SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Rammat kotkat

crippled eagles 2ESA PALONIEMI

Vuosina 1964-1979 Rhodesiassa, joka nykyään tunnetaan nimellä Zimbabwe, käytiin sotaa valkoisen hallinnon ja Neuvostoliiton, Itä-Saksan, Kuuban sekä Pohjois-Korean tukemien mustien sissien välillä. Valkoiset rhodesialaiset ja osa mustista oli huolestuneena katsellut itsenäisyyden saaneen Kongon vajoamista kaaokseen ja sisällissotaan 1960. Itsenäisyys oli ovella Rhodesiallekin mutta siirtomaaisäntä halusi itsenäistyviin alusmaihinsa enemmistövallan, mikä olisi merkinnyt kovia aikoja vähemmistöille, kuten valkoisille. Rhodesia julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi 11.11.1965 Ian Smithin johdolla saamatta tunnustusta miltään valtiolta.

Mustat sissit surmasivat 4.7.1964 valkoisen miehen nimeltä Pieter Johan Andries Oberholzer ja hänen kuolemaansa pidetään Rhodesian puskasotana tunnetun sodan alkuna ja ensimmäisenä menetyksenä.

Huolimatta siitä, että ei-eurooppalaisille rhodesialaisille oli varattu kahdeksan paikkaa Rhodesian parlamentissa ja äänioikeus oli rodusta riippumatta kaikilla, sota nähtiin maailmalla mustien sotana vapaudesta valkoista sortajaa vastaan. Kommunistinen itäblokki tuki mustien eri sissiliikkeitä ja valkoinen Rhodesia sai vapaaehtoisia Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Yhdysvalloista saapui Rhodesiaan noin 300 vapaaehtoista. Heidät tunnetaan nimellä The Crippled Eagles, rammat kotkat. Perusteena nimelle oli se, että he olivat itse vapaaehtoisina hakeutuneet taistelemaan Rhodesiaan, vastoin USAn politiikkaa ja saamatta ulkomisteriön tukea apua tarvitessaan. Nimen ja Rampojen kotkien tunnuksen keksi kirjailija Robin Moore, joka Suomessa tunnetaan Lauri Törnistä kertovan Vihreät Baretit-kirjan kirjoittajana. Mooren talo Rhodesian Salisburyssä, nykyisin Harare, toimi Kotkien epävirallisena kokoontumispaikkana.

Varsinkin Vietnamissa palvelleita amerikkalaisia vapaaehtoisia arvostettiin Rhodesiassa. Heillä oli tuoretta kokemusta samankaltaista taktiikkaa käyttävistä sisseistä. Monilla ei tosin ollut lainkaan sotakokemusta, eräät olivat valinneet taistella Rhodesiassa Vietnamin sijaan.

Amerikkalaiset, kuten muutkin ulkomaiset vapaaehtoiset, palvelivat tavallisina sotilaina. He saivat saman palkan ja palvelusolosuhteet kuin rhodesialaiset aseveljensä. He eivät siis olleet rahasta taistelevia palkkasotureita, vaan heidän syynsä taistella Afrikassa vaihtelivat. Kuten jo mainitsin, osa oli osallistunut Vietnamin sotaan ja halusi jatkaa taistelua kommunismia vastaan. Eräät Vienamin veteraaneista lienevät päässeet ”sodan makuun”, eikä heillle enää siviilielämä maistunut. Sotakokemusta vaillla olleista osa oli tietoisia valkoisia vastaan suunnatuista hirmutöistä itsenäistyneissä Afrikan valtioissa, kuten Kongossa muutama vuosi aiemmin, ja halusivat suojella omakseen katsomaansa kansanryhmää. Kolmen sadan amerikkalaisen vapaaehtoisen joukkoon on todennäköisesti kuulunut myös niitä, jotka suunnittelivat uraa palkkasoturina ja värväytyivät Rhodesian turvallisuusjoukkoihin saadakseen taistelu- ja sotilaskokemusta.Lisäksi on todennäköiseti ollut vapaaehtoisia, jotka eivät uskoneet mustien afrikkalaisten kykenevän pitämään yllä länsimaista yhteiskuntaa ja halusivat pitää Rhodesian hallinnan pääasiassa valkoisella vähemmistöllä. 1970-luvulla palkkasoturiaiheinen Soldier of Fortune -lehti julkaisi lähes joka numerossaan jutun Rhodesian taisteluista, mikä levitti tietoa mahdollisuudesta taistella Afrikassa ja sai monet värväytymään sotapalvelukseen eksoottisessa Afrikassa.

Rhodesian armeijassa ei ollut erillisiä yksiköitä ulkomaalaisille vapaaehtoisille, pois lukien lyhytikäinen ranskankielinen 7. Independent Company, vaan lähinnä englanninkielisistä maista saapuneet sotilaat palvelivat rhodesialaisista kootuissa yksiköissä, kuten Rhodesian SAS- tai Rhodesian Light Infantry- osastoissa.

Sota, jota mustat zimbabwelaiset sanovat Toiseksi Chimurengaksi, päättyi valkoisen Rhodesian tappioon 1979 ja maa palasi lyhyeksi aikaa Ison-Britannian siirtomaaksi, ennen kuin siitä tuli Robert Mugaben johtama itsenäinen valtio nimeltä Zimbabwe 1980. Mugabe johtaa maata edelleen 33 vuoden jälkeen.

mooreIan Smithin johtama Rhodesia kävi sotaa pääasiassa kahta mustien sissijärjestön kanssa, mosambikilaiseen FRELIMO- järjestöön kytköksissä olevan ZANLA-liikettä ja enimmäkseen nbele- heimolaisista koostuvaa ZIPRA-liikettä vastaan. ZANLA ja ZIPRA taistelivat osittain myös toisiaan vastaan. Sotaa käytiin suurimmaksi osaksi maaseudulla, sissien yrittäessä lamauttaa Rhodesian turvallisuusjoukot asentamalla teille neuvostovalmisteisia miinoja. Sissit ja heidän miinansa eivät erotelleet siviilejä sotilaista, vaan myös siviilien kimppuun käytiin. Rhodesialaiset vastasivat miinauhkaan panssaroimalla ajoneuvonsa ja korvaamalla renkaitten ilma vedellä, mikä vähensi räjähdyksen painetta ja tulipalon vaaraa. Rhodesialaiset sotilaat iskivät sissien tukikohtiin Rhodesian ulkopuolella, kuten Mosambikin Nyadzonaan vuonna 1976.
Myös terrori-iskuja tapahtui. 1978 ja 1979 ZIPRA ampui neuvostoliittolaisilla ohjuksilla alas kaksi aseistamatonta siviilimatkustajakonetta. Vuoden 1978 iskussa 18 koneessa ollutta selvisi hengissä maahan asti, ja syöksypaikalle saapuneen ZIPRAn sissit surmasivat pelastuneista 10, lukuunottamatta viittä jotka olivat lähteneet hakemaan apua ja kolmea pensaisiin piiloutunutta. Surmattujen joukossa oli myös kaksi lasta. Vuoden 1979 iskussa kaikki koneessa olleet 59 ihmistä saivat surmansa.Rhodesian puskasodassa kuoli arvioitten mukaan noin 20.000 ihmistä viidentoista vuoden aikana. Lähes 1.400 rhodesialaista sotilasta, mukana seitsemän amerikkalaista vapaaehtoista, kaatui taisteluissa. Haavoittuneita amerikkalaisia oli monia, useat saivat pysyviä vammoja.Lisäksi surmattiin noin 500 valkoista ja lähes 7.000 mustaa siviiliä sekä noin kymmenen tuhatta mustien eri sissiliikkeitten taistelijaa.

Rhodesian puskasodan seurauksena neljännesmiljoonan suuruinen valkoinen vähemmistö on suureksi osaksi muuttanut maasta. Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan nykyisessä Zimbabwessa oli 46.000 valkoista. Erään lehtitiedon mukaan Zimbabween jääneitä valkoisia, jotka tunnetaan nimellä Zimbo, olisi 20.000-40.000 henkeä. Maasta muuttanut whenwe- väestö, eli ”when we were in Rhodesia”,suomeksi ”kun olimme Rhodesiassa”, on jakaantunut kahteen osaan. Afrikaansia puhuvat buurit ovat useimmiten siirtyneet Etelä- Afrikkaan ja englantia puhuvat, kuten britit ja irlantilaiset, Australiaan, Kanadaan, Yhdysvaltoihin tai Isoon- Britanniaan. Yhteisnimeltään valkoisia rhodesialaisia kutsutaan nimellä ”rhodie” ja he pitävät yhteyttä toisiinsa esimerkiksi omilla nettifoorumeillaan.
Syynä maastamuuttoon on osittain Zimbabwen surkea taloustilanne. Valkoiset joutuvat kilpailemaan työpaikoista mustien kanssa, ja usein mustia työhönotossa suositaan. Maatalous, joka toi asukkaille ennen hyvän elintason, on ajettu alas jakamalla valkoisten suurtilojen maat elinkelvottomiksi tilkuiksi. 89- vuotias Robert Mugabe valittiin juuri uudestaan presidentiksi, ja vaaleja pidetään vilpillisinä. Mugabe pitää maan tiukasti hallussaan, ja on mahdotonta sanoa millaiseksi Zimbabwe muuttuu hänen luovuttuaan vallasta tai kuoltuaan.

Aatteesta taistelleet valkoiset vapaaehtoiset löysivät oman Espanjan sisällissotansa Rhodesiasta, eteläisestä Afrikasta. Valkoisten puolesta taistelleina he kuitenkin olivat poliittisesti epäkorrekteja, eikä heitä ole julkisuudessa paljoa muisteltu. Robin Moore kirjoitti heistä kirjan nimeltä The Crippled Eagles vuonna 1980. Vahvistamattoman tiedon mukaan Yhdysvaltain ulkoministeriö teki parhaansa estääkseen kirjan julkaisun. The Crippled Eagles julkaistiin pitkän kamppailun jälkeen vuonna 1991 nimellä The White Tribe. Lisäksi on 1975 kaatuneen amerikkalaisen John Alan Coeyn päiväkirja julkaistu vuonna 1988 nimellä A Martyr speaks.

Linkkejä:
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Crippled_Eagles

http://en.wikipedia.org/wiki/Rhodesian_Bush_War

http://en.wikipedia.org/wiki/Robin_Moore

http://en.wikipedia.org/wiki/7_Independent_Company_%28Rhodesia%29

Esa Paloniemi on 1971 syntynyt oululainen monialatyömies ja harrastajakirjoittaja.

Esa Paloniemi on 1971 syntynyt oululainen monialatyömies ja harrastajakirjoittaja.

Information

This entry was posted on elokuu 22, 2013 by in Historia.
%d bloggers like this: