SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Hayek ja tradition merkitys

JUKKA AAKULA

Perinteiset instituutiot – esimerkkinä kansallisvaltio tai kristillinen avioliittoinstituutio ja siihen liittyvä sukupuolten roolijako – nähdään usein edistyksen jarruna ja niiden ajatellaan keinotekoisesti ja mielivaltaisesti rajoittavan ihmisen vapautta.

Itävaltalainen taloustieteilijä ja Klassinen liberaali Friedrich Hayek näkee asian päinvastoin: traditioilla ja perinteisillä instituutioilla on keskeinen rooli ihmisten edistymisessä kohti vapautta ja vaurautta.

Traditionalisti vaan ei konservatiivi

Hayek toteaa kirjoituksessaan ”Miksi en ole konservatiivi”, että konservatiivi pelkää tulevaisuutta ja muutokset ovat konservatiiville uhka. Konservatiivin vastakohta on Hayekille klassinen liberaali, joka tietää tulevaisuuden epävarmuuden mutta siitä huolimatta haluaa muutoksia koska ne tarjoavat mahdollisuuksia.

Samalla kun Hayek tekee selvän irtioton konservatismiin, hän julistautuu kuitenkin yhtä selvästi traditionalistiksi. Puhuessaan kirjassaan Kohtalokas ylimieli (Joose ja Matti Norrin käännös, Art House) ihmisten kanssakäymisen hajautuneesta järjestyksestä eli markkinataloudesta, hän heti ensimmäisellä sivulla painottaa tradition merkitystä:

Hajautunut järjestys ei ole syntynyt ihmisen suunnittelusta tai tarkoituksesta, vaan spontaanisti: se syntyi tiettyjen perinteiden ja suuressa määrin moraalisten käytäntöjen ei tarkoitetusta seuraamisesta. Ihmiset eivät aina pidä näistä käytännöistä… he eivät pysty todistamaan niiden oikeellisuutta, mutta kaikesta huolimatta ne ovat levinneet varsin nopeasti kehityksellisen valinnan (…) suosiessa niitä sattumalta noudattaneita ryhmiä. Käytäntöjen vastahakoinen, jopa tuskallinen noudattaminen piti nämä ryhmät yhdessä, paransi niiden mahdollisuuksia perehtyä kaikenlaiseen tärkeään tietoon, ja teki niille mahdolliseksi olla “hedelmälliset ja lisääntyä ja täyttää maa ja tehdä se itselleen alamaiseksi”.

Sama lainaus osoittaa selvästi, että Hayek on myös evolutionisti. Instituutiot kehittyvät, mutta ei niinkään suunnittelun kautta vaan siten, että eri ihmisyhteisöt noudattavat erilaisia sattumalta valittuja ja traditioon perustuvia pelisääntöjä, ja se ihmisyhteisö jonka instituutiot ovat parhaat, menestyy.

Tradionalismissaan Hayek tekee voimakkaan pesäeron nimenomaan yhteiskunnan ja talouden pelisääntöjen rationaaliseen suunnitteluun (rationalistiseen konstruktivismiin), joka kirjan kirjoittamisen aikoihin materialisoitui länsimaisen älymystön innostuksena sosialismia kohtaan.

Sosialismin virhe

Sosialistien primäärein virhe – tai ainakin se mikä on yleisimmin ymmärretty sosialistien keskeisimmäksi virheeksi – on se, ettei sosialisti ymmärrä markkinoiden toimintaa ja sitä että hintajärjestelmä luo spontaanisti tietoa, mikä panee ihmiset suuntaamaan toimintaansa niin, että heidän toimintansa edistää kokonaistuotantoa paljon tehokkaammin kuin keskitettyyn suunnitteluun perustuva sosialismi.

Harvapa enää uskoo, että talous toimii parhaiten, mikäli tuotteiden ja palveluiden tuotantomäärät ja tuotteiden jako kansalaisille suunnitellaan keskusvirastoissa. Ymmärretään varsin yleisesti, että tehokas talous syntyy spontaanisti, kun yritykset pyrkivät kukin tahollaan kehittämään tuotteita joille on kysyntää tai joille on luotavissa kysyntää.

Hayekin kritiikki rationalistista suunnittelua vastaan ei ole tietenkään sekään kritiikkiä järjen käyttöä vastaan:

Vaikka hyökkäänkin sosialistien oletettua järkiperäisyyttä vastaan, tarkoitukseni ei ole mitenkään kiistää oikean päättelyn arvoa. Oikealla päättelyllä tarkoitan sellaista mikä ymmärtää rajoituksensa ja itsekin päättelyn ohjaamana hyväksyy sen kansantalouden ja biologian osoittaman hämmästyttävän tosiasian että suunnittelematon järjestys voi olla selvästi parempi kuin ihmisten tarkoitukselliset suunnitelmat ja niiden seuraukset.

Mutta sosialistien toinen virhe – virhe jonka dramaattisuutta ei ole vieläkään yleisesti ymmärretty – on Hayekille se että he eivät ole traditionalisteja vaan rationalisteja. Tämän virheen osalta sosialisteilla onkin itse asiassa paljon enemmän seuraajia nykyaikana, eikä suinkaan pelkästään vasemmiston vaan myös itseään liberaaleina ja jopa klassisina liberaaleina pitävien keskuudessa.

Mihin traditionalismia tarvitaan?

Traditionalismi on Hayekille ratkaisu kahteen ongelmaan:

a) miten markkinatalouden instituutiot, kuten omistusoikeus ja sopimusjärjestelmä, ovat voineet alunperin kehittyä ja miten uusia instituutioita voi edelleen kehittyä, ja

b) siihen miten luonnollisten ihmisten vaistonvarainen karsastus kilpailua ja toisten työstä hyötymistä kohtaan on voitettavissa.

Nämä kaksi kysymystä – siis instituutioiden synty ja ihmisluonnon vaikutus talouteen – ovat tällä hetkellä mitä suurimmassa määrin taloustieteen tutkimuksen keskiössä. Voimme eittämättä sanoa, että Hayekin pohdinta näitä kysymyksiä kohtaan on ollut tärkeää tienraivausta, ja monet nykytutkijat, esimerkkinä vaikkapa taloustieteilijä Samuel Bowles, ammentavat Hayekin ajattelusta.

Instituutioden synty valinnan kautta

Markkinatalouden instituutiot eivät ole voineet tietenkään syntyä spontaanisti markkinoiden kautta. Ne eivät kuitenkaan ole historian kuluessa ensi sijassa syntyneet suunnittelunkaan kautta vaan samaan tapaan spontaanisti kuin hinnat. Siinä missä hinnat ovat syntyneet spontaanisti kysynnän ja tarjonnan kautta, instituutiot ovat Hayekin mukaan syntyneet spontaanisti kehityksellisen valinnan eli siis evoluution kautta.

Evoluutio – olkoon se biologista tai kulttuurista – tarvitsee käyttövoimakseen muuntelua, muuntelun perinnöllisyyttä ja valintaa. Muuntelu perustuu Hayekin ajattelussa “tiettyjen perinteiden ja suuressa määrin moraalisten käytäntöjen ei tarkoitetusta seuraamisesta”. Koska eri yhteisöillä, yrityksillä ja valtioilla on erilaiset perinteet ja moraaliset käytännöt, yhteisöjen välillä vallitsee muuntelua. Muuntelu on perinnöllistä jo siksikin, että ihmiset sisäistävät oman yhteisönsä normeja. Valinta on valintaa yhteisöjen – ei yksilöiden – ja yhteisöjen noudattamien käytäntöjen välillä.

Nykyterminologialla Hayekin luonnonvalinta on kulttuurista ryhmävalintaa:

Kehityksellinen valinta suosii [käytäntöjä] sattumalta noudattaneita ryhmiä. Käytäntöjen vastahakoinen, jopa tuskallinen noudattaminen piti nämä ryhmät yhdessä, paransi niiden mahdollisuuksia perehtyä kaikenlaiseen tärkeään tietoon, ja teki niille mahdolliseksi olla “hedelmälliset ja lisääntyä ja täyttää maa ja tehdä se itselleen alamaiseksi”.

Ryhmävalinta oli pitkään pannassa biologien ja taloustieteilijöidenkin keskuudessa. Siksi Hayekin teoria käytäntöjen (instituutioiden) evoluutiosta ryhmävalinnan kautta jäi joksikin aikaa marginaaliin. Teoria on kuitenkin kokenut 90-luvulta alkaen voimakkaan uuden tulemisen instituutioiden tutkimuksen piirissä. (Todd J. Zywicki, Reconciling Group Selection and Methodological Individualism.)

Taloustieteilijä Samuel Bowles antaa kirjassaan Microeconomics konkreettisen esimerkin tällaisesta kulttuurisesta ryhmävalinnasta. Euroopassa oli vuosisatojen aikana rinnakkain monenlaisia erilaisia käytäntöjä järjestää yhteiskunta – keskitettyjä monarkioita kuten Ranska, itsenäisiä kaupunkivaltioita varsinkin Saksassa ja Pohjois-Italiassa, kaupunkivaltioiden verkostoja kuten Hansa, uskonnollisten sääntökuntien (ritarikuntien) hallitsemia maita kuten Liivinmaa, aatelistasavaltoja kuten Puola, laajoja mutta suhteellisen kevyitä valtioita kuten Ottomaanien valtakunta ja Venäjä jne. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä yksi käytäntö oli käytännössä voittanut muut – suhteellisen keskitetty kansallisvaltio. Bowles kirjoittaa:

Mikä selittää näiden uusien hallintatapojen menestyksen ? Yksinkertainen vastaus on, että kun kansallisvaltiot sotivat muulla tavalla hallittujen maiden kanssa, ne yleensä voittivat… Verotus yhdistettynä mahdollisuuteen lainata rahaa antoi kansallisvaltion hallituksille mahdollisuuden käydä sotaa joutumatta turvautumaan vähemmän suosittuihin tapoihin kuten suoraan ruuan, aseiden tai eläimien haltuunottoon. Hyvin määriteltyjen yksityisten omistus-oikeuksien ja markkinoiden luominen tuki verotukseen ja lainanottoon perustuvaa järjestelmää…

Kansallisvaltiot onnistuivat myös sulauttamaan väestön etnisesti suhteellisen homogeeniseksi ja luomaan yhtenäiset käytännöt lasten sosialisaatioon.

Kunnollla sosiaalistetut kansalaiset arvottavat moraalisesti verojen maksua, valvovat toisiaan, ja syyllistävät veronkiertäjiä vapaamatkustajina.

Vaiston ja ymmärryksen väliltä – Hayekin ihmiskuva

Ihmisen ja ihmisyhteisöjen toimintaa ei Hayekin mielestä siis voi perustaa ensi sijassa järkeen ja suunnitteluun. Mutta eivät myöskään luonnolliset vaistomme ole hyvä opas. Vaistot ovat Hayekin mukaan kehittyneet “pienissä vaeltavissa joukoissa” vuosimiljoonien aikana, eivätkä ne voi olla perustana elämälle markkinataloudessa ja monimutkaisessa yhteiskunnassa.

Pienissä vaeltavissa heimoissa ryhmän jäsenten toimintaa ohjasivat Hayekin mukaan yhteiset tavoitteet. Nykytiedon nojalla voidaankin sanoa, että metsästäjä-keräilijöiden elämää leimasi yhdessä metsästäminen ja saaliin jako yhteisön jäsenten välillä siitä riippumatta kuka saaliin oli metsästänyt. Hayek toteaa yksikantaan:

Thomas Hobbesin kuvaama primitiivinen individualisti on siten myytti. Villi ei ole itsenäinen ja hänen vaistonsa ovat kollektiivisia. Koskaan ei ole ollut “kaikkien sotaa kaikkia vastaan.”

Tämäkin Hayekin väite on linjassa nyky-ymmärryksen kanssa. (Samuel Bowles ja Herbert Gintis, A Cooperative Species: Human Reciprocity and Its Evolution). Sota oli toki toistuva ilmiö metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa, mutta se oli sotaa yhteisöjen eikä yksilöiden välillä. Sotiminen oli suurriistan metsästyksen ohella itse asiassa toinen tärkeä seikka, joka vaati yhteisöltä kiinteää yhteistyötä ja vapaamatkustajien rankaisemista, ja vahvisti näin ollen metsästäjä-keräilijän kollektiivisia vaistoja.

On oikeastaan hämmästyttävää, että tällainen pieneen yhteisöön sopeutunut kollektiivinen ja egalitaristinen ihminen on kyennyt luomaan maailman missä on laajoja valtioita, globaalia yhteistyötä ja markkinoihin perustuvaa kauppaa. Sitä maailmaa ei ole luotu järkeilemällä ja lisäksi kollektiiviset vaistomme ovat Hayekin mukaan olleet lähinnä sellaisen maailman syntymisen esteenä.

Sen sijaan järjestyksemme syntyyn ja ihmiskunnan olemassaoloon nykyisessä koossaan ja muodossaan ovat pääasiassa johtaneet vähitellen kehittyneet ihmisten käyttäytymissäännöt … Säännöt siirtyvät eteenpäin perinteen, opetuksen ja jäljittelyn pikemmin kuin vaiston ansiosta ja koostuvat lähinnä kielloista, jotka määräävät yksilön ratkaisuille rajat.

Nykyaikainen antropologinen tutkimus julistaa samaa tietoa (Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest, Robert Boyd ja Peter Richerson, Punishment Allows the Evolution of Cooperation (or Anything Else) in Sizable Groups). Biologinen kollektivistinen ja egalitaristinen ihmisluonto on pikemmin jarru markkinoiden kehitykselle siinä mielessä, että se vierastaa varallisuuden epätasaista jakautumista siinäkin tapauksessa missä varallisuus perustuu yksilön kykyihin ja se saattaa mieltää uudet innovaatiot yhteisön yhteisesti sovittujen käytäntöjen kyseenalaistamisena.

Mutta toisaalta biologiseen ihmisluontoon liittyy piirre, joka helpottaa oleellisesti minkä tahansa sattumalta syntyneen tradition tai säännön sisäistämistä yhteisön sisällä. Ihminen on sosiaalinen oppija ja konformisti. Boyd ja Richerson väittävät, että sääntöjen vapaaehtoinen sisäistäminen on syntynyt evoluution tuloksena sitä kautta, että se ryhmän jäsen joka sisäistää vapaaehtoisesti yhteisön normit, välttyy yhteisön harjoittamalta vertaisrankaisulta. Hayek ymmärsi, että

Ihmiskunta saavutti sivilisaation kehittämällä ja oppimalla noudattamaan sääntöjä, jotka usein kielsivät häntä tekemästä mitä hänen [kollektiiviset] vaistonsa vaativat, ja jotka eivät enää olleet riippuvaisia tapahtumien yleisistä havainnoista.

Hayek antaa hyvän esimerkin:

Voidaan kysyä, miten vaistonvaraisten toiveiden rajoittaminen edistää suurempien joukkojen toimintojen koordinointia. Esimerkiksi: kaikkien ihmisten jatkuva kohteleminen naapureina olisi estänyt hajautuneen järjestyksen kasvun. Nykyisin hajautuneessa järjestyksessä elävät hyötyvät olemalla kohtelematta toisiaan kuin naapureita ja noudattamalla hajautuneen järjestyksen sääntöjä, kuten sopimusten ja yksityisomistuksen suhteen, solidaarisuuden ja altruismin sääntöjen sijaan.

Yksinkertaistaen voitaneenkin sanoa, että sosialistit ovat ihmisiä, jotka toisaalta ylimielisesti luottavat omaan järkeensä mutta toisaalta vetoavat propagandassaan kansan kollektiivisiin vaistoihin ja samalla levittävät kaikkinaisen tradition halveksuntaa ihmisten keskuuteen.

Anti-kapitalistinen etiikka kehittyy edelleen sellaisten ihmisten erehdysten pohjalta, jotka tuomitsevat varallisuutta luovat instituutiot, joista heidän oma olemassaolonsa riippuu. Teeskennellen olevansa vapauden rakastajia, he tuomitsevat yksittäisen omaisuuden, sopimuksen, kilpailun, mainonnan, voiton ja jopa rahankin. Kuvitellessaan että heidän järkensä voi osoittaa kuinka inhimilliset ponnistukset on järjestettävä, jotta ne paremmin palvelisivat heidän luontaisia toiveitaan, he muodostavat vakavan uhan sivilisaatiolle…. Samoin vaistonvaraista aggressiivisuutta ulkopuolisia kohtaan täytyy hillitä, mikäli yhtäläisten ja abstraktien sääntöjen tulee päteä kaikkiin ihmisten suhteisiin ja siten vaikuttaa rajojen, valtiollistenkin, ylitse.

Niinkin järjelle vieraan tradition kuin uskonnon osalta Hayek näkee mahdollisia tehokkuusetuja. Viimeaikaisen tieteellisen tiedon valossa mm. monoteistisilla maailmanuskonnoilla on ollut merkitystä sitä kautta, että “vaistonvaraista aggressiivisuutta ulkopuolisia kohtaan” on onnistuttu alentamaan tekemällä ulkopuolisista sisäpuolisia yhteisen uskonnon kautta.

Onko kollektiiviset vaistot sitten syrjäytettävä?

Hayek ei tietenkään kuvittele, että kollektiivisesta ihmisluonnosta voidaan päästä kokonaan irti. Meidän on Hauekin mukaan vain opittava elämään kahdenlaisten keskenään ristiriitaisten sääntöjen maailmassa.

Tuhoaisimme makrokosmoksen jos soveltaisimme mikrokosmoksen (pienryhmän tai esimerkiksi perheemme) sääntöjä sellaisenaan ja rajoittamatta makrokosmokseen (laajempaan sivilisaatioomme), kuten vaistomme ja tunteemme saavat meidät toivomaan. Henkilökohtaisimmat ryhmät taas murskautuisivat jos soveltaisimme niihin laajemman järjestyksen sääntöjä.

Kysymystä, mikä on mikrokosmoksen sääntöjen sfääri, on viime aikoina puitu taloustieteessä, liiketaloustieteessä ja antropologiassa paljon. Siinä ja vain siinä suhteessa Hayekin ajatteluun onkin tehtävä varaus – mikrokosmoksen sääntöjen soveltuvuusalue lieneekin oleellisesti laajempi mitä Hayek uumoili mainitessaan esimerkkinä lähinnä perheen.

Peter Richerson väittää että vaikka yritysten välinen toiminta tapahtuukin Hayekin terminologiaa käyttääksemme makrokosmoksen sääntöjen mukaisesti, makrokosmoksen sääntöjen tuominen yrityksen sisään rapauttaa yrityksen. (Peter Richerson, Cultural Evolution in Business.)

Yritykset pyrkivät usein erilaisilla palkitsemismenetelmillä – esimerkiksi optioilla – ohjaamaan työntekijää toimimaan yrityksen edun mukaisesti. Usein huomattavasti tehokkaampaa on viljellä yrityksen sisällä mikrokosmoksen sääntöjä ja kulttuuria. Richerson puhuu moraalisesta yrityksestä, missä yhteistyö perustuu pikemmin jaettuihin arvoihin, kollektiivisiin vaistoihin ja vertaisvalvontaan kuin insentiiveihin ja muihin makrokosmoksen työkaluihin.

Itsekkäiden yksilöiden vapaamatkustaminen on yritysten sisällä aina tietynlaisen rappeutumisen lähde. Yritys, joka kykenee ratkaisemaan vapaamatkustamisen ongelman vaikkapa juuri kollektiivisia vaistoja viljelemällä menestyy yritysten välisessä kilpailussa. (Marcus Salomon, GROUP SELECTION: THE QUEST FOR SOCIAL PREFERENCES). Insentiiveillä näitä kollektiivisia vaistoja usein rapautetaan ja yritys muuttuu hiljalleen yhteismaaksi, jota jokainen työntekijä sumeilematta ryöstää.

Mielenkiintoisempi kysymys toki on voidaanko kokonaista valtiota mieltää moraaliseksi yhteisöksi ja hallita ainakin joltain osin – vaikkapa sosiaalihuollon osalta – mikrokosmoksen säännöin. Voidaanko hyvinvointiyhteiskunta perustaa solidaarisuudelle varattomia kohtaan ja luottamukselle siihen että “sitten kun minä olen hädässä, minua vuorostani autetaan”. Tähän kysymykseen tiede ei oikeastaan anna kuin osittaisen vastauksen: pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta saattaa olla mahdollinen joissain tilanteissa, mutta välttämätön ehto sen kestävyydelle – ilman jyrkkää pakkovaltaa – on se, että kollektiiviset vaistot onnistutaan laajan moraalisen yhteisön puitteissa aktivoimaan.

Tällainen oli mahdollista Suomessa sodan jälkeisessä ilmapiirissä, mutta todennäköisesti ei tämän päivän oloissa. Mutta vähintäänkin tämä aihe on nostettava laajan keskustelun kohteeksi: millaisen yhteiskunnan saamme, jos hylkäämme vapaaehtoisesti pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ideaalin tai epäonnistumme sellaisen yhteiskunnan ylläpidossa, koska emme kynene vahvistamaan sellaisen yhteiskunnan ylläpitoon tarvittavia kollektiivisia vaistoja tai emme edes välttämättä ymmärrä niiden vaistojen vahvistamisen tarvetta. Toisaalta minkälainen hinta mahdollisena yksilön vapauden ja aloitekyvyn vähenemisenä joudumme maksamaan jos luomme (uudelleen) tällaisen yhteiskunnan. Onko hinta liian korkea?

Nykyajan laiska ajattelija kuvittelee helposti, että nykyisenkaltainen hyvinvointiyhteiskunta voidaan säilyttää samaan aikaan kuin kaikkinainen tunkkainen kollektiivisuus uskontoineen, pakollisine asevelvollisuuksineen, yhteisine normeineen, yhteisine avioliitto-instituutioneen, työmoraaleineen ja vertaisrankaisuineen hylätään. Tämä on erehdys.

Samanlainen erehdys on että mikrokosmoksen sääntöjen noudattaminen rajoittuisi tulevaisuudessa perheeseen ja ystäväpiiriin. Nykypäivän Kiinassa tai Brasiliassa kuten Roomassa aikoinaan miljoonat ihmiset luovat uusia egalitaristisia ja kollektiivisia kristillisiä yhteisöjä ympäristössä, missä hyvinvointiyhteiskunta ei ole tarjoamassa turvallisuutta. (David Sloan Wilson, Darwin’s Cathedral, uskontotieteilijä Kimmo Ketola Darwinseuran järjestämässä seminaarissa uskonnosta.)

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.

Information

This entry was posted on syyskuu 15, 2012 by in Politiikka ja ideologia, Tiede and tagged , , , .
%d bloggers like this: