Kansallisen ajattelun näköaloja uudessa maailmassa

VELI PESONEN

–

Työn katoaminen ja sosiaalivaltio

–

Olemme hiljalleen tottumassa ajatukseen että lähitulevaisuutta on vaikea ennustaa. Historian siirtyminen vaiheeseen jossa asiat eivät välttämättä kulje haluttuun suuntaan, vaikka tämän eteen olisi ponnisteltu, aletaan hyväksyä tosiasiaksi. Muutos on melko raju ja merkitsee muun muassa, että ihmiset joutuvat määrittelemään kantojaan asioihin aiempaa selkeämmin. Eräänä osoituksena tästä voi pitää, että erilaisiin mielenosoituksiin ovat viime vuosina osallistuneet paljon hekin joille mielenosoittaminen ei ole elämäntapavalinta.

On kuitenkin yhteiskunnallisia kehityssuuntia jotka vallitsevat niin varmasti kuin mikään voi varmaa olla. Kaikkein merkittävin kehityssuunta on teollistuneiden maiden väestöjen työllisyyden suhteellinen lasku. Työ automatisoituu ja koneellistuu erittäin nopeasti ja ihmisille maksetaan yhä useammin siitä, kuinka he omalla henkilöllään voivat edistää jotain hanketta tai toimintaa. Koneet tekevät varsinaisen työn ja ihmiselle jää tehtäväksi verkostoitua siten että se hyödyttää jotain intressiä. On selvää että kehityskulku päätyy verrattain pian tilanteeseen missä aikaisemmin työikäisinä pidetyistä merkittävä enemmistö elää vailla sellaista työtä tai suorittamista mistä erikseen maksettaisiin. Valtiovallan tehtäväksi jää näiden – ja vähän muidenkin – perustarpeista huolehtiminen: synnytteillä on siis suuren luokan sosiaalivaltio johon liittyvät Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Japanin lisäksi mahdollisesti muutama aasialainen pienalue ja entinen Britannian siirtomaa.

Tällaisessa valtiossa, joka tulee varmasti ja on jo täällä, yksityisen ihmisen tehtäväksi jää pienten tavaroiden ja palvelusten myyminen ja ostaminen. Meistä tulee kirpputorikauppiaita. Tilanne on jossain katsannossa vasemmistolainen utopia sillä merkittävällä erolla etteivät poliitikot voi enää käyttää työttömien työllistymisellä spekulointia yhteiskunnallisena painostuskeinona. Poliittisen retoriikan painopiste siirtyy yksityisen itsensä toteuttamisen ongelmien alueelle, mikä tietysti käytännössä usein merkitsee valmiiden elämäntaparatkaisujen markkinointia kansalaisille. Politiikka on jo nyt suuressa määrin liiketoiminnan edistämistä ja markkinointia, ja siitä tulee sitä entistä enemmän ja syvemmässä merkityksessä.

–

Kuluttaja ja elämäntapa

–

Kuluttaminen on länsimaissa viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana muuttunut elämäntapakeskeiseksi. Ihmiset kuluttavat ja heille markkinoidaan elämäntapoja ja niihin liittyviä tuotteita ja ratkaisuja. Siinä missä aikaisemmin esimerkiksi musiikkia myytiin sitä esittävien tähtien avulla, aivan kuin osa tähden mysteeristä tarttuisi henkilöön joka tämän musiikkia ostaa, ovat sekä esittäjä että kuluttaja nykyisin osa samaa elämäntaparatkaisua. Musiikkituotteet ikään kuin tukevat elämäntapaa johon kuuluu tietty määrä harrastuksia, tuotteita ja tuotemerkkejä sekä tietynlaisia tuttavia joiden kanssa vietetään aikaa tietyllä tavalla. Voi nähdä sodanjälkeisten vuosikymmenten nuorison alakulttuurien olevan eräänlaisia pilottiprojekteja nyky-yhteiskunnan valtavirralle tässä katsannossa.

Ihmisen fyysinen lähiympäristö on hänen toimeliaisuutensa kuva. Kaupungit, kauppalat ja maaseutu ovat muotoutuneet sellaisiksi kuin ovat siksi, että niissä toimivien ihmisten toimeentulo on ollut tämän rakennetun fyysisen ympäristön ominaisuuksista riippuvaista. Nyt tämä yhteys katkeaa. Uudessa maailmassa, missä jokainen määrittelee itse elinkeinonsa, mikä useimmiten tosin on pikkukauppiaan ja sekatyömiehen toimi, yhdyskunnat menettävät lähes kaiken elinkeinoelämän erikoistumisen saneleman paikallisuutensa. Koska informaatio koodataan sähköisesti ja perhe kadottaa merkityksensä yhteiskunnan perusyksikkönä, tavaroita tarvitaan aiempaa vähemmän ja yksinasuminen lisääntyy, jolloin asuntojen koot pienevät ja asunnot alkavat aiempaa enemmän muistuttaa ulkoisesti toisiaan. Sisustaminen tapahtuu pinnoille heijastettavilla ja tulostettavilla visuaalisilla tiedostoilla ja vähien huonekalujen ominaisuuksissa korostuvat ergonomisuus, muunneltavuus, modulaarisuus ja kestävyys.

–

Valtio

–

Valtio huolehtii väestön perustarpeista aina vaihtelevalla menestyksellä. Hallitsemisen ominaisuuksiin kuuluu – aina – hallinnon muuttuminen itsensä tarkoitukseksi ja perinteisesti kansanedustuslaitos on nähty menetelmänä pitää tämä suuntaus jonkinlaisissa aisoissa. Jos hallinto palvelee vain itseään, se kohtelee väestöä maaorjina.

Kansanedustuslaitos toimii hallinnon mielivallan vähentäjänä periaatteessa tehokkaasti siinä ideaalitapauksessa, että kansalaisten valvottavana oleva etu on jokaiselle kansalaiselle sama. Näin tuskin missään kuitenkaan on vaan kaikissa maissa kansakunta on jakautunut monenlaisiin intressiryhmiin jotka kietoutuvat hallinnon rakenteisiin. Onkin suurta kaksinaamaisuutta puhua kansalaisten vapaudesta, minkäänlaisesta, olosuhteissa joissa vallitsee pienryhmien edunvalvontaan keskittyvä erehdyttävästi nollasummapeliä muistuttava tilanne. Yksityisen ihmisen on siis tähän mennessä aikuiseksi vartuttuaan ollut pyrittävä jonkin tällaisen eturyhmän jäseneksi ja tasaisin väliajoin osoitettava kelpoisuutensa ryhmään päästyään. Kansallisten kulttuurien erot ovat hyvin pitkälti eroavuuksia eturyhmiin jakautumisessa; missään ei parlamentarismi toimi puhtaasti ja moniin maihin sitä on perin tuloksettomasti koetettu istuttaa.

Koska perinteiset eturyhmät ovat jakautuneet elinkeinoperustaisesti ja uudessa maailmassa elinkeino on jokaisella periaatteessa sama eli mikä hyvänsä, ja jokainen määrää oman arkensa valikoimansa elämäntavan perusteella, ei kansallisten kulttuurien säilymiselle sikäli kuin ne ovat sitoutuneet eturyhmäjakoon voi ennustaa pitkää tulevaisuutta. Nyt voidaan nähdä eturyhmien merkittävästi heikentävän hallinnon tehokkuutta esimerkiksi Suomessa. Tämä on eräs vanhan ja uuden yhteentörmäys.

–

Kansalainen ja hallinto

–

Uuden maailman voisi siis periaatteessa olettaa olevan parlamentaristisen demokratian lopullinen voitto ja kansallisten kulttuurien lopullinen häviö. Moni kuitenkin pelkää täysin perustellusti ettei hallinnon hyväntahtoisuus kansaan nähden ole mikään itsestäänselvyys sittenkään, kun eturyhmät ovat poistuneet kansalaisten ja hallinnon välistä. Ihanteellista ajatusta että demokratiassa kansalaiset muodostavat itse oman hallintonsa en viitsi edes ajatella, se on mielipuolinen, sula mahdottomuus, jota ajatuksissaan elättelevät harhaanjohdetut tai pahantahtoiset yksilöt. Kansanedustajat muuttuvat hallinnon työkaluiksi nyt ja aina.

Voidaan siis nähdä, että tietynlainen tehottomuutta luova yleinen riitely eturyhmien kesken suojaa kansalaisia hallinnon liiallisen tehokkailta toimenpiteiltä. Tämä on ajatus johon suurin osa nykyisestä kansallismielisestä liikkeestä Euroopassa kytkeytyy. Toinen keskeinen ajatus on selväjärkinen huomio että suurin osa poliitikoista toimii suuryritysten määräämällä tavalla.

–

Liiketoiminta

–

Liiketoiminnan tietyllä osa-alueella toimivilla toimijoilla on yleensä enemmän suojeltavaa yhteisessä intressissään ulkoisia tekijöitä vastaan kuin yksittäisissä intresseissään toisiaan vastaan. Bisnesalat ovat yhteiskunnasta riippuvaisia ja luonnollisesti pyrkivät hyötymään yhteiskunnan rakenteista maksimaalisesti. Syntyy erilaisia symbiooseja. Toimijoiden yhteiset ja yksittäiset edut etsiytyvät poliittisen vallan ylärakenteisiin ja asettuvat ristiriitaan eturyhmien intressien kanssa.

Elämäntavan ohella menestyksellistä liiketoimintaa on tuhoaminen ja jälleenrakentaminen. Riittävän tehokkaat sota-aseet ovat kalliita ja suureen materiaaliseen tuhoon pyrkivä sodankäynti on kallista. Rauhan tultua korjataan jäljet ja massiiviset jälleenrakennusurakat ojennetaan maille ja yhtiöille jotka ovat olleet tuhoamishankkeessa mukana. Viime kädessä yksityisen kansalaisen elintaso riippuu menestyksellisen liiketoiminnan suhteellisesta määräysvallasta häneen kohdistuvassa hallinnossa.

Ellei sitten jokin toimija muutu liian voimakkaaksi ja putsaa maata sen varallisuudesta. Jos näin pääsee käymään, on vähintäänkin todettava ettei kansanedustuslaitos ole täyttänyt alkeellista tehtäväänsä demokratian omaksumista ihanteista puhumattakaan. Nähdäkseni jatkuvaa ryöstetyksi tulemisen vaaraa, jota voi yhdellä sanalla nimittää korruptoituneisuudeksi, on pidettävä vallitsevana olotilana, realiteettina.

Uuden maailman sosiaalivaltio on siis väistämättä riippuvainen toisaalta elämäntapamarkkinoinnin ja toisaalta tuhoamisen synnyttämästä taloudellisesta liikenteestä. Erittäin ikävältä vaikuttaa, että ainoaksi mahdollisuudeksi tässä kuvaamani korruptoituneisuuden haastamiseen jää pyrkimys länsimaiden materiaaliseen tuhoamiseen. Esimerkiksi islamistien viimeaikaisia terroritekoja länsimaissa ei ole pidettävä huomiohakuisuutena tai yrityksinä muuttaa esimerkiksi jonkin muslimimaan poliittisia oloja, vaan sinä miltä se näyttääkin, länsimaiden materiaalisena tuhoamisena joka pyrkii maailmanjärjestyksen muutokseen.

–

Ihminen, tekniikka ja länsimaiden tuhoutuminen

–

Elämä uuden maailman sosiaalivaltiossa on osaltaan teknologian sanelema fakta. Oswald Spengler kirjassaan Der Mensch und die Technik (1931, suom. Ihminen ja tekniikka) esittää merkittävän huomion, että paitsi että eri kulttuurit lainaavat toisiltaan tekniikkaa ja antavat teknisille rakenteille toisistaan poikkeavia merkityksiä, on teknologia sinällään yhteiskunnallinen imperatiivi ja sellaisena kulttuurin kuva. Korkeakulttuuri on määrätty kehittämään tietynlaista tekniikkaa ja lopulta muuttumaan sen osaksi. Teknologia on osa kulttuurin rappeutumista, joka Spenglerin mukaan tapahtuu vääjäämättä sen kasvun ja kukoistuksen jälkeen, edustavan sivilisaation kaikkivoipaisuusharhaa ja osaltaan edistämässä sen tuhoutumista. Spenglerin mukaan kulttuurin kuolemaa ei voi jouduttaa eikä hidastaa sisältä käsin, se tulee kukistetuksi ulkoa päin kun aika on kypsä, ja tämä on historiallisen ajan olemus muutenkin, eikä muuta olemusta ole. Spengler itse toteaa: ”Tekniikka on koko elämän taktiikka. Se on itse elämäntaistelussa sovelletun menettelyn sisäinen muoto.”

