Tasa-arvo aikamme myyttinä

OLLI HUOVINEN

–

Platonin Valtiossa ihanneyhteiskunnan perustana ja oikeutuksena toimi myyttinen tarina asukkaiden yhteisestä alkuperästä. Tarinaa kutsutaan näkökulmasta riippuen joko jaloksi valheeksi tai jaloksi myytiksi. Myös oma liberaali yhteiskuntajärjestyksemme perustuu myytille. Oman aikamme myytti on tasa-arvo, eikä tässä myytissä ole mitään jaloa.

Tasa-arvo on aikamme valtionuskonnon keskeinen opinkappale, eikä lännen tilaa voi ymmärtää ymmärtämättä sitä. Tässä katsauksessa tasa-arvo jaetaan moraaliseen ja empiiriseen. Moraalinen tasa-arvo tarkoittaa ajatusta, jonka mukaan kaikilla yksilöillä ja ryhmillä on sama moraalinen arvo. Tätä kutsutaan yleensä ihmisarvoksi. Empiirisellä tasolla kyse on uskomuksesta, jonka mukaan ryhmät ja yksilöt ovat perinnöllisiltä kyvyiltään pääsääntöisesti samanlaisia. Nämä kaksi ulottuvuutta ovat kietoutuneet toisiinsa, mutta jaottelu helpottaa ilmiön hahmottamista.

–

Moraalinen myytti: tasa-arvo epäjumalana

Moraalisessa mielessä tasa-arvo tarkoittaa eettistä teoriaa, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on objektiivinen arvo (”jakamaton ihmisarvo”) joka on kaikilla sama. Tästä vedetään johtopäätös, että jokaisella ihmisellä on tiettyjä oikeuksia eli ihmisoikeuksia. Nämä oikeudet on kirjattu lakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin, mutta ne ovat pohjimmiltaan olemassa niistä riippumatta.

Ihmisarvon objektiivisuus tarkoittaa, että se ei ole mielipidekysymys vaan fakta, kuten vaikkapa kappaleiden massa ja painovoima. Kappaleiden massa ja painovoima ovat todellisia ominaisuuksia riippumatta siitä, onko kukaan mittaamassa niitä tai onko niitä kuvaavia mittayksiköitä tai yhtälöitä olemassa. Tämän takia liberaalit usein käyttävät sanontaa ”ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys”.

Tasa-arvon kyseenalaistamisen aiheuttamat reaktiot ovat niin raivokkaita, että filosofisen teorian sijaan on parempi puhua pseudoteologisesta uskomuksesta. Kun joku kehtaa kyseenalaistaa opinkappaleen, monien ”uskovaisten” reaktio on verrannollinen muslimin pyhään vihaan Mohammed-pilakuvien piirtäjiä kohtaan.

Amerikkalainen paleokonservatiivi Paul Gottfried on maininnut (1) yhdeksi oikeiston tunnusmerkiksi, että se ei usko ihmisten tasa-arvoon. Oikeisto uskoo ihmisten olevan luonnostaan epätasa-arvoisia ja pitää hierarkioita hyvänä asiana. Hierarkiat ovat monesti niitä ”sortavia rakenteita”, joita liberaalit haluavat purkaa. Tässä merkityksessä oikeistolaisuus ei liity talouspolitiikkaan vaan arvoihin. Tämän määritelmän mukainen oikeisto on nykyisissä länsimaissa niin kaukana valtavirrasta, että se luokitellaan automaattisesti äärioikeistoksi. Tasa-arvon kyseenalaistaminen onkin tärkein syy, joka selittää nykyliberaalien vihamielisen suhtautumisen äärioikeistoon.

Moraalisten näkemysten tai kokonaisten eettisten järjestelmien arvioiminen objektiivisesti on mahdotonta. Ylipäätään edes moraalisten tosiseikkojen eli oikean ja väärän olemassaolosta ei pystytä empiirisesti sanomaan mitään (2). Voimme kuitenkin ottaa tarkastelun yhdeksi lähtökohdaksi ihmisten olemassaolevat moraaliset näkemykset.

Virallinen teesi kuuluu, että kaikki ovat tasa-arvoisia ja kaikilla on sama ihmisarvo. Tarkastellessamme ihmisten suhtautumista erilaisiin yksilöihin, huomaamme että tasa-arvo ei kuitenkaan näy käytännössä. Yhteiskunnassa on niitä, jotka saavat osakseen laajaa arvostusta ja niitä, jotka saavat laajaa halveksuntaa. Esimerkiksi sotasankareita ja oman henkensä uhalla muita pelastaneita arvostetaan yleisesti korkealle. Samoin esimerkiksi taiteen ja tieteen aloilla paljon saavuttaneita arvostetaan. Sen sijaan rikollisiin, varsinkin seksuaalirikollisiin, suhtaudutaan hyvin negatiivisesti. Eläimiin kohdistuva julmuus koetaan myös hyvin tuomittavaksi. Lienee selvää, että kansan syvien rivien keskuudessa ei tuomitulla pedofiilillä tai sadistisella eläintenrääkkääjällä katsota olevan samaa ihmisarvoa kuin palkitulla sotaveteraanilla.

Toinen esimerkki ristiriidasta keskivertokansalaisen intuitiivisen moraalin ja virallisen ortodoksian välillä löytyy rikollisten kohtelusta. Varsinkin hätävarjelun liioittelusta jaetaan yleisen oikeustajun vastaisia tuomioita jatkuvasti. Tavallinen kansalainen katsoo rikollisen hengen ja terveyden ja siten myös rikollisen itsensä olevan vähemmän arvokas kuin rikoksen uhrin. Liberaali järjestelmä taas katsoo uhrin ja rikollisen olevan tasa-arvoisia ja suojelee siksi rikollisia. Ihmiset siis intuitiivisesti arvottavat toisiaan moraalisesti eriarvoisiksi, mikä on tasa-arvon vastakohta.

Nykyliberalismiin ja sen perustana olevaan tasa-arvoon uskomista voidaan tarkastella myös psykologisesta näkökulmasta. Liberalismiin uskominen on helppoa. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet tarkoittavat, että tyypillisen liberaalin esimerkiksi turvapaikanhakijaa kohtaan tuntemat sääli ja empatia ovat objektiivisesti oikeita tunteita. Turvapaikanhakijan auttaminen, mikä tuottaa sääliä ja empatiaa kokevalle liberaalille mukavan lämpimän tunteen, on näin ollen myös objektiivisesti oikein. Tasa-arvon oikeutuksella ei tässä tapauksessa ole mitään tekemistä rationaalisuuden kanssa, vaikka monesti liberaalit kuvittelevatkin olevansa ”alkukantaisiin tunteisiin” vetoavien nationalistien yläpuolella.

Näin tuntevan olisi hyvin vaikea myöntää liberalismin olevan vain yksi arvojärjestelmä muiden joukossa, ja ihmisten välisen tasa-arvon olevan vain yksi monista metafyysisistä uskomuksista. Tällöin sortavien rakenteiden kaataminen ei ole yhtään sen oikeampaa tai rationaalisempaa kuin niiden pystyttäminen. Liberaalin kokemat säälin tunteet eivät ole sen oikeampia kuin rasistin tuntema inho.

Asia on lopulta hyvin yksinkertainen: liberaali on iloinen uskoessaan pintapuolisesti kauniisiin ajatuksiin tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Vastakkaiset ajatukset eriarvoisuudesta ja hierarkioista hän kokee ”kylminä” ja ”epäempaattisina”. Liberaali on onnellisempi uskoessaan vallitsevaan ideologiaan kuin päinvastaisiin ajatuksiin. Minkään uskomuksen tuottamilla tunteilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, pitääkö uskomus paikkaansa vai ei. ”’Ilon’ todistus on todistus ’ilosta’, – ei enempää; milloin ihmeessä tultiin siihen kokemukseen, että juuri todet arvioimiset tuottavat enemmän iloa kuin väärät?” (3)

–

Empiirinen harha: väärä ihmiskuva

Toista osaa tasa-arvon myytistä voi kutsua empiiriseksi myytiksi ja se koskee asioita, joista on mahdollista saada mittaustuloksia. Näitä ovat esimerkiksi yksilöjen ja ryhmien erot älykkyydessä, luonteessa ja kulttuurissa sekä näiden erojen seuraukset yksilön ja yhteiskunnan tasolla.

Valtavirran älykkyystutkimus on hyväksynyt (4) jo vuosikymmenien ajan sen, että erot yksilöiden välisessä älykkyydessä johtuvat suurelta osin perimästä. Yleisesti tunnustetaan sekin, että älykkyyserot aiheuttavat merkittäviä eroja muun muuassa akateemisessa menestyksessä, työssä suoriutumisessa ja rikollisuudessa. Valtavirran poliittisesti korrekti tutkimus selittää etnisten ryhmien väliset älykkyyserot ympäristötekijöillä, vaikka oikeastaan tästä kiusallisesta asiasta ei mielellään puhuta ollenkaan.

Julkisen vallan politiikka pohjautuu pitkälti ajatukselle, että ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia ja erot aiheutuvat ympäristötekijöistä. Tämä pätee tutkimusnäytöstä huolimatta myös yksilöiden kohdalla. Esimerkki tästä on vasemmistolaisten ”asiantuntijoiden” ja poliitikkojen jatkuva höpinä köyhyyden periytymisestä kasvuympäristön välityksellä. Köyhyys ei periydy, mutta sen aiheuttamat psykologiset ominaisuudet kuten älykkyys kyllä periytyvät. Tämän myöntäminen on kuitenkin tasa-arvoon uskovalle hyvin vaikeaa.

Toinen havainnollistava esimerkki on ministeriöiden kansliapäälliköiden helmikuussa julkaisema raportti (5), joka esittää korkeakoulututkintoa 70 prosentille suomalaisista ratkaisuksi osaajapulaan. Idiootista ei saa kouluttamalla asiantuntijaa, sillä asiantuntijuus vaatii korkeita kognitiivisia kykyjä. Tämä harhaoppinen ajatus vaikuttaa byrokraateillemme mahdottomalta sisäistää. Leikin seuraus olisi vain tutkintojen ja korkeakoulutuksen yleisen arvostuksen rapautuminen.

Myös rikollisten pehmeän kohtelun taustalla on ajatus ihmisten samankaltaisuudesta. Katuryöstäjien uskotaan olevan erilaisten sortavien rakenteiden, kehnon lapsuuden, kasvuympäristön ja päivystävien asiantuntijoiden puheissa aina toistuvan näköalattomuuden uhreja. Heistä voidaan tehdä kunnon kansalaisia ”asiantuntevien” sosiologien ja psykologien suunnittelemilla moniammatillisilla kuntoutusohjelmilla. Niinpä jo valmiiksi pieniä tuomioita ei käytännössä koskaan kärsitä loppuun asti vankilassa. Byrokraattien fantasioista huolimatta rikollista roskaväkeä ei voi muuttaa kuntoutusohjelmilla tai muullakaan voodoolla normaaleiksi kansalaisiksi.

Yksilöiden ohella empiirinen myytti koskee etnisiä ryhmiä (6). Sen mukaan kaikilla populaatioilla on pohjimmiltaan yhtäläinen kyky pärjätä riippumatta kulttuurista tai perimästä. Läntinen monikulttuuri- ja antirasismikoneisto rakentuu pitkälti tämän oletuksen pohjalle. Oletus ryhmien kyvystä pärjätä yhtäläisesti on kriittinen osa päättelyketjua, joka päättyy vähemmistöjen suosimiseen positiivisen erityiskohtelun keinoin ja valtaväestön kustannuksella.

Tiedetään, että monet etniset ryhmät lännessä pärjäävät kantaväestöä huonommin. Virallisen totuuden mukaan kaikilla etnisillä ryhmillä on kuitenkin lähtökohtaisesti kyky pärjätä yhtä hyvin kuin kantaväestö. Näistä kahdesta seikasta seuraa välttämättä se, että värillisten vähemmistöjen huono pärjääminen johtuu ympäristötekijöistä eli käytännössä syrjinnästä.

Otetaan esimerkki kehityksestä Yhdysvalloista. Aluksi ympäristötekijät olivat todellisia sortavia rakenteita, kuten Yhdysvaltain etelävaltioiden segregaatiopolitiikka. Nämä rakenteet purettiin, ja lisäksi rotusyrjintä työelämässä ja julkisessa toiminnassa kiellettiin. Tämän jälkeen alettiin puhua pitkän sorron aiheuttamasta köyhyydestä, mikä johtaa muun muuassa heikompiin kouluttautumismahdollisuuksiin. Kun pitkään jatkuneen positiivisen syrjinnän ja liittovaltion avokätisen rahoituksen jälkeenkään erot eivät tasoittuneet, piti keksiä uusia syitä.

Keksittiin uusia näkymättömiä sortavia rakenteita, jotka ovat osa mustia sortavaa valkonormatiivista yhteiskuntaa. Esimerkiksi vääränlainen kielenkäyttö, liian eurosentrinen opetus ja väärien ihmisten patsaat ovat osa valkonormatiivista järjestelmää. Puhutaan mikroaggressioista, joita valkoiset kielenkäytöllään ja käytöksellään huomaamattaan ilmaisevat. Nämä rakenteet ja yhä jatkuva orjuuden perintö saavat jollakin mystisellä mekanismilla mustat ampumaan toisiaan joka viikko Chicagossa, Detroitissa ja muissa mustien kansoittamissa kaupungeissa.

Sen sijaan että teoriaa verrattaisiin todellisuuteen, todellisuutta arvioidaan teorian perusteella. Esimerkiksi aasialaisten valkoisia parempi pärjääminen ei johda teorian ja sen oletusten uudelleenarviointiin, vaan yhä mielikuvituksellisempiin selitysmalleihin teorian pelastamiseksi. Aasialaisten parempi pärjääminen ei siis todista, että sortoa ei todellisuudessa ole. Se on vain todiste siitä, että valkoinen valtaväestö kokee aasialaiset lähes valkoisiksi, minkä takia heihin ei kohdisteta samanlaista syrjintää kuin mustiin. Suvaitsevaisto käyttää ilmiöstä englanninkielistä termiä ”white passing”.

Ihmisissä on luonnostaan kognitiivinen vinouma, jota psykologiassa kutsutaan vahvistusharhaksi. Ihmiset pyrkivät etsimään olemassa olevia näkemyksiään vahvistavia havaintoja ja jättävät näkemyksiään vastaan puhuvat seikat huomiotta. Ilmiö selittää osaltaan sitä, kuinka moraalinen tunne tasa-arvosta johtaa maailman vinoutuneeseen tulkintaan. On helpompi uskoa moraaliseen tasa-arvoon, jos ihmiset ovat empiirisesti samanlaisia.

Niin kauan kuin virheellinen käsitys ryhmien välisistä eroista pysyy vallitsevana normina, muuttuvat selitykset eroja aiheuttavista mekanismeista ja rakenteista yhä harhaisemmiksi. Kun erot eivät katoa, muuttuvat toimet niiden vähentämiseksi entistä radikaalimmiksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on yliopistoissa jo pitkään ollut käytäntö, jossa hakijan rotu vaikuttaa siihen millä pistemäärällä hän pääsee opiskelijaksi (7). Mustat ja latinot tarvitsevat pienemmän pistemäärän kuin valkoiset tai aasialaiset. Ei ole epäilystäkään, etteikö myös Suomessa edetä jossain vaiheessa vastaavaan avoimesti kantaväestöä syrjivään politiikkaan. Kaikki on oikeutettua, kun kyse on suuresta harppauksesta kohti tasa-arvoista paratiisia.

–

Yhteiskunta ilmentää arvojaan

Yhteiskunnan vallitseva arvojärjestelmä ilmenee muillakin tavoilla. Yksi tapa arvioida moraalia on tarkastella sen vaikutuksia yhteiskuntaan. Tätä voi havainnollistaa seuraavien esimerkkien kautta.

Täysin epäpoliittista taidetta ei ole, sillä kaikki taide valikoi ja arvottaa asioita. Klassisen käsityksen mukainen esteettisesti kaunis taide tukee implisiittisesti käsitystä paremmasta ja huonommasta, esteettisestä ja epäesteettisestä. Ihmisten kehoja kuvaava taide, kuten antiikin veistokset, luo kuvaa esteettisesti ideaalista kehosta. Näin ollen tällainen tiettyä kehotyyppiä idealisoiva taide on antiteesi nykyiselle ”kehopositiivisuudelle”. Jos massojen vieroksumaa klassista musiikkia pidetään parempana kuin heille suunnattua popmusiikkia, se implisiittisesti viestittää massoilla olevan huono musiikkimaku ja tässä suhteessa massa on huonompaa kuin klassista musiikkia arvostava ”aristokratia”.

Keskeinen ongelma tasa-arvossa ja siihen kiinteästi liittyvässä relativismissa ja suvaitsevaisuudessa on se, että yhteiskunta suvaitsee kannaltaan haitallisia asioita eikä arvosta hyödyllisiä. Terve kansakunta arvottaa kannaltaan hyödyllisiä asioita hyviksi ja haitallisia huonoiksi. Selkeä esimerkki kyvyttömyydestämme tähän on epätervettä lihavuutta normalisoiva kehopositiivisuus. Ylipainon tiedetään aiheuttavan valtavat suorat kustannukset julkiselle terveydenhuollolle ja epäsuoria taloudellisia kustannuksia esimerkiksi sairauspoissaolojen takia. Muistettava on myös katukuvassa ja esimerkiksi mainonnassa näkyvä suuri esteettinen haitta.

Koko yhteiskuntamme ilmentää ulkoisesti arvomaailmaansa: tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta, massademokratiaa ja massaviihdettä. Aikamme kuva on lihava (kehopositiivisuus!) suvaitsevainen (kuka minä olen tuomitsemaan?) pelkuri (minkä vuoksi riskeerata mitään?). Poliittinen puhe koostuu moralistisista sloganeista kuten oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, reiluus. Ainoa visio tulevaisuudesta on jatkuva talouskasvu. Kirsikkana kakun päällä valtava osa rakennuskannastamme koostuu sieluttomista betonikuutioista ja lasitorneista. Kaiken tämän pohjalla on tasa-arvon ihanne ja siitä seuraava kyvyttömyys arvottaa asioita esteettisesti.

On tärkeää ymmärtää yhteiskunnan vallitsevan arvojärjestelmän vaikuttavan kaikkeen. Taiteen rappion tai huonon politiikan korjaaminen on mahdotonta, jos niiden taustalla vaikuttavat arvot säilyvät ennallaan. Empiirisen todellisuuden virheellisen tulkinnan korjaaminen siinä missä korkeatasoisemman taiteenkin lisääntyminen vaatii perimmäisten arvojemme uudelleenarviointia. On myös mahdollista, että empiiristen tosiasioiden hyväksyminen johtaa arvomaailman uudelleenarviointiin. Loistava esimerkki tästä on Darwinin evoluutioteoria, joka vaikutti laajasti eurooppalaiseen ajatteluun ja myös arvoihin.

Esimerkiksi aiemmin mainitun huonon oikeuspolitiikan korjaaminen vaatisi, että rikollisia ei enää pidettäisi samanarvoisina kuin tavallisia kansalaisia. Hätävarjelulainsäädännön uudistaminen siten, että ryöstäjäjengiläiset saisi surmata itsepuolustukseksi edellyttäisi, että ryöstäjien henkeä pidettäisiin vähemmän arvokkaana kuin kunnon kansalaisen henkeä, terveyttä ja omaisuutta. Yksittäiset politiikkauudistukset, ainakin pitkäikäiset sellaiset, vaativat ensin politiikan taustalla vaikuttavien arvojen muuttamista. Yhdysvalloissa käytettävä sanonta ”politiikka on alavirtaan kulttuurista” kuvaa hyvin tätä mekanismia. Toisaalta on huomioitava sekin, että poliittisen vallan avulla on mahdollista vaikuttaa kulttuuriin esimerkiksi järjestötukien tai opetussuunnitelman kautta.

–

Paluu kansalaisoikeuksiin

Läntisen sivilisaation ulkopuoliset kansakunnat kuten Kiina tai Intia eivät usko tasa-arvoon tai ihmisoikeuksiin, vaikka ne virallisissa puheissaan joskus toisin väittävät. Ne ajavat häikäilemättömästi omaa etuaan, mikä on selvä kilpailuetu verrattuna lännen toimintaa rajoittavaan liberaaliin arvojärjestelmään. Moninapainen maailma on jo täällä, ja siinä selviytyäkseen läntisten kansakuntien täytyy olla vahvoja. Nousevilla kansakunnilla on tahto suuruuteen. Omien arvojensa heikentämältä länneltä tämä tahto puuttuu. Pienet uudistukset tehtyyn politiikkaan eivät valuvikaa korjaa. Tarvitaan politiikan taustalla olevan arvomaailman kokonaisvaltainen muutos.

Poliittisessa retoriikassa esitetään usein väite, että tasa-arvosta luopuminen johtaa väistämättä sosiaalidarvinismiin, leireihin ja kansanmurhaan. Mistään ei kuitenkaan voi päätellä, että näin kävisi. Kuten Jussi-Halla-aho kirjoittaa: ”Toisin kuin egalitaristit kuvittelevat, eriarvoisuudesta ei seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei kaasuttamiselle ole muuta pätevää syytä. Mielestäni olen arvokkaampi kuin metsäpolulla lojuva hiirenraato, mutta en minä sen takia revi raatoa palasiksi.” (8) Läntisessä aatehistoriassa nykyisenkaltainen tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat uusi keksintö, ja suurin osa lännen historiallisista saavutuksista tieteen, teknologian, taiteen ja filosofian aloilla on tehty erilaisen arvojärjestelmän vallitessa.

Vaihtoehto tasa-arvolle ja universaaleille ihmisoikeuksille on paluu kansalaisoikeuksiin. Kreikkalaiset kaupunkivaltiot erotti Persiasta juuri se, että Kreikassa oli kansalaisia ja idässä alamaisia. Samoin Rooman tasavallassa kansalaisilla oli tiettyjä lain takaamia oikeuksia. Mutta poliittinen yhteisö ei kummassakaan tapauksessa uskonut yleisiin ihmisoikeuksiin, kuten esimerkiksi laajamittainen orjuus osoitti.

Paluu kansalaisoikeuksiin olisi ennen kaikkea suuri filosofinen muutos, sillä samalla hylättäisiin oppi universaalista ihmisarvosta ja siitä seuraavista universaaleista ihmisoikeuksista. Lainsäädäntöön sovellettaisiin oikeuspositivismia, jossa ei ole kansallisvaltion ylittäviä absoluuttisia periaatteita, jotka rajoittaisivat valtiovaltaa säätämästä lakeja. Tai ainakaan universaalit ihmisoikeudet eivät olisi tällainen tekijä.

