SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Euroopan tulevat haasteet

europa 2KAI MURROS

Suurimmat uhat Euroopan taloudelliselle ja sosiaaliselle tasapainolle sekä sen käytännön fyysiselle selviytymiselle tulevaisuudessa ovat väestöräjähdys kehittyvässä maailmassa, globaali talouskriisi, tyhjentyvät luonnonvarat ja talouden globalisaatio. Sivilisaatiomme säilyminen riippuu kyvystämme ratkaista nämä ongelmat – meidän on oltava valmiita päättäväisiin toimiin suojellaksemme Eurooppaa romahtavan maailman vaaroilta. Olisi virhe nähdä nämä ongelmat erillisongelmina, sillä ne kietoutuvat aina toisiinsa. Ne ovat viime kädessä vain saman pääongelman eri aspekteja. Vielä suurempi virhe olisi uskoa, että kaikilla muilla paitsi meillä on älylliset, kulttuuriset ja aineelliset keinot selviytyä niistä.

Planeettamme suurin ongelma tällä hetkellä on länsimaiden tieteellis-teollisen vallankumouksen vaikutusten leviäminen ei-eurooppalaisiin yhteiskuntiin. Maailma on joutunut epätasapainoon, kun käytännössä kaikkia ihmisyhteiskuntia riivaavat modernisaation rajut muutokset. Tieteellis-teollinen vallankumous, joka alkoi Euroopassa ja linkosi sivilisaatiomme lakipisteeseensä, on löytänyt tiensä maailman jokaiseen kolkkaan, eikä yksikään traditionaalinen kulttuuri ole välttynyt sen sivuvaikutuksilta.

Tämänhetkisellä väestöräjähdyksellä on pitkät historialliset juuret – ne ulottuvat ainakin Euroopan 1700-lukuun saakka.

Euroopan väestö on kasvanut vakaasti aina 1300-luvun mustan surman aiheuttamasta massiivisesta romahduksesta saakka. Monista eri syistä johtuen kuolleisuus laski merkittävästi 1700-luvulla, mikä johti voimakkaaseen väestönkasvuun – tuolloinen kasvutahti Euroopassa oli sama kuin kolmannessa maailmassa tänään.

Kasvava väestö oli demografinen aseemme, joka tieteelliseen vallankumoukseen ja kasvavaan teollisuustuotantoon yhdistyneenä soi meille välineet maailman valloittamiseen.

Nyt, pitkän demografisen siirtymäkauden jälkeen, väestönkasvumme on käytännössä pysähtynyt ja kääntyy pian laskuun. Historiallisesti olemme siirtyneet korkean syntyvyyden + korkean kuolleisuuden tasolta korkean syntyvyyden + matalan kuolleisuuden tasolle ja lopulta päätyneet matalan syntyvyyden + matalan kuolleisuuden tasolle, jossa väestö ikääntyy nopeasti.

Samaan aikaan tieteellisen ja teollisen vallankumouksen seuraukset ovat levinneet kolmanteen maailmaan ja nostaneet sen korkean syntyvyyden + matalan kuolleisuuden tasolle, mikä on johtanut valtavaan väestöräjähdykseen.

Planeettamme kohtalonkysymys kuuluu: kuinka kauan demografinen siirtymävaihe kestää kolmannessa maailmassa – eli kuinka nopeasti kolmas maailma siirtyy korkean syntyvyyden + matalan kuolleisuuden tasolta matalan syntyvyyden + matalan kuolleisuuden tasolle?

Jos tämä demografinen siirtymä vie 200 vuotta niin kuin Euroopassa, planeettamme on tuhon oma – 100 vuotta on yhtä mahdoton aika. Meidän on löydettävä keino väestönkasvun hillitsemiseksi seuraavien 50 vuoden aikana – mikä valitettavasti näyttää sekin mahdottomalta.

Suurin este näyttää olevan se, että kuvatun kaltainen demografinen siirtymä vaatii teollisen yhteiskunnan, joka kasvattaa aineellista tuotantoa ja siten nostaa dramaattisesti väestön elintasoa. Juuri näin tapahtui Euroopassa vuosina 1770-1970, ja tänään vaikuttaa edelleen mahdottomalta saada aikaan samanlainen siirtymä kolmannessa maailmassa kehittämättä merkittävästi aineellisia elinoloja.

Ongelma on kuitenkin siinä, onko tämä mahdollista, sillä on arvioitu, että tällainen maailma vaatisi 4,6-kertaisesti planeettamme luonnonvarat. Lyhyesti sanottuna pelastaaksemme planeettamme väestöräjähdyksen vaaroilta meidän pitäisi kyetä luomaan globaali teollinen yhteiskunta, mikä on aivan yhtä mahdotonta kuin nykyinen köyhyyden ja takapajuisuuden ruokkima väestönkasvu.

On pidettävä mielessä, ettei teollinen vallankumous yksistään imaissut mukaansa Euroopan maaseutuköyhälistön alati kasvavia joukkoja.

Historiamme kriittisessä juotoskohdassa, jossa väestönkasvu saavutti huippunsa, Euroopan siunauksena olivat rajattomat mahdollisuudet kolonisoida uusia maa-alueita: Amerikka, Australia, Uusi-Seelanti sekä suuret osat eteläistä ja itäistä Afrikkaa nielaisivat miljoonien eurooppalaisten aiheuttaman demografisen paineen, kun teollistumistahti ei ollut riittävän nopea tuottaakseen näille ihmisille työtä ja toimeentuloa.

Nyt, 100-200 vuotta myöhemmin, kohtaamme jälleen nämä muuttoliikkeet, paitsi että tällä kertaa maailma on täynnä. Ei ole tyhjiä mantereita kolonisoitaviksi, ei erämaita kesytettäviksi ja asutettaviksi. Kolmannen maailman köyhät tunkevat nyt tiheästi kansoitettuihin yhteiskuntiimme, joiden talouskasvu on vaatimatonta, mikä muuttaa heikosti ammattitaitoisen työvoiman yhä kasvavat massat pysyvästi vihamieliseksi alaluokaksi.

Tästä on siis vedettävä johtopäätös, että tällä planeetalla on yksinkertaisesti liikaa väkeä. Ihmispopulaatio ei eroa laadullisesti mistään muusta laumaeläinpopulaatiosta. Ihmisen äly on mahdollistanut ympäristön rajoitusten murtamisen ja eksponentiaalisen kasvun… ainakin tähän saakka.

Demografisesta laajentumisesta, joka oli ennen vahvuutemme, on tullut heikkoutemme. Nyt olemme vaarassa musertua ekspansiivisempien populaatioiden alle. Kuten luonnossakin, nämä populaatiot kasvavat niin kauan kuin ne voivat lähettää ylijäämänsä kolonisoimaan uusia alueita. Kolmannen maailman ihmismassat jatkavat kasvuaan kunnes ne saavuttavat elinympäristönsä absoluuttisen kasvukyvyn, minkä jälkeen ne romahtavat. Niin kauan kuin Eurooppa, Australia, USA ja Kanada sallivat maahanmuuttovirran kolmannesta maailmasta, kasvu jatkuu pidäkkeettömästi.

Kolmannen maailman väestöräjähdys on viimeinen vaihe ihmiskunnan eksponentiaalisessa kasvussa maapallon kantokyvyn rajojen yli, kehityskulussa joka alkoi Euroopassa 1700-luvulla.

Nielemällä kolmannen maailman väestöylijäämän me vain helpotamme kasvua ja näin nopeutamme maailmanlaajuista ekokatastrofia.

On selvää, että väestön kasvaessa nopeasti yritykset lisätä kulutusta per capita epäonnistuvat ajan mittaan, sillä luonnonvarat pysyvät rajallisina ja näin saatavilla olevat resurssit per capita vain kutistuvat.

Jotkut optimistit tuntuvat ajattelevan, että kehittyvien maiden olisi mahdollista välttää meidän ”virheemme” ja käynnistää teollinen vallankumous sekä köyhän väestön elintason nousu käyttämällä kehittynyttä teknologiaa, joka saastuttaa vähemmän ja kuluttaa vähemmän energiaa ja luonnonvaroja. Nämä optimistit perustavat teknologiaan uskonsa, että ensimmäinen vaihe voitaisiin välttää ja siirtyä suoraan toiseen vaiheeseen.

Tämä on kuitenkin silkkaa fantasiaa, kun otetaan huomioon ongelman suunnaton laajuus – köyhien tyrmistyttävä määrä ja lyhyt aika, jonka puitteissa heidän elämänsä pitäisi kohentua. Tulevina vuosikymmeninä arviolta 1,2 miljardia ihmistä astuu työmarkkinoille ja vain noin 300 miljoonaa heistä työllistyy, jos asiat pysyvät ennallaan.

Kukaan ei myöskään tunnu tarkkaan tietävän, millaista tämän uuden ympäristöystävällisen teknologian pitäisi olla. Voidaan olettaa, että uusi teknologia on aina vanhaa kalliimpaa. Jos kehittyvät taloudet siis haluavat toistaa lännen teollisen vallankumouksen ja kohentaa elintasoaan, niiden on pakko turvautua vähemmän kehittyneeseen työtä tehostavaan teknologiaan, joka myös kuluttaa enemmän energiaa ja raaka-aineita sekä saastuttaa enemmän.

Koska mekään emme vielä ole päässeet toiseen vaiheeseen, on vaikea uskoa että kolmannen maailman teollistuminen olisi yhtään ympäristöystävällisempää kuin lännen teollistuminen aikoinaan.

On erittäin epätodennäköistä, että tiede tekisi lähitulevaisuudessa läpimurtoja, jotka nostaisivat käytettävissä olevien luonnonvarojen määrää – ainakaan siinä määrin, että kasvavat tarpeet voitaisiin tyydyttää ajoissa. Kun luonnonvarat käyvät yhä niukemmiksi ja kysyntä kasvaa, kolmannen maailman yhteiskunnat ovat kasvavan kuormituksen alaisina.

Poliittinen romahdus

Monet kolmannen maailman maat ovat vaarassa romahtaa kasvavan väestön ankaran paineen alla. Monet afrikan maat ovat jo kauan sitten lakanneet toimimasta valtioina ja taantuneet puhtaan teoreettisiksi poliittisiksi käsitteiksi. Väestöräjähdys aiheuttaa valtavan kuormituksen yhteiskuntarakenteelle kärjistäessään rikkaiden ja köyhien välistä konfliktia, ja jos talouskasvua ilmenee, kasvava väestö yleensä riistää yhteiskunnalta sen hedelmät, sillä köyhien määrä kasvaa taloutta nopeammin.

Kun sosiaaliset ja taloudelliset paineet kasaantuvat, uusia poliittisia ja uskonnollisia ääriryhmiä syntyy – radikaalin islamin nousua voidaan pitää tapana kanavoida islamilaisen maailman sosiaalista turhautuneisuutta. Moderneja metropoleja voidaan pitää globaalin mittakaavan väkivallan hautomoina.

Globaali väestöräjähdys ja supistuvat luonnonvarat eivät luo köyhille yhteiskunnille vain sisäisiä vaan myös ulkoisia uhkia. Tulevat sodat käydään elämän perusedellytyksistä – vedestä, viljelykelpoisesta maasta ja kenties jopa puhtaasta ilmasta. Ne ovat ekologisia sotia, joiden lopputuloksesta saattaa riippua miljoonien ihmisten nääntyminen tai selviytyminen. Tulevissa sodissa ekologiset tekijät astuvat mukaan maailmanpolitiikkaan ja geostrategiaan.

Kolmannen maailman yhteiskunnat suistuvat lopulta kaaokseen, kun niin valtavien populaatioiden hallitseminen käy mahdottomaksi. Tämänhetkinen pakolaisongelma on vain esimakua tulevasta. Pakolaisten määrä kasvaa eksponentiaalisesti – suuret osat etelän köyhistä populaatioista etsivät epätoivoisesti parempaa elämää, yrittävät epätoivoisesti selvitä hengissä. Yhä useammat lähtevät liikkeelle ympäristöllisistä syistä, ja on yhä vaikeampaa erottaa poliittiset pakolaiset ympäristöpakolaisista, kun sosiaaliset, poliittiset ja ekologiset kriisit limittyvät.

Globalisaatio

Suuri osa kehittyvien talouksien teollisesta toiminnasta on paljolti seurausta länsimaiden teollisuuden ulkoistamisesta matalapalkkaisiin maihin, joissa on ala-arvoiset työolosuhteet eikä ympäristölainsäädäntöä. Vuosikymmenten ajan taloustieteilijät ovat yrittäneet selittää, kuinka tämä Euroopan teollisuuden rapistuminen ajan mittaan vain hyödyttää meitä ja koko maailmaa – nyt jokaiselle pitäisi olla selvää, ettei näin ole.

Euroopan teollisuuden ulkoistaminen aiheuttaa kaksi vakavaa ongelmaa:

1. Massatyöttömyyden kasvun Euroopassa

2. Verotulojen supistumisen

Teollisuustyöpaikkojen massiivista vähenemistä muutaman viime vuosikymmenen aikana ei ole tasapainotettu vastaavalla määrällä järkevästi palkattuja palvelusektorin työpaikkoja – niin kuin alkuperäisen liberaalin teorian mukaan olisi pitänyt tapahtua. On käynyt päinvastoin – uusien heikosti koulutettujen siirtolaistyöntekijöiden runsas määrä on rappeuttanut palvelusektorin työt moderniksi orjuudeksi, jossa palkat ovat alle minimitason ja työolot ala-arvoiset. Sen seurauksena suuri määrä eurooppalaisia kärsii pysyvästä köyhyydestä.

Teollisuuden ulkoistaminen on muuttanut laajoja alueita Euroopasta rappeutuvaksi joutomaaksi ja niiden asukkaat kurjistuvaksi alaluokaksi, joka on tuomittu elämään köyhyydessä ja ahdingossa. Tämä jälkiteollinen rutto vain leviää, kun liberaali maailmantalous luokittelee useimmat etniset eurooppalaiset ylimääräisiksi ja hyödyttömiksi.

Jos päätämme hyväksyä tämän jälkiteollisen harhakuvitelman, teemme hidasta itsemurhaa. Länsimaisen sivilisaation valta ja vauraus oli teollisen tuotannon ansiota. Jos nyt ehdoin tahdoin luovumme teollisesta perustastamme, pirstomme samalla sivilisaatiomme peruskiven. TV-pelit ja McTyöpaikat eivät ylläpidä globaalia valtaamme eivätkä rotuylpeyttämme. Meillä pitää olla älyllistä rohkeutta haastaa modernin talouden vallitseva paradigma, jonka mukaan Euroopan teollisen voiman ulkoistaminen hyödyttää paitsi meitä, myös koko maailmaa.

Teollisuuden ulkoistaminen pääosin Kiinaan ja Intiaan tarkoittaa myös, ettei ylikansallisten firmojen keräämiä voittoja voida verottaa. Tämä verokannan rapautuminen johtaa lopulta länsimaisten kansallisvaltioiden romahtamiseen niiden menettäessä kykynsä tarjota peruspalveluita kansalaisilleen ja ylläpitää infrastruktuuria. Tähän saakka olemme kyenneet välttämään tämän karin yksinkertaisesti lainaamalla lisää rahaa.

Sallimalla ylikansallisten korporaatioiden siirrellä teollisuustuotantoa ja pääomaa vapaasti me hyväksymme niiden ylivallan. Hyväksymme sen, että nämä yhtiöt toimivat laeistamme piittaamatta ja pitävät itsellään kaikki voitot, jotka ne tekevät hyödyntämällä halpaa Euroopan ulkopuolista työvoimaa ja meidän ostovoimaamme.

Olemme antaneet ylikansallisten korporaatioiden kasvaa kansallisvaltioita vahvemmiksi, olemme antaneet niiden kiristää meitä, kupata meitä ja käyttää meitä hyväkseen. Olemme antaneet ylikansallisten konglomeraattien kasauman kasvaa vahvemmaksi kuin itse eurooppalainen sivilisaatio. Meidät on houkuteltu uskomaan, että ylikansallisten korporaatioiden etu on meidänkin etumme – heti kun tajuamme ettei näin ole, luokittelemme ylikansalliset yhtiöt hyödyttömiksi.

Ylikansalliset korporaatiot ovat pelkkiä paperitiikereitä. Ne eivät ole luonnollisia yhteisöjä, jotka perustuvat verelle, maaperälle ja emotionaalisille siteille. Ylikansalliset korporaatiot ovat markkinapaikkoja, joihin ihmiset kokoontuvat myymään työvoimaansa. Ne perustuvat aineettomille sopimuksille ja ahneuden ja luottamuksen hauraalle tasapainolle. Kun luottamus menetetään, ylikansallinen korporaatio hajoaa. Viime kädessä on perin helppoa ravistaa ylikansalliset korporaatiot harteiltamme. Niiden valta on pelkkä illuusio – lyömme ne maahan höyhenellä.

Ylikansallinen korporaatio ei voi toimia ilman luonnollisia yhteisöjä. Korporaatioiden aineeton ja loismainen olemus edellyttää konkreettisten yhteisöjen olemassaoloa. Ne ahmivat kansallisvaltioita ja niiden elinvoimaa. Ylikansallinen korporaatio tarvitsee kansallisvaltiota ja sen tarjoamia palveluita – se vaatii niitä ilmaiseksi – korporaation kaikki toiminta vain hajottaa yhteiskuntaa, jonka sisällä se toimii.

