SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Traditio ja demokratia

parthenonMARKKU STENHOLM

Ulkopuolelta näkee usein paremmin, tai ellei paremmin niin ainakin toisesta näkökulmasta. Usein tuntuu siltä, että Suomi on harvinaisen epätraditionalistinen maa, jossa omaa traditiota ei osata arvostaa lainkaan: emme juuri lue Kalevalaa emmekä sen taustalla olevia hienoja kansanrunoja; kouluissa Suomen historian opetus on luvalla sanoen vajavaista; jankkaava, globaali popmusiikki on syrjäyttänyt suomalaisen musiikin jo aikoja sitten; evankelisluterilainen kirkkomme on rämettynyt ruotsalaiseksi sosiaalitoimistoksi; radiossa kuka tahansa komelterijantti tai konsultti saa jauhaa sä-passiivia ilman, että oikeamielinen toimittaja ruoskii hänet; muutenkin tuntuu siltä, että olemme muuttumassa globalisaation alusmaaksi, joka vain miettii miten ulkopuoliset voisivat parhaiten hallita sitä.

Hollantilainen pappi isä Adrian Borst näkee kuitenkin toisin. Fides-lehden numerossa 10/2009 hän toteaa:

Traditionalismi kuuluu jollain tavalla suomalaisten historiaan. Jo Kustaa Vaasa sai huomata millainen on suomalainen kulttuuri ja perinnetaju. Reformaatio meni hyvin hitaasti läpi täällä … hänen luterilainen äitinsä teki leivän yli ristinmerkin ennen kuin alkoi leikata sitä. Toisin sanoen vielä 1900-luvun alussa kansan keskuudessa oli säilynyt katolisia tapoja. Luulen, että Suomen kansa on traditionalistista (…) nuoret opiskelevat latinaa. Hollannissa se on mahdotonta (…) Ja papin asu – sitä voi täällä käyttää ihan normaalisti. Hollannissa taas, jos joku pitää papin kaulusta muuten kuin virkatehtävissä, häntä pidetään fanaatikkona.”

Isä Adrian on ehkä oikeassa. Meissä on jokin syvään juurtunut piirre, joka arvostaa perinnettä ja suhtautuu nuivan torjuvasti kaikenlaisiin uudistuksiin. Muutosvastarinta ei välttämättä ole huono asia, vaikka konsultti niin väittäisikin.

Olimmepa traditionaalisia tai emme, historian valossa on selvää, että olemme hyvin demokraattinen kansa. Melkein voisi sanoa, että Suomen sielu on demokraattinen. Hallinnollisella tasolla demokratia ja traditionalismi vaikuttavat vaikeasti yhdistettäviltä. Voidaan toki aina sanoa, että traditiomme on demokratia, mutta eikö luutunut, johonkin tiukkaan hallinnolliseen muotoon jämähtänyt demokratia yleensä ala muuttua vähemmän demokraattiseksi ja eräänlaiseksi poliittisten pelureiden pelikentäksi? Ei välttämättä, ainakaan teoriassa. Eräs teoreettinen demokratian malli esitettiin 1920-luvulla Sun Yat-senin luennoissa, jotka esittelivät kansan kolme periaatetta: nationalismin, demokratian ja elinolot. Sellaisenaan niitä tuskin on toteutettu missään, mutta eri kaukoidän maissa ne ovat vaikuttaneet ideoina yhteiskunnallisessa kehityksessä ja niitä on enemmän tai vähemmän myös sovellettu.

Yksinkertaistetusti ja tiivistäen Sun Yat-sen esittää yhteiskunnan eräänlaisena koneena. Sen täytyy käydä hyvin, siinä on oltava hyvä vaihteisto ja hyvät ohjauslaitteet. Sen osilla ja varsinkin sen käynnistä vastaavilla täytyy olla vastuuseensa liittyvä vapaus toimia. Kansalla on demokraattinen oikeus pysäyttää kone vaadittuja korjaustoimenpiteitä varten, mutta vaihteisto ja ohjaus ovat niitä parhaiten osaavien käsissä. Malli on siinä mielessä viehättävä, että se vapauttaa hallitsemisen velvollisuuksista ne, jotka eivät moisia velvollisuuksia halua, mutta antaa heille kuitenkin mahdollisuuden tarvittaessa kieltää koko hallinnon ja pysäyttää sen.

Sun Yat-sen lähtee siitä, että demokratian pyrkimys ja maali ei voi olla tasa-arvossa, vaan tasa-arvon pitää olla sen lähtökohta. Jos pyrkimyksenä on tasa-arvo pyritään johonkin, joka estää erilaisia persoonallisuuksia toteuttamasta itseään parhaalla mahdollisella tavalla. Tasa-arvo ei siis voi olla lopputulos, vaan sen pitää olla perusta. Käytännössä siis on kyse mahdollisuuksien tasa-arvosta. Miten sitten saataisiin hallintoon siihen parhaiten soveltuvat ja estettäisiin silkka pyrkyryys? Sun Yat-sen väläyttää vanhan kiinalaisen virkatutkinnon käyttöönottoa. Senhän sai suorittaa kuka tahansa, ja kuka tahansa sen läpäissyt sai paikan hallinnon virkamiehenä. Tämä tietysti sulkee pois sen, että valtiota hallitsevista edustajista äänestettäisiin henkilöinä, mutta onko pakko edes äänestää ihmisistä, jos koko hallintorakenteen voi tarvittaessa purkaa ja korjata kansan tahdon mukaiseksi? Näin voidaan myös poistaa hallinnosta henkilöt, jotka eivät enää nauti kansan luottamusta. Sehän olisi oikeaa demokratiaa. Mikäli sen voisi rakentaa käytännön tasolla toimivaksi, se olisi myös pysyvää ja syvästi kiinni kansallisessa traditiossa.

Tämä idea oli ehkä vain ohimenevä yksityiskohta Sun Yat-senin luennoissa. Kuitenkin se vetoaa sekä mielikuvitukseen että järkeen. Se siirtää Veikko Huovisen kertomusta “Antaa halullisten hallita” teoreettiselle tasolle. Sopiikin miettiä, miten se olisi sovitettavissa Suomeen. Ja miksei olisi: mehän kuitenkin olemme, halusimme tai emme, eurooppalaisittain ottaen itäinen, Venäjän puolelle ulottuva kansakunta. Me ymmärrämme ainakin sieluissamme hanteja ja manseja, vaikka yritämmekin jäykistää itseämme, jotta lipevän liikemiehen tai viihdeidolin haarniska sopisi päällemme. Oletetaan vaikkapa, että ministeriksi päästäkseen olisi osattava laatia kelvollinen runo, soittaa hyvin jotakin akustista soitinta ja ratkoa matemaattisia probleemoja. Eikö tämä olisi hyvä, tai ainakin paljon nykyistä parempi? Ja eikö se myös istuisi myös kulttuuriimme, joka on – ilmeisesti rehtejä maatöitä vältelleiltä – runonlaulajilta lähtöisin.

No, pilvilinnoja on lupa maalailla. Nykyään kaikki on politiikkaa, eikä järjestelmämme salli kenenkään järkevän ihmisen pysytellä politiikan ulkopuolella. Siksi tässäkin on hyvä esittää myös ehdotus, joka on käytännössä nopeasti toteutettavissa: palautettakoon presidentin valtaoikeudet Koivistoa edeltäneeseen aikaan. Se, että presidentti valitaan kansanäänestyksellä ja että hänen kautensa ovat rajatut kahteen, estää itsestään Kekkosen ajan häpeälliset piirteet. Kansan valitsemalla, ja siten lähtökohtaisesti järkevällä, presidentillä pitäisi olla oikeus nimittää hallitus ja hajottaa eduskunta. Tämä ei olisi demokratiasta pois, mutta se olisi askel kohti tradition elvyttämistä.

Markku Stenholm on katolilainen, kymiläinen, perussuomalainen konservatiivi.

Markku Stenholm on katolilainen, kymiläinen, perussuomalainen konservatiivi.

Information

This entry was posted on lokakuu 18, 2013 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , .
%d bloggers like this: