Hannah Arendt, politiikka ja ihmisenä olemisen ehdot

JUSSI UOTILA

–

YLE:n uutisten 25.8.2023 artikkelissa ”Nyt puhuvat kansallismieliset” Jasmina Jalonen kertoo omasta suhteestaan suomalaiseen nykypolitiikkaan. Jalonen kirjoittaa, että hänen näkemyksensä politiikasta ovat ”sallittujen keskustelunaiheiden” ulkopuolella, ja että hän pohtii laajempia ja filosofisempia kysymyksiä, kuten talouskasvun ja ympäristönsuojelun ristiriitaa.

Mielestäni Jalonen osuu tässä naulankantaan, sitaatti on tärkeä avaus nykyisessä kapea-alaisessa poliittisen keskustelun ilmapiirissä. Talouskasvun ja ympäristönsuojelun ristiriidan kysymys on perinteisen oikeisto-vasemmisto -jaottelun ylittävä, ja osoittaa kohti syväekologista kysymyksenasettelua. Syväekologia ajatusmaailmana on selvästi ollut liian radikaali ja vieras vallassa oleville suurille puolueille. Elämme jatkuvan talouskasvun maailman kuplassa, jonka ulkopuolelle näkemiseen vaaditaan rohkeutta. Tässä kirjoituksessa en varsinaisesti pureudu syväekologian kysymykseen, koska siitä on jo ennestään kirjoitettu useita hyviä kirjoituksia. Sen sijaan haluaisin tarkastella yleisellä tasolla poliittisen keskustelun perustaa. Politiikan syvätason ymmärtämiseen emme pääse päivänpolitiikan ja median siitä antaman kapean mielikuvan avulla, vaan tarvitsemme syvempää analyysia poliittisen filosofian perustavammista kysymyksistä.

Kesän ja alkusyksyn olen lukenut uudemman kerran Hannah Arendtin poliittisen filosofian klassikkoa Vita activa: ihmisenä olemisen ehdot (The Human Condition, 1958). Arendtin teos on yli puoli vuosisataa ilmestymisensä jälkeen tarkkanäköinen ja yhä ajankohtainen tarkastellessaan ihmisen yhteiskunnallisen toiminnan ehtoja ja mahdollisuuksia antiikista moderniin aikaan.

–

Yksityinen ja julkinen tila

Arendt analysoi Vita activassa modernin massayhteiskunnan luonnetta. Massayhteiskunnalle on ominaista, että tämä yhteiskuntamuoto on ”niellyt kaikki väestön kerrokset ja yhteiskuntatieteiden tutkimasta ”sosiaalisesta käyttäytymisestä” on tullut normi kaikilla elämänalueilla (Arendt, 55). Taloustiede nousi Arendtin tulkinnan mukaan tieteeksi silloin, kun ihmisistä tuli sosiaalisia olentoja, jotka noudattivat yksimielisesti tiettyjä (kaupallisia) käyttäytymismalleja, joista poikkeaminen nähtiin epänormaaliutena ja epäsosiaalisuutena (Arendt, 52). Tämä konformismi, massaihmisen synty, estää julkisessa tilassa tapahtuvan toiminnan ja puheen ihmisten välisenä aitona vuorovaikutuksena.

Modernissa länsimaisessa massayhteiskunnassa ihmisten välinen maailma on menettänyt kykynsä koota ihmiset yhteen. Arendt kirjoittaa:

Yhteisessä maailmassa todellisuutta ei takaa ensisijaisesti kaikkien sen muodostavien ihmisten ”yhteinen luonto”, vaan paremminkin se, että positioiden eroista ja niistä aiheutuvasta näkökulmien moninaisuudesta huolimatta kaikki ovat aina tekemisissä saman kohteen kanssa. Jos kohteen samuutta ei voida enää huomata, mikään yhteinen ihmisluonto, etenkään massayhteiskunnan luonnoton yhdenmukaistuminen, ei pysty estämään yhteisen maailman tuhoutumista. (Arendt, 67)

Animal laborans ja kuluttajien yhteiskunta

Työ- ja kulutuskulttuurissa elävä ihminen on Arendtin sanoin animal laborans, joka tekee työtä saadakseen rahaa, ja rahaa saadakseen kuluttaa (Arendt 87-138). Sosiaalisen konformismin massayhteiskunta on samanaikaisesti kulutusyhteiskunta, jossa esineiden valmistaminen tiettyä tarkoitusta varten on vaihtunut loputtomaksi tavaroiden kuluttamisen prosessiksi, sykliseksi itseään ylläpitäväksi liikkeeksi, jolla ei ole alkua eikä loppua. (Arendt, 102, 130) Työtätekevän yhteiskunnan eetokseen kuuluu Arendtin sanoin seuraaava periaate:

Kaiken tekemisemme tulisi tähdätä elannon hankkimiseen. Yhteiskunta odottaa sitä, samalla kun sen jäseniin kuuluu yhä vähemmän sellaisten ammattien edustajia, jotka saattaisivat kyseenalaistaa tämän mielipiteen. (Arendt, 131)

Kulutuskulttuurin maailmassa ei ole sijaa platonilaiselle, muuttumattoman hyvän esineen idealle, sillä tällaisen hyvän, tarkoitustaan palvelevan ja kestävän esineen valmistaminen pysäyttäisi tehtaan valmistusprosessin. Tuotekehittely ja sen markkinointi sen sijaan ylläpitää ja uusintaa animal laboransin mielikuvien fantasmagoriaa, toivetta jostain paremmasta, jonka tulee korvaamaan tulevaisuudessa jokin vieläkin parempi… Tätä prosessia kutsutaan kehitykseksi ja edistykseksi.

Arendt huomauttaa, että Karl Marxin utopia työstä vapautumisesta perustuu mekanistisen filosofian virheellisyyteen. Marxilaisen utopian mukaan työnteon tuottavuuden lisääntyessä lisääntyvä vapaa-aika vapauttaisi mekanistisesti ihmisen työvoiman ”korkeampiin aktiviteetteihin”. Vastaukseksi tähän Arendt kirjoittaa:

Sata vuotta Marxin jälkeen olemme tietoisia tämän päättelyn virheellisyydestä. Animal laboransin vapaa-aikaa ei koskaan käytetä muuhun kuin kuluttamiseen, ja mitä enemmän aikaa hänellä on, sitä ahneemmaksi ja vaativammaksi käy hänen ruokahalunsa. Se, että nämä mieliteot tulevat hienostuneemmiksi niin, että kulutus ei rajoitu enää vain välttämättömyyksiin vaan päinvastoin keskittyy kaikkeen tarpeettomaan, ei muuta tämän yhteiskunan luonnetta, vaan kätkee sisäänsä sen vakavan vaaran, että mikään maailman asia ei lopulta ole turvassa kulutukselta ja sen aikaansaamalta tuholta. (Arendt, 136)

Yli viisikymmentä vuotta Vita Activan kirjoittamisen jälkeen olemme tietoisia tämän päättelyn oikeellisuudesta. Työtätekevien yhteiskunta on pääsemässä irti työn kahleista, mutta ”se ei tiedä enää mitään niistä korkeammista ja merkityksellisemmistä aktiviteeteista, joiden tähden vapaus kannattaisi voittaa” (Arendt, 15), Ehkä Marxin ”korkeampia aktiviteetteja” viljellään joissain ihmisten yksityisissä tiloissa, mutta yhteiskunnan kokonaistasolla vallitsee konformismiin perustuva massa- ja kulutusyhteiskunta, jonka perustana on globaali kapitalistinen markkinatalous ja tähän liittyvä jatkuvan talouskasvun ideologia.

–

Maailman rajojen sisällä pysyminen

Globaalin markkinatalouden maailmassa jatkuvan talouskasvun ideologia on länsimaisen kapitalistisen kulutusyhteiskunnan pyhä lehmä, tai ehkä parempana vertauskuvana kultainen vasikka, jonka puoleen kumarretaan sekä oikealla että vasemmalla. Talouskasvun ”välttämättömyys” ja vaihtoehdottomuus on lyhytnäköisen kvartaaliajattelun illuusiota. Illuusio on massa- ja kulutusyhteiskunnan ehdollistaman ihmisjoukon – poliittisten päättäjien ja talousvaikuttajien – ajatusharha, heidän jotka ovat sokeita näkemään edessään muita vaihtoehtoja. Jatkuvan talouskasvun mantra on ehdollistettu kulutuskulttuurissa elävään ihmiseen syntymästä saakka. Urbaani kulutusyhteiskunnan lapsi oppii kävelemään, katselemaan ja tunnustelemaan ostoskeskusten tavarapaljouden labyrintissa, jossa on määrätön määrä tavaraa, mutta millään tällä tavaralla ei ole kuin ohimenevää, välineellistä arvoa.

Antiikin ajan tärkeimpiä poliittisista hyveistä on kohtuullisuuden hyve, mikä merkitsee rajojen sisällä pysymistä (Arendt, 197). Rajojen ylittäminen merkitsee hybristä, ylimielistä jumalista piittamatonta rajattomuutta. Jatkuvan talouskasvun vaatiminen ja vaaliminen voidaan nähdään tällaisena rajattomuutena, hybriksenä, joka horjuttaa maailman tasapainoa. Maapallon ekologinen tasapaino järkkyy seurauksena politiikasta, joka ei toimi maailman rajojen sisäpuolella. Kreikkalaisessa mytologiassa nemesis merkitsee jumalaista kostoa, joka lankeaa niitä vastaan, jotka sortuvat hybrikseen. Zeuksen salamoita vastaavat meidän maailmassamme ilmaston ääri-ilmiöistä johtuvat metsäpalot, tulvat ja muut luonnonkatastrofit. Tämä on luonnon nemesis. Onko ihminen kaiken mitta?

–

Agora

Hannah Arendt nostaa ihmisten välisen toiminnan ja puheen politiikan perustaksi. Hän kirjoittaa:

Juuri sanojen ja tekojen avulla me liitämme itsemme inhimilliseen maailmaan. Tämä liittyminen on kuin toinen syntymä, jonka kautta sekä vahvistamme että hyväksymme alkuperäisen olemassaolomme fyysisinä olentoina. (Arendt, 181)

Ihmiset tarvitsevat fyysisen tilan kohdatakseen toisensa puheessa ja toiminnassa. Tämä kuuluu ihmisenä olemisen ehtoihin. Kohtaaminen ja vuorovaikutus internetin ja sosiaalisen median kautta ei voi korvata ihmisten kasvoista kasvoihin tapahtuvaa fyysistä kohtaamista. Tarvitsemme siksi yhteisen julkisen tilan, agoran, jossa ihmiset voivat puhua, väitellä, toimia yhteisellä maaperällä – harjoittaa politiikkaa. Agoran ei tule olla vain markkinapaikka, vaihtomarkkinoiden tila, jossa ihmiset näyttäytyvät toisilleen ensisijaisesti tuotteidensa kautta, eivät ihmishenkilöinä (Arendt, 162, 217). Kun markkinoita pitää koossa vain vaihdannan laki, ihmisten välinen yhteys puuttuu, ja ihmiset ovat Marxin sanoin itsestään vieraantuneita (Arendt, 217-218).

Agoran tulisi olla siis toimintaa ja puhetta varten. Aristoteleen mukaan bios politikoksen muodostavat toiminta, praxis ja puhe, lexis (Arendt, 37). Tämä on politiikan perusta. Agoraa ei tule linnoittaa toisista eristyvin vaaliteltoin ja maksetun valtapolitiikan markkinapuhein, vaan torilta tulee kantautua kansalaisdemokratian ja sananvapauden äänet, jotka eivät rajoitu keinotekoisesti vain vaalien läheisyyteen. Politiikan ei tule olla politikointia ja valtapeliä, vaan yhteiskunnallisten perusasioiden kysymystä ja yhteisten asioiden hoitoa. Kuten länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen kehdossa, antiikin Kreikassa, voisimme palata kysymään Aristoteleen tavoin, mitä on hyvä elämä ja miten sen voi saavuttaa.

–

Kirjallisuutta:

Arendt, Hannah: Vita activa – ihmisenä olemisen ehdot. Suomentanut Riitta Oittinen. Vastapaino, 2017.

–

–