Eurooppa vuotaa verta

JARKKO PESONEN

–

”Kansakunta ei koskaan sorru kuin itsemurhaan”
– R. W. Emerson

–

Marraskuun 13. päivä 2015 polttomerkittiin eurooppalaisten mieliin islamilaisten terroristien hyökätessä useisiin vapaa-ajan kohteisiin keskellä Ranskan sydäntä. Pitkälle toista sataa ihmistä menetti henkensä räjähdyksiin ja luoteihin, jotka muuttivat Pariisin osaksi Lähi-idän sotanäyttämöä. Toisin kuin eräiden poliitikkojen ja journalistien lausumista on ymmärrettävissä, ei tämä traaginen tapahtuma kuitenkaan lopettanut tai aloittanut mitään aikakautta.

Jos terrorismin yhteydessä halutaan puhua uuden aikakauden alkamisesta, on sellainen sijoitettava syyskuun 11. päivän iskuihin vuonna 2001. Toki aiempiakin iskuja oli tapahtunut, mutta ne olivat uhriluvuiltaan huomattavasti vähäisempiä ja heikommin suunniteltuja. Tämän jälkeen merkittäviä islamistien iskuja länsimaissa ovat olleet Moskovan teatterikaappaus (2002) ja Beslanin koulukaappaus (2004), Madridin (2004) ja Lontoon (2005) pommi-iskut, Moskovan metroisku (2010), Domodedovon lentoasemaisku (2011) ja Lars Vilksin murhayritys Kööpenhaminassa (2015), jossa surmansa sai kaksi ihmistä. Nyt tapahtunut hyökkäys oli kolmas islamistien isku Ranskassa tänä vuonna: Tammikuussa iskettiin Charlie Hebdon toimitukseen ja elokuussa Amsterdamista Pariisiin matkalla olleeseen junaan. Viimeksi mainitussa onnekkaasti vältyttiin kuolonuhreilta.

Toki nyt tapahtunut hyökkäys erottuu muista viime aikojen iskuista suurella uhriluvullaan, mutta on outoa puhua tapahtuneesta aikakausia toisistaan erottavana käänteenä. Ennemminkin kyseessä on olemassa olleen kehityksen kiihtyminen, jonka mahdollistajana on ollut Euroopan rajojen avaaminen Lähi-idästä suuntautuvalla väestövyörylle. Länsimaat ovat olleet islamistien kohteena koko kuluvan vuosisadan ajan ja on tuskin odotettavissa tilanteen muuttumista parempaan suuntaan. Päinvastoin, tämän vuoden kesäkuun jälkeen Britanniassa on yritetty seitsemän kertaa toteuttaa terrori-iskuja, mutta näillä kerroilla terroristit on onnistuttu pysäyttämään.

ISIS on viime aikoina kärsinyt huomattavia tappioita omilla alueillaan ja on epäilty, että järjestö haluaisi nyt kääntää pois länsimaiden huomion Lähi-idästä. Toisaalta islamistit ovat jo aikoja sitten julistaneet halunsa tuhota länsimaat ja on aivan odotettavaa, että he pyrkivät iskemään eurooppalaisia vastaan silloin kun se on heille mahdollista. Kesällä kiihtynyt pakolaisvyöry on mahdollistanut ISIS:lle omien taistelijoiden lähettämisen Euroooppaan ja järjestö on avoimesti kerskaillut näin tekevänsä. Nyt voimme nähdä, että järjestö on tässä myös onnistunut. Kenenkään tiedossa ei ole kuinka paljon islamisteja pakolaisten joukossa on, mutta miljoonien Eurooppaan pyrkivien muslimien, joista valtaosa täysi-ikäisiä miehiä, joukkoon mahtuu varmasti riittävästi islamisteja muuttamaan Eurooppa pysyvästi turvattomaksi alueeksi.

Monien länsimaalaisten on vaikea ymmärtää mitä ISIS saavuuttaa vankien polttamisella elävältä ja muilla sadistisilla toimilla, mutta niissä on kuitenkin kylmää laskelmointia ja looginen perustelu. Järjestö käyttää äärimmäistä raakuutta saadakseen riveihinsä niitä, jotka haluavat kirjamellisesti noudattaa Koraanin antamia määräyksiä vääräuskoisia kohtaan. Toisaalta järjestöön liittyminen ja osallistuminen sen raakuuksiin on kuin Rubikon-joen ylitys Caesarille: arpa on heitetty, eikä paluuta takaisin ole. Näin järjestöön kerran liittynyt sitoutetaan elämään ja kuolemaan järjestön mukana.

Pariisin iskujen kaltaisten tapahtumien jälkeen on odotettavasti seurauksena terroristien jahtaamista, pidätyksiä, turvatoimien lisäämistä ja muutama ilmaisku ISIS-järjestön hallitsemaan kalifaattiin. Toisaalta ollaan huolestuneita siitä, että iskut voivat aiheuttaa vihaa muslimiväestöä kohtaan ja lisätä äärioikeiston kannatusta. Facebookissa ihmiset klikkaavat trikolorin profiilikuvansa päälle parin viikon ajaksi ja lehdet uutisoivat Pariisin kauhukertomuksista aikansa – kunnes rahvas palaa jälleen ihmettelemään Kim Kardashianin takamusta ja yritysjohtajien optiomiljoonia.

Yksittäisten terroristien kiinniotot eivät tule ratkaisemaan mitään, eivätkä estä uusia iskuja tapahtumasta. Eurooppaan suuntautuva pakolaistulva on volyymiltaan niin massiivinen, ettei ole mitään luotettavaa keinoa erotella potentiaalisia iskujen tekijöitä vilpittömistä turvapaikanhakijoista. Ja vaikka yhdeksän iskua onnistuttaisiin estämään, seuraa jostain aina se kymmenes ryhmä joka teossaan tulee onnistumaan.

ISIS-järjestöä saatetaan heikentää ja hidastaa ilmapommituksin, mutta ilman massiivista maaoperaatiota järjestöä ei saada tuhottua. Toisaalta kymmenvuotinen Irakin operaatio osoitti, ettei maahyökkäyskään voi pysyvästi tukahduttaa islamistista liikettä, vaan operaation loputtua se versoaa yhä uudelleen. Syyrian ja Irakin alueiden sisällissotien osapuolet ovat yksinään liian heikkoja voidakseen pitää alueita vakaasti hallussaan ja tässä asiassa lienee ihan aiheellista syyttää tilanteesta länsimaisia hallituksia, jotka halusivat lähteä syrjäyttämään maita hallinneet diktaattorit. Sen myötä alueelle syntyi anarkistinen valtatyhjiö, jota eri ryhmät pyrkivät välittömästi täyttämään ja vääjäämättömänä seurauksena on pitkittyneitä ja verisiä sisällissotia.

Länsimaiden vasemmiston ja sosiaaliliberaalien reaktiot ovat olleet kovin yllätyksettömiä. Tuomitaan kovaäänisesti teot ja toistellaan itsestäänselvyyksiä tapahtumien julmuudesta, mutta samalla painotetaan sitä kuinka tapahtumilla ei mukamas ole mitään tekemistä pakolaisuuden tai islaminkaan kanssa. Niin, eihän stalinismillakaan nykyvasemmiston mielestä ollut mitään tekemistä kommunismin kanssa. Luonnollisille pelon ja vihan reaktioille ei tulisi antaa sijaa, koska se tarkoittaisi terroristien voittoa. Eurooppaan tulevalle pakolaisvyörylle ei saisi tehdä mitään, koska tarkoittaisi näiden ihmisten radikalisoitumista ja terroristien voittoa. Myöskään sotilaallisia iskuja ISIS-järjestöä vastaan ei saisi tehdä, koska siviilejä kuolisi, se synnyttäisi vihaa ja taas terroristit voittaisivat. On myös sanottu ”Jihadi Johniin” ja muihin Euroopassa varttuneisiin islamisteihin viitaten, ettei terroristeilla ole mitään syytä tulla turvapaikanhakijoina Eurooppaan, sillä he ovat jo täällä. Tässä kohtaa lienee aiheellista kysyä, että kukahan lienee päästänyt heidät tänne alun perinkään. Ilmeisesti ainoa tehokas keino terrorismia vastaan on soittaa pianolla ”Imaginea”, ymmärtämättä kappaleen sanoman tahatonta ironiaa tällaisten tapahtumien yhteydessä, osoittaa mieltä suvaitsevaisuuden puolesta, jatkaa normaalia elämää ja jäädä odottamaan seuraava pamahdusta kuin teuraseläin pulttipyssyä. Niin, ja lisätä toki se trikolori tai ”Pray for Paris” -iskulause Facebookin profiilikuvaansa.

Meitä nationalisteja on syytetty siitä, että lisäämme kannatustamme tällaisten tragedioiden kautta ja että toisaalta toimenpiteet Euroopassa asuvia muslimeja vastaan olisivat juuri sitä, mitä ISIS tahtoo saadakseen lisää kannattajia. Vaikka onkin totta, että kansallismieliset liikkeet lisäävät kannatustaan tämänkin tapahtuman myötä, niin tästä moralisoiminen on yhtä typerää kuin syytellä ympäristöliikkeitä kannatuksensa kasvattamisella ekokatastrofien avulla. Euroopan kansallismieliset ovat vuosikymmeniä varoitelleet siitä, että maahanmuutto Afrikasta ja Lähi-idästä tuo noiden alueiden konfliktit kotiovellemme ja lisäksi synnyttää uusia konflikteja eurooppalaisen ja muukalaisväestön välillä. Enoch Powellin ”Rivers of Blood” -puhe herätti vuonna 1968 raivostuneita vastareaktioita, mutta Eurooppa on menossa juuri sellaiseen dystopiaan kuin mitä Powell maalailikin. Meitä ei ole kuunneltu ja varoituksillemme on naureskeltu vähättelevästi, vaikka uhkakuvat ghettoutumisesta, kasvaneesta rikollisuudesta ja talousongelmista ihmisten säälimättömään teurastamiseen ovat toteutuneet juuri kuten on pelättykin. Toisaalta jos ovien sulkeminen vain pahentaisi terrorismin uhkaa, niin missä ovat paljon kovempaa ulkomaalaispolitiikkaa toteuttaneiden Unkarin, Japanin ja Australian iskut?

Suurin ongelma Euroopalle on sen itsesuojeluvaiston heikentyminen, mikä on mahdollistanut sen, että ekspansiivinen islamilainen kulttuuri uhkaa välittömästi eurooppalaisia yksilöitä ja pitkällä aikavälillä eurooppalaisen ihmisen ja eurooppalaisten kulttuurien olemassaoloa ylipäätään. On toki totta, että historian lehdillä kaikki eurooppalaisten tekemiset eivät ole imartelevia, mutta kokonaisuudessaan ei maanosamme historia ole erityisesti sen synkempää kuin muidenkaan kulttuuripiirien historia. Anakronistinen historian tapahtumien osoitteleminen, nykyajan eurooppalaisten syyttely niistä ja terroristien ymmärtäminen ei ole millään tavalla oikeutettua, eikä kansallisessa itseinhossa rypevien etnomasokistien puheille tulisi antaa mitään arvoa. Pohjimmiltaan heitä liikuttavana voimana on viha eurooppalaista ihmistä ja sen kulttuuria kohtaan. Eurooppalaisten tulisi ymmärtää oman maanosansa ja identiteettinsä arvokkuus, sillä ilman tuota ymmärtämystä ei eurooppalaisuudella sivilisaationa ole tulevaisuutta – oli uhkana tapahtumissa räjähtelevät islamistit tai ei. Kun me Euroopassa ymmärrämme oman arvokkuutemme, tunnemme jälleen rinnassamme halumme säilyä elossa ja siirtää tuon aina antiikin aikoihin takautuvan kulttuurisen perinnön jälkipolvillemme, saatamme toivottavasti ymmärtää, miksi Eurooppa on pelastettava hinnalla millä hyvänsä. ”Imaginen” veisaaminen, sosiaalisen median profiilikuvat ja puheet kuvitteellisesta solidaarisuudesta eri kulttuurien kesken eivät siihen valitettavasti riitä. Ne ovat ongelman oikeiden ratkaisujen välttelemistä.

Mitä sitten olisi tehtävä? Kuten sanottu, Syyriaan tai Irakiin ei olisi koskaan pitänyt kajota, mutta kun kerran vahinko on jo tapahtunut, niin aloitetut sodat tulisi viedä loppuun. Raskaalla maaoperaatiolla olisi aluksi tuhottava ISIS-järjestön kalifaatti, tuomittava kuolemaan järjestön johtoon kuuluneet ja muodostettava alueelle sotilashallinto, jonka länsimaat jakaisivat Venäjän kanssa samaan tapaan kuin toisen maailmansodan jälkeinen Saksa oli jaettu. Vasta vuosikymmenien päästä voitaisiin alueiden vapauttamista edes harkita. Euroopan rajat pakolaisvyöryltä olisi suljettava, ihmissalakuljettajien laivat tuhottava satamiinsa, ja yli pyrkivät hinattava takaisin lähtömaidensa rannikkolle. Euroopassa jo olevat karkoitettaisiin takaisin luopumalla toissijaisesta suojelusta ja nopeuttamalla karkoittamispäätöksiä ja eväämällä karkoitusten valitusoikeus. Mikäli välitön palauttaminen ei ole mahdollista, heidät olisi internoitava väliaikaisesti pakolaisleireihin, jotka vähimmän haitan vuoksi sijaitsisivat riittävän syrjäisillä alueilla. Suomessa tällaisiksi soveltuisivat ulkosaaristo ja Pohjois-Suomen erämaat. Irakin ja Syyrian vallatuille alueille perustettaisiin kaupunkeihin palautuskeskuksia, joiden kautta palautettu väestö koordinoitaisiin maan jälleenrakentamistoimiin. Kapinointi palautusta ja työntekoa vastaan sanktioitaisiin siirrolla kovennetun kurin leireille. Uskonnollista toimintaa valvottaisiin mahdollistaen maltillinen uskonnon harjoittaminen, mutta kaikki radikalismi kitkettäisiin ankarin keinoin. Seurantaa toteuttaisi länsimaisten tarkkailijoiden ja alueen paikallisten maltillisten piirien muodostama valvontakomissio.

Aiheuttaisivatko tällaiset toimet vastareaktioita? Varmasti. Kärsisivätkö syyttömät? Todennäköisesti. Lopettaisiko tämä jihadismin lopullisesti? Tuskin. Ehdotetut toimet eivät olisi kivoja ja mukavia, mutta kivoja ja mukavia keinoja ongelman ratkaisuun ei ole olemassakaan. Syyttömät arabit kärsisivät, mutta nyt kärsivät syyttömät eurooppalaiset, eikä Euroopan pitäisi uhrata omaa turvallisuuttaan ulkopuolisten kustannuksella. Näitä toimia tuskin tulemme näkemään, sillä kaikki ongelmaan oikeasti vaikuttavat toimet olisivat valtamedian tarjoaman käsityksen mukaan ”terrorismille periksi antamista”. Todennäköisesti tämäkin kirjoitus tullaan tuomitsemaan eri ilmaisuin, mutta tulevien vuosien aikana tulemme näkemään kuinka hyvin vaihtoehtoiset ja kiltimmät keinot onnistuvat. Tai sitten näemme yhä uudelleen viattomien veren virtaavan pitkin Euroopan katuja kun länsimaiden edistysmieliset unelmoivat palavissa vuoteissaan.

–

–

Jarkko Pesonen on akateemisen uran hylännyt terveysalan työläinen. Traagisesti optimistinen traditionalisti. Kiinnostuksen aiheina psykologia, kulttuurien morfologia ja aatehistoria.