Kansallisen liikkeen on päivitettävä uhkakuvansa

JUKKA AAKULA

–

Suomalainen kansallismielinen liike on eittämättä menestynyt loistavasti – ainakin, jos eduskuntavaalien tulosta tai medianäkyvyyttä pidetään menestyksen mittarina. Suomen Sisun jäseniä valittiin eduskuntaan 4-5 kappaletta. Kansallismielisen liikkeen esille tuoma monikultturismin kritiikki on saanut laajaa vastakaikua suomalaisten äänestäjien keskuudessa.

Viimeaikaiset tapahtumat – ääri-islamilainen terrori siviilejä kohtaan Syyriassa ja Irakissa ja islamistisen terrorin vaaran voimakas kasvaminen Euroopassa – ovat osoittaneet, että kansallinen liike on ajanut oikeita asioita.

Myös kritiikki kansallisvaltioiden suvereniteetin supistamista vastaan ja EU:n vallan kasvattamista vastaan on saanut vastakaikua suomalaisten keskuudessa. EU:n viimeaikaiset jatkuvat epäonnistumiset talouspolitiikan osalta ovat antaneet tukea EU-kritiikille, samoin EU:n demokratiavaje.

Viimeistään vuosi 2014 on tuonut kuitenkin Suomelle uudet haasteet. Venäjän aggressio Ukrainaa vastaan ja Venäjän harjoittama kovaääninen uhkailu ja ilmatilanloukkaukset Puolaa, Baltiaa, Moldovaa, Suomea ja Ruotsia vastaan ovat osoittaneet kaikille asiaa avoimin silmin tarkasteleville, että Venäjä on edelleen suuri uhka Suomelle. 90-luvulla alkanut toiveikas ilmapiiri, jonka mukaan Venäjä ei enää uhkaa naapurimaitaan, on osoittautunut täydelliseksi harhaksi. Uhkan kasvu olisi tietysti pitänyt tajuta jo viimeistään vuonna 2008 Georgian sodan aikaan, mutta toiveajattelusta luopuminen on jokaiselle ihmiselle kova paikka.

Kuvitelma Suomen erityisasemasta Venäjän naapurina elää edelleen toiveajattelijoiden harhaisessa mielessä. Toiveajattelijoiden mielessä Suomi on täysin eri asia kuin Ukraina, Georgia tai Moldova. Toiveajattelijoiden mielessä Suomi on jopa eri asia kuin Viro, jota Venäjä yrittää jatkuvasti uhkailla ja kiristää.

Kansallinen liikekään ei ole vielä lokakuussa 2014 päivittänyt uhkakuviaan. Venäjän vaarasta ei puhuta virallisissa lausunnoissa juuri mitään vaan jatketaan vanhalla tutulla konseptilla ja puhutaan EU:n ongelmista ja islamismin vaarasta. Tämäkin ilmiö on universaali:

Se, joka on menestynyt tietyllä konseptilla, ei kykene uudessa tilanteessa muuttumaan.

Ilmiö on tunnettu yhtälailla yritysmaailmasta kuin politiikasta.

Tietylle osalle kansallismielistä ja traditionalistista liikettä Venäjän uhan tunnistaminen on ollut erityisen vaikeaa. Osa kansallismielisistä ja traditionalisteista on nähnyt Venäjän suorastaan positiivisena voimana. Venäjä on näille ihmisille se voima, joka pysäyttää USA:n edustaman globalisaation ja EU:n edustaman kansallisvaltioiden suvereniteetin supistumisen. Ihmisten, jotka ovat vaatineet Euroopan irrottautumista USA:n holhouksesta, on hyvin vaikea myöntää, että tällä hetkellä vain USA voi turvata vaikkapa Viron itärajan koskemattomuuden.

Kansallismielisessä liikkeessä on esitetty huoli siitä, että osa kansallismielisistä on Putinin puolella. Suomen sisun varapuheenjohtaja Marko Parkkola kirjoitti:

Ihmettelen nationalististen ihmisten suhtautumista Ukraina-Venäjä-asiaan. Joidenkin mielestä Venäjän toimet ovat oikeutettuja, koska Ukraina on lähentynyt EU:ta ja Natoa. Tässä ajattelussa tulee tehtyä melkoinen kuperkeikka, josta minulle tulee vain mieleen termi ”kognitiivinen dissonanssi”.

Ukraina on suvereeni valtio. Suvereniteetti tarkoittaa sitä, että valtiolla on oikeus päättää omista asioista. Ukrainan EU ja Nato lähestyminen on Ukrainan oma asia, eikä Venäjä voi siihen laillisesti vaikuttaa kuin informaatiopropagandalla.

Toisen valtion alueiden miehittäminen on YK:n peruskirjan toisen artiklan vastaista toimintaa. Venäjä on sitoutunut YK:n peruskirjaan, jota se on rikkonut aiemmin mm. Georgiassa ja nyt Krimillä sekä Itä-Ukrainassa. Toisen artiklan neljäs pykälä nimenomaan kieltää väkivallan käytön, tai edes sillä uhkaamisen, minkään valtion koskemattomuutta vastaan.

Venäjä on siis rikkonut YK:n peruskirjaa hyökkäämällä ja miehittämällä Ukrainaa. Ukrainalla on täysi oikeus tässä tilanteessa hakea apua länneltä. Puheet ”imperialistisesta USA:sta” tms. on olkinukke, jolla ei ole mitään merkitystä tilanteessa. Ainoa mikä tässä tilanteessa on oleellista nationalistille on, että Ukraina on suvereeni valtio!

Kansallismielisen liikkeen on uskallettava muuttaa uhkakuvansa. Tänään on selvää, että Suomen suurin uhka on se sama vanha vainooja, joka oli Suomen suurin uhka 1930-luvulla ja 1920-luvulla, sortokauden aikana, 1700-luvun Isovihan ja Pikkuvihan aikana – niin kauan kuin kansakunnalla on muisti.

Kansallisen liikkeen on tehtävä synteesi 20- ja 30-luvun kansallisen liikkeen poliittisen ymmärryksen ja 2000-luvun liikkeen kokemusten välillä. Menneisyyteen ei ole syytä palata siksi, että perinteistä pitäisi pitää sokeasti kiinni. Kansallisen liikkeen historiasta on kyettävä oppimaan, sillä Akateemisen Karjala-seuran valajäsenillä numero 1 Elias Simojoki ja numero 27 Elmo Kaila oli ajatuksia, joilla on arvoa nykyhetken ymmärtämisen kannalta.

Näistä kahdesta miehestä Elias Simojoki oli äärimmäisen emotionaalinen ja karismaattinen Suomen rakastaja, Venäjän vihaaja, muiluttaja ja Heimosotien veteraani. Kaila taas oli rationaalisempi toiminnan mies.

Simojoen havainto oli se, että riippumatta siitä onko Venäjällä voimassa valkoinen tai punainen valta, Venäjä on vaara Suomelle. Jokainen suomalainen – erityisesti sivistyneistö – on saatava tajuamaan Venäjän vaara luuytimiä myöten. Kaila ja Simojoki ajattelivat, että pelkkä ymmärrys ei riitä, vaan takana pitää olla voimakas vihantunne.

Kansa oli äärimmäisen pahasti jakautunut vuoden 1918 sisällissodan jäljiltä. Joissakin punaisissa piireissä eläteltiin kostoa Neuvostoliiton avulla. Toisaalta valkoisissa piireissä punaisten veljeily venäläisten – Suomen ikiaikaisten vihollisten – kanssa aiheutti valtavaa katkeruutta. Äärimmäisenä esimerkkinä kirjailija Ilmari Kianto vaati punaisiin siviileihin kohdistuvaa kansanmurhaa.

Elmo Kaila ymmärsi sen, että Venäjän uhan takia luokkaristiriitojen alentaminen ja kansan koheesion vahvistaminen on kaiken poltiikan teon ensisijainen tavoite. Jos kansa on jakautunut toisiaan vihaaviin ryhmiin, se ei kykene puolustautumaan ulkoista vihollista vastaan. AKS:n tärkein päämärä olikin Kailan puheenjohtajuuden aikana voittaa työväestö takaisin isänmaalle. Koska Kailalla oli vahva–asema Suojeluskunta–järjestössä, hän keskittyi erityisesti Suojeluskuntajärjestön jäsenyyspohjan laajentamiseen:

Talvella 1919−1920 Kaila alkoi hahmotella uutta toimintaohjelmaa jonka tarkoituksena oli suomalaisten yhdistäminen taisteluun Venäjää ja venäläisyyttä vastaan. Tähän ohjelmaan liittyi myös aiemmin Venäjän keisarikunnan armeijassa palvelleiden tsaarinupseereiden korvaaminen jääkäritaustaisilla upseereilla Suomen armeijassa. Kailan mielestä sota Suomen ja Venäjän välillä oli tulevaisuudessa väistämätön ja sitä ennen piti kansa eheyttää ja puolustusvoimat vahvistaa ja hankkia niille kansan tuki.

Kaila vastusti siksi suojeluskunnissa esiintyvää sosiaalidemokraattien vastaista oikeistosuuntausta ja halusi koota myös työväestöön kuuluvat suomalaiset suojeluskuntien riveihin. Kaila ryhtyikin mielipidemuokkaukseen asiamiesverkkonsa kautta, lisäksi hän vaikutti rivimiesten mielipiteisiin ensin Suojeluskuntalaisen Lehden päätoimittajana 1919–1923 ja sitten Sanan ja Miekan päätoimittajana 1924−1926. Kaila lähestyi poliittisesti myös aiempaa monarkiataistelun aikaista vastustajaansa Maalaisliittoa ja sen johtajaa Santeri Alkiota, samalla tämä uusi ohjelma johti Kailan pesäeroon entisestä tsaarin kenraalista Mannerheimista.

Köyhien asia oli Kailalla verissä – hänen isänsä oli Jokioisten kirkkoherrana puhunut saarnastuolista paikallisen kartanon omistajan torppareiden kehnoa kohtelua vastaan.

Kaila ei ollut luokkaristiriitojen alentamisen osalta yksin. Erityisesti Maalaisliiton Kyösti Kallio, sosialidemokraattien Väinö Tanner ja sosialidemokraattisen naisliiton puheenjohtaja Miina Sillanpää taistelivat kansakunnan eheyden puolesta omissa liikkeissään.

Mitä siis voimme oppia?

Kansallisen liikkeen on kirkastettava poliittinen ohjelmansa niin, että Venäjän uhan tiedostaminen ja Venäjän uhan torjuminen kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen tulee politiikanteon ytimeksi:

1. Suomalaisten kansallista yhtenäisyyttä on vahvistettava tekemällä yhteistyötä kaikkien suomalaisten kanssa, jotka ovat valmiita tekemään työtä Venäjän uhan torjumiseksi. Kansakunnan sisäistä polarisaatiota vastaan on taisteltava kaikilla rintamilla.

2. Kansallisen liikkeen venäjänmieliset petturit on tunnistettava ja heitä on kritisoitava. Mikäli he eivät ole valmiita muutokseen, heidät on eristettävä liikkeestä.

3. Kaikkeen politiikan tekoon on suhtauduttava pragmaattisesti. Mikä palvelee isänmaan vapautta, on hyvä. Esimerkiksi sotilaalliseen liittoutumiseen lännen kanssa on suhtauduttava pragmaattisesti. Suomen asema Venäjän naapurina pakottaa käsittääkseni Suomen liittoutumaan. Kyseessä ei ole Nato-mielisyys tai länsimielisyys vaan isänmaallisuus.

4. Sosiaalipolitiikka on tärkeä osa turvallisuuspolitiikkaa. Sosiaalipolitiikan on keskityttävä syrjäytymisen estämiseen. Kansakunta, jossa on laaja syrjäytyneiden joukko, on vaaralle alttiina. Syrjäytynyt nuori mies voi ajautua Venäjän politiikkaa mainostavaksi trolliksi. Jotkut syrjäytyneet äidit ovat jo pyytäneet Venäjän viranomaisilta apua. Tällaiseen ei todellakaan ole varaa.

5. Maahanmuutto Venäjältä on saatava loppumaan ja venäläisten maanhankinnat on torjuttava kokonaan. (Valitettavasti kansanedustajien enemmistöltä puuttuu rohkeutta ja kansalaiskuntoa luoda laki estämään venäläiset maanhankinnat. Yhä edelleen Suomessa uskotaan, että venäläisten kanssa asioista voi sopia neuvottelemalla.) Kaksoiskansalaisuus on lopetettava.

6. Henkistä maanpuolustusta on vahvistettava. Jo kodeissa pitää lapsille selittää, että maan sotilaallinen puolustus voi joissain tilanteissa olla täysin välttämätöntä, koska Venäjä uhkaa edelleen Suomea. Näissä oloissa siviilipalvelus on vääjäämättä epäisänmaallista vapaamatkustamista ja haihattelua.

–

–

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.