinen uskonto, jonka tarjoama symboliikka, yhteiset rituaalit ja moraalikasvatus sitovat yksilöt osaksi suurempaa kokonaisuutta ja kytkevät heidät osaksi samaa jatkumoa aiempien sukupolvien kanssa. Konfirmaation ja kasteen kaltaisia riittejä ollaan Suomessa toteutettu vuosisatojen ajan, eikä niiden ylläpito edellytä tiettyä tulotasoa tai yhteiskunnallista asemaa. Järjestäytyneet uskonnot myös kannustavat joko tietoisesti tai tahtomattaan sen kaltaiseen ryhmäkäyttäytymiseen, joka on yhteisön jatkuvuuden kannalta elintärkeää. Näihin käyttäytymismalleihin lukeutuvat esimerkiksi perinteiset sukupuoliroolit, ydinperhe ja myötämielinen suhtautuminen lisääntymiseen.

Yhteiskunnalla ei ole itsenäistä olemusta, joka olisi riippumaton sen piirissä elävien ihmisten ominaisuuksista. Samalla tavoin sen toimivuuteen ja säilyvyyteen vaikuttavat ne samat säännönmukaisuudet, jotka koskevat kaikkia ihmisyhteisöjä. Jokaisen ihmisyhteisön tulevaisuus on riippuvainen tarpeeksi korkeasta syntyvyydestä, jonka ansiosta ryhmän jäsenten erityispiirteet jatkavat olemassaoloaan myös seuraavien sukupolvien keskuudessa.

Ihmisyhteisöt ovat vuosituhansien ajan muodostaneet sisäisen käyttäytymisnormistonsa pitkälti yrityksen ja erehdyksen kautta, ja tämän perusteella hyviksi havaitut ominaisuudet on pyritty antamaan viestikapulan tavoin seuraaville sukupolville. Perimätiedon tavoitteena on turvata seuraavien sukupolvien parempi menestyminen, sillä heidän ei tarvitse keksiä pyörää joka kerta uudestaan. Mikäli yhteisö ei kykene tuottamaan tarpeeksi terveitä jälkeläisiä, se ei myöskään kykene ylläpitämään omaa perimätietoaan tai kulttuuriaan. Näivettynyt ja vitaliteettinsa menettänyt yhteisö katoaa väistämättä historian hämäriin ja korvautuu kulttuurilla, joka ei jaa hävinneen osapuolen huonoja ominaisuuksia.

Toinen merkittävä yhteisöä ylläpitävä voima on käsitys sisäpiiristä, eli ketkä lukeutuvat samaan joukkoon yhteisön jäsenten kanssa ja ketkä jäävät ulkopuolelle. Sisäpiiriajattelun näkökulmasta piirin sisäpuolelle jäävä joukko jakaa enemmän yhteisiä ominaisuuksia keskenään kuin piirin ulkopuolisten kanssa. Näiden ominaisuuksien katsotaan kumpuavan ryhmän ominaispiirteistä, eli eräänlaisesta kollektiivisesta olemuksesta, jonka uskotaan syntyvän ainoastaan yhteisön edustajien keskuudessa. Ulkopiiriin lukeutuvia ihmisiä arvioidaan niin ikään sen perusteella, aiheuttaako heidän toimintansa tai läsnäolonsa uhkaa tälle olemukselle vai ei.

Jako meihin ja muihin on muutenkin luonnollinen tapa mieltää maailmaa, sillä ihminen on alusta lähtien kehittynyt toimimaan laumassa. Ryhmässä toimiminen myös velvoittaa sen jäseniä tiettyihin uhrauksiin, joihin lukeutuvat esimerkiksi yhteisön heikommista jäsenistä huolehtiminen, yhteisön puolustaminen sitä uhkaavia tahoja vastaan ja velvollisuus tehdä työtä yhteisen hyvän eteen. Velvollisuuksien täyttäminen voi pahimmillaan johtaa yhteisön jäsenen kuolemaan, minkä vuoksi sen sisällä täytyy vallita voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Kukaan täysipäinen ei suostu vapaaehtoisesti kuolemaan sen kaltaisen yhteisön puolesta, johon hän ei kykene millään tavoin samaistumaan. Luonnollinen sisäpiiri voi muodostua esimerkiksi kansallisuuden ympärille, jolloin yhteinen syntyperä ja kulttuuri muodostavat selvästi muista erottuvan kokonaisuutensa. Tällöin ulkopiiriin kuuluviksi lasketaan kaikki ne, jotka poikkeavat esimerkiksi ulkonäöltään, kieleltään ja tavoiltaan oman ryhmän jäsenistä.

Turvatun jälkeläistuotannon ja ryhmäidentiteetin lisäksi yhteisö tarvitsee myös tarkoituksen olemassaololleen, joka antaa syyn alistua yleisiin normeihin ja toimia yhteisön aktiivisena jäsenenä silloinkin, kun yhteisö ei kohtaa välitöntä uhkaa. Tätä jatkuvaa valmiutta voidaan perustella esimerkiksi myyteillä, sankaritarinoilla tai käsityksellä kansallisesta erityistehtävästä. Kansallisen myytin tarkoituksena on tarjota yhteisön jäsenille mahdollisuus kokea olevansa osa jotain suurempaa kokonaisuutta, jonka perintöä ja viisautta he kantavat omassa ainutlaatuisessa olemuksessaan. Yksikään ihminen ei ainoastaan ilmesty maan päälle, vaan jokainen heistä on osa laajempaa esi-isien ja isovanhempien luomaa ketjua. Tämä ajattelutapa synnyttää uudelle sukupolvelle suuria odotuksia ja suorituspaineita, mutta samalla se antaa terveet raamit myöhempää elämää varten. Yksilön olemassaololle pyritään siis luomaan pelkkää konsumerismia korkeammat päämäärät.

Yhteisö tarvitsee näiden ominaisuuksien lisäksi myös yksilöllisistä tulkinnoista riippumattoman työkalun sekä oman toimintansa että myös yhteisön ulkopuolella esiintyvien ilmiöiden arviointiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhteisön sisällä ihmisillä on mahdollisimman yhtenäinen käsitys oikeasta ja väärästä, rumasta ja kauniista, meistä ja muista, sopivasta ja epäsopivasta, kohteliaasta ja töykeästä jne. Yhteisen käsitteistön tarkoituksena on hillitä ajattelutapaa, jonka mukaan kaikkia asioita ja ilmiöitä voidaan luotettavasti arvioida ainoastaan yksilön omasta näkökulmasta. Kauneusihanteiden, päämäärien ja moraalin atomisoitumisen takia ihmiset menettävät lopulta kyvyn luontevasti arvioida yhteiskunnassa esiintyviä trendejä ja niiden vaikutusta yhteisön olemassaoloon ja hyvinvointiin. Pahimmassa tapauksessa standardien puutteesta sokaistuneet alkavat paremman tiedon puutteessa tukemaan sen kaltaista kehitystä, joka aiheuttaa pitkällä aikavälillä pelkkää haittaa heidän omalle jälkikasvulleen.

Edellä mainitut ominaisuudet kuvastavat myös hyvin länsimaisten yhteiskuntien kipupisteitä. Jokaista länsimaata vaivaa tällä hetkellä kantaväestön liian alhainen syntyvyys, joka tulee tuntuvasti laskemaan eurooppalaisten lukumäärää seuraavien vuosikymmenten aikana. Syntyvyyden tietoista kasvattamista ja sitä heikentävien ilmiöiden kuten ehkäisyn rajoittamista pidetään kuitenkin mahdottomina vaihtoehtoina, sillä ne uhkaavat atomisoitunutta ja individualistista ihmiskuvaa. Tämä hurskastelu ei kuitenkaan muuta aiemmin mainittua lainalaisuutta, jonka mukaan yhteisö tuhoutuu, mikäli se ei kykene lisääntymään. Jos riippumaton ja egoistinen ihmisyksilö nostetaan yhteiskunnallisen kehityksen lopputulokseksi, sen hintana on pitkällä aikavälillä koko länsimainen kulttuuri ja eurooppalaisen ihmisen olemassaolo.

Myös aiemmin eurooppalaisten kansallisvaltioiden perustana toimineet ryhmäidentiteetit ovat vaarassa. Eurooppalaiset valtiot on pääosin perustettu eri kansallisuuksien perustalle, jotta etnisiä jännitteitä esiintyisi valtion sisällä mahdollisimman vähän. Kansalliset erityispiirteet nähtiin pitkään valtioiden yleisilmettä muokkaavina tosiasioina, jotka pohjautuivat jokaisen maan ainutlaatuiseen kansalliseen kehitykseen. Unkarilaiset syntyivät unkarilaisiksi, kreikkalaiset kreikkalaisiksi ja suomalaiset suomalaisiksi. Nämä kansalliset erityispiirteet eivät kadonneet mihinkään, vaikka suurvallat pyrkivät vuosisatojen ajan häivyttämään niitä. Ylikansalliset identiteetit eivät toimineet edes silloin, kun niitä ajoivat saman ulkonäön, uskonnon ja hallintokulttuurin omistavat ihmiset.

Nykyään on kuitenkin täysin luontevaa todeta, että muutaman viikon Suomessa elänyt afrikkalainen on yhtä suomalainen kuin kantaväestön edustajat. Ikään kuin biologian ja kulttuurievoluution synnyttämä omaleimaisuus olisi lunastettavissa passilla ja lätkämaajoukkueen pelipaidalla. Ne huomattavasti pienemmät kansalliset erot, joita pidettiin aiemmin hyväksyttävinä syinä eri kansakuntien itsenäistymiselle, ovat korvautuneet paljon suuremmilla eroilla, joilla ei tosin pitäisi olla mitään merkitystä yhteiskunnan sisäisen koheesion kannalta. Pahimmillaan nämä kaksi asiantilaa voivat ristiriitaisuudestaan huolimatta esiintyä samanaikaisesti, eli henkilö saattaa tukea maailmalla esiintyviä separatistisia liikehdintöjä ja samaan aikaan kannattaa fanaattisesti monikulttuuria ja monietnisyyttä.

Syntyvyyden ja kansallisten ryhmäidentiteettien tuhoamisen lisäksi sekulaarit kuvainraastajat ovat pyrkineet tuhoamaan myös kansalliset myytit, joiden tehtävä oli toimia esimerkkeinä ja samaistumisen kohteina tuleville sukupolville. Lopputulos ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkäikäinen, sillä menneisyytensä unohtanut ja tulevaisuutensa tuhonnut arvoyhteisö korvautuu väistämättä jollakin luonnollisimmalla, dynaamisemmalla ja väkevämmällä kulttuurilla, joka voi tulla Euroopan sisältä tai sen ulkopuolelta. Menneisyytensä tietoisesti häivyttänyt Eurooppa ei omista enää standardeja, jolla se kykenisi arvioimaan nykyisen kehityksen mielekkyyttä. Vuosikymmenten ajan suoritettu kansallistunteen hävittäminen ja väistämättömänä markkinoitu väestönvaihto ovat muuttuneet uudeksi normaaliksi, johon peilataan lähitulevaisuuden suuntaviivat.

Jäljelle jää vain uppoavan laivan mastossa hulmuava sateenkaarilippu, jota voidaan pitää kuolevan sivilisaation symbolina.

–

–

Tuukka Kuru on vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija ja Suomen Sisun Lapin piirin päällikkö.