Katkelma romaanista ”Vastapaavi”

TEPPO PAULASTO

–

Oheinen teksti on katkelma Teppo Paulaston romaanin ”Vastapaavi” kahdeksannesta luvusta. Teos on juuri ilmestynyt Kiuas Kustannuksen julkaisemana ja on saatavilla Kiukaan verkkokaupasta. Teppo Paulasto on Tampereella asuva kirjailija, joka on aiemmin julkaissut runokokoelman ”Ajomies” (2013) ja romaanin ”Kolvi” (2014). ”Vastapaavi” sijoittuu syksyn 2015 pakolaiskriisin kaoottisimpaan vaiheeseen ja kuvaa yksityisetsivä Markus Karvosen yrityksiä selvittää perussuomalaisten kohutun kansanedustajan poliittinen murha, jonka tutkimukset saavat jatkuvasti yhä erikoisempia käänteitä. Kiukaan kustannustoimittaja Timo Hännikäinen kuvasi teosta näin: ”Teppo Paulaston ’Vastapaavi’ on dekkarin muotoon puettu satiiri siirtolaiskriisistä ja sen aiheuttamista poliittisista myllerryksistä Suomessa. Se on sellainen kuin satiirisen romaanin kuuluukin: räävitön, pidäkkeetön ja ajoittain hillittömän hauska. Ja mikä tärkeintä, se pakottaa miettimään onko tämä kaikki sittenkin silkkaa realismia.” Oheinen katkelma on romaanin keskeisen henkilön, Eerik Syrjäsen, päiväkirjaansa kirjoittama monologi. Syrjänen on alkoholisoitunut yksityisajattelija ja internetkirjoittaja, josta on sukeutunut terroristi.

–

***

–

”Rakas saatanan epäihmisen päiväkirja.

–

Taas mietin, kenelle tätä kirjoitan, kun olen jo päättänyt hävittää sen, ennen kuin itse menen. En ainakaan kirjoita lapsilleni. Yrittäkööt pitää sen vähän hyvän, mitä mieleen ehkä on jäänyt, jos on mitään jäljellä sen vieraannutuksen ja syytösten jäljiltä. Nyt syttyy sätkä. Ja sisällä. Kukapa täällä enää kävisi nuuskimassa käryjä. Ensin luovuin taloussyistä polttamasta ihmistupakkaa, sitten lakkasin laiskuutta menemästä partsille. Rappion portaat ovat jyrkät ja pitkät kuin Pispalassa. Kuten naapuritalon äijällä: eron jälkeen se sekoili aikansa ja ryssi työnsä, mutta kun se parin vuoden alamäen jälkeen huomasi, ettei saanut naista enää mistään ja että asuntokin oli menossa, se heitti kruunaa ja klaavaa. Ensimmäisellä se olisi mennyt Lapualle Minnesota-hoitoon, toisella se lähtisi Tallinnaan pakettiautoporukassa. Se sai klaavan, roudasi äitinsä viimeisillä perintörahoilla Virosta rahtilavan tiukkaa, laatikkovinkkua ja neloskaljaa ja sulkeutui kämppäänsä juomaan itseään hengiltä. Ensin se lopetti kaupassa käymisen, mitä lie syönyt. Sitten loppui jo vessassa käyminenkin. Joku nekin jäljet ihmiselämästä joutui siivoamaan.

Koko ihmiskunta menee viemäriin pian, vaikka minä en sitä ehdi näkemään. Ihmiset uskottelevat itselleen kaikkea käsittämätöntä skeidaa: jos pohjoisnapajäätikkö nyt sulaakin, eihän etelässä voi käydä samoin, eihän… kun siellä on sitä tavaraa niin paljon paksummalti, siinä menee monta vuosisataa ja jotain ihmeellistä ehditään kyllä keksiä. Paitsi että lämpenemisen ennusteet ylittyvät säännöllisesti sekä määrän että nopeuden suhteen, pian pohjois-Venäjän ja Siperian suunnaton routa sulaa, vapauttaa metaanin ilmaan ja koko apokalyptisen paskan laskutoimitukset menevät uusiksi. Metri lisää vettä ja koko helvetin Bangladesh on täällä. Niitä on 160 miljoonaa ja joka vuosi pääosin nuorista koostuva väkimäärä lisääntyy mielettömästi. Vapaa liikkuvuus-verkosto huutaa hallelujaa ja Eurooppa hukkuu jo pelkästään siihen lukutaidottomaan biomassaan. Kaikki järjestelmät romahtavat. Mutta eihän se olisi kuin pieni osa heinäsirkkojen vaelluksesta.

Risto Isomäki sanoi vielä uskovansa ihmiseen. Kun me vaan lopetetaan lihansyönti ja liika lisääntyminen. Mitä kumpaakaan ei tule tapahtumaan ennen kuin on myöhäistä. Lihansyönti on ongelma, mutta mitä jos syötäisiinkin ihmisiä, joista ei totisesti ole pulaa? Siinähän se ratkaisu olisi, mutta kun ei: jokainen syntyvä ihminen on yhtä ainutkertainen yksilö oikeuksineen, joiden määrä ei ole missään suhteessa vastuuseen ja resursseihin ja olosuhteisiin. Nyt me siirrämme vain köyhien maiden tolkuttoman väestönkasvun hedelmät tänne, missä minimillä eläneiden kulutus kasvaa satakertaiseksi. Ja väestöräjähdys jatkuu tappiin asti. Ei kukaan oikeasti ole valmis luopumaan mistään. Vihreiden empatiapapittaren Ella Karhin mukaan kaikki kuuluu kaikille. Ei saa olla mitään rajoja, mutta kaikilla oltava täysi pohjoismainen sosiaaliturva. Se mahdoton lysti loppuu pian kaikilta. Puoli prosenttia väestä omistaa kaiken, loput käyvät sotaa hupenevien jämäresurssien hallinnasta, ja vielä uskonnosta. Kuin olisi jotain vitun väliä sillä, hukummeko me paskaan ja väkivaltaan kristittyinä, hinduina vai muslimeina. No, onhan sillä iso väli itsellenikin. Vaikka se on todella typerä ajatus.

***

Ne arabikevään jälkeiset sodat, jotka nyt repivät lähi-itää, ovat maailman hajoamisssotia. Se on alkanut. Se on jo Afrikassa ja tulossa tänne. USA ja Venäjä ja Kiina pelaavat omia läpikyynisiä pelejään. Islamisti Erdogan haluaa palauttaa Turkin suurvallaksi ja olla sulttaani. Puhumattakaan saudeista, jotka haluavat levittää kalifaatin kaikkialle, mutta jos se yliopistoväkemme suosiollisella avulla onnistuisikin, ei se hökötys kauan pysyisi pystyssä. Ehkä niillä on ajatus lopunajan sodasta, missä maailma loppuu ja taivaallinen valtakunta pystytetään. Ne riitelisivät silti taivaassakin keskenään. Mutta fiksuimmat eivät koskaan usko mihinkään vaan käyttävät tyhmempiään hyväksi. Isiskin on vain uskontoon verhottu varain- ja vallanhankintakoneisto. Yhtä kyyninen oli George W. Bushin osakkeenomistaja-sotakabinetti, joka tuhosi Irakin omien etujensa tähden. Kysymys on aina siitä, kuka hyötyy nyt ja lähitulevaisuudessa, joka meiltä pimenee kuin marraskuun ilta. Jos minulla olisi ydinasenappi salkussani, räjäyttäisin kuitenkin ensimmäiseksi koko Arabian niemimaan kaikkine ihmisineen helvettiin miettimättä sekuntiakaan. No niiden orjat lähettäisin kyllä ensin kotimaihinsa. Upporikas, ahne ja katala Saudi-Arabia on maailman henkinen persereikä, joka imaamien kurkkuäänillä kurahdellen ryöpyttää salafismin inhaa suolikuonaa ympärilleen, pyrkien lopulta verhoamaan koko planeetan synkeänruskeaan kaapuunsa.

Ei meitä pelasta enää mikään itseltämme. Kun katsoin eilen jonkun tädin ostavan marketista rikkaruohontorjunta-ainetta ja kuulin myyjän kehuvan Roundupin hävittävän kaiken, ajattelin lyödä molempia. Muistin Agent Orangea levittäneitä lentokoneita Vietnamin viidakoiden yllä. Mehiläiset katoavat ja me olemme menossa. Mitä ihminen keksii myytäväksi tehdä, ei saa kieltää, sillä yksityinen etu on aina enemmän kuin yhteinen. DDT sentään lopulta kiellettiin meillä, mutta sitä roiskitaan yhä kehitysmaissa.

Ja meret? Kalat troolataan kilometrien hirviöverkoilla pohjia myöten. Sitten suurin osa saaliista hävitetään sivusaaliina, eikä mikään pyyntirajoitus sovi kenellekään. Verottamalla veroparatiiseihin siirretyt sadat miljardit voitaisiin rahoittaa kalastajien rajoituksista johtuvat tappiot moneen kertaan. Meret elpyisivät vielä. Ja rahoitettaisiin lähes mitä tahansa. Mutta vain näennäistä voidaan tehdä. Energialamppuja, tuulivoimaa ja biodieseliä, joka hävittää sademetsää. Valtameren jättiläismäiset muovijätepyörteet ovat maailmanlopun kuva siinä kuin loputtomat palavat kaatopaikat Intiassa ja savusumu, myrkkyjoet Kiinassa. Kuivuuttaan halkeava maa ylikansoitetuissa Afrikan maissa, sodat ja pakolaisjonot. Ja joku Nestlén toimitusjohtaja haluaa monien muiden verenimijöiden tapaan yksityistää juomaveden, ”ei vesi ole mikään perusihmisoikeus”, se sanoo, tarkoittaen, että elämä ei ole. Eihän se tosiaan näytä olevan. Mutta jos köyhät joutuvat maksamaan vedestään niin, että joutuvat luopumaan syömisestä, seuraus voi olla vain kapina ja sisällissota, mutta se ei voisi vähempää kiinnostaa juristiensa suojaamia johtajia ja suursijoittajia, jotka ovat jo uusi ihmisrotu sinänsä. Mikään ahneus ei ole sille porukalle koskaan tarpeeksi. Ja ainoa, minkä ne shakaalit ansaitsisivat, olisi niskalaukaus nimettömällä kuopalla.

Siitä on jo kauan, kun jotain toivoa oli. Pentti Linkola näki jo vuosikymmenet sitten tämän, ja Jean Raspail kirjoitti jo 1973 Le Camp des Saintsin ja kertoi mitä lännelle käy, vasemmiston ideologisen aivopesun saatua ihmiset uskomaan, että meidän kuuluukin hävitä kulttuureinemme. Meillä ei ole oikeutta. Meillä on vain syyllisyys ja joukkopsykoottinen velvollisuus luopua kaikesta rakentamastamme niiden pyhien toisten eduksi. Olemme tappion kärsineen armeijan hajanaisia jälkijoukkoja. Joku miettii, pitäisikö haavoittuneet jättää jälkeen ja viedä vahvimmat turvaan. Toinen suunnittelee vielä yhtä improvisoitua rintamalinjaa, viimeistä pateettista taistelua, mitä kukaan ei jälkikäteen edes muista. Ja sen jälkeen kukaan ei enää seiso vihollisen barbaarilaumojen ja kotiemme välissä. Muistan vanhan saksalaisnaisen kertomuksen matkasta kohti Itämerta läpi palavan Itä-Preussin tammi-helmikuussa 1945. Tuolloin viisivuotias tyttö veti perässään omaa osuuttaan kodin jäämistöstä pienissä rattaissa. Taivas tummui venäläisten maataistelukoneista, tiet tulvivat kylien ja pikkukaupunkien pakolaisia. Panssarikärjet lähestyivät. Vaunujen päällä ja sisällä löyhkäsivät pesemättömät, hikiset ja paskaiset, dieselin, valkosipulin, vodkan ja mahorkankäryiset miehet, jotka janosivat kostoa. Isätön perhe ei mahtunut laivoihin, joista moni upposi torpedoidun Wilhelm Gustloffin tapaan. Ja sen, mitä nainen sitten jätti kertomatta, osasin kuvitella.

Rehellisyyden nimessä on myönnettävä, että jokainen perhe, joka joutuu sille mierontielle, on aivan yhtä surullinen tarina riippumatta kansallisuudesta tai uskosta. Jokainen lapsi on yhtä lailla syytön ja suojeltava. Kodin pitäisi olla pyhä. Mutta maailma hakkaa ihmisten tärkeimmät asiat pilkkeiksi öljyn, muiden hyödykkeiden tai uskonnon takia ja siinäpä koetat niitä korjata. Ei siihen riitä mikään maailman terapia. Olin nuorena idealisti. Nyt olen murhaaja ja suunnittelen seuraavaa rikostani. En voi olla ylpeä itsestäni, ja siitä juuri on kysymys: kun ihmisellä ei ole, mistä tuntea ylpeyttä, mutta aiheet häpeään ovat loputtomat. Kun on häviäjä. Silloin jää vain ponneton, mutta polttava viha ja turha pakkomielle yrittää tehdä edes jotakin, vaikka liian vähän ja auttamattoman myöhään.

***

Olen seurannut Euroopan itsetuhoisen tien edistymistä yhä huolestuneempana: Espanjan junapommi-iskut 2004, Lontoon metroiskut 2005, Tanskan Muhammed-piirroksista levinneet mellakat samana vuonna, ja länsimaiden poliitikkojen oksettavan anteeksipyytelevä asenne, joka vain ruokki islamistien raivoa ja vaatimuksia. Silloinen pääministeri Vanhanen oli aiheettomine anteeksipyyntöineen surkea liero, ja kuinkapa muuten, Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella ryömittiin erikoisen lahjakkaasti professori Kundelinin johdolla. Kaikella retorisella taidollaan professori asettui puolustamaan Muhammedin koskemattomuutta ja asetti sananvapauden konkreettisesti lainausmerkkeihin, horisten fundamentalistisesta liberalismista, joka käyttää sananvapautta lyömäaseenaan rasistisin tarkoitusperin. Tuolloin islamistien akateemisten myötäjuoksijoiden kehittämä ”islamofobia”-termi ei ollut vielä yleisesti tunnettu. Mikä tahansa muu rienaus olisi mahtunut proffan sananvapauskäsitykseen, mutta islam on näille erityisymmärtäjille aina poikkeus. Ja onhan se todella: ainutlaatuisen militantti ja aggressiivinen valloittajausko, jonka arvostelu on hengenvaarallista. Se puhuu rauhasta, mutta saarnaa kuolemaa uskottomille tai uskosta luopuville. Se puhuu totuudesta, mutta on kieroin ja valheellisin kaikista uskonnoista. Valehtelu vääräuskoiselle on hyve. Ja kuka voisi olla hyväuskoisempi kuin fiksuuteensa ja suvaitsevaisuuteensa tikahtuva yliopistomies? Vain yliopistonainen. Radikaalifeministit rakastavat islamia sokeimmin, koska islam on länsimaiden vihollinen ja pyrkii hävittämään kaikki valkoisen miehen työt. Ja äärifeministit haluavat tuhota länsimaisen miehen. Ne julistavat, etteivät halua suojelua pahimmalta sortajaltaan. Mitä ne sitten meistä päästyään tekevät kehitysmaiden machon ja brutaalin sovinistimiehen kanssa, ei ole meidän päänsärkymme. Kai ne viihtyvät. Turha on siinä vaiheessa höpistä lasikatosta, esineellistämisestä ja naisen eurosta. Kunniakulttuurien äijät kun osaavat vielä olla ylpeitä sukupuolestaan ja suuttua tosissaan, jos nainen vittuilee liikaa. Juuri alkuperäisen mieheytensä vuoksi kolmannen maailman miehet houkuttavat meidän feministisiä parisuhdejyriämme, ja juuri siksi on kysyttävä, miksi naisemme niin halusivat meidän surkastuvan anteeksipyyteleviksi kynnysmatoiksi? Mikä olento voi ylipäätään olla häpeällisempi kuin synnytys- ja imetyskateutta poteva naisasiamies, joka hakee syyllisenä naisten hyväksyntää kaivelemalla oman sukupuolensa vikoja ja itkemällä kuviteltujakin traumoja vuosisatojen puhumattomuudesta? Että sodat ovat yhä suomalaismiehen kollektiivisen tunne-elämän mörköinä? Uuh. Siis myös tiedostavan villatakki- isän eurytmiaa harrastaneella vegaani-sivaripojalla, joka ei ole ikinä edes koskenut aseeseen? Joka paikassa niitä sotia on aina käyty ja käydään vastakin, se on ihmisen luonto. Tai miehen.

Kun luin jonkun itsensä hunnuttaneen eli ”islamiin palanneen” meikäläisen entisen helluntailaisen tarinaa naistenlehdestä, oli naurussa pitelemistä: feministiksi itseään kutsuva nainen kertoi jutussa oivaltaneensa sukupuolten oikean tasa-arvon observoidessaan Töölönlahdella sorsaparin uiskentelua. Uros ui edellä ja osoitti herkkupalat naaraalle, joka pulikoi perässä. Naaras olisi itsekin voinut etsiä ruokansa, mutta antoi sorsaherran johtaa, koska sen kuului tehdä niin. Näin molemmilla oli rauha. Ja niin loppuivat riidat meikäläiseen tasa-arvoon tottuneen naisen ja hänen arabimiehensä välillä. Ei tarvita pariterapiaa eikä edes lyömistä, kun vaimo vain tottelee miestään. Toinen käännynnäinen kertoi helpottuneena, miten paljon kevyempää oli, kun ei tarvinnut enää olla epävarma ja ajatella itse: kaikki oli sanottu Koraanissa, jota ei voi epäillä. Ei tarvitse ajatella. Kvaak kvaak. Se kiteytti hienosti sen uskon olemuksen. Islam on vihan, sodan, sorron, eriarvoisuuden, valheen sekä suvaitsemattomuuden usko, mutta ennen kaikkea se on lohduttoman tyhmyyden uskonto. Sen tyhmyys on pimeämpää kuin pimeys romahtaneen sambialaisen hiilikaivoksen pohjalle hautautuneen pikimustan mainarin peräsuolessa.

Arabit eivät olleet alun perin yksinkertaisia, kuten suurin osa mustista afrikkalaisista on, mutta islam tekee jokaisen siihen tosissaan uskovan idiootiksi. Siksi aikoinaan etevä tiede on muslimimaailmassa pysähtynyt monia vuosisatoja sitten ja kirjoja ei juuri ilmesty, siksi kaikkea taidetta kahlitaan, siksi demokratiaa ei ole. Runoilijoita niillä sentään on, mutta ne päätyvät usein vankilaan. Ilman öljyä arabit eivät nykyään olisi mitään. Juutalaiset, joita on noin 12 miljoonaa, ovat saaneet n. 130 tieteen nobel-palkintoa. Kymmenet kirjallisuuspalkinnot ja jokunen rauhanpalkinto siis pois lukien. Muslimit, joita on yli 1,5 mrd, ovat saaneet kaksi tiedenobelia ja toinen niistäkin meni vainotun ahmadiyya- uskonvähemmistön edustajalle. Rauhanpalkintoja rauhanuskonnon edustajat ovat sentään saaneet 6 kpl. Hyvä vitsi sekin. Pian kai tieteen ja taiteen palkintokriteerejä lasketaan turbaaniväkeä varten, jotta todellinen tasa-arvo toteutuisi.

Tositelevisio ja some auttavat onneksi tasoittamaan typeryyskuilua tehokkaasti. Me olemme jo idiootteja, minkä todistaa antautumisemme ääliöiden valtauskolle. Ja lopulta me olemme vieläkin tyhmempiä, sillä arabeilla on ovelan Profeettansa oppilaina käytössään taqiyya, loistava taktiikka valehdella ja esittää muuta kuin he ajattelevat ja ovat, sekä toimiva valloitussuunnitelma, josta meillä ei ole muka aavistustakaan, vaikka moni yksinäinen totuudentorvi on yrittänyt jo toista vuosikymmentä varoittaa vaarasta, tullen vain diagnosoiduksi vainoharhaiseksi vihapuhujaksi. Ns. pakolaiskriisi on oikean hädän ja paljon yleisemmän, anteliaasta sosiaaliturvastamme ja hölmöydestämme johtuvan hyötymisenhalun lisäksi myös monille hijra, muutto Allahin asialla. Väkivyöryllä, jonka kärki koostuu miehistä, vallataan alueita islamille väkivallattomasti, luodaan sillanpääasema. Muslimiveljeskunta puhui siitä jo 1980-luvulla. Väkivalta toki astuu kuvaan myöhemmin, oikeauskoisten puhdistettaessa haltuun otettua aluetta alkuperäisväestöstä. Muhammed käytti ihmisvyöryä vallatessaan Medinan. Nyt sillä tunkeudutaan taas Wieniin, Budapestiin, Pariisiin, Saksan sydämeen ja myös pohjoismaihin. Salafisti-imaamit arabimaiden moskeijoissa yllyttävät nuorukaisia lähtemään valtaamaan idealistihullujen mannerta, joka rahoittaa tulevia alistajiaan, aivan kuten Auschwitzin läpikäynyt nobelisti Imre Kertesz hiljan sanoi: ”Eurooppa tuotti Hitlerin, ja Hitlerin jälkeen maanosa on argumentteja vailla ja ovet ovat auki islamille; kukaan ei enää uskalla puhua rodusta ja uskonnosta, vaikka ainoa, mitä islam tuntee on viha vieraita rotuja ja uskontoja kohtaan.” Ja: “…tarina päättyy aina samoin: sivilisaatio saavuttaa sellaisen kehityksen tason, jolla se ei ainoastaan ole kyvytön puolustamaan itseään, vaan jolla se täysin käsittämättömästi näyttää palvovan omaa vihollistaan.”

–

–

Teppo Paulasto on Tamperelainen kirjailija. Hän on julkaissut runokokoelman ”Ajomies” (2013) sekä romaanit ”Kolvi” (2014) ja ”Vastapaavi” (2016).