Kansalaisoikeuksiin siirtyminen mahdollistaisi yhteiskunnan sisäisen tervehtymisen lisäksi myös pragmaattisen ulkopolitiikan. Esimerkiksi ennen nykyisenkaltaista ihmisoikeuskäsitystä solmittu sopimus väestönsiirroista (9) Turkin ja Kreikan välillä osana maiden vuoden 1922 rauhansopimusta ei olisi nykyisen ihmisoikeuksille perustuvan kansainvälisen järjestelmän puitteissa mahdollinen. Maat pitivät tulevien konfliktien välttämiseksi parhaana siirtää ihmisryhmiä maasta toiseen, jotta etniset ja uskonnolliset jännitteet vähenisivät. Tämä on yksi esimerkki pragmaattisesta ja järkevästä politiikasta, jota voidaan tehdä ilman ihmisoikeusfundamentalismia.

Yhdysvaltain Konfederaation varapresidentti Alexander Stephens sanoi (10) erään hulluuden muodon olevan oikeiden johtopäätösten tekeminen vääristä oletuksista. Tämä kuvaa ytimekkäästi aikamme itsetuhoista tasa-arvo- ja ihmisoikeusfundamentalismia. Moraalinen uskomus tasa-arvosta johtaa vääristyneeseen tapaan tarkastella maailmaa. Lopputuloksena lännessä tehdään politiikkaa, joka on puun kasaamista omaan rovioomme. Tarvitsemme vallitsevien arvojen uudelleenarvioinnin; silloin länsi voi nousta uuteen kukoistukseen.

–

Viitteet:

1 Paul Gottfried, “How the Left Conquered the Right”, The Property and Freedom Society, 2011, aikaleima 5:25, https://www.youtube.com/watch?v=vYdmwh-XTcg

2 Tämä on allekirjoittaneen henkilökohtainen epistemologinen näkemys, jonka laajempi käsittely ei kuulu tämän artikkelin piiriin. Lisää aiheesta esim: Sinnott-Armstrong, Walter, ”Moral Skepticism”, The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Summer 2019 Edition), Edward N. Zalta (ed.), https://plato.stanford.edu/archives/sum2019/entries/skepticism-moral/

3 Friedrich Nietzsche, Antikristus (1905), osio 50, https://www.gutenberg.org/ebooks/52953

4 Katso esim. Linda Gottfredson, ”Mainstream Science on Intelligence: An Editorial with 52 Signatories, History and Bibliography.” Intelligence 24 (1997): 13-23. https://www1.udel.edu/educ/gottfredson/reprints/1997mainstream.pdf

5 Damski et al., Mahdollisuudet Suomelle – Kansliapäälliköiden viestit hallitusvaihdokseen, Valtioneuvoston julkaisuja, 2023:4, https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164608/2023_VN_4.pdf

6 Yleiskatsaus aiheesta älykkyyserojen osalta esim. Rushton, J. P. and Arthur Robert Jensen. “Thirty Years of Research on Race Differences in Cognitive Ability.” Psychology, Public Policy and Law 11 (2005): 235-294. https://www1.udel.edu/educ/gottfredson/30years/Rushton-Jensen30years.pdf

7 Kesäkuussa 2023 Yhdysvaltain korkein oikeus totesi tämän käytännön laittomaksi, mutta vielä on epäselvää mitkä päätöksen käytännön vaikutukset ovat. Esimerkiksi Kaliforniassa vastaavaa osavaltiotason kieltoa on kierretty luopumalla standardisoiduista testeistä hakijan arvioinnissa, mikä mahdollistaa subjektiivisen arvioinnin ja käytännössä rodun ottamisen huomioon. Lisää aiheesta: Gregory Hood, “Affirmative Action Decision Is a Mixed Victory” American Renaissance, 29.6.2023, https://www.amren.com/commentary/2023/06/affirmative-action-decision-is-a-mixed-victory/

8 Jussi Halla-aho, ”Ihmisarvosta”, Scripta, 2005, http://www.halla-aho.com/scripta/ihmisarvosta.html

9 ”Population exchange between Greece and Turkey,” Wikipedia, The Free Encyclopedia, https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Population_exchange_between_Greece_and_Turkey&oldid=1159453621 (11.7.2023).

10 Alexander H. Stephens, Cornerstone-puhe, 1861, https://en.wikisource.org/wiki/Cornerstone_Speech

–

–