Valemedia

VELI PESONEN

–

Pahansuopa kirjoittelu, vääristely ja suoranainen valehtelu saavat jalansijaa määrätyissä tiedotusvälineissä. Jopa siihen mittaan ettei niitä tiedotusvälineiksi kutsutakaan vaan valemedioiksi. Valemedia on yleisen käsityksen mukaan informaatiokanava jonka tarkoituksena on pohjimmiltaan disinformaation levityksellä edistää haluamiaan pyrkimyksiä yhteiskunnassa. Tällaiseksi pyrkimykseksi riittää hajaannuksen aiheuttaminen.

Valemediasta puhuvat yleensä itsekin median edustajat so. toimittajat. Heidän tarkoituksenaan näyttäisi olevan yleisön vakuuttaminen hyvin journalistisin periaattein tuotetun informaation paremmuudesta vääristeltyyn verrattuna. Performatiivisesti he samalla antavat ymmärtää itse edustavansa näitä periaatteita. Auktoriteettia luomassa on usein kyseisen tiedotusvälineen valta-asema (valtakunnallinen, maakunnallinen, kansainvälinen).

Niin sanottu vaihtoehtomedia kasvoi räjähdysmäisesti 1980-luvulla pienlehtivillityksen myötä. Suomessa paikallisradioiden tulo lisäsi toimittajien määrää ja vaihtoehtomediassa kannuksensa hankkineista tarjokkaista ei ollut toimituksilla pulaa. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla toimittajasta oli tullut muodikas ammatti hieman samaan tapaan kuin mannekiini saattoi olla parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Yliopistojen ja muiden koulujen toimittaja- ja viestintälinjat täyttyivät pienlehtitaustaisista opiskelijoista. Pienlehdet ja vaihtoehtomedia yleensä olivat erilaisten sauhuajien omaa kivaa, viihdelukemistoja joita saattoi kutsua fanzineiksi. Puolueetonta tiedonvälitystä niissä ei ainakaan tavoiteltu eikä sellaista kukaan olettanutkaan.

Samaan aikaan vaihtoehtoväki aktivoitui myös poliittisesti. Vihreistä, joista hieman myöhemmin kehkeytyi puolue Vihreä liitto rp., poliittisen kodin tai hengailualustan löysivät etupäässä hipit, entiset stalinistit, radikaalifeministit ja heidän sitoutumista karttavat tukijansa. Yliopistojen tulokkaiden arvojärjestelmässä stalinismi oli saanut väistyä radikaalifeminismin tieltä. Radikaalifeminismiä ei Kokoomuskaan keksinyt vastustaa koska kokoomuslaisten aika kului vihreiden energialinjausten ja vasemmistolaisen elinkeinopolitiikan vastustamiseen.

Vihreiden ympärille ryhmittynyt eetos synnytti vaihtoehtokulttuurin, joka alkoi ympäröidä nuoren toimittajapolven välityksellä suomalaista tiedonvälitystä. Vaihtoehtomedian taustoilla yliopistojen vasemmistolaisuudessa marinoituneilla yksilöillä ei ollut eikä ole aikomusta harjoittaa puolueetonta tiedonvälitystä vaan heille kaikella itsestäänselvyydellä ihmisen älyllinen arsenaali ja koulutuksen tarjoamat välineet kuuluu kuluttaa yhteiskunnan manipuloimiseen. Tämä on vaihtoehtokulttuurin leviämistä.

Pienlehtien sukupolvi on nyt viisissäkymmenissä eli iässä jossa valtaa käytetään. Itsenäinen ajattelu ei ihmisillä ole koskaan kovin yleistä mutta tällä sukupolvella se on erityisen vähissä. Vaihtoehtokulttuurin levittäminen automatisoituna toimintana on heidän arkirutiininsa. Sukupolviasiana voi pitää, että tiedonvälityksen laatu on viimeisen viiden vuoden aikana jyrkästi heikennyt. Tämä merkitsee valehtelua sikäli kuin se painetaan lehteen.

Maastamme on siis vaikea tänä päivänä löytää muunlaista kuin valemediaa. Sosiaalisen median tulo lehtien ja audiovisuaalisten välineiden oheen jonkin verran helpottaa tilannetta, onhan aina jossain joku joka raportoi rehellisesti sitä minkä on nähnyt tai kuullut. Mitä yleisemmäksi rehellisyys uhkaa muuttua, ei vain jossain tietyssä kysymyksessä vaan missä tahansa, sitä päättäväisemmin media käy sen kimppuun.

Ennakkoluuloja ja huhupuheita levittelevät nykyajan ”valemediat” ovat siis osa vaihtoehtoliikkeen valtavirtaistamaa kulttuuria, yhteiskunnan valtavirtaa. Näin ollen on tarpeen arvioida niiden stigmatisoinnin astetta suhteessa siihen täsmälliseen poliittiseen ideologiaan tai agendaan mitä ne näyttäisivät koettavan edistää. Suomessa tämän arvion tekeminen on helppoa: kaikki mitä nyt vallassa oleva vihreä toimittajakunta on nuoresta pitäen älynnyt vastustaa.

Vastustettavien sisältöjen listalla on muutama perinteisesti poliittiseen oikeistolaisuuteen liitetty asiakokonaisuus. On huomattava että nykyisen Venäjän asialla olevaa valemediaa ei vastusteta siksi että Venäjästä voisi olla Suomelle harmia(!) vaan siksi että Venäjän nykyisen hallinnon katsotaan edustavan väärää oikeistolaisuutta. Suvaittua oikeistolaisuutta on milloin mikäkin jolla ei sillä hetkellä katsota olevan merkitystä potentiaalisena yhteiskunnallisena muutosvoimana. Oman ahneutensa legitimointiin nämä hyväkkäät eivät oikeistolaisuutta tarvitse koska ovat kaikissa muissakin suhteissa valheen asialla.

Sekä valemediaa valheellisuudesta haukkuvalle että itse valemedialle näyttäisi pätevän että molemmat ovat stalinismin perillisiä, stalinismi vain näyttäytyy erilaisena Suomen itärajan eri puolilla. Nykyisen vaihtoehtomedian edustama stalinismi kannattaa venäläistä imperialismia ja ajatusta Venäjästä kansojen äitinä, kenties jopa Moskovasta Uutena Roomana. Suomalaisen valtamedian edustama stalinismi on tutumpaa ja keskittyy yhteiskunnan manipulointiin sisältä päin erilaisin sumutus- ja vaiennustekniikoin.

Journalismin periaatteet eivät koskaan toteudu täydellisesti mutta nykyisin niihin voi katsoa Suomessa saavutetun suoranainen hajurako. Eron tekee helpoksi että journalismin periaatteiden toteutumista valvovan elimen, Julkisen sanan neuvoston, muodostaa media itse. Kansa saa sellaisia uutisia kuin tarvitsee.

Oireellisena voi pitää että sosiaaliselta habitukseltaan korkeampi aines tuntuu kannattavan stalinismin muunnoksista sitä joka tähtää rehellisten vaientamiseen ja lyhyesti totuuden tuhoamiseen. Heidän motiivinsa ei voi olla pelkästään omien asemiensa turvaaminen koska he ovat päässeet nykyisiin asemiinsa paljolti samoin periaattein, joita nyt puolustavat. Kyseessä on jälleen sukupolviasia.

Valemedioista se toinen valmistelee alempien tuloluokkien kansalaisten tahtotilaa hyväksymään uuden isännän idästä. On hyvin luultavaa että uudelleensuomettuminen ja ilmiantajayhteiskunta lyövät ennen pitkää kättä – ovat lyöneet jo – ja tämä dialogi tähtää pelkästään muutaman kansalaisen marginalisointiin. Voidaan puhua puritanismista.

Sosiaalis-poliittisen puritanismin uusi aalto olettaa yhteiskunnan parantuvan täydellisesti kun muutama häirikkö saadaan vaiennettua. Nimenomaan vaientaminen on päämääränä, toimintaedellytysten kaventaminen ei riitä. Pitää olla hiljaisuus. Kunhan saadaan vaiennettua ne äänet joita ei ennenkään, silloin 80-luvulla, haluttu kuulla. Sukupolvikysymys? Kyllä. Mielenvikaisuutta? Mitä suurimmassa määrin.

Suomea ollaan ajamassa yhtä aikaa ulkosuhteiltaan ei-kenenkään maalle ja sisäisiltä oloiltaan muinaisen Itä-Saksan tapaiseksi urkinta- ja ilmiantajayhteiskunnaksi. Tämä hyödyttää minun sukupolvestani sitä osaa joka valtaa käyttää. Tämä on meidän vallankumouksemme, nauttikaa siitä. X-sukupolven voimannäyttö. Sukupolvieetos tuoksunee siinäkin että samaan aikaan on itärajan takana Stalin syrjäyttänyt Leninin venäläisten sankarina.

–

–

Veli Pesonen on Viitasaarella syntynyt insinööri ja muusikko.