SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Knausgård ja kykloopit

knausgårdJOAKIM ANDERSEN   (suomentanut Alarik Notis)

Ruotsalaista julkisuutta ei voi pitää terveenä. Siinä infantiili banalisaatio yhdistyy hyperpolitisoitumiseen ja tämä politisoituminen on monella tavalla banaaliuden edellytys. Kun yhä isompi osa olemassaolosta muuttuu hyperpolitisoitumisen ja hypermoraalin myötä miinakentäksi, vetäytyvät ihmiset banaalin viihteen, “eksoottisten koomikoiden” ja “ruotsalaisten dekkarien” tarkoituksettomaan maailmaan. Julkisuudessa esiintyvät ruotsalaiset muistuttavatkin usein indoktrinoituja ja pelokkaita päiväkotilapsia.

Tässä tilanteessa voivat pohjoismaiset naapurimme toimia totuudenpuhujina. He muistuttavat meitä niin paljon että pystyvät näkemään mitä tapahtuu, mutta eroavat meistä sen verran ettei se ole vaikutttanut heihin yhtä vahvasti. Mielenkiintoinen esimerkki on kirjailija Karl Ove Knausgårdin kuvaus Ruotsista kyklooppien maana. Vertaus yksisilmäisiin mutta aggressiivisiin kyklooppeihin on osuva ja Knausgårdin teksti on herättänyt reaktiota muun muassa Jonas Gardellilta ja muilta “systeeminationalisteilta”. Vähemmän hauskaa on ehkä se, että Knausgård tuntuu tarttuneen kynään ärsyynnyttyään kirjoituksesta, jossa kuvaillaan hänen väitettyjä homoseksuaalisia ja pedofiilisia taipumuksiaan sen sijaan, että häntä olisi motivoinut periaatteellinen rakkaus vapaata sanaa kohtaan. Hänen kuvauksensa julkisesta Ruotsista ja siellä rehottavasta sairaalloisuudesta on silti arvokas.

Poliittinen korrektius puritanismina

Lisäksi on paljon sellaista, joka on kyklooppien mielestä natsismia.

-Knausgård

kyklooppiKnausgård kuvaa, samaan tapaan kuin Ilan Sadé ja Mencius Moldbug, oikeastaan vahvasti puritaanista yhteiskuntaa. Hän kirjoittaa, että kykloopit ovat kykenemättömiä käsittelemään ambivalenssia, sitä mikä ei ole yksiselitteisen mustaa tai valkoista, hyvää tai pahaa. Myöhäismoderni puritaani ei osaa tehdä eroa sanojen “on” ja “pitäisi” välillä, ja hänen on usein vaikea erottaa sanoja ja tekoja toisistaan. Niinpä varomaton kommentti jostain kansanmurhasta, vaikkapa pohjoisessa Irakissa, voi järkyttää puritaanista kyklooppia yhtä paljon kuin itse kansanmurha. Tämä johtuu todennäköisesti jälkimodernista tilanteesta, jossa sanat ja kuvat vaikuttavat usein todellisemmilta kuin sellainen todellisuus, joka joutuu mediapimentoon. Knausgård käsittelee tätä suhdetta tekstissään mestarillisesti. Hän muun muassa torjuu vertauksen itsensä ja “natsismin” tai “Breivikin” välillä kuvaamalla mitä viimeksi mainitut tosiasiassa tekivät ja toteamalla sitten, että hän itse kirjoittaa kirjoja. Aikuisen lukijan kannalta debatin pitäisi oikeastaan loppua siihen ja “Breivikiä” ja “natsismia” aina ja kaikkialla näkevät saisivat mennä kotiin häpeämään. Mutta kyklooppien maassa näin ei luonnollisestikaan käy.

Knausgård kuvaa myös kyklooppien kyvyttömyyttä käsitellä identiteettiä, esimerkiksi sukupuoli- ja kulttuurieroja. Myös tämä kyvyttömyys herättää vihaa ja Knausgård maalaa kuvaa kiviä heittävistä kykloopeista, jotka pelottelevat muut hiljaisiksi. Hänen kuvauksensa kohteena on pohjimmiltaan massapsykoosi.

Hän tuo myös esille konfliktin kirjallisuuden ja kyvyttömän puritanismin välillä:

Kyklooppien lehdissä kulttuurisivut ovat vihamielisiä kirjallisuutta kohtaan koska moraali seisoo kirjallisuuden yläpuolella ja ideologia moraalin yläpuolella. Kirjallisuus ei ole vapaata kyklooppien maassa. Se on päinvastoin jaloistaan ja käsistään kahlittu.

Ketään ei yllätä ruotsalaisen “kulttuurin” vajoaminen yhä matalammalle. Kyseessä on joka tapauksessa lukemisen arvoinen kirjoitus, joka löytyy täältä:

Kykloopit

Joakim Andersen (aiemmin tunnettu nimimerkillä Oskorei) kirjoittaa ruotsalaiselle motpol.nu -sivustolle.

Information

This entry was posted on Touko 25, 2015 by in Kulttuuri and tagged , , , , , .
%d bloggers like this: