SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Nationalismia ilman kansakuntaa?

TUUKKA KURU

Olen nationalisti ja rakastan maatani”, kirjoitti islamintutkija Jaakko Hämeen-Anttila provosoivasti otsikoidussa kolumnissaan. Kyseinen sana, nationalismi, esiintyy hyvin harvoin HS:n kaltaisten lehtien otsikoissa, ja silloinkin sitä käytetään pääosin pejoratiivisesti. Nationalismi on ideologia, jonka mukaan jokaisella kansakunnalla tulisi olla oikeus päättää itsenäisesti omista asioistaan. Kyseinen ideologia nostaa kaiken poliittisen toiminnan keskipisteeksi kansakunnan, joka tarkoittaa samalla alueella asuvaa ja yhtenäisen hallinnon alaisuudessa elävää ihmisjoukkoa, joka kokee keskinäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yhteenkuuluvuuden tunne voi pohjautua esimerkiksi yhteiseen kieleen, historiaan tai arvojärjestelmään. Mikäli kansakunta perustuu yhtenäisen hallinnon, lakien ja asuinalueen lisäksi myös syntyperälle ja rotuidentiteetille, puhutaan etnonationalismista. Nationalismi voi tarkoittaa joko julkisen hallinnon ajamaa politiikkaa tai sitten eri ihmisryhmien heimoidentiteettiä yleisesti.

Nationalismilla on kaksi pääsuuntausta, joista käytetään termejä liberaalinationalismi ja etnonationalismi. Liberaalinationalismi ei ota ainakaan julkisesti kantaa ihmisen rotuun ja syntyperään, minkä vuoksi sitä on usein sovellettu etnisesti hajanaisissa valtioissa, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Etnisyyteen ankkuroimaton kansallisuusaate perustuu ainakin teoriassa yhtenäisiin poliittisiin ihanteisiin, kuten tasavaltalaisuuteen, yksilönvapauksiin tai demokratiaan. Liberaalinationalismin näkökulmasta kuka tahansa voi olla liberaalin kansakunnan jäsen, kunhan vain jakaa kyseisen valtion yhteiset arvot. Nämä arvot pyritään usein peittelemään maalaisjärjen tai kohtuuden kaapuun, vaikka todellisuudessa ne yleensä heijastelevat valtion suurimman etnisen ryhmän arvomaailmaa.

Etnonationalismi perustuu etnisesti yhtenäiselle kansakunnalle, jota yhdistää syntyperä, kieli ja historia. Etnonationalismi on toiminut nationalismin synonyymina niissä maissa, jotka ovat etnisesti homogeenisiä ja joissa yhdellä kulttuurilla tai uskonnolla on hegemonia. Etnonationalismin näkökulmasta kansakunta edustaa laajennettua perhettä, jonka jäseniä ovat kaikki samaan etniseen ryhmään kuuluvat. Etnonationalismi korostaa ihmisen ryhmäidentiteetin orgaanisuutta, eli yhteenkuuluvuuden tunteen luonnollista syntymistä samannäköisten, samaa kieltä puhuvien ja samalla tavalla käyttäytyvien ihmisten välillä. Tunteen luonnollisuutta voidaan mitata esimerkiksi sillä, kuinka suuren osan käyttäytymisestään ja koko olemuksestaan ihminen näkee juontuvan suoraan hänen etnisestä taustastaan. Suomalaisen yhteiskunnan lähes ainutlaatuisen homogeenisyyden takia nationalismi on käsitteenä mielletty lähes poikkeuksetta etnonationalismiksi, jota ei ihan ensimmäisenä yhdistäisi osaksi Hämeen-Anttilan identiteettiä. Tutkija kommentoikin arvomaailmaansa seuraavasti:

Olen Buffonin tavoin kansallismielinen. Minulle Suomi merkitsee jotain erityistä, ja kun Kulttuurirahaston vuosijuhlassa lauletaan Maamme-laulu, osallistun siihen mielelläni, vaikkakin aika hiljaa, koska häpeilen enemmän laulutaidottomuuttani. Kritisoin myös kärkkäästi epäkohtia Suomessa, kun olen sellaisia havaitsevinani, sillä synnyinmaa on minulle tärkeä.

hameen-anttilaKansallismielisyys on selvästi muuttunut viimeisen vuoden aikana niin kuumaksi aiheeksi, etteivät trendikkäät älymystön edustajat kehtaa jättää kyseistä termiä pelkästään ilkeiden rasistien käytettäväksi. Tälläkin kertaa kansallismielisyyteen tosin yhdistetään vain sen ulkoiset kuoret, kuten tietyt kappalevalinnat ja symbolit. Maamme-laulun arvostaminen ei vielä kerro, miten Hämeen-Anttila määrittelisi suomalaisen kansakunnan.

En myöskään tunne tarvetta vähätellä muita kulttuureja, vaikka luenkin mielelläni Kalevalaa. Suomen kulttuuri ei ehkä ole maailman johtava, mutta se on oma, äidinkieltäni käyttävä kulttuuri.

Kansallismielisyys ei tarkoita muiden kulttuureiden vähättelyä, vaan oman ryhmäidentiteetin vahvistamista ja puolustamista ulkoisia uhkia vastaan. Nationalistin näkökulmasta suomalainen kulttuuri on suomalaiselle luontevin arvoyhteisö, sillä se ottaa parhaiten huomioon suomalaisen kansanluonteen ja siihen liittyvät käytöstavat. Kun olet Roomassa, tee kuten roomalaiset tekevät, mutta jos muutat Sarmatiaan, älä käyttäydy kuten roomalainen.

ARVOSTAN sotiemme veteraaneja, kuten myös arvostan niitä koulun keittäjiä, jotka ruokkivat minua kansakoulussa, terveyssisaria, jotka pistelivät minua neuloillaan kuin voodoo-nukkea, ja bussikuskeja, jotka ovat vuosikausia kuljettaneet minua kotoa töihin ja töistä kotiin.

Hieno homma. Kansallismielisyyden ei tulisikaan olla räiskyvää ja makaaberia karnevaalia, vaan osa arkielämää. Jokainen suomalainen muodostaa yksilötasolla oman tarinansa, joka nivoutuu osaksi suurempaa kansallista jatkumoa. Niin pientä tekoa ei olekaan, joka ei jollain tavoin voisi hyödyttää koko suomalaista yhteisöä.

MIKSI meidän pitäisi jättää isänmaallisuus niille, joiden mielestä se tarkoittaa muukalaisvihaa tai kiihkokansallisuutta?

Hämeen-Anttilan “nationalismi” tarkoittaa selvästi jotain muuta kuin perinteistä nationalismia. Hämeenanttilalaisessa maailmankatsomuksessa on kahdenlaista kansallismielisyyttä; hyvää ja inklusiivista sekä pahaa ja poissulkevaa “kiihkokansallisuutta”. Kiihkokansallisuus pitää sisällään ajatuksen etnisestä ryhmäidentiteetistä, joka on mahdollista saavuttaa vain oikean syntyperän avulla. Tämän ajattelun perusteella suomalainen voi olla vain sellainen, jonka vanhemmat ovat myös suomalaisia, eli hän on osa samaa jatkumoa Suomessa aiemmin eläneiden sukupolvien kanssa. Suomalaiseksi ei muututa pelkällä viranomaispäätöksellä, eikä kenestäkään ulkopuolisesta voi vain kasvattaa suomalaista. Tässä näkökulmassa ei pitäisi olla mitään radikaalia, sillä kyseisen jaottelun omiin ja ulkopuolisiin tekevät kaikki ei-valkoiset kansat länsimaiden ulkopuolella. Tästä faktasta myös Hämeen-Anttila itse on tietoinen.

Somalitaustainen kunnallispoliitikko Suldaan Said Ahmed on usein esiintynyt leijonapaidassa, ehkä käyttänyt leijonariipustakin, en tiedä. Minusta on hienoa, että hän liputtaa suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan arvojen puolesta. Vähiten isänmaallisia ovat minusta ne, jotka ajavat häikäilemättömästi ja yhteisestä hyvästä piittaamatta omia etujaan.

Suldaan Ahmed toki pukeutuu usein kyseiseen paitaan, mutta se ei tee hänestä yhtään sen suomalaisempaa. Suldaan on somali, jonka ainoa side suomalaisuuteen löytyy hänen tämänhetkisestä sijainnistaan. Hän on kaikilla mittareilla yhtä suomalainen kuin minä olen afrikkalainen. Suomalainen yhteiskunta soveltaa Suldaniin, kuten monen muuhunkin eksoottiseen mutta kovaääniseen vähemmistön edustajaan, eräänlaista valikoivaa kaksoisstandardia, jossa kyseiset henkilöt voivat olla yhtä aikaa suomalaisia ja somaleja. Suomalaisuus on ikään kuin julkisen vallan lanseeraama yläkäsite, joka hyväksyy piiriinsä kaikki ihmiset rodusta, kielestä, synnyinmaasta ja kulttuurista riippumatta, samalla kun nämä ovat oikeutettuja muodostamaan poissulkevia etnisiä alakulttuureja. Samaa kahden tason mallia sovelletaan myös saamelaisiin, jotka voivat halutessaan olla joko suomalaisia tai saamelaisia, riippuen siitä kumpi identiteetti tarjoaa heille sillä hetkellä eniten henkilökohtaista hyötyä. Kantasuomalaisten asema on tältä osin hankala, sillä vaikka he toki kuuluvat “suomalaisuuden” määritelmän alle, he ovat sitä yhtä paljon kuin etniset vähemmistöt. Suomalaisten pitäisi siis leikkiä, että leijonariipusta kantava ja suomea välttävästi mongertava somali on yhtä suomalainen kuin he itse, samaan aikaan kun hänen kutsumisensa somaliksi (ja täten ei-suomalaiseksi) on tiedostavissa piireissä valtava loukkaus.

leijonakoru-e1455275671328Toisin kuin Hämeen-Anttila väittää, oikea nationalisti rakastaa ensisijaisesti omaa maataan ja omaa kansaansa. Omasta kansasta ja traditiosta irrotettu kansallismielisyys on joukko symboleja, joilla ei ole enää todellista merkitystä. Pelkät symbolit ja hurskaat julistukset eivät riitä luomaan populaatiolle niin tukevaa yhteistä perustaa, että se kykenisi itsenäisesti ratkaisemaan yhteiskunnan sisällä ilmeneviä ristiriitoja. Yhdysvaltojen viime vuosien rotumellakat ja ilmapiirin yleinen kiristyminen osoittavat, kuinka hauras ideaali esimerkiksi “amerikkalaisuus” käytännössä on. Tähtilipun, McDonald’sin, suihkuhävittäjien ja televisioviihteen ulkopuolella jylläävät samat vanhat heimoaatteet, jotka ovat jo vuosisatojen ajan rikkoneet ja yhdistäneet valtakuntia.

Jos suomalaisuus halutaan tietoisesti erottaa kielestä, kansasta ja kulttuurista, se taantuu leijonapaidaksi ja hopeariipukseksi. Yksinkertaiseksi tuotteeksi, joka annetaan ilmaiseksi jokaiselle maahan saapuneelle seikkailijalle. Se suomalaisuus, joka tarkoitti ennen kansan unelmien, arkipäivän tekojen ja sanojen sinivalkoista mosaiikkia, korvautuu kosmopoliittisella elämysmatkalla, jota voisi verrata turistien ostamaan matkamuistokrääsään. Suomalaisuuden määritelmän vesittäminen ei tosin poistaisi niitä alitajunnassa vaikuttavia esihistoriallisia piirteitä, jotka saavat meidät tuntemaan yhteenkuuluvuutta samannäköisten, samaa kieltä puhuvien ja samalla tavalla käyttäytyvien ihmisten kanssa. Täysin monikulttuurisessa Suomessa suomalaisuus olisi todennäköisesti niin merkityksetön termi, ettei yksikään Suomessa asuva enää kuvaisi sillä identiteettiään. Ne, jotka kutsuvat itseään tällä hetkellä suomalaisiksi, kutsuisivat itseään luultavasti joko valkoisiksi tai eurooppalaisiksi.

Tuukka Kuru on vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija ja Suomen Sisun Lapin piirin päällikkö.

Tuukka Kuru on vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija ja Suomen Sisun Lapin piirin päällikkö.

%d bloggers like this: