Lopun aika vai käännös parempaan?

JUKKA AAKULA

–

Monelle suomalaiselle sekä vasemmalla että oikealla Yhdysvallat on mallimaa, josta kopioidaan kulttuurisodan elementtejä omaan ajatteluun. Kyse voi olla monenlaisesta kulttuurisesta kuonasta, esimerkkeinä woke tai ilmaston lämpenemisen kieltäminen, tai ihmisvihamielisestä taloustieteen kaapuun puetusta ideologiasta kuten markkinafundamentalismista.

Tämän kirjoituksen päämäärä on toinen: USA on Suomen tärkein liittolainen – meidän on ymmärrettävä mitä maassa tapahtuu ja mitä voimme olettaa siellä tapahtuvan jatkossa. Amerikkalais-venäläisen historioitsijan Peter Turchinin teos End Times – Elites, Counter-Elites and the Path of Political Disintegration antaa uskoakseni hyviä edellytyksiä keskipitkien kehityskulkujen ymmärtämiselle.

Yhdysvallat on Turchinin mukaan maa, jossa taloudellinen ja poliittinen eliitti monista sisäisistä erimielisyyksistään huolimatta on onnistunut masinoimaan sekä demokraatti- että republikaanipuolueen edistämään rikkaiden ja yritysten etua. USA:ssa vallitsee rahavalta eli plutokratia. Demokraattipuolue edistää maahanmuuttoa, mikä tarjoaa yrityksille ehtymättömän määrän työntekijöitä ja pitää palkkamenot minimissään. Republikaanit leikkaavat varakkaiden veroja.

Hämmästyttävintä on, että tähän saakka ko. puolueet ovat onnistuneet masinoimaan äänestäjät tukemaan rikkaiden agendoja. Ideologialla ja kulttuurisodalla on ollut sirkushuvien rooli – kansalaiset on saatu keskittymään kiistelyyn aselaeista, abortista, LGBTQ-teemoista, wokesta sekä ilmaston lämpenemisen ja evoluution faktuaalisuudesta samaan aikaan kun suuri osa väestöstä kurjistuu taloudellisesti ja henkisesti. Kansalaiset on saatu myös edistämään rikkaiden verojen leikkauksia ja maahanmuuttoa. Verojen leikkauksia on edistetty muun muassa demonisoimalla republikaanien äänestäjien keskuudessa kaikkea valtion toimintaa – karismaattisen ex-presidentin Ronald Reaganin sanoin valtio ei ole ratkaisu meidän ongelmiimme – valtio on itse ongelma.

–

Kurjistuminen

Vähemmän koulutettujen suhteellinen tulotaso on ollut vuosia laskussa – asiaa on tähän mennessä selitetty teknologian kehityksellä ja automaatiolla. Useiden viimeaikaisten tutkimusten mukaan suurempi syy on kuitenkin se, että ammattiyhdistysliikkeen aseman lainsäädännöllinen heikentäminen ja maahanmuutosta johtuva työn tajonnan nousu ovat johtaneet vähemmän koulutettujen neuvotteluvoiman alenemiseen työmarkkinoilla. Seurauksena palkat ovat nousseet huomattavasti hitaammin kuin työn tuottavuus. Rikkain 10% ja varsinkin rikkain 1% väestöstä sen sijaan rikastuvat. Turchin puhuu varallisuuspumpusta (wealth pump), joka siirtää varallisuutta köyhiltä rikkaille.

Niin kauan kuin absoluuttinen tulotaso edes hiukan nousee, vaikka suhteellinen tulotaso laskeekin, tilanne ei välttämättä ole hälyttävä. Mutta USA:ssa heikkenee myös vähemmän koulutettujen henkinen ja fyysinen terveys. Turchin puhuu kurjistumisesta. Elinajandote alkoi ensin laskea 45-55-vuotiailla valkoisilla työväenluokkaisilla miehillä 90-luvulta alkaen. Syntyi käsite deaths of despair eli epätoivokuolemat. Miehiä kuoli yhä enemmän alkoholiin, itsemurhiin ja huumeiden yliannostuksiin.

Vuodesta 2005 myös valkoisten nuorten miesten kuolleisuus alkoi nousta – joissain ihmisryhmissä nuorten miesten kuolleisuus nousi korkeammaksi kun heidän vanhempiensa sukupolven. Epätoivokuolemat ovat nelinkertaisia alemman koulutuksen saaneiden keskuudessa verrattuna college- ja yliopistokoutettuihin. Vuonna 2013 myös mustien kuolleisuuden pitkä aleneminen päättyi. Hyvin koulutettujen elinajanodote taas jatkoi nousuaan.

Lisäksi vähemmän koulutettujen keskuudessa sosiaaliset instituutiot, jotka ovat tärkeitä ihmisten yhteistyölle ja sosiaaliselle elämälle, ovat heikentyneet voimakkaasti. Perhe, kirkko, ammattiyhdistys, koulut, koulujen vanhempainydistykset ja erilaiset paikallisyhdistykset heikkenevät. Ihmisten sosiaaliset suhteet heikkenevät sekä määrällisesti että laadullisesti.

–

Valta keskittyy eliitille

USA mielletään hyvin kahtiajakautuneeksi maaksi. Kiistaa käydään abortista, aseenkannosta, maahanmuutosta, terveydenhuollosta, verotuksesta ja vähemmistöjen oikeuksista. Suuri joukko amerikkalaisia – oikealla ja vasemmalla – on aktiivisia yhteiskunnallisesti. Voisi kuvitella, että ne, joiden tulotaso on jäänyt jälkeen, onnistuisivat kohentamaan taloudellista asemaansa.

Yhteiskunnallisen teorian (ns. mediaani-äänestäjän teoreeman) mukaan keskimääräisen äänestäjän mielipiteen pitäisi hallita poliittista päätöksentekoa. Mutta laajan tilastollisen tutkimuksen perusteella keskimääräisen äänestäjän vaikutusvalta on kuitenkin olematon.

Tilastollinen analyysi osoittaa, että köyhien preferensseillä ei ole mitään vaikutusta politiikan suuntaan. Tämä ei ole täysin odottamatonta. Yllättävää on, että keskimääräisenkin äänestäjän vaikutus politiikan suuntaan oli olematon – pyöreä nolla. … asiakysymykset, joissa keskimääräinen äänestäjä ja eliitti olivat eri mieltä, ratkaistiin aina – siis aina – eliitin eduksi.

Eliitti onnistuu manipuloimaan äänestäjät edistämään omaa etuaan – sekä oikeiston että vasemmiston äänestäjät.

Ensimmäinen esimerkki manipulaatiosta on oikealta:

Lempiesimerkkini eliitin manipulaation tehokkuudesta on ns. “death tax” -meemi, jonka on keksinyt joku loistava, joskin paha, ajatushautomon propagandisti rikkaiden perintöveron pysäyttämiseksi. Tavalliset ihmiset kiihkoilevat hallitusta vastaan iskulauseella “pidä likaiset kyntesi irti minun rahoistani, jotka jätän lapsilleni!” tajuamatta, että ehdotettu vero kohdistuu vain hyvin rikkaisiin.

Vasemmalla taas Bernie Sanders, joka ymmärsi että liberaali maahanmuuttopolitiikka on työväestön edun vastaista, on marginalisoitu demokraattipuolueessa. Puolue on masinoitu edistämään maahanmuuttoa, joka nostaa työn tarjontaa ja sen myötä alentaa vähemmän koulutettujen palkkoja:

Taloustieteellinen päättelylogiikka on hyvin selkeä: Massiivinen maahanmuutto nostaa työn tarjontaa, mikä taas alentaa työn hintaa – toisin sanoen työläisten palkkaa. Ilmiselvästi sellainen kehitys hyödyttää työn kuluttajaa (työnantajia eli “kapitalisteja”) ja haittaa työntekijöitä.

Hyvää tarkoittavat aktivistit ovat muuttuneet yritysmaailman hyödyllisiksi idiooteiksi. Ajaessaan avoimia rajoja – ja moraalista absolutismia joka määrittelee kaiken maahanmuuton rajoittamisen pahuudeksi – he samalla leimaavat massiiviseen maahanmuuttoon perustuvan sortojärjestelmän arvostelun rienaukseksi ja jumalanpilkaksi.

Amerikkalaisessa yrityksessä vuosia työssä olleesta näyttää pintapuolisesti tarkastellen, että yritykset tukevat voimakkaasti yliopistovasemmiston poliittista agendaa. Tämä koskee kuitenkin vain kulttuurisia kysymyksiä. Afroamerikkalaisen historian viikon järjestäminen tai muutamien konservatiivisten työntekijöiden cancelointi ei paljoa yritykselle maksa. Kyseessä on halpahintainen hyvesignalointi. Hyvesignaloiva yritys saattaa jopa antaa vaalirahaa molemmille puolueille.

Vuonna 2013 julkaistussa kirjassaan The Fracturing of the American Corporate Elite Mark Mizruchi toteaa, että yritysjohto Fortune 500 -yrityksissä, jotka olivat toisen maailmansodan jälkeen yhtenäinen, maltillinen ja pragmaattinen joukko, on jakaantunut mielipiteiltään viime vuosikymmeninä. Erimielisyydet yritysjohdon konservatiivien ja progressiivisten välillä keskittyvät kuitenkin melkein kokonaan kulttuurikysymyksiin. Taloudellinen eliitti … voi hyväksyä keskuudessaan suuren diversiteetin kulttuurikysymyksissä, kunhan vain konsensus vallitsee heidän kollektiivisten taloudellisten etujensa osalta eli sen osalta että verot on pidettävä alhaalla ja samoin työntekijöiden palkat. Erimielisyydet eliitin sisällä liittyvät vain kulttuurisiin kysymyksiin – ei siihen onko varallisuuspumpun siirrettävä rahaa muilta rikkaille vai ei.

Ideologisessa mielessä vasemmistolaiset aktivistit saavat hyvin erilaista kohtelua riippuen siitä, mihin heidän kritiikkinsä kohdistuu. Vasemmiston kulttuuriset aiheet – rotu, etnisyys, LGBTQ+ ja intersektionaalisuus – saavat laajasti tilaa yritysten kommunikaatiossa. Vasemmiston talouspoliittiset ajatukset sen sijaan … paljon vähemmän.

–

Ongelma

Vähemmän koulutettujen elämän kurjistuminen ja eliitin taloudellis-poliittisen aseman vahvistuminen on jatkunut pitkään. Tässä suhteessa USA eroaa voimakkaasti muista läntisistä demokratioista.

Maissa kutenTanska ja Itävalta eliitti on ollut varsin myötämielinen kansan toiveille.

Mutta amerikkalaisten taloudellinen kurjistuminen ei olisi suomalaisten kannalta minkäänlainen ongelma, ellei kehitys olisi johtanut amerikkaisen yhteiskunnan voimakkaaseen polarisaatioon ja USA:n ajautumiseen suoranaiseen vallankumoukselliseen tilanteeseen. Suomen tärkeimmän liittolaisen ennustettavuus on alentunut voimakkaasti – voimmeko olettaa, että USA on jatkossa edes demokratia? Ja mikä vielä tärkeämpää – voimmeko luottaa sen sitoumuksiin liittolaisiaan kohtaan?

Turchin ja hänen kollegansa ovat tutkineet yhteiskuntien disintegroitumista ja romahdusta ihmiskunnan historian aikana. Suuri kerätty tietomäärä eri sivilisaatioiden nousuista ja tuhoista luo melko selkeän kuvan yhteiskuntien syklisyydestä. Disintegraation ja integraation syklisyydessä on tietty vääjäämättömyys, mutta taitavalla politiikalla disintegroituminen voidaan joskus pysäyttää ja kääntää jopa integroitumiseksi.

Historian sykli on toiminut hieman yksinkertaistaen näin:

Työn tarjonnan kasvu – syntyvyyden kasvun tai maahanmuuton myötä – johtaa palkkojen laskuun tai maatalousyhteiskunnassa maan vuokrien nousuun. Kun palkat laskevat tai maan vuokra nousee, eliitti kykenee saamaan palveluita halvemmalla tai saamaan omistamastaan maasta korkeampaa vuokraa. Eliitin varallisuus kasvaa ja eliitin koko nousee. Samaan aikaan alempien yhteiskuntaluokkien elintaso alkaa laskea – alkaa kurjistumiskehitys.

Varsinainen yhteiskunnan disintegraatio ei kuitenkaan yleensä ala vielä alempien yhteiskuntaluokkien tyytymättömyydestä, vaan vasta kun alemman yhteiskuntaluokan koko on kurjistumista seuraavan nälänhädän tai epidemian takia romahtanut, jolloin palkat ovat alkaneet taas nousta. Maan omistajat ja muu eliitti ei ole enää kyennyt ylläpitämään vanhaa elintasoaan – eliittiä on toisin sanoen liikaa. Eliitin ylimäärä on johtanut poliiittiseen konfliktiin, sisällissotaan, yhteiskunnan romahtamiseen ja eliitin koon dramaattiseen putoamiseen.

Sisällissodan jälkeen jokin jäljelle jäänyt eliitin osa on onnistunut monopolisoimaan vallan ja alkaa uusi integroitumisvaihe.

Nykyajan länsimaassa kuten USA:ssa kurjistumiskehitys ei tietysti ratkea nälkäkuolemalla eikä epidemialla – ja vaikka kuolleisuus nousisi nykyistä paljon enemmän, maahanmuutolla saadaan uutta väkeä Latinalaisesta Amerikasta. Eliitti saa halvalla työntekijöitä yrityksiin, lastenhoitajia ja puutarhureita perheisiin. Turchinin mukaan on kuitenkin vahvaa näyttöä, että eliitin koko on USA:ssa kasvanut liikaa. Yliopistojen lukukausimaksut ovat hyvin korkeita ja eliitin lapsetkaan eivät välttämättä enää pääse valmistumisen jälkeen hyville palkoille. Opintolainaa saattaa olla valmistumisen jälkeen monen vuoden palkan verran. Turchin näkee tämän kehityksen yhtenä syynä yliopistojen radikalisoitumiskehityksessä. Kun eliittiä on liikaa, osa radikalisoituu ns. vastaeliitiksi.

USA:ssa radikalisoituvat samaan aikaan yliopistojen opiskelijat ja alemmat sosiaaliluokat. Suurin osa opiskelijoista radikalisoituu vasemmalle mutta osa myös oikealle.

Oikeistolaisilla opiskelija-aktivisteilla on se haitta yliopistojen kampuksilla, että he ovat pienessä vähemmistössä suhteessa niin vasemmistoradikaaleihin kuin opiskelijoiden enemmistöön – enemmistökin nimittäin tukee vasemmiston asiaa ainakin passiivisesti. Mutta oikeistoaktivistit saavat signalointiedun valmistuttuaan. Heillä on kyky ja mahdollisuus osallistua vähemmän koulutettujen äänestäjien mobilisointiin.

Radikalisoituminen on siirtynyt sittemmin puolueisiin, joissa maltilliset eläköityvät ja siirtyvät sivuun. Maltillisten sivuun siirtyminen tarkoittaa usein käytännössä myös, että rikkaiden edun edistäjät väistyvät.

Turchinin päämääränä ei niinkään ole ennustaa uutta sisällissotaa tai yhteiskunnan romahdusta, vaan analysoida tilanteen kehitystä, jotta romahdus voidaan estää. USA on jo kerran ajautunut sisällissotaan, mutta on myös kerran onnistunut pysäyttämään disintegraatiokehityksen.

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa USA:ssa oli ajauduttu aivan vastaavaan työn ylitarjonnasta seuranneeseen alempien yhteiskuntaluokkien kurjistumiseen ja eliitin rikastumiseen. Seurannut äärivasemmistolainen poliittinen radikalisoituminen, poliittisen väkivallan lisääntyminen ja samanaikainen Neuvostoliiton synnyn luoma esimerkki pelästytti USA:n eliitin 1900-luvun alussa. Eliitti onnistui pysäyttämään disintegraatiokehityksen, mutta se vaati eliitiltä yhteistyötä ja merkittäviä uhrauksia – mm. maahanmuuton pysäyttämistä ja verotuksen progression voimakasta nostamista. Alkoi pitkä tuloerojen alenemisen aika, joka jatkui 1960-luvulle asti. Varsinkin 1950-luvulla politiikkaa leimasi maltillinen yhteishenki.

Disintegraatiokehityksen pysäyttäminen ei ole kuitenkaan helppoa, vaikka tahtoakin olisi. Jos eliitin lapset jo nyt kapinoivat yliopistoilla, mitä tapahtuu jos tulonjako muuttuu nopeasti tasaisemmaksi eikä osalla eliittiä ole enää varaa kouluttaa lapsistaan uutta eliittiä huippuyliopistoissa? Erinomainen esimerkki löytyy Venäjältä.

1860-luvulla Aleksanteri II päätteli, että maatalousväestön kurjistuminen oli saavuttanut sellaisen asteen, että yhteiskunta oli ajautunut vallankumoukselliseen tilanteeseen. Maatalousväestön enemmistö eli maaorjina. Maaorjat (“sielut”) omisti eliitti, jonka ytimen muodosti aatelisto. Aleksanteri II päätti vapauttaa maaorjat vallankumouksen välttämiseksi.

Maaorjien vapauttaminen vuonna 1861 ei tyydyttänyt talonpoikia eikä aatelisia maanomistajia. Useimmat vapautetut maaorjat eivät saaneet tarpeeksi maata elättääkseen perheensä ja joutuivat maksamaan raskaan lunastusmaksun entisille omistajilleen. Aatelisto menetti vielä enemmän, koska se menetti pakkotyövoimansa… Eliitin enemmistön oli kestettävä sosiaalinen liikkuvuus alaspäin. Prosessi johti vastaeliitin määrän suureen kasvuun ja radikaalien (anarkistien ja sosiaalivallankumouksellisten) määrän kasvuun. Venäjällä oli 1860- ja 1870-luvuilla terrorismiaalto. Aleksanteri II … murhattiin 1881 … Surman toteuttaneen terroristijärjestön Kansan Tahdon (Narodnaja Volja) päämääränä oli laukaista vallankumous Venäjän hallitusta vastaan.

Tilanne rauhoittui kuitenkin pian murhan jälkeen – vuodesta 1881 vuoteen 1905 Venäjä pysyi suhteellisen vakaana. Mutta Japanin sodan häviön jälkeen siirryttiin uuteen vallankumoukselliseen tilanteeseen, missä vastaeliitti – kuten juristi Vladimir Iljitsh Uljanov (Lenin) – onnistui kaupunkilaistyöväestön avulla ottamaan vallan ja luomaan yhden aikamme vastenmielisimmistä ja pitkäikäisimmistä hirmuvalloista. Hänen seuraajansa, georgialainen Iosif Stalin, teki uuden eliitin rekrytoinnista ja vanhan eliitin likvidoimisesta yhteiskuntaa ylläpitävän instituution.

–

Ratkaisu?

Turchin on lievästi optimistinen. USA:n eliitti on jo kerran onnistunut ratkaisemaan vallankumouksellisen tilanteen rauhanomaisesti.

Eliitillä on kaksi vaihtoehtoista reittiä pois vallankumouksellisesta tilanteesta. Yksi reitti johtaa eliitin syrjäyttämiseen. Toinen vaihtoehto on toteuttaa joukko reformeja, jotka tasapainottavat sosiaalisen järjestelmän, kääntävät kurjistumisen hyvinvoinnin parantumiseksi ja lopettavat eliitin ylituotannon.

Paine eliittiä vastaan kasvaa koko ajan ja muutoksen tarve alkaa tulla eliitillekin ilmeiseksi. Kansan enemmistöä on pidetty tähän mennessä toimeliaana kulttuurisodaksi kutsutuilla sirkushuveilla – samaan aikaan kun eliitti on edistänyt omaa taloudellista etuaan. Mutta kulttuurisota on johtanut yhteiskunnan yhä suurempaan konfliktoitumiseen. Eliitin taloudelliset edutkin voivat siksi olla vaarassa. Eliitin on luotava uusi yhteiskuntasopimus, joka mahdollistaa kansan hyvinvoinnin nousun, mutta joka merkitsee vääjäämättä eliitin taloudellisen aseman heikkenemistä ja eliitin ylituotannon leikkaamista.

Samaan aikaan on jonkinlaisia merkkejä, että republikaanipuolue on mahdollisesti kehittymässä – kaikesta kaaoksesta ja radikalisoitumisesta huolimatta – taloudellisen eliitin etua ajavasta puolueesta aidoksi kansan suuria rivejä edustavaksi puolueeksi. Turchin viittaa New Right and the National Conservatives (NatCon) -ryhmään potentiaalisena puolueen muutoksen airuena.

USA:n tulevaisuus on auki – riskit ovat suuret. Elleivät republikaanit onnistu muuttumaan terveempään suuntaan vaan pelkästään radikalisoituvat Donald Trumpin johdolla, USA voi ajautua tilanteeseen jossa se on liittolaisilleen hyvin epäluotettava maa. Republikaaneilla on suunnitelmia muuttaa vaalilainsäädäntöä suuntaan, jossa demokratia faktuaalisesti romutetaan. Trump on puhunut jopa Natosta irtautumisesta. Liittolaisuus korvautuu Trumpin ajatuksissa opportunistisilla ”diileillä”, joilla USA maksimoi vain omaa etuaan, eikä hän näe pitkillä liittolaissuhteilla juurikaan merkitystä. Toivoa toisenlaisesta suunnasta kuitenkin on.

–

–