Teknologia on tekemässä – tehnyt jo – länsimaisesta ihmisestä omien asioidensa hoitoon keskittyvän yksikön jonka olemassaololla ei kokonaisuuden kannalta ole minkäänlaista merkitystä. On joukko yksiöitä joissa palaa valo; aika ajoin jokin lampuista sammuu hetkeksi ja hoidokit vaihdetaan uusiin. Yhteiskunnan suoriutuminen erilaisista ponnistuksista on aina vain vähemmän sen asujainten perinteisistä ominaisuuksista, vahvuuksista ja heikkouksista, kiinni. Koska prosessit ovat koneellisia, ne ovat periaatteessa universaaleja, jolloin ihmistyöksi jäävään osuuteen työn kokonaismäärästä voi olettaa periytyvän ensi alkuun vain paikalliskulttuurin heikkouksia, ja pian tämän jälkeen ei mitään. Tämä siksi että vahvuudella on aina kasvot mutta heikkous on yleisinhimillistä.

–

Toimettomuus ja humanitaarinen hävitys

–

Intentionaalisen toimeliaisuuden erkaneminen yksilön toimeentulosta on omiaan tekemään ihmisyksilöistä tyhjäntoimittajia ja vätyksiä. Parhaassa tapauksessa työn vähetessä ja vapaa-ajan lisääntyessä kansalaisten suuntautuminen yleishyödyllisiin harrastuksiin korvaa työnteon. Käden taitojen ylläpito, talkootoiminta, vapaaehtoinen pelastustyö ja kulttuuriyhdistykset ovat esimerkkejä yleishyödyllisestä harrastuneisuudesta. Todellisuus kumoaa tällaisen ajatuksen kuitenkin jo nyt ja tekee sen täydellisesti: yleishyödyllisyys oli tavanomaista aikana jolloin työtä oli paljon ja toimeliaisuuden ja toimeentulon kesken vallitsi selkeä yhteys. Yhteiskunnan kehittyminen kultivoituneen oleskelun suuntaan on silmitöntä utopiaa, täydellinen mahdottomuus. Kenties ajatus on vetoavinaan suurimman osan ihmisistä esteettiseen aistiin jotenkin mutta todellisuudessa luulen sen vetoavan lähinnä heidän itsekkyyteensä.

On luultavaa ettei länsimaiden tuhoutumista voi mitenkään ehkäistä, joten on voitava kurkistaa länsimaisten väestöjen, kansojen, mahdollisuuksiin selvitä itseään tyydyttävillä tavoilla länsimaiden kuolinkamppailun aikana ja sen päätyttyä. Jos minkäänlaista poliittista pyrkimystä itsesäilytykseen ei ole, edessä on materiaalisen hävityksen ohella humanitaarinen hävitys.

–

Kulttuurin ja geenien dialogi

–

Ranskassa germaanisen kipinän saaneen latinalais-kristillisen perimän synnyttämä länsimainen kulttuuri on olennaisesti valkoisten eurooppalaisten kulttuuri ja sellaisena klassisen kreikkalais-roomalaisen kulttuurin perillinen. Viikinkien hurjuus, taipumus ottaa huikeita riskejä merimatkoillaan jotka suuntautuivat tuntemattomaan, synnytti kokonaan uuden henkisen olotilan jonka luonnehtivia ominaisuuksia ovat dynaamisuus, uteliaisuus ja heittäytyminen. Nämä ovat myös indoeurooppalaisten kansojen periytyviä ominaisuuksia; mikään konkreettinen ei synny itsestään ja tyhjästä noin vain vaan edellyttää, että sen toteuttajat ovat tähän luontaisesti soveltuvia. Länsimaisen kulttuurin keskeiset ominaisuudet edellyttävät yksilöllistä kekseliäisyyttä ja runsasta abstrahointia ollen samalla seurausta näiden ominaisuuksien olemassaolosta. Kulttuuri ja sitä kannattava geneettinen pohja käyvät siis keskinäistä vuoropuhelua.

Sivilisaation jäykkään tilaan päätynyt kulttuuri on muuttunut suuremmassa määrin universaaliksi ja sen väestö hiljalleen kadottamassa ymmärryksensä siitä rakennetusta todellisuudesta joka heitä ympäröi. Kuka hyvänsä voi henkisistä ominaisuuksistaan riippumatta asettua yksiön katossa palavan valon kannattelijaksi. Populaation geneettisen pohjan ulkopuolelta muutetaan länsimaiseen sosiaalivaltioon lähinnä matalapalkkaisiin töihin ja/tai sosiaalituille niin kauan kuin näillä saavutettava yksilön (materiaalinen) elintaso on jotain kurjuudesta poikkeavaa. On päivänselvää että modernin teknostruktuurin avulla ylläpidetty elintaso on aina kurjuudesta poikkeava vaikka yksilöllä ei minkäänlaista vaikuttamisen mahdollisuutta mihinkään olisikaan. Muualta tulleet eivät osaa sellaisia länsimaisen moderniteetin tuottamia merkillisiä lieveilmiöitä kuin kansalaisvapaudet toisaalta halutakaan. Osa heistä on matkassa vain tuottaakseen ympäristölleen materiaalista tuhoa.

–

Sukulinja ja populaation selviytyminen

–

Jos kulttuurin olemassaoloa kannatteleva geneettinen pohja poistuu sekoituksen tai tuhoamisen – yleensä ja aina molempien – seurauksena, sivilisaatio lakkaa. Tämä tapahtuu joka tapauksessa mutta avoin kysymys on, millaisilla ominaisuuksilla varustettu populaatio vie voiton hävityksen tapahduttua. Voi olettaa, joskaan ei täysin varmaksi, että sekoituksen kautta syntyneeltä populaatiolta puuttuvat biologiset koheesiotekijät joiden keskinäinen vahvistaminen on uuden hegemonian syntymiselle, ellei peräti populaation itsensä selviytymiselle(!), välttämätöntä. Biologisessa katsannossa on siis jossain mielessä puhuttava epäpopulaatiosta.

Suvullisen lisääntymisen olosuhteissa vanhempien oletetaan tuntevan solidaarisuutta lapsiaan kohtaan. Solidaarisuus, jonka toinen nimi on suojelu, on välttämättömyys. Vanhempien omat vanhemmat ovat osoittaneet solidaarisuutta heitä kohtaan eli on olemassa sukupolvien jatkumo. Suvut liittyvät toisiinsa muodostaen heimoja ja heimot edelleen kansoja. Populaatiot (suvut, heimot, kansat) kantavat huolta perintötekijöistään ja kaikkein etevimmät ovat pyrkineet perimänsä aktiiviseen parantamiseen myös teknologian suomin keinoin. Ihmisen genomi on tiedossa ja perimän muokkaaminen teknisin keinoin tulee koko ajan helpommaksi. Jos pidämme kiinni psykologien tutkimustuloksista joiden mukaan ihmisen kaikki henkiset ominaisuudet ovat voimakkaasti periytyviä ja sitä mukaa erot ihmisten kesken johtuvat heidän perimästään, ja tavoittelemme selviytymiskykyistä populaatiota joka ehkä joskus tulevaisuudessa voisi edustaa omaleimaista kulttuuria, toivottavan ajatusmaailman kansallinen painotus muuttuu itsestäänselvyydeksi.

–

Suomi

–

Suomi on osa läntistä teknostruktuuria, ja vielä aivan erityinen osa, koska meillä on perinteisesti ymmärretty tekniikan päälle. Suomalainen kykenee keskimääräistä paremmin irrottamaan teknologiset rakenteet niiden viitekehyksistä mikä on modernina aikana tuottanut eräänlaisen insinööriyhteiskunnan. Ruotsin kruunu lähetti merentakaiseen siirtokuntaansa Delaware-joen alajuoksulle paljon metsäsuomalaisia koska nämä olivat taidokkaita rakentajia.

Sanonta ”asiat riitelevät, eivät ihmiset” ei koskaan pidä täysin paikkaansa mutta Suomessa päästään toisinaan lähelle.

Suomalainen poikkeaa henkisiltä ominaisuuksiltaan länsimaisesta ihmisestä. Meille ei ole ominaista merimatka tuntemattomaan tai uusien territorioiden valloittaminen vaan metsissä lymyily ja kaikenlainen uppiniskaisuus. Perintötekijöiltään erilaiset vanhat tyypit ovat maassamme suhteellisesti edustetumpia kuin muissa Euroopan maissa. Suomalainen on monessa suhteessa merkillisen neutraali, kuuromykkä suorastaan, maailman virtauksille mutta kiinnostuu jos voi lisätä elämisensä helppoutta. Hän ajattelee useimmiten lyhytkestoista hyötyä ja on niin uppiniskainen että uppiniskaisuus tekee hänestä välinpitämättömän jopa omaa parastaan kohtaan, mikä luo eräänlaisen väljähtyneen ristiriidan ja on hänen kansallinen sokea pisteensä. Näistä syistä on helppo ymmärtää että muu maailma suhtautuu meihin jonkinlaisina lapsina, outouttamme hauskoina vaikka usein hieman pitkästyttävinä, ja, johtuen mieltymyksestämme tekniikkaan, usein hyödyllisinä.

Ulkomaalaisten meitä imartelevat asenteet kohdistuvat meihin yksilöinä mutta on selvää ettei moisilla ominaisuuksilla varustettu joukko eli kansa kiinnosta juurikaan ketään ellei tämä joukko sitten osaa itse olla itsestään kiinnostunut. On helppo arvioida, että edessä oleva historiallinen uusjako merkitsee joko suomalaisten henkisten piirteiden yleistymistä laajemmalle tai Suomen kansan tuhoutumista muiden mukana, jolloin se saattaa mennä ensimmäisten joukossa.

–

Suomalainen tulevaisuus

–

Jos olemme lapsistamme kiinnostuneita, meidän on näin ollen omaksuttava kanta jossa tulevaisuus on joko suomalainen tai Suomi joutaa mennä jo. Jos Suomi joutaa mennä, meidän on opastettava lapsemme muuttamaan toisiin maihin ja jatkamaan sukuaan menestyksellisesti siellä, kenties parantaen sikäläisen populaation selviämismahdollisuuksia. Silloin Suomea ei ole eikä pitäisi olla. Jos taas omaksumme kannan että omalla populaatiollamme, jolla on geneettiset, kulttuuriset ja kielelliset piirteensä, voisi olla merkitystä länsimaiden tuhouduttua, meidän on pyrittävä muokkaamaan itsestämme paitsi parempia kuin nyt olemme, myös parempia kuin muut ovat.

Ratkaisevan tärkeää on henkinen sisältö joka mahdollisesti voisi kannatella edessä olevaa uutta hegemoniaa. Voimme pohtia, onko suomalaisuudessa tällaista ”tyhjentämätöntä reserviä” joka valikoituisi vastaukseksi kysymykseen kipinästä, jonka viikingit pienillä laivoillaan kuljettivat Seine-jokea pitkin romaaniseen valtakuntaan, josta tuli nyt kuolemassa olevan kulttuurin kehto.

–

Euroopan puolustustaistelu ja tuleva maailma

–

Jotta suomalaisten ja toivon mukaan mahdollisimman monen muun kotoperäisen eurooppalaisen kansan voisi kuvitella selviytyvän meneillään olevasta vuosisataisesta kurimuksesta, on eurooppalaisten kyettävä yhteistoimintaan säästääkseen omat maansa merkittävältä materiaaliselta tuholta, joka ehkä kuitenkin tulee. Modernina aikana varsinkin uhkat ovat globaaleja ja totaalisia. Paras vaihtoehto Euroopalle olisi kansalliset seikat geneettisestä lähtökohdasta huomioiva yhteinen hallinto, joka olisi poliittisesti päätöksentekokykyinen ja kykenevä soveltamaan politiikan sisällössä kotoperäisten populaatioiden suojelua keskeisenä ohjenuoranaan. Pohdinnan arvoista olisi eurooppalaisten perinnöllisten alatyyppien määrätietoinen elvyttäminen mikä vaatisi valtion määräämät lisääntymiskumppanit. Järjestetyn lisääntymisen puolesta puhuu myös tarve epäsosiaalisen aineksen karsimiseen. Parlamentaristista demokratiaa tällainen yhteiskunta ei voisi harjoittaa koska parlamentarismi on johtanut nykyiseen sosiaalivaltioon joka uhkaa tuhota meidät pikavauhtia jo ennen näytelmän väliaikaa.

Toisaalta teknologia ratkaisee toimeliaisuuden erkaantumisen toimeentulosta jatkossakin, tehtiin aivan mitä hyvänsä. Tulevaisuuden valtio, ei enää uusi vaan tuleva maailma, on siis oleva informaatioyhteiskunta jonka koossapitävä voima on biologiaan pohjautuva heimotunne. Aikanaan tämä tunne synnyttää uuden uskonnon joka sitten joskus kannattelee uutta kulttuuria. Voi olla, että tämä kulttuuri on perusolemukseltaan paleosentrinen, kaukaisesta menneisyydestä kaukaiseen tulevaisuuteen kurottava, ja sen sivistyskieleksi valikoituu suomen tapainen neutraali, ajattomuutta henkivä ja vaikutuksille penseä konstruktio. Se on menneen ja tulevan jatkuvan läsnäolon kulttuuri, Väinölän maa.

–

Oswald Spengler -sitaatin on suomentanut Matti Simola. Spenglerin teosta ”Ihminen ja tekniikka” saa Kiuas Kustannuksen verkkokaupasta.

–

–