Kun demokratia on rikki

TIMO HÄNNIKÄINEN

–

Nyt kun hybridioperaatiota Suomen itärajalla on kestänyt viikon verran, Kremlissä ollaan epäilemättä tyytyväisiä sen tuloksiin. Suomen reagointi on ollut hidasta ja sekavaa. Koko rajaa ei vieläkään ole saatu kiinni, ja sen yli on päässyt turvapaikanhakijoita, joiden tulevista kustannuksista Suomelle yksikään poliitikko ei vielä uskalla puhua. Poliitikot, rajaviranomaiset ja asiantuntijat vaikuttavat kaikki neuvottomilta. Uutiset ja tiedonannot ovat toinen toistaan mielipuolisempia.

Näin siitä huolimatta, että useita vastaavanlaisia operaatioita on nähty muualla Venäjän läntisillä rajoilla aiempina vuosina. Lisäksi oli odotettavissa, että sellainen kohdistetaan myös Suomeen Nato-jäsenyyden toteutumisen jälkeen. Tämänkertaisella operaatiolla Venäjä etsii heikkoa kohtaa länsirajaltaan. Se ei selvästikään ole Viro, joka sulki rajansa välittömästi ja käännytti turvapaikanhakijat takaisin, vaikka on aivan samojen kansainvälisten sopimusten piirissä kuin Suomikin. Sisäpoliittista sekasortoa ei seurannut, eikä maata ole uhattu kansainvälisillä sanktioilla.

Suomen hallitus sen sijaan perääntyi heti kun apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ilmoitti, ettei hyväksy rajatoimien tiukennuksia. Puumalaisen aiemmat ansiot ovat monenkirjavat. Toimiessaan vähemmistövaltuutettuna vuosina 2002-2007 hän piti Tatu Vanhasen älykkyystutkimuksia kiihottamisena kansanryhmää vastaan ja sai Fazerin vetämään Lakupekka-patukat pois myynnistä tekemällä tutkimuspyynnön Kuluttajavirastoon. Keväällä 2014 hän vaati Suvivirren kieltämistä kouluissa.

Herää kysymys, miksi ylipäätään jatkamme demokratiateatteria, jos apulaisoikeuskansleri, jonka koko ura on ollut pelkkää vahingontekoa, saa yhdellä lausunnolla laillisen hallituksen elintärkeät turvatoimet kangertelemaan? Olisi helpompi myöntää suoraan, että elämme virkamiesdiktatuurissa. Mutta todellisuudessa apulaisoikeuskanslerin näkemykset eivät sido hallitusta. Hallitus olisi voinut vain kirjata Puumalaisen eriävän mielipiteen ylös ja jatkaa rajatoimia päätetyllä tavalla.

Pääministeri Petteri Orpo, tuo lääketieteellinen ihme joka on elänyt 54 vuotta ilman selkärankaa, ei ole koskaan loistanut johtajan kyvyillään. Tuskastuttavampaa on, että nykyisessä hallituksessa ovat mukana perussuomalaiset. Heidän hallussaan on sisäministeriö, jonka alaisuudessa toimii Rajavartiolaitos ja Maahanmuuttovirasto. En toki tiedä mitä kulissien takana tapahtuu, mutta toivon todella, että juuri perussuomalaiset lyövät nyrkkiä pöytään ja uhkaavat hallitusyhteistyön lopettamisella ellei raja sulkeudu.

Voi olla, että perussuomalaisten vaaleissa saama mandaatti ei riitä estämään RKP:n ja kokoomuksenkin ihmisoikeusfundamentalistien myyräntyötä. Voi myös olla, että sinipunahallitus hoitaisi tämän kriisin vielä paljon huonommin. Nämä eivät kuitenkaan kelpaa verukkeiksi. Jos tilanne on sellainen, on juuri oikea hetki ruveta hankalaksi. Suomen etua tulisi ajaa vaikka hallitussovun hinnalla – ja muut puolueethan nostivat hallituskysymyksiksi paljon mitättömämpiä asioita. Muuten uhkana on, että kannatus sulaa ilman, että mitään konkreettista saadaan aikaan.

En itse äänestänyt perussuomalaisia toteuttamaan kokoomuksen räätälöimiä säästötoimia, vaan aivan muista syistä, kuten luultavasti useimmat muutkin. Olen valmis sietämään myös itselleni epäedullisia toimia, jos vain elämän ja kuoleman kysymykset eli maahanmuutto- ja turvallisuuspolitiikka ratkaistaan paremmin kuin ennen. Jos niistä tingitään, ääneni on mennyt hukkaan.

Populismia käytetään usein haukkumasanana, mutta sanan parhaassa merkityksessä populismi on tavallisen kansan mielipiteen huomioimista. Tällä hetkellä rajan sulkemisesta ja turvapaikanhakijoiden takaisin käännyttämisestä vallitsee poikkeuksellisen vahva konsensus. Suomen Perustan teettämän tutkimuksen mukaan enemmistö melkein kaikkien puolueiden äänestäjistä on sitä mieltä, että itärajan yli yrittäviä turvapaikanhakijoita ei tule ottaa vastaan. Jopa vihreiden kohdalla lukema on yli 40%, ainoa selvästi vastakkaiselle kannalle kallistuva puolue on Vasemmistoliitto. Kansan mandaatti tiukennustoimille on selvä.

Toinen selvä asia on, että suomalaisen demokratian korjaamiseksi tarvitaan perusteellinen puhdistus virkakoneistossa. Takavuosina pidin vaatimusta entisen itäblokin tyylisen lustraation suorittamisesta Suomessa liioiteltuna, mutta nyt olen vakuuttunut sen tärkeydestä. On selvitettävä, miten kukin korkea virkamies on asemaansa päässyt, millaiset poliittiset siteet hänellä on ja maksetaanko osa hänen palkastaan kenties ruplina.

Lopuksi siteeraan Filippiinien presidentti Rodrigo Dutertea: ”Jään eläkkeelle Idi Aminin maineella varustettuna. Huolet ihmisoikeuksista eivät pelota minua. En anna maani valua koirille.” Mitä mieltä Duterten politiikasta sitten onkin, hänen asenteensa on oikea. Jokaisen poliitikon tulisi välillä miettiä, painaako isänmaan etu hänen päätöksissään enemmän kuin henkilökohtainen maine, oikeat kaverit ja hyvä eläkevirka. Ja nyt on oikea hetki itsetutkiskelulle.

–

–