Modernin globaalin kapitalismin käyttövoima on vauraan lännen ja köyhän kolmannen maailman välinen epäsuhta. Moderni globaali kapitalismi kukoistaa niin kauan kuin se voi hajottaa länsimaisia yhteiskuntia suistamatta niitä täydelliseen kaaokseen. Kun länsimaiset yhteiskunnat ränsistyvät riittävästi, kaaos murtautuu esiin ja globaali kapitalismi kohtaa loppunsa.

Suurin uhka ekosfäärille tulee länsimaiden teollisen tuotannon ulkoistamisesta kolmannen maailman maihin. Etelän köyhät sekasortoiset yhteiskunnat ovat tyystin kyvyttömiä ja haluttomia kontrolloimaan kaikkialla rehottavien teollisuuslaitosten ympäristövaikutuksia. Jos teollisuuslaitos pysyisi Euroopassa, se voitaisiin tarkastaa ja alistaa tiukkaan valvontaan, kunnes kaikki ympäristövaatimukset täytetään. Sen sijaan on käynyt päinvastoin: kehittyvien talouksien kilpailuetuna on juuri ympäristölainsäädännön puute ja tehoton valvonta.

On ironista, että samalla kun Eurooppa heikkenee vuodattamalla teollisen mahtinsa kolmanteen maailmaan, se myös kiihdyttää globaalia ympäristöromahdusta.

Kiina

Lähes kolmen vuosikymmenen ajan on Kiinan talouden räjähdysmäinen kasvu hämmästyttänyt meitä. Jo Kiinan kasvun silkka laajuus on ollut ennennäkemätöntä maailmanhistoriassa. Kasvulla on ollut myös ideologisia seuraamuksia – meille on kerrottu sen merkitsevän globaalin kapitalismin ja liberaalin talouden vääjäämätöntä voittoa. Kiinan menestystä on käytetty Euroopan työväenluokan painostamiseen kertomalla kuinka laiskaa, lihavaa, hidasta ja taitamatonta se on verrattuna kiinalaisten taloudelliseen ahneuteen, notkeuteen ja kestävyyteen.

Kiinan menestyksen on katsottu ennakoivan länsimaiden ylivallan loppua, mutta myös globaalin kapitalismin voittoa kansallisvaltioista ja hyvinvointiyhteiskunnista. Kiina on ollut ylikansallisten korporaatioiden tärkein työkalu läntisen maailman sosiaalisen rakenteen romuttamisessa. Kiinaa on pidetty esimerkkinä uudesta sosiaalisesta todellisuudesta, johon Euroopan työväen- ja keskiluokan pitäisi sopeutua. Kiinan menestys on johtanut käänteisen rasismin leviämiseen kaikkialle Eurooppaan – käänteisen rasismin, jolla on selvä liberaali agenda.

Mutta kysymys kuuluu yhä: päihittääkö itä lännen?

Vastaan, että EI!

Kiinan aiempaa historiaa tarkastelemalla voimme tehdä johtopäätöksen, että huolimatta kaikesta viime aikojen menestyksestään Kiina on käymässä läpi niin sanotun ”dynastisen syklin” viimeisiä vaiheita. Toistuvana kuviona Kiinan historiassa on ollut dynastioiden nousu ja tuho. Dynastinen sykli alkaa, kun uusi elinvoimainen dynastia yhdistää maan sekasorron, sisällissotien ja barbaari-invaasioiden jakson jälkeen.

Kun dynastinen sykli on päättymässä, heikkouden oireet käyvät ilmeisiksi. Sellaisia ovat:

1. Ylikansoitus. Rauhan aikana talonpoikaisväestöllä on taipumus kasvaa erittäin nopeasti, elleivät nälänhädät tai epidemiat hillitse kasvua. Tämä johtuu siitä, että talonpojat tarvitsevat suuria perheitä turvatakseen riittävän suuren työvoiman.

2. Kasvavat sosiaaliset jännitteet. Kun köyhien lukumäärä kasvaa, viljelyskelpoisella maalla on tapana keskittyä yhä laajemmiksi maatiloiksi. Historiallisesti talonpoikaistilat ovat yleensä ensin pirstoutuneet ja sitten keskittyneet suuremmiksi yksiköiksi.

3. Virkamiesten korruptio leviää maata omistavan luokan käyttäessä poliittista valtaansa lahjomalla. Poliittinen vaikutusvalta auttaa suurmaanomistajia riistämään köyhiä ja pientilallisia.

4. Luonnonkatastrofit tiheimmin asutuilla alueilla, missä viljelykelpoisen maan käyttö ja liikakäyttö on laajinta.

5. Hallituksen krooninen rahapula korruptoituneen virkamieskunnan, ylisuurien rakennushankkeiden ja törsäävän hovin takia.

Tiheästi toistuvat talonpoikaislevottomuudet kertovat, että järjestelmä on käyttänyt elinvoimansa ja alkaa romahtaa sisältäpäin. Lopulta koko maa suistuu katkeraan sisällissotaan, jota yleensä seuraa tilannetta hyväkseen käyttävien paimentolaisheimojen invaasio. Kun keisari menettää taivaan mandaatin kansan silmissä, dynastinen sykli päättyy vain alkaakseen uudelleen jonkin ajan kuluttua.

Kaikki edellämainitut oireet ovat havaittavissa nyky-Kiinassa. Kiinan kommunistipuolue on pelkästään puhemies Maon aloittama moderni dynastia, joka ei pääse irti dynastisen syklin logiikasta.

1. Kiinaa riivaa valtava väestönkasvu – vaikka yhden lapsen politiikka toimisikin, Kiinan väestö kasvaa siitä huolimatta, siitä yksinkertaisesta syystä että kiinalaiset ovat pitkäikäisempiä.

2. Teollisuuden valtava kasvu on aiheuttanut ekokatastrofeja laajoilla alueilla. Suurin osa Kiinan joista on saastuneita ja pohjaveden tila heikkenee. Tehomaatalous on myös muuttanut laajoja osia Pohjois-Kiinasta hiekka-aavikoiksi. Häämöttävästä ekokatastrofista selviytyminen vaatii suunnattomia summia rahaa, eikä kiinalla ole siihen poliittista tahtoa, sillä koko järjestelmä on suunniteltu tuottamaan maksimaalisen voiton minimaalisessa ajassa länsimaiden elintasoon pääsemikseksi. Kiinan kilpailuetu on sen olematon ympäristölainsäädäntö. Hallitus ja varsinkin paikallisviranomaiset ovat haluttomia riskeeraamaan työpaikkoja ja yhteiskuntarauhaa sulkemalla tehtaita ympäristösyistä.

3. Maalaisköyhälistön ja kaupunkiväestön välinen kuilu on laajentunut siitä lähtien, kun Kiina avautui markkinataloudelle. Yhteiskunnan polarisaatio aiheuttaa jatkuvaa levottomuutta ja on merkittävä uhka tasapainolle – tämän Kiinan hallituskin myöntää.

4. Mitä enemmän Kiina muuttuu markkinatalousmaaksi, sitä korruptoituneemmaksi muuttuu sen virkamieskunta. Huolimatta Kiinan varhaisesta menestyksestä kapitalismissa, kapitalismi ja diktatorinen byrokraattinen järjestelmä on erittäin huono yhdistelmä. Raha on läpikotaisin turmellut maan virkamiehet. Kun Kiina oli vielä käytännössä sosialistinen, raha, aineellinen status ja taloudellinen nousu eivät merkinneet mitään – ne saattoivat päinvastoin jopa olla vaaraksi, sillä menestynyt henkilö saatettiin raivata tieltä petturina. Nyt kun markkinatalous on tunkeutunut yhteiskunnan joka tasolle ja rikastumista ei pelkästään sallita vaan tuetaan hallituksen taholta, on vain luonnollista että poliittisia virkoja käytetään henkilökohtaisten etujen hankkimiseen. Liitto hallituksen ja liike-elämän välillä on täydellinen, ja kaikki politiikka on vain liiketoiminnan jatketta. Koska Kiinan hallintojärjestelmä on luultavasti epärehellisin maailmassa, sen yksityiselle kansalaiselle tarjoama turva riittää vain niin pitkälle kuin kansalainen kykenee lahjomaan järjestelmää. Kiinassa yksilö on aina järjestelmän armoilla sekä niiden, joilla on varaa antaa lahjuksia.

Tämä luonnollisesti murentaa järjestelmän legitimiteettiä kansan silmissä. Tähän saakka hallitsevan kommunistipuolueen legitimiteetti on perustunut sille, että kommunistit olivat kansallinen mahti, joka yhdisti maan ja ajoi ulkomaiset tunkeilijat pois – vuosikymmenten ajan tämä on taannut kommunistipuolueelle suunnattoman vaikutusvallan. Toisaalta talouden huumaava menestys 80-luvun alusta lähtien ja Kiinan astuminen globaalille näyttämölle on riittänyt ostamaan kansan uskollisuuden. Kiinalaiset ovat myös tietoisia sekasorrosta, joka epäilemättä seuraisi jos kommunistihallinto kaatuisi. Kiinan historia on jatkuvaa edestakaista liikettä kaaoksen ja palautetun keisarivallan välillä. Kiinan kansa pelkää eniten kaaosta, koska Kiinan historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka suurisuuntaista verenvuodatus ja hävitys voi olla poliittisen järjestelmän romahtaessa.

Kiinalaisille huonokin hallitus on sekasortoa parempi, mutta kysymys kuuluu, kuinka huono hallituksen pitää olla ennen kuin se menettää taivaan mandaatin? Kun yritämme ennustaa Kiinan tulevaisuutta, on pidettävä mielessä että kapitalismille avautumisesta lähtien Kiina on kyennyt nauttimaan lähes 30 vuoden ajan ennennäkemättömästä talouskasvusta – tähän saakka maa on säästynyt vakavilta taloudellisilta takaiskuilta. Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin pitää sitä, että mitä suurempi on noususuhdanne, sitä suurempi on laskusuhdanne – kun Kiina lopulta kokee ensimmäisen lamansa, se vertautuu Kiinan tähän mennessä kokemaan hämmästyttävään kasvuun. Kun ensimmäinen vakava lama iskee Kiinaan, järjestelmän vahvuus joutuu todelliseen kokeeseen.

Lyhyesti sanoen Kiina on paperitiikeri – sen kasvu perustuu ahneiden kapitalistien ulkoistamaan eurooppalaiseen teollisuustuotantoon, sen keräämä vauraus on meidän vaurauttamme, jonka liberaali eliitti on antanut pois. Niin kauan kuin ostamme kiinalaisia tuotteita, Kiinan talous kukoistaa. Kaikki tämä kuitenkin päättyy, kun tämänhetkinen talouskriisi pahenee – länsimaisten ”jälkiteollisten” yhteiskuntien ostovoima kuihtuu ja sen seurauksena pääoman virta Kiinaan päättyy ja Kiinan talous ja yhteiskunta romahtavat.

Lopulta itä ei päihitä meitä, eikä eteläkään – riippumatta siitä kuinka nopeasti he lisääntyvät. Nyt kun globaalin kapitalismin perusteet horjuvat, myös liberaalin maailman perusta murenee. Lopulta maailman sivilisaatiot joutuvat todelliseen kokeeseen, ja tämänhetkisistä ongelmistamme huolimatta me selviydymme voittajina.

Itse asiassa me tarvitsemme tätä kriisiä. Tämä kriisi vahvistaa meitä ja tekee meistä viisaampia ja päättäväisempiä. Se opettaa meille jälleen kerran elämän perustotuudet – se on meidän suuri tilaisuutemme!

Eurooppalainen vallankumous on ensi sijassa ekologinen ja ympäristövallankumous.

Meidän täytyy taistella väestöräjähdyksen vaaroja vastaan.

green 2Meidän täytyy pysäyttää kolmannesta maailmasta Eurooppaan suuntautuvat ahnaat siirtolaisvirrat – biologisessa mielessä olemme tekemisissä jyrsijäpopulaatioiden kanssa – tätä me emme saa unohtaa suunnitellessamme vastatoimenpiteitä. Meidän on toimittava nopeasti ja päättäväisesti saadaksemme väestönkasvun hallintaan ja meidän on toimittava armottomasti mikäli välttämätöntä – panokset ovat liian korkeat, jotta voisimme olla humaaneja ja kohteliaita.

Meidän täytyy suojella ympäristöä globaalin kapitalismin tuhoilta.

Meidän on estettävä ylikansallisia korporaatioita käyttämästä hyväkseen kolmannen maailman laittomuutta ja muuttamasta suuria osia planeetastamme jättimäisiksi kaatopaikoiksi. Mitä nämä rahanvaihtajat sitten tekevätkään kolmannessa maailmassa, se päätyy lopulta omalle kynnyksellemme – ilmastonmuutos ja saastuminen eivät kunnioita kansallisia rajoja.

Ja meidän täytyy turvata Euroopalle oikeutettu osa maailman luonnonvaroista aikana, jolloin ne ovat nopeasti ehtymässä.

Eurooppalainen ekologinen vallankumous ei ole ainoastaan ehdoton välttämättömyys, vaan rotumme suuri mahdollisuus ottaa jälleen suuri harppaus eteenpäin. Tähän saakka olemme vain hyväksikäyttäneet maan rikkauksia ja alistaneet luontoa. Nyt opettelemme maksamaan velkamme, antamaan oman panoksemme tälle avaruuden vihreälle keitaalle. Eurooppalainen rotu, joka on luonnostaan faustinen rotu, on Gaian tuhlaajapoika – ja nyt tuhlaajapojan on aika palata kotiin. Eurooppalaisesta rodusta tulee Äiti Maan suojelijarotu. Herruutemme muiden sivilisaatioiden yli perustuu tälle kohtalolle. Eurooppalainen sivilisaatio, maailman kehittynein sivilisaatio, käynnisti tieteellisen ja teollisen vallankumouksen ja on myös ekologisen vallankumouksen keihäänkärki.

On päivänselvää, että tällainen muutos on mahdoton jos annamme turmeltuneiden kapitalistien ja lapsellisten liberaalien määrätä tahdin. Suurta teknologista siirtymää tuotantomenetelmissä ei koskaan saada aikaan, jos annamme ylikansallisten korporaatioiden sabotoida talouttamme hyödyntämällä halpaa työvoimaa kolmannen maailman korruptoituneiden hallitusten avulla.

Saavuttaaksemme tavoitteemme tarvitsemme globaalia strategiaa, keskitettyä suunnittelua ja häikäilemätöntä tahtoa suunnitelmien toteuttamiseksi:

Me teollistamme Euroopan uudelleen.

Me militarisoimme Euroopan uudelleen.

Me herätämme Euroopan uudelleen eloon.

Maailmanpolitiikan sanelee jälleen Euroopan tahto.

Uudet tuotantomuodot leviävät kun teollisuutemme palautetaan takaisin kotiin. Uusi taloudellinen toimeliaisuus elvyttää Euroopan, uusi into, optimismi ja päättäväisyys liikuttaa Euroopan ihmisjoukkoja epätoivon, pessimismin ja epäröinnin väistyessä.

Työttömät saavat töitä, kodittomat kodin, uusi toivo herää niissä jotka luulivat ettei tulevaisuus tarjoa heille mitään. Euroopan työtätekevien kunnia ja omanarvontunto elpyy ja sivilisaatiomme alkaa jälleen puolustamaan sitä mikä sille tällä planeetalla oikeutetusti kuuluu.

Tulevina vuosina Euroopan on kohdattava haasteet, joita emme vielä muutama vuosikymmen sitten olisi osanneet kuvitellakaan. Asemamme on heikentynyt dramaattisesti 40 vuodessa – sodanjälkeisten vuosien kasvusta ja optimismista olemme siirtyneet kaaoksen ja tuhon partaalle. Mutta tappio ei tule kysymykseen – tämä hetkellinen heikkous on omaa syytämme – me vain kadotimme suunnan 40 vuotta sitten, mutta taistelukuntomme on yhä tallella. Kun nousemme kohtaamaan nämä uudet haasteet, opimme elämän ankarat perustotuudet, löydämme piilevät kykymme ja lopulta löydämme suunnan uudelleen.

Emme ole sivilisaationa koskaan kohdanneet näin suurta haastetta. Tämä kriisi pakottaa eurooppalaiset viimein toimimaan yhtenä kasnakuntana, ensimmäisen kerran historian aikana. Ilman tätä kriisiä emme löytäisi yhteistä säveltä. Eurooppa on haastettu kamppailuun elämästä ja kuolemasta, mutta se kamppailu päättyy Euroopan lopulliseen voittoon.

(Teksti on Lontoossa vuonna 2009 pidetty puhe.)

Kai Murros on akateeminen alisuoriutuja. Hän on julkaissut teoksen “Vallankumous ja sen toteuttaminen modernissa yhteiskunnassa” (2001).

Kai Murros on akateeminen alisuoriutuja. Hän on julkaissut teoksen “Vallankumous ja sen toteuttaminen modernissa yhteiskunnassa” (2001).

Information

This entry was posted on elokuu 24, 2013 by in Politiikka ja ideologia.
%d bloggers like this: