SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Vasemmisto ja oikeisto Kremlin geopolitiikan välineinä

 

DACE KALNIŅA   (suomentanut Timo Hännikäinen)

Ei ole mikään salaisuus, että Kreml pyrkii saavuttamaan haluamansa tavoitteet tietyissä kohdemaissa. Tässä ei sinänsä ole mitään epätavallista, koska useimmat maat pyrkivät joidenkin tavoitteiden edistämiseen rajojensa ulkopuolella. Itse asiassa Kreml pelaa jatkuvaa poliittista shakkia koko lännen poliittisen spektrin kanssa. Esimerkiksi Nord Stream 2 -projektia tukee varauksetta Angela Merkel, joka ei kuulu tuon spektrin vasempaan eikä oikeaan laitaan. Kreml on terävimmillään levittäessään propagandaa, joka on räätälöity sen poliittisen yleisön kummallekin puolelle. Tällä hetkellä Kreml osaa pelata kiehtovaa kaksoispeliä niin vasemman kuin oikean laidan kanssa.

Poliittisen korrektiuden ja länsimaisen itseinhon perinne

Kun länsimaiset vasemmistointellektuellit tajusivat, että työväenluokka saattaa olla liian konservatiivista toteuttamaan maailmanvallankumousta, he alkoivat etsiä muita ”sorrettuja luokkia”. Itse asiassa nämä kehityskulut alkoivat kauan sitten, jo 1800-luvulla. Joka tapauksessa länsimaisten intellektuellien vasemmistosympatiat kävivät vaikeiksi puolustaa Stalinin rikosten tultua yleiseen tietoon. Stalinismin menetettyä ymmärrettävästi ja väistämättä maineensa, vasemmiston proletaarinen äänestäjäkunta alkoi myös supistua huomattavasti. Niinpä vasemmistolaisten oli äkkiä käännyttävä vaihtoehtoisten ”sorrettujen” puoleen löytääkseen työkalun radikaaleille yhteiskunnallisille muutoksille. Esimerkiksi 1960-luvulla vasemmisto samaistui mustien radikaalien liikkeisiin USA:ssa ja talonpoikaisiin sisseihin Keski-Amerikasta Etelä-Kiinan merelle. Vanhaa marxilaista suunnitelmaa yhteiskunnan uudistamisesta tuhoamalla vanhat arvot ovat suuresti laajentaneet ne, jotka kutsuvat itseään liberaaleiksi. Nämä ihmiset saattavat olla taloudellisesti vasemmalla tai oikealla, mutta erityisesti he keskittyvät – etsiessään sorrettuja luokkia, jotka nykyään löytyvät erilaisten vähemmistöjen (tai keinotekoisesti luotujen alakulttuurien) parista – etnisiin, seksuaalisiin, sukupuolisiin tai jopa ruokavalioon liittyviin seikkoihin (veganismi). Tällä liberalismilla ei ole paljonkaan tekemistä samannimisen, yksilönvapautta kunnioittaneen poliittisen ideologian kanssa. Edistyksen, muodikkuuden ja ”2000-luvun” varjolla he haluavat vapauttaa meidät – jopa nekin meistä, jotka eivät halua ”vapautua” – kaikesta, joka on muodostanut ihmisten elämän sisällön vuosisatojen ajan: identiteetistä, isänmaasta, perheestä, kehittyneestä kulttuurista, kauneudesta ja hengellisyydestä. Kun yksilö on lopulta kokonaan ”vapautunut”, hän saa korkeimman palkinnon: hänet korotetaan ”suvaitsevaisten” luokkaan. Selvyyden vuoksi kutsun tätä suuntausta tästä lähin ääriliberalismiksi.

Nämä kehityskulut tapahtuivat lännessä, samaan aikaan kun Euroopan toista puoliskoa pitivät ikeessään yhtä kieroutuneet ja vaikutusvaltaiset mielet, jotka sovelsivat vastustajiinsa paljon karkeampia keinoja. Kun vapauduimme tämän rautakoron alta ja palasimme länteen, se ei valitettavasti ollut samanlainen kuin silloin, kun meidät oli väkisin erotettu siitä. Poissa ollessamme tilanne oli muuttunut melkoisesti, mutta se kehitys ei ollut tapahtunut ilman KGB:n ”ystävällistä” apua. Annan muutaman esimerkin KGB:n pyrkimyksistä vahvistaa alkujaan marginaalista ääriliberaalia suuntausta.

  • Entinen KGB:n agentti Juri Bezmenov, alias Tomas Schuman (1939-1993), joka vaihtoi puolta kylmän sodan aikana, on antanut perinpohjaisen selonteon Tšekan taktiikoista ja sanonut niiden perimmäisenä päämääränä olleen ideologisen kumouksen toteuttaminen länsimaissa. Bezmenov johti henkilökohtaisesti tätä työtä kahdentoista vuoden ajan ja on kuvannut yksityiskohtaisesti, kuinka Tšekan asiamiehet muuttivat feministiset, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavat ja muut vähemmistöliikkeet omiksi äänitorvikseen Yhdysvalloissa ja muualla lännessä.
  • Latvialainen kaksoisagentti Imants Lesinskis, alias Peter Dorn (1931-1985) antoi virallisena KGB:n virkailijana avokätisesti informaatiota CIA:lle ja myöhemmin haki ja sai turvapaikan Yhdysvalloista. Lesinskis oli puheenjohtajana KGB:n käytännössä hallitsemassa organisaatiossa nimeltä Ulkomailla asuvien latvialaisten kulttuurisuhteiden komitea. Lesinskis johti latvialaisen maanpakolaisyhteisön hajottamista ja heikentämistä. Lesinskis on viitannut erääseen KGB:n käyttämään menetelmään, joka vastaa Bezinskin samanaikaisia tehtäviä: kontaktien luomiseen ääriliberaalien ja vasemmistolaisten ainesten kanssa latvialaisten maanpakolaisten yhteisössä. Tämä yritys onnistui. Lesinskisin mukaan nämä radikaalit tulivat vauraista, asenteiltaan nationalistisista latvialaisperheistä: ”Vietnamin sodan vastaisen liikkeen, Iranin shaahin vastaisen liikkeen ja sen sellaisten innoittamina he olivat päättäneet olla vastustamatta Neuvosto-Latviaa ja avustaa sitä.”
  • Entisen CIA-agentti Kent Clizben mielestä bolševikkien yritykset horjuttaa länttä alkoivat heti vuoden 1917 vallankaappauksen jälkeen, kun Lenin ymmärsi ettei maailmanvallankumous onnistuisi ilman myötävaikutusta. Bolševikkiagenttien pyrkimyksenä oli tuhota amerikkalaisen yhteiskunnan moraalinen kudos. Clizbe on myös huomauttanut, että KGB keskittyi ujuttamaan viestinsä mediaan, Hollywoodiin ja koulutusjärjestelmään. Lisäksi vaikutus on ollut salamyhkäistä ja Clizben mukaan se jatkuu yhä. Monet amerikkalaiset edistysmieliset liittyivät näihin uusiin organisaatioihin, joita todellisuudessa johtivat ja rahoittivat kommunistit. Nekin, jotka eivät olleet suoraan mukana, omaksuivat kommunistien kehittämät iskulauseet uudeksi evankeliumikseen. KGB:n päämääränä oli saada amerikkalaiset uskomaan, että valtio oli huono (ja, yllättäen, samaa ”epäonnistuneen valtion” retoriikkaa käytetään laajalti Venäjän nykyisissä informaatiohyökkäyksissä entisen rautaesiripun molemmilla puolilla). Kirjassaan Willing Accomplices Clizbe kuvaa, kuinka KGB loi poliittisen korrektiuden ideologian, johon sisältyi ajatus, että perinteinen yhteiskunta oli rasismin, seksismin ja homofobian linnake joka piti tuhota. Tämä näkemys on nykyisten ääriliberaalien evankeliumi. Clizbe pitää Willi Münzenbergiä (1889-1940) poliittisen korrektiuden isänä. Münzeberg oli Kominternin ja Neuvostoliiton salaisen poliisin läheinen yhteistyökumppani. Taitavana propagandistina hän kehitti käytännön, joka on tällä vuosisadalla puhjennut täyteen kukoistukseen: jokaisen poliittisen korrektiuden opinkappaleita arvostelevan leimaamisen pahaksi ja todennäköisesti tyhmäksi kiihkoilijaksi. Clizbe mainitsee muitakin KGB:n yhteistyökumppaneita, muiden muassa Pulitzer-palkitun New York Timesin Moskovan-kirjeenvaihtajan Walter Durantyn, joka onnistuneesti pimitti tietoja Ukrainan nälänhädästä 1920-30-lukujen taitteessa, sekä Dorothy Parkerin, joka perusti Hollywoodin natsienvastaisen järjestön ja muita näennäisen myönteisiä päämääriä edistäviä järjestöjä. Tällaiset ryhmät vetivät puoleensa monia julkisuuden henkilöitä.
  • Myös amerikkalainen aktivisti ja kirjailija Robert Welch varoitti vuonna 1958 pitämässään kuuluisassa puheessa samoista asioista – hänen mielestään kommunistit yrittivät jatkuvasti moukaroida amerikkalaisten tietoisuutta ja systemaattisesti hajottaa amerikkalaista yhteiskuntaa, tarkoituksenaan lisätä tappiomielialaa koko vapaassa maailmassa.

Näiden kehityskulkujen seurauksena on laajalle levinnyt länsimainen itseinho, itsesäilytysvaiston puute ja julkisen mielipuolisuuden hurjimmat esimerkit kuten ”sukupuolentutkimus”. Poliittinen korrektius ottaa yhä irvokkaampia muotoja. Nykyisin ylpeys omista esivanhemmista ja kulttuuriperinnöstä voidaan tulkita fasismin ja vihan muodoiksi. Jopa asiallista keskustelua ”kielletyistä aiheista” yritetään tehdä naurunalaiseksi ja vaientaa. Orwellilainen uuskieli ja itsesensuuri ovat huipussaan. Luonnollisesti tällaisen tekopyhyyden ja ahdasmielisyyden lisääntyminen aiheuttaa vain vastarintaa loogisesti ajattelevien keskuudessa.

Valheellinen vaihtoehto yhteiskunnan torjumille

Niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa jotkut liberaalit ovat omaksuneet hysteerisen ja tekopyhän asenteen: täydellisen haluttomuuden suoda sananvapauden ja poliittisen toiminnanvapauden kaltaisia perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia konservatiiveille ja nationalisteille. Tämä tilanne saa jotkut nationalistit etsimään liittolaisia oudoimmasta mahdollisesta paikasta. Monille heistä Putinin Venäjä näyttäytyy vaihtoehtona – kuvitteellisena Venäjänä, jota he pitävät kansallismielisyyden, moraalin, kristinuskon ja perinteisten arvojen linnakkeena. Tämä kuvitelma on tietenkin täydellinen oksymoron. Mitä arvoja Putinilla sitten onkin, ne perustuvat tyystin poliittiseen käyttökelpoisuuteen. Länsimaalaisten pitää tajuta, että Venäjää kiinnostaa heikko eikä vahva Eurooppa. Onneksi useimmat meistä, jotka olemme joutuneet elämään Venäjän vallan alla, kykenemme näkemään näiden valheiden läpi, vaikka monet lännempänä asuvat oikeistolaiset ovat niille sokeita – joko naiiviuden tai toiveajattelun vuoksi.

  • Putin on sanonut julkisesti, että Neuvostoliiton hajoaminen oli 1900-luvun suurin geopoliittinen katastrofi.
  • Stalinin ja vastaavien hahmojen muistomerkkejä pystytetään joka puolelle Venäjää.
  • Moskova on yksi Euroopan islamisoituneimmista pääkaupungeista – venäläiset nationalistit arvelevat, että venäläiset ovat siellä jo vähemmistönä.
  • Venäjä on perustaltaan monikulttuurinen imperiumi, joka yrittää sulauttaa eurooppalaisia kansallisvaltioita itseensä.
  • Avioerojen, aborttien, huumeidenkäyttäjien, alkoholistien, murhien, korruption ja prostituoitujen määrät ovat tähtitieteelliset – paljon korkeammat kuin missään länsimaassa.
  • Ortodoksinen kirkko on jo pitkään toiminut hallinnon palvelijana.
  • Muslimisiirtolaisia virtaa hallitsemattomasti Keski-Aasian maista. Kremlin brutaalisti lahjoman oikeiston osan pitäisi ymmärtää yksi asia: jos tällainen islamisaatiovauhti jatkuu, Venäjästä saattaa tulla uusi kalifaatti, jolla on ydinaseita.
  • Venäjän itäiset alueet täyttyvät kiinalaisista.
  • Todellisia venäläisiä nationalisteja ahdistellaan ja vangitaan tekaistujen syytteiden nojalla.
  • Venäjä on ollut osaltaan luomassa Eurooppaa ravistelevaa siirtolaiskriisiä. Se on epäsuorasti synnyttänyt siirtolaisvirtoja sotilaallisella interventiollaan Syyriaan, ja myös suoraan yllyttänyt siirtolaisia suuntaamaan kulkunsa EU:n alueelle. Jotkut itäisten NATO-maiden turvallisuusviranomaiset väittävät, että ihmiskauppiaiden joukossa on useita FSB:n agentteja. Älkäämme myöskään unohtako ”arktista” siirtolaisreittiä, joka kulkee Venäjän läpi.
  • Venäjä käyttää länsimaiden suvaitsevaisuuspakkomiellettä hyväkseen käyttämällä ulkomailla asuvia kansalaisiaan viidentenä kolonnana.
  • Venäjä syyttää naapureitaan ”natsismin” ja ”fasismin” elvyttämisestä ja puhuu YK:ssa ”vähemmistöjen oikeuksien” loukkaamisesta.
  • Amerikkalaiset oikeistolaiset saattaisivat yllättyä siitä, kuinka tiukat aselait Venäjällä on.

ja niin edelleen.

Kuka muu voisi toimia näin ja edelleen esiintyä nationalismin linnakkeena?

Tässä mielessä monet länsimaalaiset oikeistolaiset muistuttavat erehdyttävästi 1900-luvun vasemmistolaisia, jotka lankesivat stalinismin satuun. Heidän pitäisi ymmärtää, että Venäjä on kiinnostunut ainoastaan heikosta ja itsensä kieltävästä lännestä. Niinpä Venäjäkin edistää ääriliberalismin kirousta. Se, että Venäjä hyödyntää tämän hulluuden rumimpia ilmentymiä kiillottaakseen omaa imagoaan ei tarkoita, että se aktiivisesti vastustaisi sitä, toisin kuin länsimaalaiset nationalistit usein kuvittelevat. Nämä väärinkäsitykset ovat kenties osaksi seurausta venäläisen mentaliteetin puutteellisesta ymmärtämisestä, sillä länsimaalaiset yrittävät usein selittää ilmeiset asiat oman prismansa läpi. He aliarvioivat mentaliteetteihin liittyvät erot, jotka ovat todellisuudessa suuria.

Kuten Latvian itsenäisyyssodan kenraali Peteris Radziņš asian ilmaisi: ”Länsi-Eurooppa ei ymmärrä Venäjän luonnetta. […] Venäjä on arvoitus, jota kukaan ulkomaalainen ei ole onnistunut ratkaisemaan. Jokainen, joka on yrittänyt ratkaista Venäjän arvoituksen voimakeinoin, on hukkunut siihen.” Hän korosti venäläistä ”huonommin on paremmin” -ajattelutapaa ja lainasi venäläistä kansansanontaa ”mikä on terveellistä venäläiselle, on tappavaa ulkomaalaiselle.” Samanlaisiin johtopäätöksiin tuli Saksan kansleri Otto von Bismarck, joka sivumennen sanoen osasi venäjää ja oli toiminut Preussin lähettiläänä Venäjällä.

Mielestäni länsimaalaisten oikeistolaisten ei pitäisi yrittää ratkaista Venäjän arvoitusta. Sen sijaan heidän pitäisi yrittää olla toistamatta petosta, jonka länsi teki osalle sivilisaatiostaan Jaltassa ja Potsdamissa toisen maailmansodan jälkeen.

Dace Kalniņa on latvialainen kansallismielinen aktiivi. Kirjoitus on alkujaan ilmestynyt The New Nationalism -verkkojulkaisussa 10.9.2018.

 

%d bloggers like this: