Politiikka, joka johtaa Pariisiin

JOAKIM ANDERSEN   (suomentanut Alarik Notis)

–

Pariisi on jälleen joutunut terroriteon kohteeksi ja kuolonuhrjea on 129. Kyseessä on kauhistuttava tapahtuma mutta se on myös seurausta huonosta politiikasta. Ruotsin ja Ranskan välillä löytyy eroja, esimerkiksi Ranskan lievästi skitsofreeninen suhtautuminen islamiin julkisuudessa, siirtomaahistorian tausta ja vähemmän kattava hyvinvointivaltio, mutta maiden välillä löytyy myös yhtäläisyyksiä. Ranskalle ominaiset pitkään jatkuneet ja toinen toistaan seuranneet huonot poliittiset päätökset ovat myös olleet ominaisia Ruotsille. Jos haluamme välttää Ranskan skenaarion tulee meidän tunnistaa tämän politiikan pääpiirteet ja poliitikot, jotka sitä edustavat.

Amerikkalaisten reaktio hyökkäyksiin on hyvä kiteytys tästä politiikasta:

Yhdysvaltain puolustusministeri Ash Carter sanoo Pariisin iskuja ”hyökkäykseksi yhteistä ihmisarvoamme vastaan.” Pentagonin päällikkö sanoo, että ”Yhdysvallat seisoo Ranskan kansan ja sen elinvoimaisen monikulttuurisen demokratian rinnalla.” Hän ylistää ranskaa NATO-liittolaisena ja ISISin militantteja vastaan taistelevan koalition johtajana. [1]

Ranskan ja Ruotsin ongelma on muun muassa se, että yritetään olla yhtä aikaa “elinvoimainen monikulttuurinen demokratia” ja “NATO-liittolainen”. Selkokielellä sanottuna ei voida pommittaa muslimeja siellä samalla kun muslimeja haalitaan tänne. Ash Carterilta jää myös mainitsematta se seikka, että vielä hiljattain Ranska ja Nato olivat käytännössä Islamilaisen valtion aseveljiä taistelussa Syyrian hallitusta vastaan. Ranska katsoi esimerkiksi pitkään sormien läpi omien kansalaistensa matkaamista Syyriaan ja osallistumista sotaan.

Yheenvetona voidaan todeta että politiikassa, joka johtaa kasvaneeseen terroriuhkaan, on kolme piirrettä. Ensimmäisenä on maahanmuuttopolitiikka, joka synnyttää suuria radikalisoitumiselle alttiita vähemmistöjä. Tätä politiikkaa on harjoitettu Ruotsissa jo pitkään. Karl-Olov Arnstberg kirjoittaa lukemisen arvoisessa kirjoituksessaan:

Tämä tarkoittaa, että jo vuoden sisällä tulee 38% Ruotsin 16-vuotiaista pojista koostumaan yksin saapuvista pakolaislapsista mikäli maahanmuutto jatkuu samassa miitakaavassa. [2]

Tällainen maahanmuuttopolitiikka johtaa tieteellisten tutkimusten mukaan vähenevään luottamukseen, vähenevään onnellisuuteen, heikompaan talouteen, kasvavaan rikollisuuteen ja kasvavaan konfliktiriskiin. Se lisää myös terroritekojen todennäköisyyttä.

Terrorismin riski kasvaa vielä enemmän jos samaan aikaan ajetaan ulkopolitiikkaa, joka kohdistuu ihmisiä vastaan, joilla on sama kansallisuus tai uskonto kuin uusilla vähemmistöillä. Tämä ei ole oikea paikka pohtia missä määrin Islamilainen valtio on uskonnollinen liike ja missä määrin se on marginaaliin ajettujen sunnimuslimien yritys ajaa omia legitiimejä intressejään, mutta meidän tulee olla tietoisia molemmista aspekteista. Liittoutumaton ja neutraali Ruotsi pääsee helpommalla vähemmistöjensä kanssa kun taas Ruotsi, joka tuki Yhdysvaltoja näiden pommittaessa Serbiaa sai nähdä serbin murhaavan ulkoministerinsä. Koska Yhdysvaltojen sodat ovat usein epäoikeutettuja, vahingollisia Euroopan intresseille epävakauttaessaan lähialueitamme ja usein kohdistuvat maihin, joissa moni Ruotsin kansalainen on syntynyt, on Nato-jäsenyyden puolestapuhujien hyvä pitää nämä asiat mielessä. Yhdistelmä poliittista korrektiutta ja tukea amerikkalaisten Lähi-idän projekteille sai myös Ruotsin katsomaan sormiensa läpi kansalaistensa matkaamista sota-alueelle.

Kolmas tekijä tässä yhtälössä on kansallinen suvereniteetti. Itsetuhoinen maahanmuuttopolitiikka ja amerikkalaismyönteinen ulkopoltiikka yhdistyy puuttelliseen suvereniteettiin, mutta se ilmenee myös talouspolitiikan eri muodoissa, koulutuspolitiikassa ja niin edelleen. Jotta tämä huonojen poliittisten päätösten vyyhti saataisiin purettua, tarvitsemme toisen näkökulman, paradigmanvaihdoksen, jossa kansallinen suvereniteetti on keskipisteessä. Jos otamme suvereniteetin lähtökohdaksemme, korvaisi nykyisen kyvyttömän poliitikkojen ja mediatoimijoiden luokan uusi luokka, joka ei välttämättä koostuisi pelkästään Ruotsidemokraattien sfääristä. Maahanmuuttopolitiikka korvautuisi maahanpaluupolitiikalla, ei välttämättä totaalisen kattavalla sellaisella. Natolojaliteetti korvautuisi liittoutumattomuudella ja eurooppalaisilla intresseillä, ei välttämättä venäläismyönteisyydellä. Paradigmanvaihdos vaikuttaisi myös talous-, kulttuuri-, ja koulutuspolitiikkaan. Emme voi taistella jotakin vastaan ei-millään, ja länsimainen kulttuuri ja liberalismi voidaan tänään nähdä ei mihinkään velvoittavana ja ei mihinkään inspiroivana ei-minään. Myös tämä on otettava huomioon jos haluaa eurooppalaisten parasta.

–

Viitteet:
[1] http://www.nytimes.com/…/ap-eu-france-paris-shootings-the-l…
[2] https://morklaggning.wordpress.com/2015/…/11/konsekvenserna/

–

Joakim Andersen (aiemmin tunnettu nimimerkillä Oskorei) kirjoittaa ruotsalaiselle motpol.nu -sivustolle.