Kun Immonen ampiaispesää sohaisi

ALARIK NOTIS

–

Viime päivien hysteerinen kaakatus mediassa ja keskustelupalstoilla kansanedustaja Olli Immosen facebook -päivityksestä sen kuin yltyy. Sen edessä voi suhteellisuudentajuinen tarkkailija tuntea pienimuotoista ihmetystä Natsi- ja Breivik-vertausten lennellessä sakeana ilmassa. Mistä tässä oikein on kyse?

Kenellekään politiikkaa seuraavalle ei pitäisi olla uutinen saati epäselvää, että perussuomalaiset eivät suhtaudu myönteisesti multikulturalismin ideologiaan. On myös vaikea ymmärtää vertaukset massamurhaajiin muuna kuin tarkoitushakuisena mustamaalaamisena, sillä on helppo löytää muitakin, vähemmän demonisoivia vertauskohtia jotka sopivat paremmin demokraattisesti valittuun ja demokratian ehdoin pelaavaan kansanedustajaan. Muun muassa Britannian pääministeri David Cameron sanoi vuonna 2011 olevansa sodassa multikultralismia vastaan. Saksan liittokansleri Angela Merkel on tunnetusti sanonut multikulturalismin epäonnistuneen. Kovaäänisimmät kriitikot ovatkin luultavasti näkevinään Immosen rivien välissä jotain, mitä siellä ei ole. Joku voi ehkä pitää julistusta koulupoikamaisena ja ehkä vähän lapsellisena, mutta jos ei nuorena saa olla vähän radikaali ja militantti niin milloin sitten?

Kyse taitaakin olla lähinnä siitä, että valtamediassa ei yleisesti perussuomalaisista tykätä ja vielä vähemmän tykätään siitä, että he istuvat hallituksessa. Erilaisia median lietsomia ajojahteja perussuomalaisia vastaan on nähty ennenkin. Kaikki varmaan muistavat muutaman vuoden takaisen tragikoomisen “hihamerkkikohun”, joka levisi ympäri maailmaa ja kansainväliseen lehdistöön suomalaistoimittajien tahallisen väärinymmärtämisen ansiosta. Silloin perussuomalaisen kansanedustajan avustaja erotettiin tehtävistään ilman mitään muuta järkevää syytä kuin valheellisella uutisoinnilla aikaan saatu mediapaine. Nyt sopii toivoa, että puolue malttaa mielensä eikä lähde mielipideautomaattien kyykytettäväksi.

Päivityksessään Immonen ei yllytä väkivaltaan eikä uhkaile ketään. Hän puhuu toki taistelusta, mutta tämä ei ole politiikassa mitenkään erikoista vaan usein käytetty metafora. Hänen päivityksensä on tuomittu vihapuheeksi, vaikka siinä ei vastusteta yhtäkään yksittäistä ryhmää tai henkilöä, vaan poliittista ideologiaa. Huolestuneet poliittiset vastapelurit viittaavat mielellään Norjan tragediaan ja sanovat, että sanoista on lyhyt matka tekoihin ymmärtämättä, että Immosen taistelu on poliittinen, ei aseellinen. He heittävät orwellilaisen kuperkeikan väittämällä Immosta demokratian viholliseksi ja itseään sen vartijoiksi.

Anders Breivik ymmärtääkseni katsoi, ettei kansanvallan keinoin kykene vaikuttamaan. Kansanedustaja Immonen on toiminnallaan osoittanut, että hän on päinvastaista mieltä lähtemällä mukaan politiikkaan. Aivan suhteeton kohu harmittoman some-päivityksen johdosta ja sensuuria ja eristämistä vaativat äänenpainot sen sijaan ovat paljon vaarallisempia, koska juuri ne voivat viedä ihmisiä johtopäätöksiin, ettei laillisin keinoin voi, eikä anneta, vaikuttaa.

Iltapäivälehdissä kohulle annettiin tietysti myös paljon palstatilaa ja myös lukijat saivat kommentoida. Päivän Ilta-Sanomien (28.7.) paperiversiossa löytyi Immosta suomivan lukijan kommentti, joka meni jotakuinkin sitä rataa, että sananvapauden rajat on helppo ymmärtää: kaikki mikä on kriminalisoitu ei ole sananvapauden piirissä. Se jäi mieleeni koska olen kohdannut tämän ajattelutavan aiemminkin. Jäin miettimään, että sanookohan tämä Ajatusten Tonava samaa kiinalaisille toisinajattelijoille ja pitääkö hän esimerkiksi Edward Snowdenia sananvapauden “väärinkäyttäjänä”.

Koska nykypäivänä ihmisoikeuksia ja muita uskonnollisluontoisia tabuja tehtaillaan koko ajan lisää, on pelkona, että sanan- ja mielipiteenvapaus kavenee jatkuvasti kunnes jäljellä on enää karikkoinen kapeikko. Sananvapaudesta tulee illuusio ja vain ne, jotka kulkevat yhtä tahtia ajan muotivirtausten mukana voivat elää sananvapauden illuusiossa. Tämän saavat tuta niin perinteisen avioliiton puolestapuhujat kuin maahanmuuttokriitikotkin. Helsingin Sanomat ehtivät jo kysyä ruotsalaisilta kollegoiltaan mielipidettä kohusta, ja sieltä sanottiin että heillä “immoset” siivotaan heti pois. “Esimerkillistä”, huokaa demokratian puolustaja. “Suvaitsemattomuutta ei suvaita!”, parahtaa toinen. Ilmeisesti paras demokratia on sellainen, jossa suuret suuntaviivat ja politiikan ydin on päätetty etukäteen eikä siitä voi keskustella kriittisessä hengessä. Äänestäjien temmellyskentäksi jätetään verotus ja julkiset palvelut.

Suomessa on toistaiseksi saanut puhua esimerkiksi maahanmuuton ongelmista avoimemmin kuin monessa muussa Euroopan maassa ja Ruotsin sairaalloiseen ilmapiiriin verrattuna olemme todellinen sananvapauden tyyssija. Toivon hartaasti, että pidämme tästä valttikortista vastedeskin kiinni emmekä antaudu joukkohysterian lietsojien edessä ja anna heidän taluttaa meitä tukahduttavaan mielipidemonopoliin, jossa kaikki ovat samaa mieltä, tai muuten.

–

–

Alarik Notis on silmät ja korvat auki maailmaa seuraava parikymppinen
media-alan opiskelija pääkaupunkiseudulta. Harrastuksiin kuuluvat
kirjallisuus, historia, politiikka, urheilu ja yleinen ihmettely.